Rasmus ja

The Rasmus kertoo, miksi Anette-duetto ei kelvannut

The Rasmus kertoi Voicen Musiikkiuutisille, miksi Nightwish-solisti Anette Olzonin kanssa tehty duetto ei päätynytkään 'Black Roses' -albumille.

Yhtyeen solisti Lauri Ylönen ja Rumpali Aki Hakala kertoivat, ettei kappale sopinut levyn teemaan.
"Levyllä on niin vahva konsepti ja tarina kulkee sen läpi. Se ei ollut osa tätä tarinaa, emmekä halunneet tuoda sitä saastuttamaan levyä. Päätettiin julkaista se, ehkä erikseen sinkkuna myöhemmin", Ylönen kertoi.

Minua pistää kyllä silmään tuo sana "SAASTUTTAA"! Aika kovaa tekstiä Rasmuksen pojilta. Anettella on ilmeisesti se kuuluisa Midaksen kosketus. Kaikki mihin koskee muuttuu kullaksi, vai kuinka se nyt meni...?
4500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Heillä muunmuassa suomalaisen bändin kautta-aikojen Eniten myydyin levy Dead Letters muistaakseni.Jos sanovat että Anette saastuttaisi niin pakko on uskoa.

Äänestä

Tämä unohtui tuosta lainauksesta:
"Hakalan mukaan kappale sopisi loistavasti esimerkiksi johonkin elokuvaan, "siinä on sellaista leffamaista maisemaa ja maalailua. Se voisi olla jollain elokuvan sountrackilla."

Sekä Lauri Ylönen että Aki Hakala toivovat, että kappale saataisiin julkaistua, ja Ylönen veikkaa että ensi vuoden puolella se tapahtuukin."

Muistaako kukaan kuinka ruotsalaiset ryttäsivät Rasmuksen? Biisit olivat mitäänsanomattomia ja Ylönen muistutti ylikokoista sikiötä.

Äänestä
  • myös Anetten jos et muista.Abba ja Kent se olla pittää ruottalaisille.

    Äänestä

  • ryttäsivät kirjoitti:

    myös Anetten jos et muista.Abba ja Kent se olla pittää ruottalaisille.

    Ja siis kiitos ihan ruotsiksi. Ei minään suomalaisten lehtien vääristetyillä käännöksillä. Ai ettei löydy? Voi voi, sitähän minäkin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anette-duo kirjoitti:

The Rasmus kertoo, miksi Anette-duetto ei kelvannut

The Rasmus kertoi Voicen Musiikkiuutisille, miksi Nightwish-solisti Anette Olzonin kanssa tehty duetto ei päätynytkään 'Black Roses' -albumille.

Yhtyeen solisti Lauri Ylönen ja Rumpali Aki Hakala kertoivat, ettei kappale sopinut levyn teemaan.
"Levyllä on niin vahva konsepti ja tarina kulkee sen läpi. Se ei ollut osa tätä tarinaa, emmekä halunneet tuoda sitä saastuttamaan levyä. Päätettiin julkaista se, ehkä erikseen sinkkuna myöhemmin", Ylönen kertoi.

Minua pistää kyllä silmään tuo sana "SAASTUTTAA"! Aika kovaa tekstiä Rasmuksen pojilta. Anettella on ilmeisesti se kuuluisa Midaksen kosketus. Kaikki mihin koskee muuttuu kullaksi, vai kuinka se nyt meni...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu