Hermot paukkuu. Vauva juuri syntynyt. On niin perkuleesti tehtäviä asioita ja kaikki huomio on kiinnittynyt vain vauvaan. Kaiholla muistelen niitä alkuaikojen ihastuksen tunteita ja aitoa rakkautta... Nyt kun vauva syntyi, niin voin heittää huolella ne toiveet siitä että minulla olisi PARISUHDE, nykyisin vauva nukkuu minun ja puolisoni välissä, ja on meidän välissä... Sellaista se tuleekin sitten olemaan seuraavat 18 vuotta.
Hyvästi romanssi, rakkaus ja intohimo. Nyt vaan paukutetaan robottina seuraavat 18 vuotta kunnes vauva muuttaa pois talosta. Nyt kaikki menee muiden ehdolla ja omat tarpeet sivuutetaan täysin. Ei ole se ihmisarvoista elämää mutta oma valintahan se oli. Kaikkea ei voinut tietää etukäteen, miten vauvan hankkiminen muuttaa elämää esim.
PS. En mitenkään vihaa omaa lastani, päinvastoin. Hän on todella suloinen ja ihana tapaus.
Hyvästi romanssi, rakkaus ja intohimo. Nyt vaan paukutetaan robottina seuraavat 18 vuotta kunnes vauva muuttaa pois talosta. Nyt kaikki menee muiden ehdolla ja omat tarpeet sivuutetaan täysin. Ei ole se ihmisarvoista elämää mutta oma valintahan se oli. Kaikkea ei voinut tietää etukäteen, miten vauvan hankkiminen muuttaa elämää esim.
PS. En mitenkään vihaa omaa lastani, päinvastoin. Hän on todella suloinen ja ihana tapaus.
Vastaukset 9
Vanhimmat
voin sanoa että kyllä äitikin voi tuntea mustasukkaisuutta miehestä isän hoivatessa vauvaa. Kun näen miehen ainutlaatuisen rakastuneen katseen lasta kohtaan, toivoisin itse olevani tämän katseen kohde. (Tai oikeasti en haluaisi, onhan katse ja tunteet lasta kohtaan eri asia, niin sanoakseni erotiikaton.)Toisaalta miehen fyysiset ja emotionaaliset osoitukset (niiden lisäksi elannon hankkiminen ja "raamien" pitäminen kunnossa) huolenpidosta ja suojelusta perhettä, minua ja lasta kohtaan herättävät uudenlaisia, ja syvempiä ihastuksen ja intohimon tunteita. Tietysti synnytyksestä toipuminen ja hormoonimylläkän tasoittuminen vie aikaa samoin kuin uuteen ihmisalkuun tutustuminen ja hoito ja arki. Mutta itsessäni äitiys on vain vahvistanut naiseutta ja lapsi rakkauden hedelmänä on muistutus, miten tärkeää ja haasteellista on vaalia ja sytyttää niitä romanttisia tunteita parisuhteessa ja vauva-arjessa. Ehkäpä meillä miehen vähäinen kotona olo töiden vuoksi itsessäni pitää hereillä kaipauksen häneen, kun kahden vauvan ja kotitöiden kanssa päivän olen. Hyvää jatkoa teille toivotellen..
Uskon, että elätte nyt muutoksen aikaa. usko pois, kaikki asiat löytää uomansa ja elämä tasoittuu. Nyt voi tuntua vähän sekavalta ja vauvakeskeiseltä, mutta usko minua, kaikki palaa, ei ihan ennalleen, mutta läheisyyttä ja rakkautta löytyy kuitenkin.
Osallistu vauvanhoitoon, kysele rohkeasti neuvoja. ulkoilkaa yhdessä. kunhan vauva kasvaa, voitte varmasti jättää hänet esim yöksi jollekin tutulle hoitoon, että saatte viettää aikaa myös kahdestaan. Tsemppausta täältä ja hyvää syksyn jatkoa teille!
Tilanne on uusi.Malta hetki. Vaimosi tekisi viisaasti, jos siirtäisi lapsen nukkumaan omaan petiinsä. Peti sitten sänkynne viereen. Kyllä herää, kun tarve on.
Olet huolissasi parisuhteestanne. Oikein. Huomioi vaimoasi kehuilla yms. kivalla. Hän on nyt tosi herkkä, kunnes hormoonit tasaantuu. Olin itse melko iäkäs äidiksi tullessani, enkä edes kuvitellut lasta väliimme. Tukehtumisvaara on todellinen. Unissaan voi kääntyä päälle.
teidän suhteenne muuttuu nyt vanhempien vastuulliseksi suhteeksi. Jännitystä siihen tulee, kun etsii sopivia hetkiä teille kahdelle...
Älä heittäydy kovin mustasukkaiseksi. Hiljaa hyvä tulee.
Sanoit vauvan juuri syntyneen. Anna siis puolisollesi aikaa, hän on juuri tullut äidiksi ja saanut kauan kantamansa ja kaipaamansa lapsen vierelleen. On ihan normaalia, että hän haluaa olla lasta lähellä koko ajan ja muille kuin lapselle ei edes välttämättä löydy tilaa ajatuksissa. Sekin on ihan luonnollista ja kuten omalle miehelle selitin: evolutiivisesti kannattavaa. Kyllä se siitä helpottaa.
Meillä on 4kk:n ikäinen vauva, joka nukkuu vieressämme, koska niin on yksinkertaisesti paljon helpompaa ja vauva nukkuu siinä paremmin kuin omassa sängyssään (en tosiaankaan kääntyisi unissani lapsen päälle). Mies ei ole tätä käytöntöä onneksi vastustanut, hänhän ei joudu heräilemään öisin. Lapsi tosin nukkuu seinän vieressä ja minä keskellä.
Mitä tulee parisuhteeseen... Luetutin kirjoituksesi miehelläni ja hän sanoi hyvin ymmärtävänsä, mutta lisäsi, että semmoista se on on, parisuhde muuttuu lapsen myötä. Meilläkin parisuhde on muuttunut paljon, minun on vaikea irrottaa ajatuksia vauvasta ja muutenkin nyt eletään hänen ehdoillaan. Ennen mietin miten hyvä kumppani mies on, nyt ajattelen miten hyvä isä hän on. Toisaalta seksi on parantunut, sitä ei ole niin usein kuin ennen, mutta sitäkin parempaa.
Ennen lapsen syntymää luulin olevani äiti, joka varmasti huomioi miestänsä yhtä paljoin kuin ennenkin. Ei se ihan mennytkään niin. Kun antaa kaiken ajan ja energian lapselle, ei jaksa aina enää panostaa mieheen. Mutta kait se siitä. Nyt lapsi tarvitsee minua enemmän kuin mies, hän jaksaa aikuisena ihmisenä vähän odottaakin huomiota.
Eli koita ymmärtää. Kumppanisi haluaa olla paras mahdollinen äiti lapsellesi. Voiko siitä syyttä toista? Kerro kuitenkin tuntemuksesi puolisollesi. Hän ei voi tietää sinun tuntevan itsesi hylatyksi jos et sano sitä ääneen.
Niin,
sitä saa mitä tilaa. Jos ei vaimoke halua ajatella minua vaan lasta, niin voinhan minäkin lopettaa ajattelemasta vaimoa ja keskittyä vain lapseen. Voinhan minäkin haluta niin paljon olla "hyvä isä" että keskityn vain lapseen, enkä vaimooni. Todellisuudessa lopputuloksena tuossa on se, että vuosien saatossa muutumme yhä etäisimmäksi toisistamme vaimon kanssa ja kun lapsi muuttaa pois kotoa emme tule enää toimeen keskenään. Automaattisesti edessä olisi ero mikäli vähänkään haluaa elämänlaatua.
Itse olen kyllä sitä mieltä että huomiota tulee antaa KAIKILLE perheenjäsenille, ja PARISUHDE tulee olla, ja sitä tulee vaalia. Jos mies ja vaimo elää huonossa parisuhteessa, myös koko perhe ei ole niin kukassaan kuin se voisi olla, vaikka lapsi voisikin hyvien puitteiden ansiosta hyvin.
Vauvan hoito ei voi olla este parisuhteen hoitamiselle, ei myöskään palkkatyö ole este sille etteikö kotona voisi siivota.
Toivon että puolisonikin ajattelisi näin, se olisi surullista jos olisimme menettäneet intohimoisen alkurakkautemme... Rakkaushan ei häviä, ei ainakaan aito rakkaus.
Luonto varmistaa vastasyntyneen eloonjäämisen siten, että imettävän naisen elimistössä on paljon "maitohormoni" prolaktiinia (saa aikaan maidon erittymisen). Tämä hormoni saa aikaan mm. muiden sukuhormonien alhaisuuden (vastaa hiukan vaihdevuosien tilannetta), sen ettei kuukautisia (varsinkaan täysimetyksen aikana) kuulu sekä voimakkaan hoivavietin. Sen vahvistuminen kiinnittää äidin lapseen, ja on aiemmin auttanut hengissä selviämistä. Vaikka elämme teollistuneessa yhteiskunnassa, ei muutaman vuosisadan kehitys vaikuta tuhansien vuosien aikana tarkoituksenmukaiseksi hioutuneisiin vaistoihin.
Vastasynnyttäneen äidin vaistot kertovat, että hänen päätehtävänsä on hoivata vauvaa. Kun lapsi kasvaa, tämä symbioosi vähenee. On ikävää jos tuore isä ei ymmärrä tätä tarvetta, vaan kokee sen loukkauksena itseään kohtaan. Tällöin pitäisi miettiä, mistä tällainen mustasukkaisuus kumpuaa? Eikö miehen itsetunto kestä sitä että nainen keskittyy yhteisen jälkeläisen hoitoon? Onko jokin tunne-elämän kehitysaste jäänyt läpikäymättä? Minkälainen on pettymyksen sietokyky? En sano etteikö näitä tuntemuksia saisi olla, mutta kypsä aikuisuus punnitaankin siinä miten tuntemuksiaan käsittelee.
Paras tilanne on, kun mies ymmärtää tilanteen ja tukee puolisoaan lapsen hoidossa - varsinkin ensikertalaiselle äidille on myös tärkeää kuulla puolisoltaan että tämä arvostaa hänen äitiyttään, tämä vahvistaa myös parisuhdetta! - eikä ala lapsellisesti murjottaa jäätyään vähemmälle huomiolle. Isän tärkeä tehtävä onkin johdatella sekä vauvan että äidin huomio ulos äiti-lapsi symbioosista. Tällöin ymmärtäväinen äiti antaa isän muodostaa omanlaisensa suhde lapseen - ei siis jatkuvaa vahtimista ja ohjeistusta siitä missä kulmassa vaipan teippi liimataan, isä hoitakoon lastaan omalla tavallaan. Perheellisessä parisuhteessa on tärkeää myös se, että puolisot kunnioittavat toisiaan ei vain miehenä/naisena vaan myös vanhempana.
Parisuhteen hoitaminen on tärkeää, ja hyvä parisuhde on myös lapsen paras koti. Elämässä on kuitenkin AINA tilanteita, jolloin jompi kumpi puolisoista ei pysty täysipainoisesti keskittymään puolisoonsa - esim. sairastuminen, työttömyys, läheisen kuolema, lapsen syntymä. Jos vähemmälle jäänyt puoliso tässä vaiheessa katsoo että hän on oikeutettu kostamaan kokemansa huomion puute, tällaisella suhteella tuskin on koskaan onnistumisen mahdollisuuksia.
Mikäli siltä tuntuu, että puolisoa ei pysty tukemaan muuttuneessa elämäntilanteessa tukemaan, on parempi keskustella asiasta ja tuntemuksistaan syyllistämättä toista. "Minusta tuntuu että vietämme liian vähän aikaa toistemme kanssa" tai "kaipaan läheisyyttä kanssasi" on parisuhteen kannalta kehittävämpi ilmaisu kuin "sinä et koskaan huomioi minua millään tavalla". Vm lause saa vastaanottajansa nostamaan piikit pystyyn ja puolustautumaan, koska se on syytös. Em lauseet ilmaisevat neutraalisti keskustelun aloittajan tuntemuksia, jolloin keskustelu - ei riitely - on mahdollista.
Kasva aikuiseksi. Ettet vaan olis mustasukkanen kun muija ei huomakkaan sua kaikenaikaa.
Vähän aikaa se on sellaista. Mutta ei mennyt meillä ainakaan kovin montaa viikkoa, niin huomiota riitti taas mullekin. Anna muutama viikko ihan vain vauvalle. Hän tarvitsee niitä enemmän. Ei siihen 18 vuotta mene, kun vaimo muistaa taas sinutkin.
se vähä menee. Mutta ei se aivan niin täydy olla. Ensinnäkin vauva voi nukkua omassa sängyssä, vaikka teidän sängyn vieressä. Ei sen ole pakko nukkua teidän keskellä. Asiat on vähä niinku just niin hankalia, kuin ne itse tekee. Voitte esimerkiksi illalla, kun vauva nukkuu järjestää aikaa parisuhteellenne.Tai viikonloppuisin vauvan päiväunien aikaan jne. Toki vauvanne on velä ilmeisesti niin pieni, että varsinaista rytmiä ei ole. Ja vauvan kanssa myös voi tehdä yllättävän paljon asioita, jos vaan haluaa. Kun vauva on vanhempi voitte ottaa pariksi tunniksi hoitajan ja mennä vaikka syömään, leffaan jne.