Tänään uutisissa kerrottiin Kanadan metsien kuoriastuhoista.Männyt ruskeina rankoina ja miten suurelta alueelta?Suuruutta en muista,mutta iso oli.
Hirvitti,leviääkö suomeenkin?
Metsiemme kohtalo?
4
212
Vastaukset
- Maalaismies*
Brasilian hallitus on tehnyt suunnitelman sademetsiensä suojelemiseksi. Arvostelijat sanovat sen olevan vain paperi, toteen panemisesta ei ole näyttöä. Venäjän puutullit aiheuttavat omien mtsiemme lisähakkuut. Sitten lisäksi tuhohyönteiset.
Sitä sanotaan entropiaksi, sitä että kaikki pirstaloituu, lähtee käsistä. Me elämme sellaisessa maailmassa. Suurin metsätuholainen taitaa olla moottorisaha.
Sen keksimisen myötähän myös Kuusamon metsäisistä vaaroista tuli tuntureita.- A-PU-A
Ehkä myös meidän kylmempi ilmanala estää kuoriaisen eloa.
- arvaileva
Ei taida toistaiseksi olla pelkoa Kanadan kuoriaisen leviämisestä Suomeen. Eilis iltaisen ohjelman mukaan sieltä ei tuoda sellaista puutavaraa,jossa kuoriainen eläis. Varmaankin varovat raakapuun tuontia puupulaansa,joka on aivan keinotekoinen ja keksitty asia,että Suomessa olisi muka puupula ja sen tähden puunjalostus laitoksia joudutaan pysäyttämään.
Ei pidä paikkaansa.Olin äskettäin metsänhoitoyhdistysen ihmisen juttusilla ja hän ainakin sanoi,että ei ota yhtään puunmyynti erää myytäväkseen,vielä on vuoden takasia metsäkauppoja tekemättä ja kysyntää ei ole lainkaan.Joten tekopeliä koko puupula.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?801562Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,141024Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.95922Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79912Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51724Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot141689- 53664
- 79664
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48651Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51641