Tuli tuossa

pskalla vähän paha olo kun tajusin että olen kiusannut aikoinaan lapsena kavereita. Tajusin sen vasta nyt etten ollut ainoastaan myös kiusattu. Ja purin omaa pahaa oloa omista perhejutuista. Mutta sitä lapset tekee.
Sitten pska irtosi kovasta pinnistyksestä ja seurasi helpotus. Nyt olen unohtanu melkeen koko ajatuksen.

Mutta kahden sekunnin ajan ainakin tuntui pahalta! Ja töissä erään naisen käsi jäi hissin oven väliin, sanoin aijai ja tunsin empatiaa kivusta, ihan oikeasti, ja yritinkin kovasti.

Olen tyytyväinen itseeni, mahtava suoritus, mahtava :)

ja tunnustan kesätöistä... kyllä yritin kahta muijaa samanaikaisesti, en kaksnaamasesti vaan ihan avoimesti. Ei ole kumpikaan maisemissa kun en valinnut, enkä valitsekaan. Jos en saa molempia niin ei käy.
2471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

pervolta, ja oksettavalta pelkän tekstit perusteella.

Äänestä

kirjotella noita sun epäouhtaita tekstejäs, joku voi vielä saada pahan olon ja oksennuksen jos oikeen herkällä päällä sattuu joku nyt päivällä olemaan.

hyhhyh

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eräs päivä kirjoitti:

pskalla vähän paha olo kun tajusin että olen kiusannut aikoinaan lapsena kavereita. Tajusin sen vasta nyt etten ollut ainoastaan myös kiusattu. Ja purin omaa pahaa oloa omista perhejutuista. Mutta sitä lapset tekee.
Sitten pska irtosi kovasta pinnistyksestä ja seurasi helpotus. Nyt olen unohtanu melkeen koko ajatuksen.

Mutta kahden sekunnin ajan ainakin tuntui pahalta! Ja töissä erään naisen käsi jäi hissin oven väliin, sanoin aijai ja tunsin empatiaa kivusta, ihan oikeasti, ja yritinkin kovasti.

Olen tyytyväinen itseeni, mahtava suoritus, mahtava :)

ja tunnustan kesätöistä... kyllä yritin kahta muijaa samanaikaisesti, en kaksnaamasesti vaan ihan avoimesti. Ei ole kumpikaan maisemissa kun en valinnut, enkä valitsekaan. Jos en saa molempia niin ei käy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu