Sellainen tuli mieleen että taitaa ne vl:t olla epävarmoja uskostaan, sillä miksi he häätääntyvät niin pahasti jos joku ei uskokaan tarkkalleen kuin he?
Sehän selitellään taivaaseen pääsyllä jne.
Mutta loppujenlopuksi alitajuisesti kysymys on vain ihmisen epävarmuudesta.
Ollaan epävarmoja siitä mihin itse uskoo kun ei yhtäkkiä saakaan tukea uskolleen ehkä läheiseltä ihmiseltä tai ihmiseltä jonka olisi odotettu olevan samaa mieltä(eli vl-uskoon syntynyt).
He tavallaan menettävä yhden ihmisen joka olisi ollut myös siinä "suojamuurissa".
Siksi luulen että vl:ä kismittää kaikkein eniten ihminen joka on päässyt yli tuosta uskosta, on sinut sen kanssa, omaa terveen itsetunnon ja elämäntavat, menestyy elämässä ja ihmissuhteissa sekä asiat ovat muutenkin oikein hyvin mallillaan.
Tällaiselle pitää sitten jonkun hinku-vl:n tulla kyselemään ja tunkemaan välillä oppiaan. Testailemaan että jos se sitten olisikin samaa mieltä kuin minä, jotta saisi tukea sille omalle opilleen joka voi olla järkevän ihmisen mielessä usein ristiriitainen, muttei kuitenkaan uskalla ajatella omilla aivoillaan ottaen itse vastuun valinnoistaan vaan pelkää kaikkea mitä on lapsesta asti tungettu päähän ja muiden ihmisten reaktiota.
Sehän selitellään taivaaseen pääsyllä jne.
Mutta loppujenlopuksi alitajuisesti kysymys on vain ihmisen epävarmuudesta.
Ollaan epävarmoja siitä mihin itse uskoo kun ei yhtäkkiä saakaan tukea uskolleen ehkä läheiseltä ihmiseltä tai ihmiseltä jonka olisi odotettu olevan samaa mieltä(eli vl-uskoon syntynyt).
He tavallaan menettävä yhden ihmisen joka olisi ollut myös siinä "suojamuurissa".
Siksi luulen että vl:ä kismittää kaikkein eniten ihminen joka on päässyt yli tuosta uskosta, on sinut sen kanssa, omaa terveen itsetunnon ja elämäntavat, menestyy elämässä ja ihmissuhteissa sekä asiat ovat muutenkin oikein hyvin mallillaan.
Tällaiselle pitää sitten jonkun hinku-vl:n tulla kyselemään ja tunkemaan välillä oppiaan. Testailemaan että jos se sitten olisikin samaa mieltä kuin minä, jotta saisi tukea sille omalle opilleen joka voi olla järkevän ihmisen mielessä usein ristiriitainen, muttei kuitenkaan uskalla ajatella omilla aivoillaan ottaen itse vastuun valinnoistaan vaan pelkää kaikkea mitä on lapsesta asti tungettu päähän ja muiden ihmisten reaktiota.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kävikö tässä nyt vähän niin, että meni ajalliset ja hengelliset asiat sekaisin.
Varmuudesta ja epävarmuudesta puhuttaessa pitäisi tarkentaa mistä puhutaan.
- Puhutaanko pelastusvarmuudesta, vai jostakin ajalliseen hyvinvointiin nuoruuteen ja terevyteen nojaavasta itsevarmuudesta?
Puhun ihmisen sisäisestä rauhasta, että on sujut oman elämänsä kanssa liittyi siihen sitten uskonto kuin kaikki muutkin osa-alueet.
selitysmallisi on ihan hyvä, mutta perustuu valitettavasti ns. "kyökki-psykologiaan" ja vahvaan asiantuntemattomuuteen, eli siinä ei ole huomioitu kuin osa ihmisen psyko-fyysis-sosiaalisesta kokonaisuudesta.
Usko ei rajaudu inhmillisen ymmärryksen sisään, ihmisen eksistenssin kohde on trandendenssin tuolla puolen, eikä uskovaa "kismitä" tuollaiset asiat. Ei vl:ää eikä muitakaan.
Kristilliseen ihmiskäsitykseen ja vakaumukseen on sisäänrakennettuna kutsu: "Jumalan valtakunta on Sinua lähestynyt". Siis halutaan olla kutsumassa ihmisä Jumalan pelastavan armon alle, pois Saatanan vaikutuspiiristä.
Siitä on kysymys.
Kysymyshän on ihmisen valinnasta joko uskoa tai ei.
Mutta jos tehdään itselle ongelma siitä että joku ei usko kuin minä niin kyse on täysin ihmisen omasta epävarmuudesta.
Raamattu ei anna mahdollisuutta siihen ajatukseen, että ihminen valitsisi uskon itse. Jumala valitsee, predestinoi, ihminen ei voi vaikuttaa tähän Jumalan valintaan mitenkään. Jumala kutsuu kaikkia uskomaan, mutta ihminen usein kieltäytyy ottamasta kutsua vastaan. Synti ja toteuttaminen on ihmiselle mieluisampaa kuin JUmalan tahdon täyttäminen.
Monissa hengellisyksissä opetetaan ns. "ratkaisukristillisyyttä" (heittäydy uskoon, anna itsesi jeesukselle, tee elämän ratkaisu, jne...), näin Raamattu ei opeta.
"Synti ja toteuttaminen on ihmiselle mieluisampaa kuin JUmalan tahdon täyttäminen."
A. Mitä on synti?
B. Mikä on Jumalan tahto?
perustuukin sinun uskoosi. Ja saat puolestani uskoa siihen jos se tuo sinulle onnen.
Jokaisen tulee kuitenkin muistaa antaa ihmisen elää rauhassa omalla tavallaan.
Otetaan vaikkapa käsky: "rakasta lähimmäistä kuin itseäsi".
Miten se toteutetaan?
1.Toinen ajattelee: rakastan itseäni ja koen että jos minä en vaikka usko tähän haluaisin että muut tulisivat minulle siitä sanomaan, eli hän haluaa että uskoa tuputetaan hänelle jos ei meinaakaan uskoa.
2.Toinen taas ajattelee: rakastan itseäni. Haluan että minä saan rauhassa elää ja ajatella tällä tavalla kuin omatuntoni sanoo ja haluan siis että muutkin saavat.
Niin miten tämä toteutetaan, mennäänkö tunkemaan toiselle uskoa, koska luulee tekevänsä oikein vai kuunnellanko toista ihmistä mikä hänen mielestään on oikea käytäntö, vai miten?
en ainakaa itse usko sellaiseen menettelytapaan, jossa väkisin tuputetaan toiselle omaa uskoa. Eikä Raamattukaan sellaiseen kehota. Paavali kaiketi kehottaa nöyrästi kertomaan omasta uskosta silloin kun sitä kysytään ja muuten julistamaan omalla elämällään uskoaan todeksi.
Kristityt eivät silloin(kaan) hyväksyneet esim. huoruutta, juoppoutta, tappamista, epäjumalanpalvelua, ansio-oppia, jne. Ei näiden osalta mikään ole muuttunut 2000 vuoden aikana. Ne ovat edelleen Jumalan tahdon vastaisia asioita.
Siinä on vastausta myös Joosua kysymykseen.
että jokainen anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan?
Predestinoiko Jumala senkin, kuka ryhtyy anomaan, etsimään ja kolkuttamaan? Jos, niin missä kohden raamatussa niin sanotaan?
kun oma lapsi ei ole vl?!
oletko aivan varma että kyse on häpeästä?
Voiko kysymys ollakin syyllisyyden tunteesta?
Tai yksinkertaisesti vain siitä murheesta, että oma lapsi on matkalla kadotukseen?
Vl-vanhemman velvollisuuteen vl-uskonnossa kuuluu se että hän kasvattaa lapsestaan tuohon uskoon vahvasti uskovan, jotta rivejä saadaan täytettyä ja näin myös vl-ihmiset saavat vahvistusta uskoa siihen että tämä on oikein ja se tunnettu "ainoa oikea tapa".
Ehkä vl-vanhempi häpeää epäonnistumistaan tai kokee että on epäonnistunut.
Siksi onkin mielestäni sairasta asettaa vanhemmalle sellainen vaatimus tai vanhemman itselleen, koska jokatapauksessa joku ihminen ei suostu heidän tapoihinsa vaikka kuinka niin yritettäisiin.
Tuollainen ajattelutapa tai kasvatustapa ei ole terve ja äärimmäisen ankara lasta kohtaan.
sfsgljshl
Kyse on täysin vanhemman itsekkyydestä päästä toteuttamaan se mikä juuri tuolle vanhemmalle itselleen on tärkeintä.
Tuossa vanhempi ei halua ottaa lasta huomioon yksilönä, jolla on myös omat ajatukset ja halut tehdä asiat näin tai noin omalla tavallaan.
on valitettavasti myös sellaisia vanhempia, jotka todellakin projisoivat omat halunsa, tavoitteensa, pettymyksensä ja kunnianhimonsa lastensa kautta.
Mutta vastuullinen, rakastava vanhempi ei tee niin, tai ainakin koettaa olla tekemättä niin.
Myös lapsi on uskomisen asian kannalta lähimmäinen siinä kuin kaikki muutkin ihmiset, myös eksyneelle lapselle (ja tietysti myös omalle lapselle) toivoisi ja rukoilisi parasta mitä on; uskon lahjaa.
oletko koskaan keskustellut vl-vanhemman kanssa vaikkapa lastenkasvatuksesta?
Vähän kuullostaisi siltä ettet olisi. Olenko oikeassa?
pyritään vl-uskossa ottamaan pois.
Lapselle annetaan mahdollisuus ajatella vain tietyllä tavalla joka on tuo vl-ajattelutapa.
että lapsi haluaa aina ensimmäisenä miellyttää vanhempiaan.
Vanhempi tietää tämän. Nyt kun vanhemmalla on siis tällainen valta lapseen hän saattaa käyttää sitä väärin.
Eli vanhempi käyttää tällä vallankeinolla "lapsi haluaa miellyttää vanhempiaan" lastaan kokemaan tekevänsä väärin koska ei elä ja ajattele juuri kuin he.
en oikein jaksa uskoa tuohon. normaali vanhempi ei toimi noin. tottakai vanhemmat koettavat kasvattaa lapsiaan parhaansa mukaan, myös kriittiseen ajatteluun ohjaaminen on osa kasvatusta. En tietenkään väitä, että kaikki vanhemmat siihen pystyisivät, olivatpa sitten vl:iä tai eivät.
Ainakin täällä meillä päin naapurustossa eri perheiden kasvatustavoitteet ovat hyvin samansuuntaisia ja arvopohjaltaankin lähellä toisiaan ja vl-perheitä on vain muutama.
kokemuksesta
Olet sata oikeassa.
Missään kristillisessä seurakunnassa ei kysellä toisen ”opin” perään, muuta kun antikirutus lakossa SRK;ssa. Ja syy on selvä, heille oppi on SRK, ei Raamattu.
””Sellainen tuli mieleen että taitaa ne vl:t olla epävarmoja uskostaan, sillä miksi he häätääntyvät niin pahasti jos joku ei uskokaan tarkkalleen kuin he? ** Kaikkein parhaiten sen tajuaa, kun joku VL saarnaaja on paasannut kolme varttia ja pyöritellyt samaa asiaa, kahteen kymmeneen kertaan, kuinka meillä on hyvä täällä olla, jumalan lapsina, niin sitten ja jakelee Jeesuksen vertansa ympäri salia ja kun tulee loppu, mies romahtaa ja kyselee, että saako HÄN KAIKKEIN SYNTISIMÄPÄNÄ JA VÄHÄOSAISMPÄNÄ MYÖS USKOA SYNNIT ANTEEKSI?? On aika pellejä.
Itsensä alentaminen ja kertominen siitä, että on kaikkein heikoin ja kaikkein syntisin on vain saatanan ansa, johon koko SRK on langennut. Jos he olivat ylhäältä uudestisyntyneitä, he olivat PYHIÄ, jolloin voi hallita syntiä. PAAVALIKAAN EI KIRJOITTANUT KJOSKAA HEIDÄNLAISLLEEN, SYNTISLLE, VAAN PYHILLE. Mutta näin käy, kun ei ole Raamattua.
Sehän selitellään taivaaseen pääsyllä jne.
Mutta loppujenlopuksi alitajuisesti kysymys on vain ihmisen epävarmuudesta. ** Ihminen on niin kauvan epävarma, kunnes Hän on päättänyt ottaa vastaan Jeesuksen.
Ilmestyskirja kertoo sen 2- 3 luvuissa, että lopun ajalla ensin temmataan ylös seurakunta, mitä luulet, onko tämä se seurakunta mikä temmataan, sillä he eivät tunnusta, että Jeesus on Herra.
He tavallaan menettävä yhden ihmisen joka olisi ollut myös siinä "suojamuurissa". ** Siinä menee koko lahko.