Mustasukkaisuus hiipi salakavalasti meidän perheeseemme n. vuosi sitten ja tänä kesänä kaikka vyöryi päälle. Miehelläni on aina ollut ns. normaalia mustasukkaisuutta, mutta vuosi sitten mustasukkaisuus sai mahtavat voimat. En ole käytökselläni (pettänyt, flirttaillut ym) tai muutoin provosoinut mieheni mieltä ja hänkin on samaa mieltä. Itse asiassa ystäväpiiristäni on vaikea löytää yhtä uskollista kuin olen.
Ihmettelin mieheni käytöstä viime talvena ja luulin että hän on saanut tarpeekseen meistä (meillä on 2 lasta). Mutta sitten pikkuhiljaa alkoi palapelin palaset menemään kohdalleen ja hän avautui minulle asiasta.
Silloin kun mustasukkaisuus saa otteen, niin hän muuttuu minua kohtaan kylmäksi, etäiseksi, ivalliseksi ja ilkeäksi. On kärttyinen ja oikutteleva ja lapsillekin äyskii. Minusta tuo on todella outoa käytöstä jos pelkää minun vaihtavan "parempaan" (yksi hän ajatuksistaan). Hänhän suorastaan työntää minua luotaan pois. En tiedä miten reagoida. Jonkun kirjoituksesta joskus luin että silloin yleensä syytösten kohde käyttäytyy päin vastoin kuin pitäisi... Välillä hän laittaa viestiä: anteeksi tai en kestä enään tai miten voit olla tällaisen kanssa ja rakastan sua. Huono itsetunto?
Ja tämän kaiken lisäksi olemme samassa työpaikassa (ei työsuhderomanssi) ja hän saa sieltä eniten "ärsytyksiä". Työpaikkamme on miesvaltainen ja työskentelen siellä toimistossa. Joissakin firman juhlissa toiset miehet "ylistävät" minua miehelleni, kuinka olen niin iloinen ja ystävällinen ja hyvän näköinenkin. (160 cm ja 68 kg -hih-) Kaikkein pahin tapahtui kun eräs työntekijä oli hiprakassa toiselle kertonut fantasioista minua kohtaan! No, tämäpä toinen oli kertonut kaiken miehelleni. Minua nämä fantasiat oksettavat ja niiden kertoja ei säväytä millään lailla. Sen olen sanonut miehellenikin, mut hänelle se pahin mustiksen aiheuttaja.
Työskentely aiheuttaa ongelmia, koska olen asiakaspalvelussa ja joudun olemaan tekemisissä sellaistenkin ihmisten kanssa joista en välitä. Mieheni työpiste siirtyi näköyhteyden päähän minusta ja hän on lähtenyt kesken työpäivän pois, koska ei siedä sitä että toiset miehet käyvät välillä heittämässä läppää.
Mulla alkaa voimat loppumaan ja lapsiinkin vaikuttaa! Hän kävi lääkärin kanssa juttelemassakin aiheesta. Työpaikkoja ei täällä noin vain vaihdeta ja olen saanut suht hyvän palkan ja aseman työpaikassani. (1kk hän oli muualla töissä ja elämä oli helpompaa) Jätänkö työni avioliittomme takia ja yritän saada jostain töitä. Miten voin häntä auttaa? En halua erota koska ei ne asiat paremmaksi muutu ja ilman tätä ongelmaa meillä on todella hyvä suhde. Tällä hetkellä en osaa sanoa hänelle mitään ja tuntuu että hän taas inhoo ja vihaa minua yli kaiken. Välillä syyllistän itseäni ja hän suuttuu siitä ja ihmettelee miten minä kaiken itseeni otan. Vaikea olla ottamatta kaiken jälkeen. -kyynelsilmä-
Ihmettelin mieheni käytöstä viime talvena ja luulin että hän on saanut tarpeekseen meistä (meillä on 2 lasta). Mutta sitten pikkuhiljaa alkoi palapelin palaset menemään kohdalleen ja hän avautui minulle asiasta.
