Kimillä huonoa onnea

Mustakari&Kyllönen

Mitä te oikeen mouruatte?

Kimihän teki siten kuten talli oli häntä ohjeistanut. Ennen kisaa Kimi oli nimitetty tallinsa apu-kuskiksi. Selkeästi oli ohjeistettu että Kimin pitää jäädä sekä aika-ajossa että itse kilpailussa Tallitoverinsa taakse. Kimi-poika teki työtä käskettyä, ja koska tallimääräykset on kielletty, ainoa vaihtoehto oli keskeyttää kisa ulosajoon.

Kimille ei kukaan kertonu ettei etukäteen sovittuja pelisääntöjä tarvitsisikaan noudattaa mikäli Massa ei ole kiinni pistesijassa. Eihän kuskit nyt kaikkea ehdin hiffata.

Lähestyin muuten FIA:a tuossa kirjelmällä jossa totesin että nykyinen pistelaskumenetelmä ei ole tasavertainen kaikille. Kimi on ollut kauden nopein mies radalla, joten sen perusteella Kimin pitäisi olla selkeässä pistejohdossa. Oikeastaan näin olisikin, jollei Fiatti olisi kokenut noin mittavia vastoinkäymisiä, ja toisaalta muiden töppäilyt ovat vieneet kimiltä vähintäään 50 pistettä. Samalla Kimin oikeudenmukainen sijoittuminen useassa kisassa merkitsisi Hamiltonin pisteiden vähentymistä noin 10 pisteellä. Kimin pitäisi siis johtaa Hamiltonia tässä vaiheessa 33 pisteellä ( 50 10-27) Toisin sanoen Kimin olisi oikeudenmukaisuuden nimissä pitänyt ratkaista mestaruus jo Singaporen kisassa.

7

369

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ääääääää

      repes perse

      • Räikkösen vani tuotteita

        Se äijä on ihan liekeissä. Milloin olette kuulleet että edellisvuoden mualinmestari vetää tollasen sarjan läpi. Häviää mennetullen Shumin juoksupojalle.
        Auto on ikävä kyllä sarjan paras.

        Hävettää olla suomalainen.

        -GO Kimi GO-


    • yhtyhyhtyth

      kimi nopein kuski??? hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah

    • formula1...

      tosi huonoa tuuria onkin jätkä saa kaudesta vaivaiset 30milj euroa eli mummoissa n 180milj markkaa ,ei voi sanoa että onpa tosi huono tuuri.
      se on onnen potku jos sais elämänsä aikana kerrankin sen miljoona euroa.
      elikkä parempaa tuuria ei voi olla kuin kimillä
      alonson kanssa yksi maailman parhaiten palkattuja
      "urheilijoita"

      • ttrtrgtrgtrgtrg

        saavat ja hyvä niin. Mutta että urheilijoita???
        Alonso voi ollakkin mutta mites kimi???
        Lihonnut reilut kymmenen kiloa vuodessa..miten mahdollista jos treenaa koko ajan kovaa kuten "asiantuntijat" väittävät?


      • Jaana JaaJaa
        ttrtrgtrgtrgtrg kirjoitti:

        saavat ja hyvä niin. Mutta että urheilijoita???
        Alonso voi ollakkin mutta mites kimi???
        Lihonnut reilut kymmenen kiloa vuodessa..miten mahdollista jos treenaa koko ajan kovaa kuten "asiantuntijat" väittävät?

        Ei kait ylipaino haittaa autonratissa... vaikka onhan 10kg aikas paljon. Pitäis syödä kaurapuuroa, ettei pääse lihomaan, hmm.


      • Kimittäjä_
        Jaana JaaJaa kirjoitti:

        Ei kait ylipaino haittaa autonratissa... vaikka onhan 10kg aikas paljon. Pitäis syödä kaurapuuroa, ettei pääse lihomaan, hmm.

        Tallimääräys!

        Kimin auto saa siten olla 10 kg kevyempi, kun se on se yhteispaino hans-niskatuen ja kypärän kanssa mikä ratkaisee.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      352
      1051
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      721
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      37
      646
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      41
      568
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      39
      542
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      320
      496
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      75
      461
    9. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      459
    10. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      451
    Aihe