Matkamme alkoi lauantaina 30.8 klo 13:30 kauppamme pihalta Raisiosta.
Ajelimme mukavassa kelissä kohti Sompasaarta FinnLinesia, satamassa jo osa porukasta
odotteli meitä ”hermostuneena”. Ryhmämme koko oli 17 henkeä ja matkassa 10 pyörää.
Melkein kaikki olivat Touring-sarjan pyöriä mutta muutama oli matkavarusteltuja Softaileja.
”Vanhin” pyörä oli muistaakseni vuosimalli 2002, joten uutta kalustoa oli matkassa.
Laivamatka meni kuten yleensä, maailmaa parantaessa ja matkalaisiin tutustuessa, olihan ryhmäme toisiilleen entuudestaan tuntematon. Ruoka FinnLinesilla oli hyvää kuten aina ja sitä oli todella riittävästi. Motoristihan ottaa aina periaatteella ”parempi kerran hävetä, kuin kauan katua” Ettei vaan siis lopu kesken ja jää harmittamaan.
Saavuimme Travemundeen illalla 8 aikaan ja painoimme baanalle pimeellä totuttelemaan vauhtiajoa. Bad Oldesloesta löytyi ensimmäinen majapaikkamme helposti ja sitten painuttiinkin pehkuihin vaikka osa kävi vielä olusilla.
Aamulla aloitimme todellisen puurtamisen. Matkaa seuraavaan majapaikkaan Kindingeniin olisi 720 km, joten ajettavaa riittäisi 17 hengelle ihan riittämiin. Onneksi saimme ajaa mukavassa kelissä, vailla sateen uhkaa, joka hidastaa menemistä merkittävästi. Saavuimme illalla majapaikkaan Gasthof Wiggersiin, jossa Fat Boyn omistaja-omistaja otti meidät lämpimästi vastaan.
Normaalit kuviot eli ruokaa ja hyvää saksalaista olutta…Valmistauduimme henkisesti Alppien
ylitykseen. Huomenna olisi rankka päivä Grossglocknerin ja Plöckenpassin yli. Ajomatkaa ei tulisi kuin 420 km mutta aikaa tulisi kulumaan reilusti, koska kurveja on matkalla todella paljon, sekä jyrkkää nousua, että jyrkkää laskua.
Edelswisspitzellä tuli pieni takaisku kun Kallelta jostain kumman syystä puhkesi eturengas.
Ei pitänyt kolmaskaan paikkapullo ja siksi oli soitettava Harrikan Road Assistance-numeroon.
Selitin pitkään englannin hemmolle, että missä ollaan mitä ja mitä on tapahtunut. Lupasivat lähettää auton tulemaan. Sovimme Kallen kanssa, että jatkamme seuraavaan majapaikkaan ja hän tulee lavetilla perässä. Onneksi Buzzin Gasthof on Motorradhotel joten siellä oli huoltopöytä ja mulla työkalut mukana. No Kalle saapui myöhään illalla ja me nostimme pyörän päydälle ja irrotimme etupyörän ja teimme paikkaustyön. Paikka tottakai kesti Suomeen asti.
Aamusella monien kiitosten myötä lähdimme aamulla matkaan kohti Kroatiaa, Istriaa ja Brtoniglaa.
Painoimme Italian läpi tukka putkella ja saavuimme hyvissä ajoin Fioriniin majoittumaan.
Ilma oli mahtavan aurinkoinen ja pelkät farkut ja T-paita olivat päällä aivan liikaa.
Tarkoitus oli viikon aikana tehdä monenlaista, ehdimme kuitenkin käydä seuraavissa paikoissa:
Tärkeitä kohteita olivat:
European Bike Week, Faaker Seellä Itävallassa jossa poikkesimme ajamassa paraatin ja teimme ostoksia. Minä ja Tiina söimme himoitsemamme Ribbelnit.
Ryhmä kävi päiväretkellä katamaraanilla Venetsiassa, josta varsinkin naisväki tykkäsi kovasti, ja miksi ei olisi pitäneet, Venetsia on näitä vähintään kerran elämässä kohteita.
Ajelimme Istriassa Humin ja Motovunin kaupungeissa sekä kävimme katsomassa Kotlin kuivuneita putouksia.
Yhtenä iltana vietimme Grillijuhlia Sergion kantapaikassamme.
Umagin kaupunki tuli monelle tutuksi, jossa bisnesväki kävi nettibaarissa kirjastossa sekä nautimme hyvää Kroatialaista jäätelöä, litrakaupalla.
Porukkamme myös söi hyvin kokoajan ja usein …
Viikko meni aivan liian nopeasti, aivan liian nopeasti. Ilma oli kokoajan aivan mahtavan lämmin.
Ei liian kuuma mutta todella sopiva auringonottoon ja uintiin ja löhöilyyn.
Paluumatka alkoi tietenkin hieman apeissa tunnelmissa. olihan viikko ollut puuhakas ja hauska.
Starttasimme porukan kanssa kohti Sloveniaaja Saksaa keskiviikko10.9 aamulla kello 8.
Vaimo Tiina jäi Kroatiaan odottelemaan minun paluutani. Me olimme sopineet ryhmän kanssa,
että toimin matkanjohtajana viimeiseen yöpaikkaan asti ennen Travemundeä, josta sitten palaan
yhtämatkaa yksin ja nopeesti.
Jälleen kerran pääsimme auringonpaisteessa Saksan puolelle Rosenheimiin ja seuraavana päivänä jatkoimme siitä Lauenfördeen, Villa Löwenherziin. Villa Löwenherz on motoristihotelli, jonne ei
oteta automatkailijoita ollenkaan. Tänävuonna Villa täyttää 30 vuotta ja saimme kaikki pienen lahjan synttäreiden kunniaksi. Poikkesin Villa Lövwenherziin ensimmäistä kertaa jo 80 luvun puolessavälissä ja silloin sisarukset Martha ja Stefan olivat nuoria ja hoikkia ja notkeita, kuten minäkin. Aika ja harrastus on tehnyt tehtävänsä ja meistä on tullut keski-ikäisiä ja erittäin sellaisia kaikin tavoin. Söimme mahtavat pihviruuat ja joimme monet Weissbierit, sekä vedimme muutamat Appfelkornit ja menimme myöhään vatsojemme viereen nukkumaan.
Lähdin aamulla aikaisin takaisin kohti Kroatiaa, pitkästä aikaa yksin, ei ketään mukana, ei ketään takana. Ihme tunne, minä itse ja oma aikataulu. Päästelin siinä menemään reipasta mutta tasaista tappavaa vauhtia (Harrikalla 140km/h). Pysähdyin n.300 km välein tankkaamaan ja taas ajoin tankin tyhjäksi. Vetäsin kerran puolivauhdissa Currywurstin sämpylän ja puolenlitran vesipullon kera ja taas jatkoin matkaa. Puuduttavaa ajamista kunnes saavuin Sloveniaan, Ljubljanaan ja motarilla jouduin raekuuron takia pysähtymään sillan alle, koska rakeet olivat senverran isoja että pelkäsin pyörään tulevan lommoja. 5 minuuttia siinä odottelin ja jatkoin taas eteenpäin.
Saavuin Fioriniin illalla 19:15, joten 1165 kilometrin matkaan oli mennyt aikaa 11 tuntia 15 minuuttia. Ei paha, Harrikalla. En ollut väsynyt, en puutunut ja olisin voinut jatkaa ajoa vielä pitkään mikäli se olisi ollut tarpeellista. Rautaperseet olisi menneet mennetullen mutta mitäs niistä.
Riittää, kun tietää, että pystyy ajamaan sen ja pitää myös kehua miten mahtava matkapyörä Harrikan Electra Glide on. Satulassa viihtyy.
Seuraavat 2 viikkoa meni enemmän ja vähemmän kavereiden talon sisustamisessa. Siinä ”silmänlumeeksi” näpräsin mukana sitä sun tätä pientä. Suurin saavutus oli meidän puolen saunan valmistuminen. Siinä olikin selittämistä rakentajille että miten se tehdään.
Valmista kuitenkin tuli, melkein aikataulussa, ehdimme 4 kertaa saunomaan ja hyvää teki.
Kaverit olivat pakettiautolla tuoneet Harvia-kiukaan ja piipun jonka raksamiehet pienellä opastuksella asensivat.
2 viikkoa meni kuin siivillä ja lauantaina 27.9 lähdimme Tiinan kanssa kohti Travemundeä.
Mukana ajeli Olkkoset Tolmezzoon asti josta he poikkesivat Alpeille, meidän jatkaessa kohti Rosenheimia. Schchenistä löysimme edullisen majapaikan 56 euroa aamiaisineen.
Meitä onnisti taas ja ilma oli hyvä. Tiinakin kehui miten helposti ajaminen sujuu kun ei tarvii palella. Aamulla oli sitten tietenkin 5 astetta lämmintä ja läpitunkematon sumu.
Ajelimme rauhallisesti B15-tietä kohti Regensburgia ja baanaa. Regensburgissa sitten hyppäsimme vauhtiin ja latasimme menemään kunnes Nurnbergin jälkeen tuli sellainen ruuhka että ei enää minnekään. Aikamme ohittelimme keskikaistaa autoilijoita kunnes Poliisimoottoripyöräilijä kielsi meitä niin tekemästä ja menimme Raststättelle tauolle. Tunti vierähti kunnes kolarisuma oli purettu ja pääsimme jatkamaan kohti Villa Löwenherziä, taas.
Sinne saavuimme hyvissä ajoin ennen iltaruokaa. Ehdimme käydä Rewessä kaupassa ja pankkiautomaatilla nostelemassa maksuvälineitä sekä tutkimassa kiinteistövälityksen ikkunoita.
Halpoja ovat talot ja asunnot Saksassa, puhumattakaan autoista ja ruuasta.
Hyvät tulot ja pieni verotus takaa sen että saksalaisia on aina lomapaikat täynnä. Niin se vaan on ja taas tuli vitsi mieleen että on ”Onni syntyä Suomeen, Pohjolan Japaniin”. Voi h...tti!
Nukuimme hyvin ja pitkään. Meillä olisi maanantaina 30.9 hyvää aikaa vetelehtiä ja siksi ajoimmekin kohti Travea pitkin pikkuisia mutkateitä kunnes loppumatkaksi hyppäsimme taas baanalle. Poikkesimme Hampurissa tavarantoimittajamme Louisin Gigastore myymälässä ja Lyypekissä Citti-marketissa ostelemassa tuliaisia. Eihän sitä pärrän päälle hirmuisia määriä mahdu mutta pääasia että jotain.
FinnLines toimi hienosti ja päästi meidät heti laivaan muiden baikkereiden kanssa. Suuri kiitos, ettei tarvinnut siellä tuulessa seistä jäätymässä iltamyöhään.
Palvelut toimi taas Finnmaidilla kuten aina loistavasti ja laihtumaan siellä ei päässyt, taaskaan.
Matkalaisia oli todella vähän mutta rekkoja oli sitäkin enemmän eli täysi ruuma.
Tutustuimme laivalla moneen mielenkiintoiseen persoonaan, eläkeläisiin Turusta ja asianajajiin Tampereelta.
Saavuimme utuiseen ja suhjuiseen Helsinkiin keskiviikkona 1.10 kello 7.00 ja olimme Raisiossa
viemässä pyöriä talliin jo kello 10.
Vettä saimme matkalla ainoastaan viimeiset 100 km mutta vastaavasti vettä tulikin sitten reippaasti.
Taivaan täydeltä.
Koret piti vettä ja paiskoimme sateessa pyörän sisäkassi auton takakonttiin ja valmistauduimme
noutamaan uudet perheen jäsenet uuteen kotiin.
Kävimme ruokakaupassa ja eläintarvikeliikkeessä ostamassa kissoille tarvikkeita, vessaa, siirtolaukkua ja muuta mukavaa ja nousimme kissaveljekset kasvattiemolta meille.
Turkulais – Raisiolaiseen tapaan poikkakissojen nimet ovat tietenkin Matti ja Teppo.
Nyt olemme palanneet arkeen ja perheenjäsenet ovat alkaneet totutella toisiinsa.
Matti ja Teppo nukkuivat ensiyönsä uudessa kodissaan sänkymme jalkapäässä, kuinkasmuuten.
Tällainen matka tällakertaa.
Mittariini tuli 6865 kilometriä, jonka takia jouduin tekemään Electraani täyshuollon (huoltoväli 8000 km) Kroatiassa, jossa minulla on tallissa työkalut ja tarvikkeet sitävarten. Nyt kun on palattu arkeen huolletaan vehkeet vielä talvea varten ja odotetaan että vesi virtaa Aurajoessa. Kaikki rahat meni tietenkin, enkä uskalla edes miettiä miten paljon.
Ensivuonna jotain muuta.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Hieno reissu,tuli hyvät fiilikset lukiessa,kun on noita paikkoja itsekkin kiertänyt.
Todella hieno reissu varmasti ja kateellisena olen mandilaisten kuvia katsellut. Mukaan ei oikein kehdannut änkeä vaikka kuutioita on reippaasti enemmän kuin HD:ssa mutta kun tuo merkki on jaapanilainen... Mutta tuo kämpän vuokraus Kroatiasta on edelleen mielessä. Pitääkin jossain vaiheessa tulla B Pointtiin juttelemaan taas.
oli kyllä mukava lukea.
2002 siis..hmm..kuulostaa hieman "herraseuran" meiningiltä, otetaan varman päälle ja ajellaan hyvillä teillä, valmiisiin pöytiin, valkoisiin lakanoihin.
Kyllä oli taas katkeran ja kateellisen tuntuinen viesti.
Eihän kaikkien ole pakko tai tarkoitus ajaa pannuilla tai soveleilla? Vai onko?
Ja monelle japanilaisella moottoripyörällä ajavalle -01 tai -02 pyörä on jo ikäloppu.
Maailmassa ja jopa Suomessa on paljon "herroja ja rouvia", (miehiä ja naisia), jotka ovat erittäin tyytyväisiä kun pääsevät ja ennenkaikkea pystyvät lähtemään matkalle, jossa MELKEIN kaikki on jo valmiiksi pureskeltu tai ainakin osittain mietitty. Joskus on kiva ettei tarvii kokoajan säätää ja miettiä ja tapella ja kinata asioista isolla porukalla.
Hyvillä teillä? Mitä sillä tarkoitat?
Ei me oltu enduromatkalla eli menimme asfalttiteitä pitkin. Toki tuo Plöckenpass on aika vaikea tie, vaikkakin hyvässäkunnossa. Vaikea nimenomaan Touringsarjan Harrikalle, joka ei niitä keveimpiä ja notkeimpia pyöriä ole maailmassa.
Katsoisin, että joka on ajanut Itävallan, Sveitsin, Italian ja Ranskan vuoristoa isolla Electralla on joutunut ajamaan enemmän kuin kevyellä urheilupyörällä ne ylittänyt.
Kerro mitkä alppitiet olet ylittänyt?
Vai menitkö ihan hiekkatietä pitkin? ja jos niin kerro mulle muutama. Olen nimittäin itse mennyt Electralla pätkän tällaista Alppien ylittävää hiekkatietä mutta joutunut kääntymään takaisin kun renkaat ei pitänyt ja pelotti niin perkeleesti.
Valmiisiin pöytiin?
Oletko itse ollut koskaan ollut matkalla?
Olet varmaan ollut Zimmer Freissa tai Gasthausissa yötä?
Vai oletko nukkunut nurmella takapihalla?
Kyllä mä olen aina saanut puhtaat valkoiset lakanat ja peiton sänkyyni. Senverran on onneksi ollut varaa, että ei ole tarvinnut enää nykyään pihalla maata.
En ymmärrä ollenkaan pointtiasi.
Nyt jäänkin odottelemaan tyhjentävää vastausta, koska tuntuu, että olet vanha sissi ja vanhanliiton mies niin mielenkiinnolla odottelen kertomuksiasi.
Pieni yksityiskohta viimevuoden European Bike Week matkalta. Olimme menneet rouvan kanssa kahdella pyörällä räntäsateessa alppien yli ja oli kylmä ja oli märkää ja oli liukasta mutta pääsimme ehjänä sisämajoitukseen. Samaan aikaan tuli paikalle vanhanliitonmiehet laavuperiaatteella ja pyrkivät leirintäalueelle. MUTTA. Koska olivat ajaneet 5 päivää räntä ja vesisateessa pyysivät he minua järkkäämään heille sisämajoituksen. Oli kuulemma aika kiva kuivata vaatteita ja saada ruokaa pöytään. Eivät lähteneet riistaa hakemaan metsästä vaan wienersnitseli maistui valmiiksi eteentuotuna.
PS. Jos haluat voin järjestää sulle ja sun kavereille (vähintään 12 hlöä) vanhanliitonmiestenmatkankin.
Tutustu kustannuksiin nettisivuillamme. Suurinpiirtein samoissa hinnoissa mennään.
Kiitos ja anteeksi.
Toon sun matkastooriin ei oo mitään lisättävää. En keksi yhtään muuta syytä kun kateuden, että pitää kaivaa muiden lystinpidosta negatiivisia puolia.
Seuraavaks ku lähet(te) reissuun ni samat vaatteet koko matkan ja nukutte kuraojassa. Ja syötte vain mitä maantien reunalta löytyy. Ja pikiteillä ette aja metriäkään, ja koko seurue alle 36 vuosimallin pyörillä.
Meitä on täällä montaki harrikaäijää jotka halusi kuulla vastausta sun mutinoihin ja kitinöihin.
Oletkin näemmä vaan turha suunpieksijä et tiedä ajamisesta näköjään yhtään mitään.
Se me arvattiin, raukka parka.
Näin siinä sitten taas kävi.
Sinulta tuli paljon porua mutta vähän on näköjään villoja! Kaikki lukijat sen arvasivatkin, että suu paukkuu mutta ei muuta.
Puolentoistaviikon päästä matkustamme täältä Raisiosta Pystymettä kokoontumisajoon tuonne itäsuomeen Ylämaalle. Siellä ei ole puhtaita lakanoita, ei vessaa vaan ainoastaan riuku, lämmityskin pitää hoitaa itse. Me viemme itse paikan päälle 1/2-joukkueteltan ja kamiinan.
Pikitiekin on vain osan matkaa.
Mikä Pystymettä? Niin, ethän sä sitä voikaan tietää, mutta kato kooklesta.
Mut löytää sieltä kokopunaisen Electra Gliden lähistöltä, tervetuloa moikkaamaan. Tarjoon sulle viinit, Herrajuomaa.
Päivitetään Pystymettä kokemuksia sitten taas täällä kun ollaan ajettu muutakin kuin pikitietä.
jeesus et on ääliöitä tällä palstalla, miks ei tätä voi sulkee kokonaan. tällä ei oo mitään tekemistä OIKEIDEN harrikka ihmisten kanssa!!!!!!
Vee2, siirry sinne missä on jutuilles parempi maaperä kuin täällä.
Lupasin palata aiheeseen oli sitten aihetta tai ei mutta en jaksa pitää turpaani kiinni vaikka monet ovat sitä täällä jo toivonutkin ja joku ihan kasvotustenkin tullut sanomaan. MUTTA mennääs 2008 Pystymettä-kokemuksiin:
Lähdettiin töistä myyjämme kanssa kello 15.00 ja ilma oli sellainen suhjuinen mutta ei sentään satanut.
Eka pysähdys ja tankkaus Autokeitaalla Forssassa ja siitä sitten jatkettiin Riihimäen kautta Hollolaan, jossa pidettiin seuraava tauko. Kylmää oli muttei satanut.
Sitten Lahden jälkeen alkoikin olla pimeetä ja vettä ja kuraa oli asfaltilla ja näkyvyys siinä rekkojen joukossa oli aika minimaalista.
