Kuten otsikkokin jo kertoo, tuolta minusta ja varmasti tuhansista monista tuntuu erittäin usein. Olen 19-vuotias lukion päättänyt naisenalku, ja usein miettinyt sitä miksi maailma menee aina vaan hullumpaan suuntaan, eikö täällä oikeasti tajuta sitä, että nyky-yhteiskunnan vaatimukset ja arvot myrkyttävät ihmismieliä? Koko systeemi kaatuu vielä omaan mahdottomuuteensa. Tässä iässä viimeistään pitäisi tietää selkeästi mitä elämältä haluaa, vääriä valintoja ei suositella tehtävän. Täytyy opiskella itsensä taivaisiin asti, mutta samalla hankkia työkokemusta riittämiin, toki myös suositellaan että eletään samaan aikaan mahdollisimman sosiaalista elämää. Epävarmat, herkät ja heikommat ihmiset sysätään sivuun, heille ei anneta tilaa vaan heidät leimataan epäonnistuneiksi yksilöiksi. Ollaan unohdettu se, että jokainen on yksilö eikä ketään voi sulloa samaan muottiin. Kaikkien kuuluisi olla samalla viivalla! Kenenkään voimavarat eivät riitä loputtomiin, jossain vaiheessa tulee seinä vastaan ja sitten ihmetellään että mikä näitä ihmisiä vaivaa.
Ollessani itse juuri nyt tavallaan elämän käännekohdassa tunnen olevani melko tavalla hukassa. Yhteiskunnan vaatimukset saavat olon turraksi. Valintojen tekeminen on vaikeaa, ja tuntuu ettei mikään riitä. Veikkaanpa että meitä samoissa mietteissä olevia on tuhansia.
Onko todella niin vaarallista, jos elämä ei mene käsikirjoituksen mukaan, jos lähteekin väärälle polulle ja joutuu palaamaan takaisin? Onko epäonnistumista jos joutuu etsimään tietään? Miksi vain menestys ja raha merkitsevät? Miksi yliopistolaiset ja ammattikorkealaiset sättivät tosiaan? Miksi myöskään kukaan kolmannen asteen koulun käynyt olisi arvokkaampi kuin ns. "perusduunari"? Eikö kaikkia tarvita tässä maailmassa?! Ei tämä maailma toimisi, jos täällä ei olisi erilaisuutta!
Kaatuuko maailma siihen, jos on hetken aikaa paikallaan eikä saavuta "mitään"? Onko se hukkaan heitettyä elämää ja haaskausta? Vai voisiko ollakin niin, että joskus pysähtyessä voi saavuttaa jotain paljon tärkeämpää kuin uralla/opinnoissa eteneminen? Täytyykö itseään koko ajan pyrkiä nostamaan ylemmäs? Onko ihminen epäonnistunut, jos joskus kokee itsensä heikoksi ja epävarmaksi?
Mm. nämä asiat ovat viime aikoina pyörineet todella paljon mielessä. Ei voi kun ihmetellä sitä miten tähän on voitu tulla. Eikä kyllä ihmetytä ollenkaan miksi ihmiset iästä riippumatta voivat pahoin. Kuinka kauan kestää ennen kuin herätään todellisuuteen?
Itse aion tänään olla onnellinen ihanasta perheestäni ja ystävistäni, sillä ne ovat asioita mistä elämässä todellisuudessa on kysymys. Välittäkää toisistanne ja antakaa tilaa erilaisuudelle ja epävarmuudelle!
Ollessani itse juuri nyt tavallaan elämän käännekohdassa tunnen olevani melko tavalla hukassa. Yhteiskunnan vaatimukset saavat olon turraksi. Valintojen tekeminen on vaikeaa, ja tuntuu ettei mikään riitä. Veikkaanpa että meitä samoissa mietteissä olevia on tuhansia.
Onko todella niin vaarallista, jos elämä ei mene käsikirjoituksen mukaan, jos lähteekin väärälle polulle ja joutuu palaamaan takaisin? Onko epäonnistumista jos joutuu etsimään tietään? Miksi vain menestys ja raha merkitsevät? Miksi yliopistolaiset ja ammattikorkealaiset sättivät tosiaan? Miksi myöskään kukaan kolmannen asteen koulun käynyt olisi arvokkaampi kuin ns. "perusduunari"? Eikö kaikkia tarvita tässä maailmassa?! Ei tämä maailma toimisi, jos täällä ei olisi erilaisuutta!