Silloin kun mustasukkaisuus saa otteen, niin hän muuttuu minua kohtaan kylmäksi, etäiseksi, ivalliseksi ja ilkeäksi. On kärttyinen ja oikutteleva ja lapsillekin äyskii. Minusta tuo on todella outoa käytöstä jos pelkää minun vaihtavan "parempaan" (yksi hän ajatuksistaan). Hänhän suorastaan työntää minua luotaan pois. En tiedä miten reagoida. Jonkun kirjoituksesta joskus luin että silloin yleensä syytösten kohde käyttäytyy päin vastoin kuin pitäisi... Välillä hän laittaa viestiä: anteeksi tai en kestä enään tai miten voit olla tällaisen kanssa ja rakastan sua. Huono itsetunto?
Ja tämän kaiken lisäksi olemme samassa työpaikassa (ei työsuhderomanssi) ja hän saa sieltä eniten "ärsytyksiä". Työpaikkamme on miesvaltainen ja työskentelen siellä toimistossa. Joissakin firman juhlissa toiset miehet "ylistävät" minua miehelleni, kuinka olen niin iloinen ja ystävällinen ja hyvän näköinenkin. (160 cm ja 68 kg -hih-) Kaikkein pahin tapahtui kun eräs työntekijä oli hiprakassa toiselle kertonut fantasioista minua kohtaan! No, tämäpä toinen oli kertonut kaiken miehelleni. Minua nämä fantasiat oksettavat ja niiden kertoja ei säväytä millään lailla. Sen olen sanonut miehellenikin, mut hänelle se pahin mustiksen aiheuttaja.
Työskentely aiheuttaa ongelmia, koska olen asiakaspalvelussa ja joudun olemaan tekemisissä sellaistenkin ihmisten kanssa joista en välitä. Mieheni työpiste siirtyi näköyhteyden päähän minusta ja hän on lähtenyt kesken työpäivän pois, koska ei siedä sitä että toiset miehet käyvät välillä heittämässä läppää.
Mulla alkaa voimat loppumaan ja lapsiinkin vaikuttaa! Hän kävi lääkärin kanssa juttelemassakin aiheesta. Työpaikkoja ei täällä noin vain vaihdeta ja olen saanut suht hyvän palkan ja aseman työpaikassani. (1kk hän oli muualla töissä ja elämä oli helpompaa) Jätänkö työni avioliittomme takia ja yritän saada jostain töitä. Miten voin häntä auttaa? En halua erota koska ei ne asiat paremmaksi muutu ja ilman tätä ongelmaa meillä on todella hyvä suhde. Tällä hetkellä en osaa sanoa hänelle mitään ja tuntuu että hän taas inhoo ja vihaa minua yli kaiken. Välillä syyllistän itseäni ja hän suuttuu siitä ja ihmettelee miten minä kaiken itseeni otan. Vaikea olla ottamatta kaiken jälkeen. -kyynelsilmä-
Vastaukset 18
Vanhimmat
Äijä tuuletusikkunasta pihalle. Olethan yläkerroksissa?
Eipä käy kateeksi elämäsi.Suosittelisin että miehesi menisi hoitoon koska on todella sairas.Jos ei suostu menemään niin pakkohan sun on erota lasten takia.Minkä mallin ne saa avioliitosta,parisuhteesta ja rakkaudesta.On ihan paha mieli sun vuokses.Voimia ja siunausta.
laittaa miehen miettimään vähän asioita ja toivotaan että löydätte ratkaisun sitten?
Siitä tuo kaikki johtuu. Sitä tahtomattaankin tekee kaikenlaista, joka vain ajaa paria kauemmaksi toisistaan.
Minusta sun pitää vaan saada se ukko tajuamaan, että hän on se sinun miehesi, mutta jos toi sairas paska jatkuu, niin et sinä yksinkertaisesti jaksa enää. Itkeä tirautat ja kerrot kuinka paljon rakastat häntä ja kuinka raskaaksi hän silti tekee teidän elämänne. Sanot ettöä mikään määrä rakkauta ei riitä, jos toinen (hän) tekee noin paljon työtä sen kaiken tuhoamiseksi.
