Oletko sitoutunut itseesi loppuelämäsi ajaksi?
Kaikenko se kestää ja kärsii?
Vai oletko kyllästynyt ja etsit uutta sinua?
Tahdotko eroon entisestä pinttyneine tapoineen?
Etsitkö nuorempaa sinua?
Kaikenko se kestää ja kärsii?
Vai oletko kyllästynyt ja etsit uutta sinua?
Tahdotko eroon entisestä pinttyneine tapoineen?
Etsitkö nuorempaa sinua?
Vastaukset 41
Vanhimmat
milloinkahan löytyy tai oikeastaan on löytynyt jo :)
onneksesi et luovuttanut, uskoit !
Siis mahtava kysymys!
Mutta en kertakaikkiaan pysty vastaamaan tyhjentävästi näin äkkiseltään.
Tai pystyn mutta tulisi taasen kilometriä pitkä vastaus.
On tuumittava ja lyhennettävä vastaus järkevään ytimekkääseen muotoon.
Mutta nuorempaa minää en etsi.
Sehän on jo mussa,elettynä elämänä.
Nyt elelen tätä hetkeä.
lukea sanomasi.
vaiheessa vähän peloitti, että sisälläni jossakin olisi vangittuna hirmuinen peto, mutta nyt olen löytänyt sen ja todennut melko harmittomaksi kisuliksi. Luulenpa että kaikki se mikä minussa mahdollisesti puhkeaa esille elämäni loppusuoralla, kelpaa miulle vallan mainiosti.
tätä "mörköä" ja kun sen sait esiin, todeta ettei se ollutkaan sellainen jota et voisi käsitellä.
olen sitoutunut olemaan kanssani aina ja ikuisesti.
Vaihtoehtoja on tasan kaksi, hyväksy tai hylkää. Molemmissa tapauksissa saattaa oppiminen kestää eliniän, mutta itse aloittaisin hyväksynnästä. Ajattelisin tämän kysymyksen pohjalta sen, ettei se ihminen ole valmis edes puntaroimaan muutoksen mahdollisuutta, jos ei ole läpikäynyt elämässään tarvittavia opettavia kokemuksia. Nuoruus on muisto ja hyvä sellainen.
nämä vaihtoehtojen vähyydet tässä asiassa.
Mietitäänpä tätä kautta vaikkapa näitä koulussa riehuneita tappajia jotka vihaa täynnä, sellaiset ovat luopuneet varmaan itsestään ja siksi tulos on karmaiseva.
minua joka ei anna kenenkään sanella arvojani. Siis nämä niinsanotut vahvat persoonat esim. töissä. Vahva lopultakin on se joka tietää mitä tietä tahtoo kulkea ja pitää siitä kiinni. Ja itselleen anteeksiantaminen on tosi tärkeetä. Töppäiltyähän tulee joka tapauksessa. Laupeus, lempeys, huumori, kodikkuus. Hyviä määritteitä ihmisestä puhuttaessa.
...sitä tullaan toimeen, mitä nyt joskus ärsyttää koko tyyppi.
Yhdessä alter egoni kanssa yritetään tahdissa tallata niin ylä- kuin alamäkilöissä.
Eikä myö nuoruutta ihannoida, tämä ikä maistuu sopivan makealta.
Myös se ettei aina ole edes itseensä tyytyväinen, mutta ei niin julmakaan että sen vuoksi selkänsä kääntäisi peilikuvalleen.
Sanovathan ne viisaat jotain sellaista että rakastaakseen muita on kyettävä rakastamaan itseä.
itseäni hyvin paljon, tämä minä ite, se on selvinnyt mitä kummallisimmista tilanteista kunnialla läpi. Se osaa etsiä aina loivimmat kohdat. Tasasella ja varsinkin myötämäessä, tätä minä itteä pitäs jo melkein vihata, ei se osaa helpolla kulkea, aina sen pitää etsiä vastamäki, tai ainakin kivinen ja kuoppainen tie. Varmaan olen sitoutunut itseeni, siitä en ole varma, onko tuo itte sitoutunut minuun. Ei tähän voi kyllästyä, kun vastamäkeä vaan riittää, lisää vaan testosteronia, niin hyvin menee.
vaan pitää jatkuvasti koetella itseään.
Jotakin sinä varmaan tavoitat, jotain suurempaa.
mikä on se suurempi, ja todennäköisesti en sitä tavoita, enkä ole tässä tilanteessa todennäköisesti yksin. Samaa leipää syö, meni riman yli tai riman alta. On vaan niin, että sokerit syödään suun kautta ja suolainen maku otetaan elämältä. haitallisia molemmat liikaa nautittuna
väsyy menemään eteenpäin ajatus mukana?
tuonut ison kysymysmrkin, mitä enää tavoittelee, ja minkä vuoksi pitää aina mennä vastamäkeä, mutta ei luonnolleen mitään voi.
voisi antaa enemmän aikaa katsoa ympärilleen sen puurtamisen sijaan :)
tasasella kulkemisessa on, pilalle siinä menee, hyvä mies, omasta mielestä, muut voi olla erimieltä. Mäellä mina asunkin, ja tämä on maailman paras paikka. Täältä kun lähtee, niin aina on myötämäki. Kotiin tullessa on sitten aina vastamäki, ja vastamäkeä on hyvä nousta, kun tietää mihin pääsee.
on elettävä koko tämä elämä, niin yritän tulla toimeen meikäläisen kanssa. Vaikeaa tosin välillä on ja käynkin keskusteluja itseni kanssa harva se päivä. Miksi olen tällainen? Millainen haluaisin olla? Olen maailman epätäydellisin ihminen, mutta yritän kuitenkin tänään olla vähän parempi ihminen kuin eilen. Ehkä sitten elämän ehtoopuolella jo voin rakastaa itseäni. Nuorempaa minua en etsi, mutta jotain kuitenkin. Ne puuttuvat palaset löytyvät, jos ovat löytyäkseen. Siihen saakka mennään näillä eväillä.
ja olla täysin ilman niin kauan kuin ei ole parempia eväitä. Lisäksi ikä on siitä mukava että paremmin tiedostaa sen ettei kukaan ole täydellinen meistä maantallaajista ainakaan.
Moraalia tarvitaan jotta kaikki ei luisuisi käsistä?
ihmisen käsitys siitä, mikä on oikeaa/väärää, hyvää/pahaa.
Tiedän nyt. Tätä olen opiskellut koko vuoden ja vähitellen alkaa oppi mennä perille. Mutta vaikka opiskelenkin etiikkaa, se ei kuitenkaan tee minua automaattisesti paremmaksi ihmiseksi. Olen kuitenkin oppinut tuntemaan itseäni paremmin ja tätä kautta mahdollistanut kyvyn tehdä moraalisesti oikeita ratkaisuja.
Mutta, mutta. Tämä moraalihan kuuluu näihin järkiasioihin. Olen kuitenkin ihminen, jolle on suotu 95 % tunnetta ja 5 % järkeä, siksi oppiminen kestää ihan tolkuttoman kauan. Oppiminenkin on vaikeaa, mutta minkäs teet, kun olet kerran järjenjaosta myöhästynyt. Sitä kun ei voi ostaa kaupasta, eikä lainata kirjastosta. Syntymälahjaksi en sitä siis saanut ja se on yksi syy siihen, miksi tätä elämää pitää opetella koko ajan ja vieläpä kantapään kautta.
Kun ei ole järkeä, niin ei voi järkeillä. Niin se vaan on.
Kun katselee itseään peiliin, niin toisinaan sieltä katselee varsin hölmön oloinen tyyppi. On taas tullut töppäiltyä. Mitähän sekin lähimmäinen ajattelee, kun tein niin... Osaanko pyytää edes anteeksi...?
Usein on itsensä pahin mollaaja, miksiköhän?
Onneksi ne lähimmäisetkään ei ole täydellisiä, mutta harvemmin uskallamme ääneen myöntää vajavaisuutemme ja erheemme.
petyn itseeni.
ne jostain syystä alittaa, on pettynyt koska tietää että olisi kyennyt paljon parempaankin.
Välillä on laiska ja hosuu eikä mene ajatuksella.
tavoitteet ovat epärealistisia.
turhankin hyvin... :)
ymmärrätköhän ollenkaan edes mitä tarkoitan sanoillani...
Ihminen voi olla liian ankara itselleenkin, ts. vaatia liikaa todellisiin voimavaroihinsa nähden.
Kun tietää suunnilleen kykynsä ja ne alittaa, joskus se harmittaa, mutta toisaalta kun tietää kykynsä ja ne yritää ylittää, menee taas liian pilviin hommeli,epäonnistuu usein. Mutta joskus onnistuukin, paras tae olisi kai onnistumiseen tasaisempi eteneminen.
Olen muuten aina inhonnut sanontaa ettei kenellekään anneta enemmän kuin jaksaa kantaa...
Itsensä tuomarointi on todella rajua joillain, pahempaa kuin konsaan jonkun muun miettimänä.
Kyllä sitä vaatii itseltään enemmän kuin mihin pystyy, mutta lieventävänä asianhaarana voisi ajatella että jos sillä ei kauheasti tuota vahinkoa, voisi "puolitta" rangaistuksensa kärsimyksiä. Pelkkä itsensä vankilassapitäminen ei aina ole tuottavaa, tutkintovankeuskin olisi parempi ajatus ja siviilissä tuon itselleen rankaisun voisi suorittaa opiskelemalla asiaa ja ymmärtämällä sen mahdollisuudet soveltaa itseen. Höh kun epämääräistä, toiv sai selvää..
kamalaa olla perfektionisti, täydellisyyden tavoittelija. Ja kun tuntee huonoa omaatuntoa suunelleen kaikesta - pitäisi olla aina itseään parempi..
Onneksi ikä helpottaa..
että mistä se saa alkunsa kun kuitenkin jos niitä vaateita tarkastelee kunnolla, voi todeta monien olevan loppujen lopuksi aika liian pitkällekin vietyjä, sellaisia, joilla ei ole edes valtaisaa merkitystä suhteessa siihen piinaan jonka itselleen asettaa pyrkimällä täyteen oloon?
Onko sitä suhteessa ollenkaan niin ankara muita kohtaan?
Kuitenkin sitä kaipaa inhimillisyyttä elämiseen
eli miksei siis omaankin?
Minulla on tietoa ja taitoa selvitä elämässä yksin. Silti sotken itseni ihmiseen, jonka kanssa ei ole eläminen omanlaista.
Juuri kun olen löytänyt itseni ja omat tarpeeni ja pyhästi päättänyt olla minuudestani enään luopumatta, huomaan joutuneeni nurkkan ajetuksi.
hiihtoharrastus, siinä on ladulla aina suksenmitan päässä toisesta. Jos sukset menevät ristiin, niin pehmeä hanki suojaa mustelmilta. Myötämäessä on hyvä pitää varansa, ettei laske puuhun.
Kannattaa miettiä kuinka helposti sieltä nurkasta on kyky päästä pois, jos vaikea, kuinka kauan pahentaa sitä tunnetta?
Toisilla ihmisillä on se minuus niin vahva että huomaamattaan saattaa ruveta elämään sille unohtaen omansa.
irtisanouduttaisiin?
Lähtisikö puoli ruumista kalppiin eri suuntaan, kuin toinen puolisko?
Eiköhän ole ainakin jotensakin tultava itsensä kanssa toimeen, jos nyt ei ihan itserakkauteenkaan täysin vajoaisi?
itserakkauteen.
Niinkuin jotkut epäonnistuvat puolison kanssa kun luulevat rakkaudeksi jotain mikä ei olekaan sitä.
Tulisi siis tunnistaa rakkaus voidakseen sen hyväksyä ja ottaa ilomielin vastaan.
Ihminen pirstoutuu mielestäni jos kääntää itselleen selkänsä.
etää itseään täytyy rakastaa, jotta voi sietää toisiakin.
Itserakkaus, pahalta haiseva, taas on ihan eri asia.
ja mieltää oikeiksi. Tämä on sellainen.
Paljon on niitä joita ei käsitä alkuunkaan!
Olen kiikissä itseeni. Yleensä viihdyn, mutta joskus seison vieressäni suu auki ja ihmettelen, että mitä se nyt noin!
Mutta etsien selityksen yleensä löytää tai sitten se hakematta, toisten avustuksella, läväytetään eteeni.
En minä piintyneistä tavoistani halua eroon, vain huonoista.
niin myötä kuin vastamäessä uskollinen.
Huonoista kunpa pääsisikin, sitä toivon itsenikin kohdalla.
Onneksi on näitä apuja lähellä minullakin.
Tsemppiå meille ja muillekin :)
kyllästyneet toisiimme, siis itseemme, tai itseeni.
Ja se nuorempi oli sen verran lapsellisempi että jääköön historian hämärään.