Kaatuuko maailma siihen, jos on hetken aikaa paikallaan eikä saavuta "mitään"? Onko se hukkaan heitettyä elämää ja haaskausta? Vai voisiko ollakin niin, että joskus pysähtyessä voi saavuttaa jotain paljon tärkeämpää kuin uralla/opinnoissa eteneminen? Täytyykö itseään koko ajan pyrkiä nostamaan ylemmäs? Onko ihminen epäonnistunut, jos joskus kokee itsensä heikoksi ja epävarmaksi?
Mm. nämä asiat ovat viime aikoina pyörineet todella paljon mielessä. Ei voi kun ihmetellä sitä miten tähän on voitu tulla. Eikä kyllä ihmetytä ollenkaan miksi ihmiset iästä riippumatta voivat pahoin. Kuinka kauan kestää ennen kuin herätään todellisuuteen?
Itse aion tänään olla onnellinen ihanasta perheestäni ja ystävistäni, sillä ne ovat asioita mistä elämässä todellisuudessa on kysymys. Välittäkää toisistanne ja antakaa tilaa erilaisuudelle ja epävarmuudelle!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Elämä on ollut tuollaista läpi vuosituhansien,
elämä menee useinkin sattuman johdattamana.
Jälkikäteen voi mietiskellä että mitä jos noin
ei olisikaan valinta mennyt . Mitkään valinnat
eivät onneksi tarvitse ollakkaan ikuisia . Nykyisin on hyvinpaljon mahdollisuuksia muuttaa
suuntaa , verraten entiseen . Etenkin naisen
pitäisi muistaa että ohjailee itseään ja pitää
ns: langat käsissään . Sillä heillä on mahdollisuus siihen , toivottavasti myös tahtoa
löytyy. Elämä on ainutkertainen juttu , siitä
ei eletä uusintaa , teemme huonoja valintoja teemme myös onnistuneita , siitä koostuu elämä.
Kaikella on aikansa , tämä päivä on huomenna menneisyyttä. Muista elää .
on vaikea asia ja harva tietää mitä haluaa työkseen tehdä. Omalla työpaikallani on paljon lähes eläkeikäisiä ja eivät vieläkään tiedä, mikä olisi ollut oikea ammatti heille. Turhaa vaivata päätään moisella.
Heipä hei.
hyvää tekstiä olet kirjoittanut ja ihan asiaa. Itse joskus lukion aikana/jälkeen koin myös että silloin olisi jo tiedettävä mitä haluaa tehdä, minne mennä jatko-opiskelemaan jne. Olin tähän asti lähes varma että haluan tietylle alalle. Hankin sitten alasta tietoa, hieman koulutusta ja myös jonkinasteista kokemusta. Nyt tuntuu että on tie nousemassa siltä osin pystyyn, koska ala vaatii itsensä tyrkyttämistä ja ilmeisesti jonkinasteista röyhkeyttä, että siinä pääsisi eteenpäin. Ja nuo vaatimukset ovat ristiriidassa sen kanssa että alalla täytyisi olla myös tunteellinen, herkkä, tietyllä tavalla rohkea ja itsevarmakin. Itse olen kuitenkin aikalailla tälläinen mainitsemasi herkkä, joissain asioissa epävarma ja ajoittain myös heikkokin ihminen, mutta lahjoja minulla on/olisi kyseiselle alalle ja niitä voisi kehittää. Ja mainitsen kokemuksestani sen verran, että jotkut ihmiset "pelkäävät" herkkyyttä ja "suosivat" kovuutta.
Jotenkin tuntuu että muutenkin nykyaikana, melkein alalla kuin alalla lähes vaaditaan että olet röyhkeä ja itsekäs saadaksesi jonkun työn tai edetäksesi siinä. Puuttuu sellainen vanhanajan "yhteenhiileenpuhaltamisen" kulttuuri (vai miksikä sitä voisi kutsua?). Monesti nykyään kilpaillaan vaan yksilö yksilöä vastaan ja ajetaan omaa etua.
Ja olet oikeassa siinä, että yhä useampi ihminen voi täällä pahoin. Se ei vain kaikilla tunnu menevän ymmärrykseen vaan selitellään vaan että hyvin menee...
Itse olen lääkitykseeen johtaneen masennuksen kokenut.
Ja sinulle aloittaja vielä, koita jaksella!
Olen itse miettinyt ihan samoja asioita. Muutama vuosikymmen sitten elämässä kyllä pärjäsi jos oli kova tekeen työtä, nykyään ei pärjää vaikka olisi kuinka kova tekeen töitä tarvitsee olla koulutus. Taasen jotta saisi koulutuksen tarvitsee käydä kouluja joissa ihmiset koitetaan todellakin laittaa samaan muottiin, kaikilla ei todellakaan ole samoja elämän arvoja.
www.shamballafoundation.org
Löydä voima ja totuus itsestäsi