Kulkija

Ihminen haluaa joskus olla yksin. Sillä vain sitäkautta voi olla valmis vastaanottamaan kaikkea ympäröivää rakkautta ja unohtamaan kaiken ympäröivän pahuuden. Toisten ihmisten elämässä sitä voi olla niin paljon, että vaaditaan isoja ponnistuksia jaksaakseen jatkaa. Kaikki eivät jaksa. Ja silti sitä itse jatkaa tuntien sen syvimmän henkäyksen taivaista joka sanoo "ole rohkealla mielellä!".

Minä olen aina halunnut pelkkää hyvää sinulle. En varmasti kaikkine virheineni ole sitä osannut ilmaista tai tehdä. Mutta minä olen sinun puolellasi, ollut monessa sellaisessa asiassa mistä sinä et tiedäkään ja tulen olemaan vastakin. Ja kantamaan vastuuni siitä. Sillä minunkin puolellani ovat monet, se on kuin voima joka kiertää eteenpäin. Auttamisen tahto, se on suurin lahja josta minä en luovu.

Eräs tyttö kuoli juuri. Minun ikäiseni jota olin auttanut. Erilainen, vetäytynyt, etäinen. Hänen poismeno sai minut hiljaiseksi, pysähtymään. En vain minä auttanut, kaikessa erilaisuudessaan hän sai minut näkemään, miten kallisarvoinen elämäni onkaan.

Minä menen nyt, sillä oikeutan itselleni jotain mistä luovuin kun kehoni ei tätä elämää kestänyt. Sitten tuli lääketiede. Vaan nyt minä tiedän, että niin kauan kun minulla on rakkauden voima sydämessäni ja olen valmis auttamaan joka ikistä elon tien kulkijaa kohtaan minäkin jotain sellaista, joka hyväksyy minut kaikkine vajaavaisuuksineni eikä halua minua tahallisesti vaurioittaa.
1295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

sateeseen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu