Kiusaamisella yhteys

Laajan suomalaistutkimuksen mukaan vakava kiusaaminen ja kiusatuksi tuleminen ovat selkeästi yhteydessä aikuisiän psykiatrisiin häiriöihin ja rikollisuuteen.

Vakavaan kiusaamiseen syyllistyneillä havaittiin varttuneempina persoonallisuushäiriö.

Vakavan kiusaamisen uhreiksi joutuneet kärsivät myöhemmin muita selvästi enemmän ahdistuneisuudesta ja masentuneisuudesta.

Heitä uhkaavat myöhemmällä iällä myös päihdeongelmat.

Kiusaaminen ja mielenterveysongelmat pitäisi nähdä osana samaa kokonaisuutta.
- Vakava kiusaaminen tai kiusatuksi tuleminen on punainen lippu, että jotain voi olla vialla.


Gertin, Auvisen ja Saaren kiusatuksi tulemisesta johtunut pahoinvointi purkautui rikollisena toimintana. Mikäli kiusaamiseen olisi puututtu ajoissa, tälläistä ei olisi tapahtunut.

Matti Saaren kiusaajatkin, jotka todennäköisesti ovat persoonallisuushäiriöisiä, ovat edelleen vapaalla jalalla ja jatkavat toisten ihmisten kiusaamista.

Opettajat ja yhteiskunta vastuuseen kiusaamisen sallimisesta!

Kuinka monta vielä kuolee ennen kuin Suomessa puututaan kiusaamiseen tosissaan?
2363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tietävän noin hyvin.

Äänestä
  • Tuollaista kuisaamista jopa työpaikoilla olen kuullut.Laumassa tahtoo olla se johtaja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rikollisuuteen.... kirjoitti:

Laajan suomalaistutkimuksen mukaan vakava kiusaaminen ja kiusatuksi tuleminen ovat selkeästi yhteydessä aikuisiän psykiatrisiin häiriöihin ja rikollisuuteen.

Vakavaan kiusaamiseen syyllistyneillä havaittiin varttuneempina persoonallisuushäiriö.

Vakavan kiusaamisen uhreiksi joutuneet kärsivät myöhemmin muita selvästi enemmän ahdistuneisuudesta ja masentuneisuudesta.

Heitä uhkaavat myöhemmällä iällä myös päihdeongelmat.

Kiusaaminen ja mielenterveysongelmat pitäisi nähdä osana samaa kokonaisuutta.
- Vakava kiusaaminen tai kiusatuksi tuleminen on punainen lippu, että jotain voi olla vialla.


Gertin, Auvisen ja Saaren kiusatuksi tulemisesta johtunut pahoinvointi purkautui rikollisena toimintana. Mikäli kiusaamiseen olisi puututtu ajoissa, tälläistä ei olisi tapahtunut.

Matti Saaren kiusaajatkin, jotka todennäköisesti ovat persoonallisuushäiriöisiä, ovat edelleen vapaalla jalalla ja jatkavat toisten ihmisten kiusaamista.

Opettajat ja yhteiskunta vastuuseen kiusaamisen sallimisesta!

Kuinka monta vielä kuolee ennen kuin Suomessa puututaan kiusaamiseen tosissaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu