Kuulen jatkuvasti sitä, että kun kaaloa ei oteta töihin mihinkään. Minäkin olen käynnyt sen läpi. En puhu ollenkaan korkealta.
Kyllä, kieltämättä se on vaikeeta. Mutta, on niitä kaajeitakin työttömänä. Totuus on että niiden on helpompi saada töitä. Kaikki tämä on karua ja valitettavasti jokapäivästä todellisuutta.
Jos ei itse usko itseensä, niin miten voi kaajeitakaan vakuuttaa, että olet ansainnut tämän työn, olet ahkera työntekijä, jos et osaa opit jne. Kuvittele itsesi työnantajana, kuvittele jokin yritys itselles. Mitkä ovat sinun vaatimukset työntekijästä. Tutkaile omaa käytöstä haastattelu tilanteissa. Mitä oisit esimerkiksi voinut sanoa toisin,. Näin minä jouduin tekemään satoja kertoja. Lopulta kun osasin haastatteluhomman, niin tuntui siltä, että, nyt tämä haastattelu vasta alkaa! Ensin piti opetella tietenkin laatimaan hyvä työhakemus. Senkin oppii ja oppii erottautumaan 100 hakijasta, jotta pääsee sinne haastatteluun.
Jos on koulut jäänyt kesken, opiskele. Mitä haluat tehdä, missä olet hyvä. Etsi tietoa miten saisit kehitettyä itsees ja opiskele, vaikka vähän kerrallaan. Siitä se lähtee! Kaikki se vaatii vähän työtä ja sitkeyttä. Mutta, viime tingassa se kaikki palkitsee vain sinua.
Naiset ajattelee, että keittiö on se heidän ala. Kannattaa miettiä, onko se sitä mitä haluan oikeesti haluaa tehdä 8 tuntia joka päivä, kun menet kotiin hommat tavallaan jatkuu siellä.
Naiset joutuu ajattelemaan myös sitä, missä joutuu olemaan ilman hameita. Jotkut ovat saanet kovalla työllä työpaikan ja eivät voi pitää hameita. Tässäkin asiassa kaaleitten pitäisi hieman joustaa. Eikä olla heti nyrkit ojossa, tai puhumassa pitkin kyliä. On paljon paljon pahempiakin asioita, mitä kaaleet tekee, kun tämä. Eikö sitä voi hienotunteisesti kääntää päätä pois, niin kuin sivistynyt ihminen tekee? Koska, ei kukaan tahalleen lähde loukkaamaan ketään.
Kyllä kaalo on sopiva ihan kaikkiin ammatteihin siinä missä valtaväestökin. Heidän älykkyys piisaa ihan mihin vaan. Paljon riippuu siis itsestään.
Oishan se kiva olla vaan kotona. Mutta, tänä päivänä se ei oikeen onnistu. Tuet ovat mitättömät niillä ei tule toimeen. Kyllä mua säälittää oman kansa, kun ovat oikeesti ahtaalla.
Eikä ole helppoa olla kaalona työelämässä. Mitä minä olen nähnyt, niin ei kaajeillakaan ole ongelmatonta työpaikoilla.. Mutta, ei me voida jäädä itsesääliin lopun elämän. On koitettava jotain tehdä asiamme hyväksi.
On kiva tunne, kun voin maksaa kaikki kulut itse. Tulee itsellään varma tunne, että mä en ole mikään hylkiö tässä yhteiskunnassa. Luulen, että aika monikin suorastaan inhoaa käydä sossassa. Jo se kun pelkästään vie sen lapun sinne niin....se ottaa päähän!!
Mutta, niin kuin sanoin itse pystyy aika paljon vaikuttamaan asioihin. Kysymys on siitä riittääkö pitkäjännitteisyys ja ainainen yrittäminen?
En tiedä onko tästä mitään hyötyä, kun tämän kirjoitin, toivon että ehkä jotain? Kommentoikaa asiallisesti kiitos.
Kyllä, kieltämättä se on vaikeeta. Mutta, on niitä kaajeitakin työttömänä. Totuus on että niiden on helpompi saada töitä. Kaikki tämä on karua ja valitettavasti jokapäivästä todellisuutta.
Jos ei itse usko itseensä, niin miten voi kaajeitakaan vakuuttaa, että olet ansainnut tämän työn, olet ahkera työntekijä, jos et osaa opit jne. Kuvittele itsesi työnantajana, kuvittele jokin yritys itselles. Mitkä ovat sinun vaatimukset työntekijästä. Tutkaile omaa käytöstä haastattelu tilanteissa. Mitä oisit esimerkiksi voinut sanoa toisin,. Näin minä jouduin tekemään satoja kertoja. Lopulta kun osasin haastatteluhomman, niin tuntui siltä, että, nyt tämä haastattelu vasta alkaa! Ensin piti opetella tietenkin laatimaan hyvä työhakemus. Senkin oppii ja oppii erottautumaan 100 hakijasta, jotta pääsee sinne haastatteluun.
