altistuminen allergioille?

Onko täällä muita, jotka olisivat altistuneet aikuisiän allergioille poitkällisen paniikkihäiriön, ja ahdistuksen seurauksena.

Keväästälähtien on ollut mopo vähän poissa hallinnasta, juuru ja juuri selviän arkipäivistä, käyn kyllä töissä, ja lapsia perhe, koti hoituu, mutta kaikkea kremppaa on kropassa ollut niin paljon, että valtava sairauspelko jyllää.

Nyt olenkin saanut allergiaoireita mm. huulien limakalvoille, nivusiin, ja kasvoja kuumottaa. Ikää on 37 v, ja ikänä ei ole näitä kuumotuksia jne. ollut. Huulet on nyt oireillut heinäkuusta lähtien melkein kokoajan.

2 selvää allergista reagtiota on tullut lisäaineista, molemmilla kerroilla jäätelöä syödessä. Aiemmin on ollut vain ibuprofeeni allergia, joka sekin sai aikaa rajun reaktion n. 5 vuotta sitten.

Tää on aika julmaa, kun muiden kroppa oireiden lisäksi, pitää vielä alkaa pelkäämään, jos turpoan umpeen, ja happi loppuu jne.

Mulla reagoi siis kasvot, varsinkin korvanlehdet, ja noi huulet. Nivuset kutisivat myös. Ainakin johanneksenleipäpuujauhe on aiheuttajana, ja nyt koitan kartoittaa mikä sopii, ja mikä ei.

Pelottaa, jos kroppa ei tasaannu enää milloinkaan, vaikea jaksaa, kun ei ole koskaan normaaliolo. Mies ei oikeen jaksa ymmärtää minua, ja siitä on turha hakea tukea, kun olen heikoilla, pahentaa vaan helposti sanomalla pahasti, kun ei jaksa mun ongelmia kai enää.

nimim. olishan se kivaa elää täyttä elämää?
2195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Että olen ala-asteelta lähtien ollut ahdistuja, ettei ole uusi juttu tuo, nyt vaan keväällä meni uudelle tasolle, kun tuli tuo sairauspelko pahana mukaan.

8 vuotta olen syönyt seromexiä 20 mg/ päivä.
Onko seromex mahdollisesti syy mun oireiluun, josko kiintiö olis täynnä tuota ainetta?
Hiuksiakin lähtee päästä ihan hirveesti.

Verikokeita on otettu, kilpparivaivoja tutkittu, kaikki on negaa.

Äänestä
  • Onko allergioita virallisesti tutkittu, vai onko diagnoosisi omaa? Periaatteessa sinun kuuluisi saada lähete allergiatesteihin, niin tulisi puolueeton vastaus, eikä tarvitsisi pelätä turhaan. En usko, että mikään lääke allergisoi millekään muulle kuin siinä itsessään oleville aineille.

    On varmaan hankala erottaa, millä oireilla on fyysinen tausta ja millä psyykkinen? Pistelyitä, puutumisia ja ahdistuksia saat aikaan jo hyperventiloimalla. Ja kun pelkäät allergiaa, hyperventiloit.

    Mielestäni tilanteesi pitäisi tutkia puolueettomasti. Ja puolueeton tutkiminen ei tarkoita sitä, että annetaan suoraan täydellisesti turruttava lasti psyykenrohtoja, vaan testataan tarpeelliset allergiat ensin, ja hoidetaan sen jälkeen ongelma pelkojen osalta.

    Kokemuksesta voin sanoa, että omatoiminen allergioiden diagnosointi voi mennä täydellisesti poskelleen, ja tulee vältettyä aivan turhia asioita - toisaalta voi myös olla tekemisissä allergeenien kanssa, joille ei tiennyt herkistyneensä. Kokemuksesta myös tiedän, että hulluksi leimatun on vaikeaa saada fyysisiä tutkimuksia. Lähetteen voi yrittää hakea silloin yksityiseltä puolelta. Tsemppiä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sara.. kirjoitti:

Onko täällä muita, jotka olisivat altistuneet aikuisiän allergioille poitkällisen paniikkihäiriön, ja ahdistuksen seurauksena.

Keväästälähtien on ollut mopo vähän poissa hallinnasta, juuru ja juuri selviän arkipäivistä, käyn kyllä töissä, ja lapsia perhe, koti hoituu, mutta kaikkea kremppaa on kropassa ollut niin paljon, että valtava sairauspelko jyllää.

Nyt olenkin saanut allergiaoireita mm. huulien limakalvoille, nivusiin, ja kasvoja kuumottaa. Ikää on 37 v, ja ikänä ei ole näitä kuumotuksia jne. ollut. Huulet on nyt oireillut heinäkuusta lähtien melkein kokoajan.

2 selvää allergista reagtiota on tullut lisäaineista, molemmilla kerroilla jäätelöä syödessä. Aiemmin on ollut vain ibuprofeeni allergia, joka sekin sai aikaa rajun reaktion n. 5 vuotta sitten.

Tää on aika julmaa, kun muiden kroppa oireiden lisäksi, pitää vielä alkaa pelkäämään, jos turpoan umpeen, ja happi loppuu jne.

Mulla reagoi siis kasvot, varsinkin korvanlehdet, ja noi huulet. Nivuset kutisivat myös. Ainakin johanneksenleipäpuujauhe on aiheuttajana, ja nyt koitan kartoittaa mikä sopii, ja mikä ei.

Pelottaa, jos kroppa ei tasaannu enää milloinkaan, vaikea jaksaa, kun ei ole koskaan normaaliolo. Mies ei oikeen jaksa ymmärtää minua, ja siitä on turha hakea tukea, kun olen heikoilla, pahentaa vaan helposti sanomalla pahasti, kun ei jaksa mun ongelmia kai enää.

nimim. olishan se kivaa elää täyttä elämää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu