Mitä mieltä te olette

Avioerosta, oman kantani tiedän mutta entä teidän kokemuksenne ja kannanottonne asiaan..
16626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

..neuroosi. Siihenkin saa hoitoa.

Äänestä

vaikuttamaan puolisoiden välistä kylmyyttä ja rakastamattomuutta.

Ihmiset ovat eronneet tunne-elämänsä puolesta toisistaan jo ennen kuin toinen lähtee kodista.

Ne ovat tosi valitettavia ja ikäviä.

Joskus ero kuitenkin on parempi vaihtoehto, jos on tullut esim. mustasukkaisuussairautta, jota ei saada paranemaan.

Avioliitto, jossa esiintyy perheväkivaltaa tai sen uhkaa ei ole enää avioliitto. Se joutaa loppuakin.

Äänestä
  • orja vastaa juuri noin.

    Äänestä

Olen usein lukenut sinun kirjoituksiasi ja niissä on yleensä aina aiheena avioero. Oletko siis eronnut ja miksi? Voitko kertoa?

Äänestä

mahtavaa

Äänestä

On totta että sielunvihollinen ei ole jouten. Synti saa rakkauden kylmenemään.Sielunvihollisen työtä se synti.Mutta erotakko? Minulle väkivalta eli lyöminen olisi kynnyksen ylittäminen.Eli sen jälkeen voisin ottaa eron.Tietäen, että en menisi koskaan enää naimisiin.Lyöminen on asia jota en hyväksy.Ei minua ole lyötykkään.Olen sanonut puolisolleni, että se on siitä poikki, jos niin käy.Henkinen väkivalta ei ole sen paremmin hyväksyttävää.Mutta jos toinen ei ymmärrä sitä harjoittavansa?Annan sen anteeksi.Henkinen väkivalta koettelee rakkautta.Mutta rakkaus.Kaikki se peittää, antaa anteeksi, mutta johonkin on piste laitettava?

Äänestä

On hyvä aloittaa Matteuksen evankeliumista 19:3-12 >>Ja fariseuksia tuli hänen luoksensa, ja he kiusasivat häntä sanoen: "Onko miehen lupa hyljätä vaimonsa mistä syystä tahansa?" Hän vastasi ja sanoi: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa ‘loi heidät mieheksi ja naiseksi’ ja sanoi: ‘Sen tähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi’? Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." > He sanoivat hänelle: "Miksi sitten Mooses käski antaa erokirjan ja hyljätä hänet?" > "Teidän sydämenne kovuuden tähden Mooses salli teidän hyljätä vaimonne, mutta alusta ei niin ollut. Jos avioliiton solminut mies lakkaa pitämästä vaimostaan havaittuaan hänessä jotakin epämieluista, hän voi kirjoittaa vaimolleen erokirjan ja lähettää hänet luotaan.

Äänestä
  • Oli , sinulla on hyväkin ajatuksia, mutta erota muun kuin huoruuden tähden on väärin , ei ole sellaista syytä joka oikeuttaisi eron muuta kuin se huoruus Mutta mikäl joku eroaa vaikka pahoinpitelyn takia niin hän ei saa mennä uuteen liittoon eikä se toinen osapuolikaan saa avioitua..

    Äänestä

  • vakas kirjoitti:

    Oli , sinulla on hyväkin ajatuksia, mutta erota muun kuin huoruuden tähden on väärin , ei ole sellaista syytä joka oikeuttaisi eron muuta kuin se huoruus Mutta mikäl joku eroaa vaikka pahoinpitelyn takia niin hän ei saa mennä uuteen liittoon eikä se toinen osapuolikaan saa avioitua..

    siellä on asiasi esillä.

    Äänestä

  • Lähes järjestelmällisesti te lakihenkiset ihmiset ohitatte pelastuksen ydinkysymyksen, anteeksiannon Jeesuksen nimessä ja veressä?!!!

    Ilman Jeesuksen verta ja syntien anteeksiantamusta ei nimittäin ole iankaikkista elämää kenelläkään.

    Katsotteko fariseukset tulleenne lihassanne jo niin pyhiksi, että ette tarvitse joka päivä syntienne anteeksiantamusta, vai mistä tässä on kysymys? - Hävetkää!

    Te laitatte ihmisten niskaan raskaita kuormia, ettekä koske itse niihin sormellannekaan.

    - Saako huorin tehnyt henkilö syntinsä anteeksi?
    - Saako tulitikun varastanut henkilö syntinsä anteeksi?
    - Saako sellainehn syntinsä anteeksi joka syytää joka päivä valheita ja sekopäisiä ihmisoppeja internetissä?
    - Saako Jeesuksen verellä Jumallle omaksi lunastetun Jumalan lapsen kadotukseen tuominnut vanhoillislestadiolainen syntinsä anteeksi?

    Kuulkaas nyt! Teidän on aika unesta nousta, niin Kristus teitä valaisee.
    _________

    *) Raamattu tuntee ainoastaan YHDEN synnin jota ei saa anteeksi. Ja se EI OLE HUORUUS. Joka muuta väittää hän on valehtelija.

    Esikoislestadiolaisuudessa nousi aikanaan samalaisia kiihkohenkiä, jotka jyrisevin äänenpainoin vaativat eronneiden hylkäämistä ja uudelleen avioitumisen kieltämistä.

    Onneksi oli silloin ymmärtäväiset seurakunnan vanhimmat. Eräskin sanoi suoraan suurelle seuraväelle Lahden juhannuskokouksissa, että jos me lähdemme erottelemaan täältä syntisiä, niin kuka jää viimeiseksi, ja sammuttaa lähtiessään valot.

    Ihminen on kuin susi, nähdessää, heikossa kunnossa olevat kristityn veljensä ja sisarensa verta vuotavana, niin äristen ja muristen hän on ensimmäisenä tuon raukan kurkussa, imemässä verta kuiviin. Tuollainen kovuus, armottomuus ja anteeksiantamattomuus on saatanasta, joka ei tuota tilaa kavahda, hän on hengellisesti vahvassa unessa jo.

    Raamatussa on vain yksi synti jota ei saa anteeksi, piste. Tämä on totuus. Jeesuksen Kristuksen sovintoveressä on anteeksiantamus myös sinulle joka verta vuotavana olet tuskalla ja vaivalla raahautunut eroo puolisostasi, mitä kaikki ne syyt ovatkin.

    Avioliittoa lähdetään hoitamaan heti sen solmimisen jälkeen. Kukaan ei lähde ihanasta avioliitosta mihinkään, ei edes ajattele sellaista. Kummankin puolison on velvollisuus täyttää lupauksensa jossa luvataan täyttää toinen toisensa tarpeita elämän loppuun asti.

    Olen Jumalalle kiitollinen hänen antamastaan ihanasta puolisosta, jonka kanssa olen tehnyt yhteistä matkaa yli 37 vuotta. Lpaset ovat aikuisia ja lastenlapsia on useita ja uusiakin tulossa :-) Jumala heitä siunatkoon ja varjelkoon.

    Tämä on meidän isovanhempien ihana kunniatehtävä kantaa rakkaita läheisiämme Kristuksen syliin rukouksissa. Aivan erityisellä tavalla juuri niiden puolesta, jotka eivät ole vielä tunnustavia kristittyjä.

    Äänestä

  • Aikakirja kirjoitti:

    Lähes järjestelmällisesti te lakihenkiset ihmiset ohitatte pelastuksen ydinkysymyksen, anteeksiannon Jeesuksen nimessä ja veressä?!!!

    Olen ollut avioliitossa yli 36 vuotta, en yli 37.
    :-))

    Ymmäeeärkö tosiaan noin vikapäisesti vaan onko sinulla ruuvit löysällä...
    Kue tuolta tuomitaanko eronnut vai..

    http://vakas.se/sida1.html avioero.html

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    siellä on asiasi esillä.

    Niinhän se ehkä Jeesus tarkoitti muttei siellä sanota suoraan että vain se huorannut jäisi kuiin knalli kalliolle vaan sekin voi avioitua uudelleen ja ehkä ottaa ERONKIN huoruuteensa perusteena käyttäen...
    Ja miksette muiden viisastelioitten kanssa olleet sanomassa vaimolleni että ei HUORAISI ja eroaisi...
    Minua olette vain syyttämässä kelvottomaksi aviopuolisoksi...

    Äänestä

  • vakas kirjoitti:

    Ymmäeeärkö tosiaan noin vikapäisesti vaan onko sinulla ruuvit löysällä...
    Kue tuolta tuomitaanko eronnut vai..

    http://vakas.se/sida1.html avioero.html

    onnellisesta ja tasapainoisesta avioliitosta?

    Eihän kukaan eroa, jos on tyytyväinen ja onnellinen avioliitossa.

    Toivottavasti olet itse onnellinen omassa avioliitossasi!

    Osa avioeroista johtuu toisen puolison vakavista persoonallisuushäiiriöistä, sairaalloisesta mustasukkaisuudesta ja näistä aiheutuneesta perheväkivallasta.

    Sellaiset avioliitot onkin parempi purkautua, sillä niiden jatkaminen saattaisi aiheuttaa vieläkin pahempia asioita.

    Jeesuskin toteaa, että kaikki eivät ole avioliittoon soveliaita. Oletko tutkinut tätä, vakas? Millaiset ihmiset eivät sovellu avioliittoon?

    Äänestä

  • vakas kirjoitti:

    Ymmäeeärkö tosiaan noin vikapäisesti vaan onko sinulla ruuvit löysällä...
    Kue tuolta tuomitaanko eronnut vai..

    http://vakas.se/sida1.html avioero.html

    jumissa. Klo 15.36 lähetetty ei näy!

    Äänestä

  • Aikakirja kirjoitti:

    Lähes järjestelmällisesti te lakihenkiset ihmiset ohitatte pelastuksen ydinkysymyksen, anteeksiannon Jeesuksen nimessä ja veressä?!!!

    Ilman Jeesuksen verta ja syntien anteeksiantamusta ei nimittäin ole iankaikkista elämää kenelläkään.

    Katsotteko fariseukset tulleenne lihassanne jo niin pyhiksi, että ette tarvitse joka päivä syntienne anteeksiantamusta, vai mistä tässä on kysymys? - Hävetkää!

    Te laitatte ihmisten niskaan raskaita kuormia, ettekä koske itse niihin sormellannekaan.

    - Saako huorin tehnyt henkilö syntinsä anteeksi?
    - Saako tulitikun varastanut henkilö syntinsä anteeksi?
    - Saako sellainehn syntinsä anteeksi joka syytää joka päivä valheita ja sekopäisiä ihmisoppeja internetissä?
    - Saako Jeesuksen verellä Jumallle omaksi lunastetun Jumalan lapsen kadotukseen tuominnut vanhoillislestadiolainen syntinsä anteeksi?

    Kuulkaas nyt! Teidän on aika unesta nousta, niin Kristus teitä valaisee.
    _________

    *) Raamattu tuntee ainoastaan YHDEN synnin jota ei saa anteeksi. Ja se EI OLE HUORUUS. Joka muuta väittää hän on valehtelija.

    Esikoislestadiolaisuudessa nousi aikanaan samalaisia kiihkohenkiä, jotka jyrisevin äänenpainoin vaativat eronneiden hylkäämistä ja uudelleen avioitumisen kieltämistä.

    Onneksi oli silloin ymmärtäväiset seurakunnan vanhimmat. Eräskin sanoi suoraan suurelle seuraväelle Lahden juhannuskokouksissa, että jos me lähdemme erottelemaan täältä syntisiä, niin kuka jää viimeiseksi, ja sammuttaa lähtiessään valot.

    Ihminen on kuin susi, nähdessää, heikossa kunnossa olevat kristityn veljensä ja sisarensa verta vuotavana, niin äristen ja muristen hän on ensimmäisenä tuon raukan kurkussa, imemässä verta kuiviin. Tuollainen kovuus, armottomuus ja anteeksiantamattomuus on saatanasta, joka ei tuota tilaa kavahda, hän on hengellisesti vahvassa unessa jo.

    Raamatussa on vain yksi synti jota ei saa anteeksi, piste. Tämä on totuus. Jeesuksen Kristuksen sovintoveressä on anteeksiantamus myös sinulle joka verta vuotavana olet tuskalla ja vaivalla raahautunut eroo puolisostasi, mitä kaikki ne syyt ovatkin.

    Avioliittoa lähdetään hoitamaan heti sen solmimisen jälkeen. Kukaan ei lähde ihanasta avioliitosta mihinkään, ei edes ajattele sellaista. Kummankin puolison on velvollisuus täyttää lupauksensa jossa luvataan täyttää toinen toisensa tarpeita elämän loppuun asti.

    Olen Jumalalle kiitollinen hänen antamastaan ihanasta puolisosta, jonka kanssa olen tehnyt yhteistä matkaa yli 37 vuotta. Lpaset ovat aikuisia ja lastenlapsia on useita ja uusiakin tulossa :-) Jumala heitä siunatkoon ja varjelkoon.

    Tämä on meidän isovanhempien ihana kunniatehtävä kantaa rakkaita läheisiämme Kristuksen syliin rukouksissa. Aivan erityisellä tavalla juuri niiden puolesta, jotka eivät ole vielä tunnustavia kristittyjä.

    Lähes järjestelmällisesti te lakihenkiset ihmiset ohitatte pelastuksen ydinkysymyksen, anteeksiannon Jeesuksen nimessä ja veressä?!!! ** Mikä peruskysymys, turhan aikaista lässytystä, jota ei edes Raamattu tunne, vai onko se siellä jossain?

    Ilman Jeesuksen verta ja syntien anteeksiantamusta ei nimittäin ole iankaikkista elämää kenelläkään. *** Missä se tulee esille: Olet väärässä, ilman Jeesusta ja Hänen Herraksi ottamista, sekä uudestisyntymistä ylhäältä ei ole mahdollista saada iankaikkista elämää, tämä on Raamatussa, mutta sinun juttusi ei.

    Katsotteko fariseukset tulleenne lihassanne jo niin pyhiksi, että ette tarvitse joka päivä syntienne anteeksiantamusta, vai mistä tässä on kysymys? - Hävetkää! ** Kyllä naurettavaa, mutta ei fariseus, KUN SINÄ NOINE JUTTUNESI.

    Te laitatte ihmisten niskaan raskaita kuormia, ettekä koske itse niihin sormellannekaan. ** Kuka ja kenen?

    - Saako huorin tehnyt henkilö syntinsä anteeksi? ** Riippuu siitä uskooko Jeesuksen Herraksi ja vapahtajaksi.
    - Saako tulitikun varastanut henkilö syntinsä anteeksi? ** Mahdollisuuksia on edellä kuvatulla keinolla. Mutta jos kaksi tikkua, saattaa olla lujassa?

    - Saako sellainehn syntinsä anteeksi joka syytää joka päivä valheita ja sekopäisiä ihmisoppeja internetissä? ** Tämä on jo aika vaikea tapaus, mutta uskoin edellä kuvatulla keinolla. Mutta jos TV on samassa huoneessa, niin……

    Saako Jeesuksen verellä Jumallle omaksi lunastetun Jumalan lapsen kadotukseen tuominnut vanhoillislestadiolainen syntinsä anteeksi? ** Voiko sitä syödä?

    *) Raamattu tuntee ainoastaan YHDEN synnin jota ei saa anteeksi. Ja se EI OLE HUORUUS. Joka muuta väittää hän on valehtelija. ** Amen.

    Esikoislestadiolaisuudessa nousi aikanaan samalaisia kiihkohenkiä, jotka jyrisevin äänenpainoin vaativat eronneiden hylkäämistä ja uudelleen avioitumisen kieltämistä. ** hulluja ne on??

    Onneksi oli silloin ymmärtäväiset seurakunnan vanhimmat. Eräskin sanoi suoraan suurelle seuraväelle Lahden juhannuskokouksissa, että jos me lähdemme erottelemaan täältä syntisiä, niin kuka jää viimeiseksi, ja sammuttaa lähtiessään valot. ** Olipa hassu juttu. Viimeinen sammuttaa valot….

    Ihminen on kuin susi, nähdessää, heikossa kunnossa olevat kristityn veljensä ja sisarensa verta vuotavana, niin äristen ja muristen hän on ensimmäisenä tuon raukan kurkussa, imemässä verta kuiviin. Tuollainen kovuus, armottomuus ja anteeksiantamattomuus on saatanasta, joka ei tuota tilaa kavahda, hän on hengellisesti vahvassa unessa jo. ** Ketä oikein tarkoitat?

    Raamatussa on vain yksi synti jota ei saa anteeksi, piste. Tämä on totuus. Jeesuksen Kristuksen sovintoveressä on anteeksiantamus myös sinulle joka verta vuotavana olet tuskalla ja vaivalla raahautunut eroo puolisostasi, mitä kaikki ne syyt ovatkin. ** Mitä syntiä tarkoitat, piste…

    Tämä on meidän isovanhempien ihana kunniatehtävä kantaa rakkaita läheisiämme Kristuksen syliin rukouksissa. Aivan erityisellä tavalla juuri niiden puolesta, jotka eivät ole vielä tunnustavia kristittyjä.** Tämä osio oli hyvä. Siunausta, mutta alku hieman kun alakoululaisella, tarkistuksien paikka.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

avakas kirjoitti:

Avioerosta, oman kantani tiedän mutta entä teidän kokemuksenne ja kannanottonne asiaan..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu