Lääkärintodistus rattiksen päihderiippuvuudesta

Jos on tuomittu rattijuopumukesta ajokieltoon ja sakkoihin, niin mitä tarkoittaa se että joutuu toimittamaan erikoislääkärin lausunnon päihderiippuvuudestaan. Asia on käsitelty kirjallisesti ja silloin kun päätös on ilmoitettu asianomaiselle, tästä lääkärinlausunnosta ei ole kerrottu mitenkään. Saako ajokorttiaan takaisin ennen kuin on ko. todistuksen toimittanut.
4981
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sen lääkärintodistuksen pyytäminen ei ole käräjäoikeuden ratkaisu, vaan poliisi ajokorttiviranomaisena päättää siitä:

"Tieliikennelaki 70 § Ajokorttilupa
Poliisi myöntää luvan ajokortin saamiseen (ajokorttilupa) hakijalle, joka täyttää asetuksella säädetyt terveysvaatimukset ja jota ei alkoholin tai muun huumaavan aineen jatkuvan väärinkäytön vuoksi ole katsottava kuljettajana liikenteelle vaaralliseksi."

Joten jos poliisi vaatii toimittamaan lääkärintodistuksen, et saa ajokorttia takaisin ennen kuin sen toimitat. Tiedustele ensin poliisilta, tarvitseeko sinun toimittaa sitä, ja sitten toimit sen mukaan. Yhteys vaikkapa terveyskeskukseen ensin.

Äänestä
  • Välittömästi kun henkilö on jäänyt ratisti kiinni niin poliisi tutkii, että onko hänelle viimeksi kuluneen vuoden aikana vähintään kolme päihtymystalteenottoa tai edellisen kahden vuoden aikana toinen ratti, ja jos näin on niin poliisi velvoittaa hankkimaan todistuksen siitä että henkilö ei ole alkoholiriippuvainen. Tätä selvitystä varten poliisi kutsuu henkilön kuultavaksi jossa kuulemisessa henkilö saa myös tiedot siitä, että miten pitää toimia ajoluvan saamiseksi.

    Etkö siis ole ollut poliisin kuultavana?

    Äänestä

  • UPDATE_8237955 kirjoitti:

    Välittömästi kun henkilö on jäänyt ratisti kiinni niin poliisi tutkii, että onko hänelle viimeksi kuluneen vuoden aikana vähintään kolme päihtymystalteenottoa tai edellisen kahden vuoden aikana toinen ratti, ja jos näin on niin poliisi velvoittaa hankkimaan todistuksen siitä että henkilö ei ole alkoholiriippuvainen. Tätä selvitystä varten poliisi kutsuu henkilön kuultavaksi jossa kuulemisessa henkilö saa myös tiedot siitä, että miten pitää toimia ajoluvan saamiseksi.

    Etkö siis ole ollut poliisin kuultavana?

    Välittömästi? Petun tiedot ovat niitä maallikon mututietoja. Tapahtuu vasta, kun juttu on ollut oikeudessa ja tuomio on saanut lainvoiman. Ei poliisi voi tehdä tällaista hallintopäätöstä asiasta, jonka on oikeudessa vielä kesken.

    Äänestä

  • ...., kirjoitti:

    Välittömästi? Petun tiedot ovat niitä maallikon mututietoja. Tapahtuu vasta, kun juttu on ollut oikeudessa ja tuomio on saanut lainvoiman. Ei poliisi voi tehdä tällaista hallintopäätöstä asiasta, jonka on oikeudessa vielä kesken.

    Elikkä mulle tapahtu näin,kärähdin törkeästä ratista äitienpäivänä 2007(toinen käry,eka 2005)en tunnustanut,oikeudenkäynti 31.8 2007,sitä ennen poliisi ehdotti jo päihdeseurantaa,en mennyt.Tuomio tuli ykp:tä ja kortin saisin takas 31.8 2008,kun sit menin hakemaan korttiani niin jouduin poliisin puhutteluun ja hän määräs mut päihdeseurantaan mutta anto kortin takas,aikaa puoli vuotta toimittaa lääkärintodistus taikka ajo-oikeus perutaan.
    Näin kävi mulle mutta jokainen sheriffi tuntuu tekevän omat lakinsa ja ajokortistahan päättää poliisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miten menetellä kirjoitti:

Jos on tuomittu rattijuopumukesta ajokieltoon ja sakkoihin, niin mitä tarkoittaa se että joutuu toimittamaan erikoislääkärin lausunnon päihderiippuvuudestaan. Asia on käsitelty kirjallisesti ja silloin kun päätös on ilmoitettu asianomaiselle, tästä lääkärinlausunnosta ei ole kerrottu mitenkään. Saako ajokorttiaan takaisin ennen kuin on ko. todistuksen toimittanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu