yksin koirahaaveen kanssa

"Mutta.. Avomieheni ei ollenkaan halua koiraa."

Se on melko suuri ongelma, sillä koiran kanssa eläminen vaatii sen, että kaikki perheenjäsenet ottavat tietyssä määrin koirasta vastuuta. Varsinkaan pennun kasvatuksesta ei tule mitään, jos toinen ihminen vain kantaa vastuun.

Kaappaappa joskus ukkosi mukaan jonkin kasvattajan luo ja menkää katsomaan koiria ja juttelemaan millaista se elämä koiran kanssa on. Saattaa mieli muuttua.

"Myös monet ystäväni ovat sitä mieltä, että koirasta on VAIN haittaa.
Siksi haluaisinkin kysyä teiltä koiranomistajilta, että ettekö te voi ikinä käydä missään ilman koiraa? Tuleeko ystävänne aina teidän luoksenne?"

Jos haluaa noin ajatella, niin ihan totta, koirasta on vain haittaa. Se syö rahaa ja aikaa, vaatii suuren vastuun ottamista. Koiran kanssa eläminen ja harrastaminen voi sitä vastoin olla todella antoisaa, mutta ei tavallisella koiralla juuri mitään "hyötykäyttöä" ole.

Pentuna koira on hyvinkin sitova ja silloin kaikki menot on pakko minimoida. Kun on saanut koiransa kasvatettua aikuiseksi ja peruskoulutettua hyville tavoille, on kaikki helpompaa. Aikuinen koira pärjää yksin helposti kahdeksan tuntia ja ylikin. Sen voi tottakai ottaa myös mukaan.

Itse olen opiskelija ja yhden novascotiannoutajan (ensimmäinen koirani) "yksinhuoltaja" enkä koe, että tätä nykyä jo aikuinen koira rajoittaisi elämääni mitenkään. Päinvastoin. Olen koiraharrastusten kautta saanut uusia ystäviä, koiran kanssa touhuilu on loistavaa vastapainoa yliopiston henkiselle rääkille, koiran mukanaan tuoma vastuu on kasvattanut minua ihmisenä melkoisesti ja koiran kanssa eläminen on muutenkin todella antoisaa. Se onnistumisen ilo ja riemu on sanoinkuvaamaton kun olet koirallesi kouluttanut jotain juttua ja vihdoin se alkaa toimia toivotulla tavalla.

Mutta jospa vastaisin kysymykseesikin: Kyllä minä ainakin elän ihan "normaalia" elämää. Opiskelen yliopistossa pahimmillaan 12 tuntisiakin päiviä, käyn kavereiden luona ja kaupungilla, harrastan muitakin juttuja jne. Pyrin ottamaan koiran kaikkialle mukaan, mutta aina ei voi. Tällöin pitää järjestää hoitopaikka ja kyllä oma yksilöni on ainakin hurmannut jo useita ihmisiä tarjoutumaan hoitajaehdokkaiksi

"Kyllä olisin valmis paljon aikaa käyttämään koiran kanssa olemiseen, mutta ehkä kerran viikossa olisi kiva käydä ystäviäkin morjestamassa. Onko tuokin liikaa?"

Ei se ole liikaa. Kyllä koiran kanssa eläessä voi ihan normaaleja asioita tehdä. Kuten sanottu, pentu rajoittaa elämää hirmuisesti mutta aikuinen koira ei niinkään. Se ensimmäinen vuosi koiran omistajana voi olla aika "no-life" ja siihen kannattaa varautua.

"Tuntuuko teistä usein, että oli virhe ottaa koira? Oletteko usein harkinneet koirasta luopumista?"

Ihan rehellisesti sanottuna, ensimmäisen viikon jälkeen (pentu oli tällöin siis 8vko) tuli sellainen tunne, että mihin ihmeeseen olen oikein ryhtynyt. Olin aivan poikki, valvonut öitä, vienyt pentua ulos varmaan kerran tunnissa, kontannut pitkin lattioita kuivaamassa keltaisia lammikoita ja tullessani koulusa kotiin, ahh, niin ihanan kotoisa urean tuoksu virtaa hajureseptoreihini, roskis on levitetty pitkin lattiaa ja jukkapalmun alaoksat syöty.

Mutta en ole koiran hankintaa katunut enkä ikimaailmassa olisi valmis siitä luopumaan.

"Suoraan sanottuna minua ärsyttää lähipiirini negatiivinen asenne koiriin. Minä ainakin haluan olla niitä koiraihmisiä. Eikä se koiran kouluttaminenkaan vaikuta miltään maailman haasteellisimmalta tehtävältä, sillä olen huomannut, että monella vanhuksellakin on koira ja ihan hyvin pärjäävät. Minäkin haluan."

Tuo on aika yleistä. Itsekin sain aikoinani lähipiiriltäni tuota "koira pilaa elämäsi" asennetta vastaanottaa. Ei siitä kannata niin välittää. Koiran hankkiminen tai hankkimattajättäminen on sinun asiasi.

Koiran kouluttaminen ei ole se haasteellinen tehtävä. Haasteellinen tehtävä on kouluttaa itsensä hyväksi koiran kouluttajaksi. Ei kannata yliarvioda omia kykyjään. Suosittelen ehdottomasti mahdollisen tulevan pentusi kanssa menemistä jollekin pentukurssille, varsinkin kun kyseessä on ensimmäinen koirasi aivan kuten minullakin oli. Itse menin jo ensimmäiselle kurssille 12vko vanhan pentuni kanssa ja näin jälkeenpäin voin todeta, että tuo kurssi on ollut kaikista tärkein ja ratkaisevin juttu, mitä "koiraurallani" on koskaan tapahtunut.

"Olisin varmaan jo ottanut koiran aikoja sitten, mutta pakko myöntää, että muiden ihmisten varoitukset jarruttavat kovasti. Minua pelottaa, että jos koirasta tulisikin vallaton kauhukoira, joka repisi kaikki huonekalut yms seinät ja lattiat rikki ja "siinäs sitten" olisin."

Mielestäni tuo on aivan loistava juttu. Jos asenteesi olisi sellainen, että "Kyllä minä tiedän miten koiria kasvatetaan, näin Puolassakin tehtiin vuonna -68, isoisälläni oli rottweiler" jne. niin todennäköisesti olisit hukassa. Juuri se, että tajuat omat heikkoutesi ja ymmärrät, mitä pahimmillaan voi käydä, on sinun oma vahvuutesi. Tällöin joudut panostamaan koiran kasvatukseen, ottamaan asioista selvää ja olemaan tosissasi koiran kanssa. Lopputulos on luultavimmin mitä mainioin.

..Tuntupas hassulta lukea sun juttu.. On nimittäin ihan kuin olisin sen itse kirjoittanut!! Paitsi että me olemme kolmekymppisiä ja meillä molemmilla on koirakokemusta.. Muuten täsmäsi lähes kaikki!! Meillä on väännetty kättä tästä asiasta vuosia, varmaan siitä parikymppisestä asti. Myös mieheni "vetoaa" huonekaluihin. Ja kaikki tuntuivat olevan minua vastaan!! Nyt on mieheni "luvannut" minulle koiran, kunhan pääsen äitiysloman jälkeen töihin, jotta rahat riittävät kaikkeen. Mutta sopimus on se että päävastuu on minulla; mieheni vie koiran ulos vain kun itse haluaa, miehenikään ei halua koiraan niin sitoutua. Joten siis koira on minun vastuullani, ei mieheni. Kuluihin mieheni kuitenkin kanssani sitoutuu.
Mielestäni mieheni sanoi ihanasti kun "lupasi" koiran. Hän sanoi; "Tiedän miten tärkeää se sinulle on". Minulle tuli tästä olo että, että myös minä olen miehelleni tärkeä. Ainoat ehdot on että koira ei ole hevosen kokoinen ja se että se ei ole saksanpaimenkoira (en tiedä miksi, mutta ei haittaa!). Joten nyt olemme siinä vaiheessa että minä etsin töitä, samalla katselen alustavasti koirailmoituksia. Ystävillemme eikä vanhmmillemme sanota asiasta mitään, koska heidän kannat asiaan tiedetään. Tämä on meidän elämämme ja päätös kuuluu ainoastaan meille.