Pysähdyttiin vielä kerran kuselle ja tankkaamaan jossain ennen Lappeenrantaa. Siitä sitten pompattiin Electralla soratielle. Ekat 20km vedettiin pilkkopimeessä ja tultiin pienelle asfalttipätkälle tiellen nro 387. Säämälän kohdalta käännyttiin kohti Pystymettää ja viimeiset kilometrit mentiin aikamoisessa kuravellissä pelipaikalle. Perillä oltiin varttia yli kahdeksan.
Leiriydyttiin, otettiin kuppia ja pistettiin rosvopaisti, jonka Härski oli tuonut, maakuoppaan. Kännäämiseksihän se homma tietty meni vaikka välillä tehtiin klapeja oikein urakalla jotta ei tarviis teltassa palella.
Lauantai oli kirkas ja lämmin kokopäivän. Treffattiin Aatu ja Tuomas, jotka oli, Kiitos vaan, tarjonneet majoitusta, jossei meidän teltta saavukkaan paikanpäälle. Grillattiin, tehtiin ruokaa ja otettiin lammasrosvopaisti pois kuopasta ja oli helvetin hyvää.
Naukkailtiin ilolientä ja mentiin ajoissa petiin.
Säätiedotus oli luvannut seuraavalle päivälle heikkoa vesisadetta.
Aamu yhdeksältä alkoi satamaan kun yös oli myrskännyt oikein todenteolla.
Pakattiin kamat ja tehtiin aamupalan (kello 10) jälkeen lähtöä. Yksi GoldWingi meni ralliportilla turvalleen mutta vammat tais olla enimmäkseen henkisiä?
Pikkasen oli kuraspoori liukas.
Pystyssä pysyttiin.
Päästyämme asfaltille alkoi todella sataa.
Ei pientä heikkoa sadetta vaan ihan kunnolla ja täysillä. Onneksi matkaa ei oo kuin 420 km kotiin.
Pysähdyttiin matkalla 100 kilsan välein lämmittelemään ja vaihdeltiin kuivia päälle. Ristolla oli hanskat ekan 10 kilsan jälkeen läpimärät ja Fransin kännykin kaipasi kuivaa säilytystilaa.
Satoi ihan todella. Ennen Hesaa laitoin kuivat sukat ja muovipussit jalkaan sekä vaihdoin toiset hanskat. Kylmää oli ja matkan teko sellaista tökkimistä mutta eteenpäin mentiin.
Saukkolassa pysähdyttiin vielä kahville ja kotiin ois vielä 120km. Pistin vaimolle viestiä että laita sauna päälle varttia vaille neljä.
Varttia yli 4 olin kotona ja purettiin kamat Electran päältä, painuttiin saunaan.
Semmonen reissu, erittäin mukava.
250 henkee oli eksynyt paikalle.
Pääsääntöisesti kalusto oli idästä, paljon Bemarin enduroa ja selvästi silmiinpistävä ryhmä oli KTM maastopelit.
Harrikoitakin oli. Laskin 4 Ultraa tai Electraa ja siihen muut H-D säksättimet päälle. -49 WL taisi olla vanhin Harrikka?
Millainen Pystymettäreissu tällä ketjun kovimmalla arvostelijalla oli?
Nyt kuultaisiin mielellään kokemuksia!!!
Herrajuomaa ( J.P. Chenet ) ei kaveri tullut juomaan, koska mun pänikästä joi vain mää, Fransi, Aatu ja Tuomas.
Hyvää syksyä kaikille, ajokausi ei vielä ole ohi, ja nähdään Smoton risteilyllä ensviikonloppuna.
Onneksi olkoon hienosta reissusta Vesa & kumpp. Pystymettässä Ylämaalla ei kylläkään tavata, vaikka en kelejä kaihdakkaan - Vielä viime viikolla kävin töissä mp:llä (70km/suunta)mutta nyt aletaan lopetteleen - joillain jo nastat rapisee autoissa alla. Kai ensi keväänä täytyy taasen poiketa BP:llä täydentämässä ...