Jos on koulut jäänyt kesken, opiskele. Mitä haluat tehdä, missä olet hyvä. Etsi tietoa miten saisit kehitettyä itsees ja opiskele, vaikka vähän kerrallaan. Siitä se lähtee! Kaikki se vaatii vähän työtä ja sitkeyttä. Mutta, viime tingassa se kaikki palkitsee vain sinua.
Naiset ajattelee, että keittiö on se heidän ala. Kannattaa miettiä, onko se sitä mitä haluan oikeesti haluaa tehdä 8 tuntia joka päivä, kun menet kotiin hommat tavallaan jatkuu siellä.
Naiset joutuu ajattelemaan myös sitä, missä joutuu olemaan ilman hameita. Jotkut ovat saanet kovalla työllä työpaikan ja eivät voi pitää hameita. Tässäkin asiassa kaaleitten pitäisi hieman joustaa. Eikä olla heti nyrkit ojossa, tai puhumassa pitkin kyliä. On paljon paljon pahempiakin asioita, mitä kaaleet tekee, kun tämä. Eikö sitä voi hienotunteisesti kääntää päätä pois, niin kuin sivistynyt ihminen tekee? Koska, ei kukaan tahalleen lähde loukkaamaan ketään.
Kyllä kaalo on sopiva ihan kaikkiin ammatteihin siinä missä valtaväestökin. Heidän älykkyys piisaa ihan mihin vaan. Paljon riippuu siis itsestään.
Oishan se kiva olla vaan kotona. Mutta, tänä päivänä se ei oikeen onnistu. Tuet ovat mitättömät niillä ei tule toimeen. Kyllä mua säälittää oman kansa, kun ovat oikeesti ahtaalla.
Eikä ole helppoa olla kaalona työelämässä. Mitä minä olen nähnyt, niin ei kaajeillakaan ole ongelmatonta työpaikoilla.. Mutta, ei me voida jäädä itsesääliin lopun elämän. On koitettava jotain tehdä asiamme hyväksi.
On kiva tunne, kun voin maksaa kaikki kulut itse. Tulee itsellään varma tunne, että mä en ole mikään hylkiö tässä yhteiskunnassa. Luulen, että aika monikin suorastaan inhoaa käydä sossassa. Jo se kun pelkästään vie sen lapun sinne niin....se ottaa päähän!!
Mutta, niin kuin sanoin itse pystyy aika paljon vaikuttamaan asioihin. Kysymys on siitä riittääkö pitkäjännitteisyys ja ainainen yrittäminen?
En tiedä onko tästä mitään hyötyä, kun tämän kirjoitin, toivon että ehkä jotain? Kommentoikaa asiallisesti kiitos.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hieno kirjoitus!!
Itekkin kaaleennnaisena työelämässä tiedän justii mistä puhut. Nuo on niitä asioita joita pitäis miettiä tänä päivänä enemmän työtä etsiessä. Toisaalta tiijän myös että nyt on aika. Kaaleet on lähteneet liikkeelle ja yrittävät tosissaan. On ymmärretty että vanha ei enää kanna ja entiset keinot ei nosta.Muutama sukupolvi vasta paikallaan on asuttu ja eteenpäin mennään, nuoret varsinkin ja erityisesti naiset etsii jatkokoulutuspaikkoja ja työtä paljon useammin kuin ennen. Hyvä me!! Tosi rohkaseva kirjoitus. kaikki tietää sen että kaaleennaisena ylpeys ja kunnia on kodin ja lasten hoitamisessa hyvin. Työn ja kodin yhdistäminen on tosi vaikeeta ja vaatii opettelemista järjestelmällisyyteen ja ajankäyttöön, mutta se onnistuu ja palkinto on sen arvoista. ei tarvii aina miettiä riittääkö louvo kuun loppuun ja riittääkö ruoka. Ei työllä suomessa rikastumaan pääse, mutta se että tietää ite ansaitsevansa joka pennin työllä ja kaikki maksunsa hoidettua niin siitä tulee hieno olo. Kaajeet nauraa näille ajatuksille, mutta heidän tulisi muistaa se, että opiskelukulttuuri on romaneilla lyhyt, se on uusi asia jota me opettelemme ja syitä siihen on monia, kaaleissa itsessään, mutta myös valtaväestössä joka ei mahdollisuuksia opiskeluun ja yhteiskuntaan osallistumiseen ei antanut, vaikka tuki sotarintamilla kelpasi myös kaaleenmiehiltä. Mutta ei tässä aleta ketää syyttämään ja syyllisiä etsimään. tärkeintä on tämä päivä. me edistymme ja se on hienoa. Hyvä kaaleet mennään eteenpäin ja tuetaan toisiamme, niitäkin jotka vielä eivät osaa ja ymmärrä hakeutua työhön tai kouluun.
Suomalaisena voin sanoa, että ihan asiaa oli. Teille pitkäaikaistyöttömille olis kyllä hommia, missä ei vaatetusta katota. Kyläsaaressa (HKI) on semmonen, ku uusixverstaat, siellä ommellaan, askarrellaan, tehdään puutöitä, metallitöitä jne... Eihän siitä makseta kun 8 euroa päivä, matkakorvaus, ja ruoka tulee talon puolesta. Työpäivän pituus ei huimaa 4 tuntia päivä, töitä tehdään omassa tahdissa, ja kaikki opetetaan. Tosta olis hyvä alottaa, jos tosissaan haluu jotain tehdä.
että toi 8 euroa tulee työttömyysrahan päälle. Siihen ei ulosottomies pääse käsiks.
Kirjoitit ihan asiaa, ei me valkolaiset tuollaiselle naureta, koska tottahan tuo on niin meille kuin teille!
Ite olen alkoholistin lapsi ja koti oli köyhä, elettiin varmasti suurimmaksi osaksi toisten rahoilla eli avustuksilla ja almuilla ja toisten vanhoja vaatteita täytyi pitää ja sen sellaista. Ei ollu omaa kotia, vuokrakämpissä asuttiin, tosi huonokuntoisissa rotanpesissä enimmäkseen, hävetti aina ja oli tunne kuin ei olisi ollut yhtään mitään. Eikä kai ollutkaan, monet kerrat sai kuulla olevansa kunnan elätti jne.
Aina ajattelin, että kun tulen aikuiseksi, itse määrään miten elän, eikä vanhemmat sanele suuntaa. Niin on käynyt, olen omin voimin hankkinut elannon, oman talon ja oman pihan, ei tule kukaan ajamaan pois, rikas en ole mutta tämä riittää eikä tarvitse enää kunnella humalaisten huutoa. Kahella jalalla kävelen niin kuin muutkin vastaantulijat ja yhtä korkeella munkin pääni keikkuu. Välillä vieläkin ihmettelen, että olenko se tosiaan minä, joka tässä omassa kodissani olen ja omaa leipääni syön. Sen takia ymmärrän tuon tunteen hyvin, siinä ei ole mitään nauramisen aihetta vaan päin vastoin, hattua pitäisi nostaa sellaiselle, joka tyhjin käsin lähtee elämäänsä kohentamaan, omin voimin. Kyllä se niin on, että jokainen sen oman onnensa seppä sitten kuitenkin on, oli mustalainen tai valkolainen tai vaikka hottentotti. Jos joku katto asiakseen nauraa, niin oma häpeänsä on, ja voi sen vielä edestään löytää.
Ei naurata,ei. Varmasti vanhempas on tarjonnu sulle sen mihin on kyenneet. Sairaushan toi alkoholismi on, jäi vaan semmonen olo kun luin ton kirjotukses että oisit jotenkin katkera vanhemmilles, niin oli pakko palata.
Hei vaan sulle! Niin, me alkoholistien aikuiset lapset ollaan vähän sellaisia, että kuulostaa kuin oltais katkeria, mitä ei välttämättä kuitenkaan olla. Mut on sellainen alakulo mielen pohjalla ja se tulee helposti esiin, kun tästä asiasta puhuu (tai kirjoittaa). Isä on kuollut ja ehti katua elämäntapaansa ennen kuolemaansa, se riittää hyvin, kyllä joka tapauksessa rakastan isääni hyvin paljon, sairas se todellakin oli. Äiti ei niin sairas siltä osin ollutkaan, mutta hermot oli hänellä huonot, nyt on jo vanha ja hänelläkin elämä helpottanut. Hoidan isän hautaa rakkaudella. Isä on aina isä ja äiti on aina äiti. Mitäpä syyttely auttaa, ei mitään. Mut ajatteleehan sitä joskus, että olisi se lapsuus voinut helpompikin olla. Oikeestaan en ole niinkään katkera vanhemmilleni, kuin niille muille sen ajan aikuisille, jotka olis voineet jotenkin auttaa tai edes suhtautua toisella tavalla, en voi ymmärtää vieläkään sellasta aikuista, joka nälvii lapselle tämän kotioloista ja seisottaa tätä arestissa jos tällä ei ole suksia ja monoja. Olen sitä mieltä, että kyllä terve ihminen kuitenkin aina selviää, jos vaan on tahtoa ja oikeastaan tällaisesta saa vaan voimaa kun tekee mieli näyttää vaikka vaan itelleen, että pärjää. Hyvää syksyä sulle ja kaikille! T. Pikku-Maria