Onnea nyt sinulle koiran harkintaan ja ehkä jopa hankintaan!! Tiedän tasan mitä käyt nyt läpi!! Meillä meni näin kauan.

itselläni on valkoinen 1v.kultainennoutaja minkään suhteen ei ole tullut hankaluuksia. ruokailujen/lenkkeilyjen jälkeen koira viihtyy sisällä tosi pitkään. mitään tuhon merkkekäkään ei ole ilmaantunut yhtään kertaa."seinänaapureitten mukaan koiran ääntäkään eikuulu minkäänmoista puoleltamme"

Jos miehesi ei halua koiraa ja kuitenkin suostuu pitkän vinkumisen jälkeen niin saatat saada vain aikaan sen, että miehesi alkaa inhoamaan mokomaa otusta ja teillä on jatkuvaa riitaa siitä.

Varsinkin jos toinen osapuoli on luonteeltaan siisti ihminen. Isojen pitkäkarvaisten koirien kansssa menee pilalle auto, sohvat, matot, päiväpeitteet, vaatteet, pesukone, imuri, jne. sitä karvaa on sitten joka paikassa, kuraa, hiekkaa, ruohoa, kuolaa ja jne. Suomen ilmasto on vielä niin kiva että vuodessa on pari kuukautta kuivaa aikaa niin siinä sitten ollaan rapasen koiran kanssa useita kertoja päivässä ja joka päivä pitäisi imuroida, se on tosi työlästä.

Onhan tietenkin näitä friikkejä jotka eivät välitä siisteydestä, eivätkä kumppaninsa ja vieraidensa viihtyvyydestä ja hyvinvoinnista kun eivät siivoa ja antavat koiran loikoilla sohvalla ja nukuttavat sängyssä.

Sitten se raha, moniin puhdasrotuisiin tahtoo kulua paljon rahaa kun ovat pirut niin vaivasia, 1000€ vuodessa ei ole mikään ihme lääkäri ym. kuluihin ja syövät aika lailla :/

Koira on ikuinen lapsi jossa olet kiinni n. 15v kuin pienessä lapsessa joka ei ikinä opi käymään itse vessassa ja jääkaapilla. Koirasta on enempi vaivaa ja rajoittaa elämää enemmän kuin lapsi. Aamulla ensimmäisenä koira, kun lähdet töihin koira, kun tulet töistä koira, kohta taas koira, kun menet nukkumaan niin ensin koira, jos haluat lähteä reissuun niin taas koira, kaikki asiat alkaa pyörimään koiran ympärillä ja kaikki asiat aletaan tekemään koiran ehdoilla.

Itse olen antanut pari kertaa periksi näissä koira asioissa entiselle vaimolle, en ois halunnu koiraa ja potutti todella. Tälläkin hetkellä on kultainen noutaja, mut se tulikin kylkiäisenä uuden akan mukana, eikä oikein nappaa. Mutta enää ei tule koiria mun elämään kunhan tästä nykyisestä aika jättää. Kyllä nämä kusiruutat on nähty.

Ei millään pahalla mut tämä on mun kokemus, eikä kenekään koirahullun kannata vetää hernettä nenään tästä mun avautumisesta. :)

Itsellä on ollut koira 6 v ja nyt jouduin sen lopettamaan. Nyt mietimme uuden koiran hankkimista. Mielestäni koiran "hankaluutta" liioitellaan. Aikuisena koiramme oli kotona työpäivät yksin ja iltaisin yleensä olemme kotona. Toki jos oli menoja niin menimme, tietysti ensin kävimme lenkillä koiran kanssa ja muutenkin hoidimme asiat. Tottakai sitä voi kavereita nähdä vaikka koira onkin! Pentuvaiheessa tietysti olisi hyvä olla mahdollisimman paljon koiran kanssa. Meillä ainakin hoitajat löytyy perhepiiristä tarvittaessa. Aiemmin eivät hekään olleet koiraihmisiä mutta nyt kelpaa koira hoitoon koska tahansa! :) Omalla kohdallamme hiukan haastetta tuo vuosittaiset ulkomaanmatkat, viikoksi kun koiraa ei yksin voi jättää. :) Onneksi hoitaja on aina löytynyt, tämmöistäkin kannattaa miettiä etukäteen.

Kun punnitsimme uuden koiran ottamisen hyviä ja huonoja puolia, totesimme että niin älyttömän paljon iloa ja naurua koirat tuo ihan jokapäivään että uutta koiraa menemme katsomaan. Joka päivän niille saa nauraa kun niiden touhua seuraa! Toivottavasti sinullekkin löytyy piristävä koira elämääsi.