Taistelin teininä anoreksian kanssa, jonka selätin lopullisesti lasten saannin myötä. Kuvittelin olevani lopultakin vapaa syömisongelmista, mutta eipä se niin mennytkään... Bulimia oli vuorossa seuraavaksi. Olin kahden lapsen yh-äiti, opiskelin ja stressiähän siitä seurasi. Minä sitten hoidin stressiä suklaalla, sipseillä, jäätelöllä... Ja mässäilyn jälkeen pää pönttöön. Tämä jatkui koko opiskeluajan. Työelämään siirtyessäni taloudellinen tilanne helpotti, lapsetkin olivat jo isompia, eikä elämä ollut enää niin rankkaa. Pää ei mennyt pönttöön enää kuin satunnaisesti. Kunnes tänä syksynä se helvetti riistäytyi taas valloilleen. Ikää on jo melkein 30, lapset koululaisia ja uusi mielenkiintoinen työ juuri alkanut. Kaikki näyttää ulospäin hyvältä, mutta totuus on toinen. Treenaan kuin hullu, joka päivä aamulenkki ja ainakin yksi tunti spinningiä, bodypumppia tai -combatia ja sen jälkeen kaupan kautta kotiin, suklaata naamaan (400g menee helposti) ja pää pönttöön.
Bulimia mielletään kovin usein nuorten tyttöjen sairaudeksi, se tekee osaltaan avun hakemisen vaikeammaksi. Yksi lääkäri totesi että eikö tuon ikäisen pitäisi jo olla järkevä eikä enää tuollaisia hömpötyksiä. Se ei ollut kovinkaan rohkaisevasti sanottu...
Haluaisin kuulla muiden "vanhojen" bulimikkojen tarinoita, varsinkin selviytymistarinat olisivat tervetulleita luettavia. Alkaa jo usko mennä tämän touihun kanssa...
Bulimia mielletään kovin usein nuorten tyttöjen sairaudeksi, se tekee osaltaan avun hakemisen vaikeammaksi. Yksi lääkäri totesi että eikö tuon ikäisen pitäisi jo olla järkevä eikä enää tuollaisia hömpötyksiä. Se ei ollut kovinkaan rohkaisevasti sanottu...
Haluaisin kuulla muiden "vanhojen" bulimikkojen tarinoita, varsinkin selviytymistarinat olisivat tervetulleita luettavia. Alkaa jo usko mennä tämän touihun kanssa...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Täysin törppö lääkäri sulle sattui kohdalle. Itse en ole lääkäriin uskaltanut mennä, kun pelkään samanlaista komenttia. Kävin aikoinani pari kertaa psykologilla, oka oli asiallinen, mutta vaati että mun pitää alkaa psykoterapia enkä sitä todellakaan halua. Joten se jäi sitten siihen.
Tällä palstalla pyörii välillä muitakin meitä äitejä, joilla on bulimia. Yhteistä on häpeä ja se että yritämme pitäää kulissit pystyssä ja kaikki näyttää erittäin hyvältä ulospäin.
Loppujen lopuksi meillä äideillä on vielä rasitteena se pelko, että millaisen käyttäytymismallin annamme lapsille. Kyllähän ne jotakin vaistoaa....
En osaa sanoa, mitä sun pitäisi tehdä. Ehkä yksityiselle psykologille kannattaisi mennä, mutta eihän niidenkään ammattitaidosta aina tiedä.
Mukavaa syksyä!
terapeuteilla on aina oma erikoistumisalueensa ja tietysti on myös ne syömishäiriöihin erikoistuneet. siksi siis: googlaat vaikka kaupunkisi SH terapeutit ja otat rohkeasti yhteyttä. Syömishäiriöllä EI OLE IKÄRAJAA!!