Olen kyllä samaa mieltä, että tehokeinot on otettava käyttöön, jos ei homma ala luistaa. Olen sen verran itsepäinen ja sisukas, että ero ei ole ensimmäinen ratkaisu ongelmiin. Pois muutto kyllä tosin voisi palauttaa hänetkin maanpinnalle... Mutta ennen näitä aion sanoa hänelle, että menee terapiassa käymään muutaman kerran, koska uskon näiden ongelmien myös juontavan juuret lapsuudesta (ero, uusi kaamea isäpuoli, omaan isään siteet poikki ja 16v lähdöt kotoa). Menettämisen pelko.
Kertokaa te, jotka kärsitte mustasukkaisuudesta, mikä auttaa/miten autan miestäni? Millä pystyn katkaisemaan ne ajatukset hänen päästään? Koska välillä saan hänet lopettamaan. -katajainen kyynelsilmä-
Minä ymmärrän tilanteesi ja voin vain kuvitella, minkälaista elämä tuollaisen mustasukkaisuuden kanssa on. Jatkuvaa pelkoa, että mitä seuraavaksi, pelkoa siitä ettei vahingossakaan anna miehelle aihetta. Ja aiheita tulee, tahtomatta ja jatkuvasti. Se on varmasti sinulle hyvin raskasta.
Haluaisin kuitenkin puhua sinulle jostain muusta. Siitä, että miehesi ei tee tuota sinulle tahallaan. Hän todennäköisesti syvällä sisällään häpeää käytöstään, mutta hän ei voi sille mitään. Hän on lapsuutensa hylkäyskokemusten vanki, ja hänen sisäistä tuskaansa ei suinkaan helpota jos uhkailet erolla tai poismuuttamisella. Niillä saat hänet hiljaiseksi aivan varmasti ja helpotat omaa oloasi. Mutta samalla teet hänelle paljon pahaa. Hänet on hylännyt ensin isä, sitten äiti ottamalla "kaamean" miehen ja nyt hän pelkää että myös sinä hylkäät hänet ja tästä tässä on kysymys.
Voit varmasti kuvitella mustasukkaisuuden määrän, mitä miehesi on joutunut pienenä kokemaan äidistään. Tuo kaamea mies oli äidille tärkeämpi kuin oma poika, niin hänen on täytynyt ajatella. Sitä samaa mustasukkaisuutta miehesi nyt toistaa.
Minä ehdotan sinulle kokonaan toisenlaista tietä tuon ongelman ratkaisemiseksi. Valitse lämpimän ja hyväksyvän rakkauden tie. Kerro miehellesi rakastavasi häntä, kerro hänelle ettet ikinä pettäisi häntä, puhu hänen kanssaan tuosta ongelmasta. Puhukaa rakkaudesta, mustasukkaisuudesta ja miettikää yhdessä miksi tilanne on pahentunut juuri nyt. Sehän ei ole sattumaa, vaan taustalla on joku muutos.
Älä syyllistä miestäsi äläkä suhtaudu häneen pilkallisesti, sillä hän ei voi tuossa asiassa itselleen mitään. Hänen mustasukkaisuutensa on vahvempi kuin hänen ylpeytensä. Jos ylpeys voittaisi, hän ei näyttäisi mustasukkaisuuttaan. Miehesi muuttuminen etäiseksi, koppavaksi jne olivat vain ylpeyden ja mustasukkaisuuden taistelua. Noilla keinoilla ylpeys voitti, mutta lopulta nekään keinot eivät riittäneet.
Miehesi elämä tuon mustasukkaisuuden kanssa on aivan varmasti paljon vaikeampaa kuin sinun. Tiedätkö, mustasukkaisuus on vain hänen sairas tapa osoittaa rakkautensa ja kiintymyksensä sinua kohtaan!
Sanoitkin jo, että miehesi on käynyt lääkärissä. Minä haluan toivottaa rakkautta, kärsivällisyyttä ja onnea matkallenne!
ainahan ongelmien syyt ja lähtökohdat löytyvät menneisyydestä mutta ihan tosissasiko sinä oletat muiden sitä aina jaksavan ajatella ja ottaa huomioon kun edessä hysterioi aikuinen mies/nainen?!Ja tilanne joka aina vain jatkuu samanlaisena,puhuipa asiasta tai ei?Ja sitä loputonta epäilysten tulvaa pitäisi jaksaa kuunnella ja sen kanssa aina vain elää lämpimästi muistaen miehen/naisen vaikeaa menneisyyttä ja hänen rankkaa hylkäyskokemustaan jonka me kaikki ,huom. KAIKKI!,joudumme läpikäymään ja silti emme tee toisen elämää helvetiksi!Monella saatta takanaan olla todella hurja menneisyys täynn toinen toistaan kammottavampia asioita ja ihan mahdollista siitä huolimatta on kasvaa normaaliksi,tuntevaksi ihmiseksi jolla kenties on enemmän työstettävää kuin toisilla.Sitä kutsutaan haasteeksi..
Kammottava ajatus eikä edes kasvuun johtava toiminta on jatkuva hymistelevä ymmärrys.Jos muutosta ei muuten näy,ovat pakkokeinot ainoa oikea tapa ilmoittaa että omat rajat ovat tässä.Jos toinen riittävästi pelästyy,ehkä muutokseen tarvittavat voimatkin löytyvät.Kuinka mikään muuttuisi jos aina vain ymmärtää ja odottaa?
Taisit ymmärtää kirjoitukseni niin, että se kehoittaa loputtomaan mustasukkaisuus - ymmärtämis - hyväksymis -kierteeseen. En tarkoittanut sitä ja eihän kenenkään sellaiseen kannata lähteä!
Sain alkuperäisen kirjoittajan viestistä käsityksen, että tilanne on pahentunut hiljattain. Mies on tunnustanut ongelmansa, käynyt lääkärissä asian takia ja minulle tuli tunne, että tilanne menee jotenkin eteenpäin. Minusta tuollaisessa tilanteessa kannattaa kyllä odottaa. Voihan hyvinkin olla, että vuoden kuluttua ongelma on jo täysin siedettävällä tasolla ja muutaman vuoden kuluttua se on karmea muisto vain.
Minä ajattelisin, että kannattaa yrittää niin kauan, kun toivoa paremmasta on. Ja kun toivoa ei ole, sitten ei tietenkään kannata enää yrittää.
ja ymmärrän nyt jo paremmin..
Toottakai voi ja pitääkin yrittää ymmärtää ja tukea toista kasvun tiellä mutta jossain on tultava mukaan myös terveen itsekkyyden ja omien voimavarojensa rehellisen tutkailun tie,varsinkin jos tilanne ei muutu.Jos tilanne vain pahenee.Tai ihan yksinkertaisesti pysyy muuttumattomana ja keskustelut ovat aina samalla tasolla ja syyttelyn/epäilyn puolella.
Silloin on jäljellä vain voima-ja pakkokeinot sillä joskus ne pakottavat muutokseen kun toinen huomaa että pahin jo tapahtui eikä siihen kuollut.Silloin usein ymmärtää että pelko ja epäilys on aina pahempi ajatuksena kuin todelliset tapahtumat tässä maailmassa.Ehkä silloin oppii relaamaan toisen suhteen ja löytämään suhteesta kasvun ja muutoksen voiman ja suhteen vapaudessa hengityksen helppouden!
Kyllähän tuossa on nimenomaat totta toinen puoli. Mutta on ajateltava myös itseä. Ei myötätunnosta ja ymmärryksestä sovi itseään uhrata. Aikansa voi ymmärtää, mutta on sairaan osapuolenkin osansa tehtävä totisesti.
Ei myötätunnolla ja ymmärryksellä kovin pitkälle pötikitä. Kyse on vähän samanlaisesta sairaudesta kuin alkoholisimi. Ymmärrys on melkein tukemista. Käytöken taustat voi ymmärtää älyllisesti mutta ei niitä saa hyväksyä.
Alkoholismiin tai mustasukkaisuuten sairastuneen on kyllä ihan itse tajuttava ihan oikeesti silloinkin kun kohaus on päällä että se on sairautta. Kyllähän ne jälkeenpäin katuu ja ymmärtää ja lupaa muuttaa tapansa, mutta kun uusi kohtaus tai uusi känni otetaan niin akuutissa tilanteessa syyllinen tuntuu löytyvän muualta kuin omasta päästä ja tämä on kyllä sairaan itsensä tajuttava ja otettava itse vastuu itsestään.
Ei ole hyvä,että muut ottavat vastuuta hänen käytöksestään tai hyväksyisivät käytösen sillä varjolla,että sairaalla on varmasti vaikeapmaa kuin läheisillä, jotka sen uhriksi joutuvat. Uhriksi ei pidä missään tapauksessa suostua. Enkä usko että läheiset uhrit voisivat olla terapeutteja. Kyllä siihen ulkopuolinen lääkäri tarvitaan. Ja vielä sairas tajuamaan että terapeutin apua.
Sinun täytyy nostaa miehen itsetunto kehumalla häntä. Työpaikan ahdistelijoille rikosilmoitus.
taas yksi onneton ruikuttaja. älä valita kun et ole valmis tekemään mitään ratkasevaa.niin makaat ku petaat.ukkos on vienny jo pikkurillis ja seuraavaks on koko käden vuoro!ei se tosta hyväks muutu,huonommaks vaan.usko mua kun sanon et koht alkaa hakkaus..
Siitä koira ärähtää, mihin kalikka kalahtaa. Eli miehesi on itse alkanut ajatella muita ja luulee sinunkin nyt niin haluavan. Tiedän sen itsestäni. Kun himoitsen muita, olen erityisen mustasukkainen miehestäni. Luulen siis, että hän ajattelee samalla tavoin, kuin minä. Sinussa siis ei ole mitään vikaa, mutta kuulosteleppa miestäsi. Mikä häntä nyt vaivaa. Keskustekaa! Se auttaa joka asiaan.
Ymmärrän hyvin tunteesi ja luulen aavistavani miltä sinusta tuntuu.
Mieheni on myös mustis ja kyllä se kummasti rajoittaa omaa elämää vaikka ei todellakaan halua mitään sellaista tehdä joka aiheuttas näitä kohtauksia.
Sitä pelkää joka tekemisessään tai varsinkin kotoa lähtemisessään että herättääkö epäilyksiä. Sitä alkaa tunteen ittensä syylliseksi vaikkei mitään syytä olekaan.
Se on pidemmän päälle helvettiä.
Mustasukkaisuus on sairaus ja kun sille antaa pikkusormen se vie koko käden.
On se ja sama miten käyttäydyt. Sehän nyt pitäisi olla täysin normaalia että ihmiset juttelee keskenään.
Olisiko paremipi jos siirtyisimme muslimi aikaan ja meille mustismiesten vaimolle laitettas sellaset kaavut jossa ois vaan verkko silmien kohdalla ja että seurassamma olisi aina joku toinen nainen tai sukulainen esiliinana. Tämä voisi ehkä jonkin verran mustismiestä rauhoittaa.
Eikö ole vaan sairasta.
Kyllähän sä voit aivan hyvin sanoo niille työkavereille jotka käy sun luona läppää heittämässä, että voisko se poistuu tai jutella yleensä vähän lyhempään kun sun miehes on sairaan mustis. Tuleepahan julki. Eikö ole kumma, että se tabu, ei sitä sovi muka muille kertoo.
Sehän voi aikaa myöten helpottaa kun muut sais tietää.
Toisaalta, kannattaa sun tai miehes etsii siinä sivussa uutta työpaikkaa. Ei kuitenkaan kannata vakinaista heittää ennen kuin on jotain tilalla. "Huonompikin" työ on varmaan tulevaisuuden kannalta parempi. Kyllä se helpottaa sun jaksamista kauheesti kun ei ole ukko kyttäämässä kokoajan.
Ajattele, mä olen työttömänä kotona päivästä toiseen maalla. Ympärillä ei ole kuin metsää. Joskus ku haluun jonnekin. Voi herranjumala. Tai kun haluun uusia vaatteita, kampaamo käytiä, tm jotain itelleni. Mullahan täytyy olla jotain viritelmiä kun ulkoista olemustani halua pitää yllä. Ei oo helppoo.
Jaksamista sinulle
Olen samaa mieltä kanssasi. Tiedän myös maalla asumisen ihanuudet. Tosin välillä kaipaan metsän keskelle täältä kaupungista...
Jaksamisiin!
Sori kun en ole aikaisemmin kommentoinut vastauksiin, joissa kaikissa on omat puolensa. ;o) Tilanne on tällä hetkellä huomattavasti parempi. Yksi syy on (suurin) että mieheni on pitkällä sairaslomalla työvamman vuoksi. Olemme myös paljon keskustelleet ja hän on itse alkanut ottamaan selvää myös asiasta. Olen myös aukaissut suuni ja tämä on näköjään aika yleistä. Miehen suvussa jopa sukuvika! Hänen enonsa (muutaman vuoden vanhempi) on käynyt asian takia terapiassa ja tulokset ovat olleet hyvät! Kummallakin heillä vielä on paniikkihäiriön oireita... Mielenkiintoista.
Jaakon kirjoitus oli hyvä ja siitä sain miettimisen aihetta. Haluan edelleen kirjoituksia ihmisiltä, jotka itse asiasta kärsivät ja ovat päässeet voiton puolelle. En ole luonteeltani sellainen että ensimmäisessä ongelmassa juoksen karkuun koska monet ongelmat voivat ratketa. Tottakai silloin jos asiat menevät pahasti (esim. perheväkivalta) on parempi lähteä.
Ja nyt kaiken tämän jälkeen on alkanut aurinko pilkottamaan risukasaan. Pian ratkeaa pääsenkö uuteen työpaikkaan! Työ on aikeuttanut ilman tätäkin jo paljon stressiä monta vuotta ja nyt mahdollisesti onni alkaa suosia...
Olen itse samassa tilanteessa kuin sinä olit. Nyt 2,5 vuoden piinan jälkeen aion hakea asuntoa ja muuttaa pois. Välillä meni hyvin pitkiäaikoja ja sitten rysähti taas. olen myös asiakaspalvelussa, ammattini on mustattu iltapäivälehtien ilmoitussivuilla täysin. En kuulemma töissä ollessani tee koulutusta vastaavaa työtä vaan intiimimpää ansiota. Lasteni vuoksi kuten myös oman mielenterveyteni vuoksi olen katsonut parhaimmaksi lähteä, tilanne ei tule muuttumaan miksikään. Hyvät päivät vain kerta kerralta vähenevät. Mies katsoo ettei hänessä ole mitään vikaa ei tarvi apua koska terapeutit ovat vain toisten murheilla mässäileviä hulluja ja toiset hullut vain rikastuttavat heitä. Olen tuttavilleni ja asiakkailleni kertonut miksi en tervehdi heitä ja he ovat tilanteeni ymmärtäneet. Vanhempani pelkäävät lasteni ja minun puolestani joka päivä koska mies pahoinpiteli ex-vaimoaan, minuun hän ei ole koskaan pahalla koskenut vain tätä turhaa syyttelyä, jonka nykyään koen henkiseksi väkivallaksi. Tietyllä tavalla rakastan miestäni edelleen, mutta en samoin kuin ennen. Jos lopullinen ero tulee toivon hänen löytävän itselleen sellaisen kumppanin joka saa hänet "kuntoon". Jokaisen on kuitenkin tehtävä ratkaisunsa itse siihen ei sivulliset voi vaikuttaa, mutta on muistettava mustasukkaisuus pahimmillaan sairastuttaa koko kodin ja "perimä" siirtyy lapsiin ja heidän elämäänsä.
Minusta tuntuu että miehesi on mustasukkainen.
On jo aikaa kun kirjoitit ongelmastasi, vierailen palstalla aika harvoin. Lisäksi miehelläsi on myös huono itsetunto, tai sitten hän on jostain syystä läheisriippuvainen, ehkä se on suurenpi ongelma.Hän ei kuitenkaan ole väkivaltainen?