Sopimusehdot korapakolaisten kotisivuilla

-Arttu-

Tervehdys kaikille!

Katselin noita
http://www.kolumbus.fi/koirapakolaiset

sivulla olevia
"koiran luovutussopimuspykäliä", eivätkä ne taida valitettavasti olla lainmukaisia.

Kyseisessä sopimuksessa on kohtia, jotka kannattaisi tarkistuttaa lakimiehellä. Jos koirasta tehdään luovutussopimus, eli koiran omistajaksi siirtyy allekirjoittava henkilö, siirtyvät hänelle myös oikeudet periaatteessa tehdä "mitä haluaa" koiralla. Korostan sanaa periaatteessa. Mm. jos henkilö omistaa koiran, ei kenelläkään muulla, kuin eläinsuojeluvaltuutetulla ole oikeutta tarkastaa koiran kuntoa/ottaa huostaan toisen omistamaa koiraa.

Eläinten luovutussopimuksista on varmasti pykäliä Suomen Laissa, joka ajaa kaikkien "itse" tehtyjen lakien edelle. Tällaisiin pykäliin muistaakseni mm Kennelliitto perustaa omat koiran kaupan yhteydessä tehtävät luovutuspaperit.

Eli esimerkiksi "nartulla ei saa teettää pentuja" yms. pykälät eivät mielestäni ole lainmukaisia.

Toivoisin, että mietitte ehdot uudelleen. Nämä ehdot taatusti rajoittavat koiranottajiakin, ainakin omalla kohdallani on niin.

Koko sivulle sinänsä täydet kympit. Kurjasti nuo asiat Virossa taitaa olla. Samalla täytin tuon adressin, joten tehkää kaikki muutkin sama!

Voin kyllä olla väärässäkin! Siksi toivon avointa keskustelua tästä sopimuksesta. Toivottavasti sen kävisi lukemassa joku "lainoppinutkin". Eli jos sellainen löytyy, niin suuret kiitokset hänelle.

Vielä senverran, että kaikkihan me tiedämme, ettei laittomilla sopimuksilla ole oikeuden edessä mitään virkaa!! Joten koirien takia, toivoisin, että sopimuksesta keskusteltaisiin/korjattaisiin, jos korjaamista löytyy.

Kiitos kaikille!

20

1401

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Saluki

      Ymmärrän kantasi kyseisistä pykälistä ja ovathan ne tiukat.

      MUTTA ymmärrän syyt näiden ehtojen takana. Esim pentujen teettäminen, eihän sille sinänsä ole mitään estettä, mutta jos kuitenkin jätetään lisääntyminen koirille, joiden taustat/sairaudet tiedetään.

      Ja koska nämä eläimet ovat kokeneet elämässään niin kovia, on aivan paikallaan kieltää ainakin eteenpäin luovutus.

      Myös koirapakolaisten henkilön vierailukäynnit ovat aivan paikallaan, hehän haluavat varmistaa, että koira on vihdoin hyvässä kodissa.
      Itselläni ei olisi mitään tätä vastaan, eiväthän nämä "valvojat" kuitenkaan joka päivä käy katselemassa.

      Kellään eläimestään todella välittävällä ei luulisi olevan mitään moisia ehtoja vastaan. Tarkoitushan on antaa elämän varjopuolen kulkijoille rakastava ja tarpeista huolehtiva koti... Sen ne ovat ansainneet !

      • -Arttu-

        Ymmärrät kai, että tämä sopimus on laiton, eikä sillä ole mitään pätevyyttä oikeudessa!

        Eli jos minä ottaisin tuolta koiran ja laittasin nimen paperiin, voisin pitää/hoitaa/olla hoitamatta yms. koiraa aivan, miten lystään. Minull ei olisi mitään lainmukaista velvoitetta koirapakolaisia kohtaan, koska sopimus ei perustu suomen lakiin!

        Eli minun ei tarvitse päästää yhtään koirapakolaista katsomaan koiraani! Mikään leikkipaperi ei siihen velvoita.

        Koiran oikeuksia minä tässä ajankin takaa.

        Elikkäs tämän sopimuksen kohdilla ei ole mitään arvoa!!!!!

      • Saluki
        -Arttu- kirjoitti:

        Jos ihminen ottaa koirapakolaisten kautta koiran ja pistää nimensä paperiin (lainvoimainen tai ei), niin luultavasti hän aikoo pitää koiraa hyvin.

        Jos henkilöllä on jotain vastalauseita, niin hän varmasti tuo ne julki saadessaan paperin eteensä.

        Ellei hän ole täysin häiriintynyt yksilö, kun pistää nimen vain paperiin ja lähtee koiran kanssa kotiin ilman aikomustakaan kohdella koiraa hyvin.

      • -Arttu-
        Saluki kirjoitti:

        ..Mutta moniko meistä laittaa nimen tuollaiseen paperiin?

        Itse en ainakaan!

        Kyllä jokaisen kannattaa tarkasti miettiä, ennenkuin nimensä raapustaa sopimuksiin.

        Jos nyt siis löytäisin itselleni kolmannen koiran tuolta koirapakolaisten sivuilta, en missään nimessän laittaisi nimeäni tuollaiseen paperiin -> koira jää ottamatta.

        En varmaan ole ainoa, joka kummaksuu ja vieroksuu koirapakolaisten sopimusehtoja.

        Miksei sitten ammattikasvattajat tee samanlaisia sopimuksia, myydessään koiria?

        Ja jos joku "häiriintynyt yksilö" ottaa koiran ja on raapustanut nimensä paperiin, niin mitä koirapakolaiset teette siinä tapauksessa, että tämä kys. henkilö ei pidä paperissa lueteltavia kohtia?

        Ei siinä auta vedota allekirjoitukseen ja sopimukseen, koska tuolla sopimuksella ei ole mitään merkitustä!!!

        Eli edelleen: mitä se avuton koira hyötyy tästä sopimuksesta?

      • koiruus

        on nimenomaan saada karsittua "huonot" koiranottajat pois joukosta. Eli siis tyypit jotka hetken huumassa ja säälistä ottaisi koiran eikä jaksakkaan sitoutua seur. 10 v siihen tosissaan. Se pennutuskielto nimenomaan on erinomainen pykälä, mitä järkeä olisi hakea hylätty koira ulkomailta ja vielä lisätä näittein ei-toivottujen koirien määrää?

        Ne todelliset hyötyjät siis ovat nämä reppanat koirat, jotka saavat itselleen vastuuntuntoiset ja rakastavat kodit, kun mahdolliset ei-toivotut koiranottajat saadaan karsittua.

        Meitä koiraihmisiäkin kun on niin moneen junaan että osa jää vielä asemallekkin.

      • -Arttu-
        koiruus kirjoitti:

        Te ette nyt näe metsää puilta!

        Mikä tuon sopimuksen lisäarvo on?

        Sopimus, jolla ei ole mitään arvoa.

        Kuka tahansa voi läntätä nimen siihen paperiin ja saada koiran, eikä koirapakolaiset voi asialle yhtään mitään!

        Kysymykseni kuuluu:

        Mitä koirapakolainen tekee, kun joku näin toimii, eli ottaa koiran ja kohtelee sitä huonosti.

        Tämä on oiva tapa vaikkapa saatanan palvojien saada rituaaleihinsa koiria. Nimi paperiin ja koira mukaan. Ja koska paperi on täysin laiton, ei koirapakolaiset voi asialle mitään!

        Nyt herätys! Tänään on keskiviikko!

    • mk

      Minua kyllä kummastuttaisi, jos kirjallinen sopimus ei olisi lain edessä sitova.

      Jos ostat esimerkiksi tietokoneohjelman, et saa käyttää sitä miten haluat. Et saa esimerkiksi alkaa myymään siitä kopioita eteenpäin. Eli ei aina ostamallaan saa tehdä mitä vain. Mutta olisi mielenkiintoista tietää onko sopimuksen sanamuoto riittävä vai pitäisikö puhua koiran hallintaoikeudesta tms.

      • -Arttu-

        ..sopimukset tehdään Suomen Lain puitteissa.

        Tietokoneohjelmistojen kopiointi on määritetty Suomen Laissa. Omaan käyttöön saat kuitenkin tehdä kopioita myös tietokoneohjelmista(muistaakseni). Ainakin, jos omistat käyttöoikeuden ohjelmistoon. Mutta jos myyt alkuperäisen ohjelman, pitää sinun hävittää myös kaikki kopiot kys. ohjelmasta.

        Eli kopiointiin pohjautuvat sopimukset ovat lainmukaisia, niin kauan, kun sopimukset perustuvat Suomen Lakiin ja asetuksiin!

        Mutta jos kirjoitat nimesi paperiin, jossa sinua kielletään tekemästä yhtään kopiota ohjelmasta, ei sopimus ole lainvoimainen, koska Suomen Laissa määritellään, että ohjelmasta saa ottaa kopion yksityiskäyttöön.

        Eli Suomen Lain puitteissa pelataan. Suomen laki on ylin auktoriteetti.

        Jos peilataan tätä tuohon koirasopimukseen, niin sopimuksen pykälillä, jotka eivät ole peilattavissa Suomen Lakiin ei ole lain pätevyyttä.

        Siis oletetaan niin, ettei koirapakolaisten sopimuspykälät ole lainvoimaisia. Asia vaan pitää tarkistaa.

        Mutta kaikki allekirjoitettavat sopimukset eivät siis ole päteviä automaattisesti. Kaikki siis riippuu sopimuksen sisällöstä.

        Eli rautalangasta:

        Ostat koneen ja pistät nimen paperiin, joka velvoittaa sinut maksun jälkeen luovuttamaan koneen takaisin myyjälle!

        Ei tällainen sopimus ole pätevä, vaikka kirjallinen onkin! Lain mukaan tuotteen omistusoikeus siirtyy maksajalla maksun tapahduttua.

        Olihan vuodatus ;)))

        Olen lukenut ehdot moneen kertaan, enkä näe sanaa "osto" tai "myynti". Sen sijaan näen "ottaja" ja "luovutus". Omistusoikeudesta ei myöskään puhuta. Pitäisikö tämä tulkita niin, että koira jää Koirapakolaisten omistukseen ja uusi ottaja vain huolehtii siitä?

        On niitä muitakin sopimuksia olemassa kuin kauppakirja, ja tämä tuntuu olevan sellainen... Olisipa kiva tietää se lainkohta, joka luovutussopimuksia sääntelee.

      • -Arttu-
        mk kirjoitti:

        ..Kun on tällähetkellä kotona ton pennun "kauppakirja" Mitähän pykäliä siinä Kennelliiton sopparissa on?

        Hyvä pointti! Onkohan tilanne siis se, että otat koiran ilmaiseksi että voit vain pitää siitä huolta, mutta ns. omistusoikeus jää silti HeSy:lle?

        Hmm. Outoa.

      • Siru

        Itse en löytänyt 'Sopimus koiran kaupasta' paperista mitään viittauksia suoraan lakipykälöihin. Vain Kennelliiton laatimat Kauppaehdot, Koiranomistajan perusohje sekä Ohjeita myyjälle ja ostajalle, joissa kuitenkin epäsuorasti viitataan lakiin tyyliin 'huolehdin siitä, että koiralla on rotukohtaisesti soveliaat ja vähintään eläinsuojelu- ja terveydenhoitoviranomaisten vaatimukset täyttävät olosuhteet...jne'.

        Ei kuitenkaan luulisi olevan epäselvyyksiä siitä, että kysessä on todellakin koiran _kauppa_kirja.

        Muuten tuossa Perusohjeessa kohta 1.3 kiinnitti huomioni: "Koiranomistajana suostun siihen, että Kennelliiton valtuuttamat henkilöt saavat tarvittaessa neuvoa ja tarkastaa koiranpitoa ja hoitoa." Enpä ollutkaan aiemmin lukenut tuota niin tarkkaan...

      • -Arttu-
        Siru kirjoitti:

        ..En ole itsekkään tuota kohtaa huomannut. haluaisin vaan nähdä sen Kennelliiton edustajan, joka kotirauhaa rikkoen tulee tarkistamaan koirieni kunnon ;) Toivottavasti on nopeat kintut ;)

        Mutta ihan tosissaan, niin kenelläkään ei ole oikeutta ilman kotietsintälupaa astua kenenkään taloon sisälle(kutsumatta).

    • Elina

      Kyllähän sitä saa kaikenlaisia ehtoja kirjoittaa sopimuksiin, mutta niillä ei välttämättä ole lainvoimaa, jos joudutaan oikeuteen asti. Suomen lain mukaan valitettavasti omistusoikeus on aika vahva eli koiranomistaja on aika vahvoilla tuollaisessa sopimuskiistassa. Tällöin voidaan yleensä vedota ns. kohtuuttomuuteen eli sopimusehdot olisivat muka ostajan kannalta liian vaativat. Näin on käynyt esim. joidenkin kasvattajien laittaessa kauppakirjaan joitain ehtoja esim. pentuja kohtaan. Vaikkapa lonkkakuvausta kasvattaja voi vain suositella pennunostajalle, mikäli hän ei ole kauppahinnassa alennuksella tätä ehtoa jotenkin hyvittänyt. Eli vaikka ostaja allekirjoittaisi jotain, ei häntä sitten loppujen lopuksi pysty pakottamaan pitämään lupaustaan. Miksi sitten joku allekirjoittaa jotain, jota ei sitten aiokaan toteuttaa, sitähän voi sitten ihmetellä... Usein nämä kasvattajienkin häviämät oikeusjutut ovat olleet kyllä ainakin minun mielestäni ihan kohtuullisia ehtoja, mutta tämän perusteella arvelisin, että koirapakolaistenkin ehdot saattavat olla oikeudessa vähän heikoilla.

      Todella pöljäähän on (ainakin minun mielestäni), että kauppasopimuksiin ei saa kirjoittaa ehtoja, jotka selkeästi edistävät koiran hyvinvointia, sillä eihän kenenkään ole pakko allekirjoittaa mitään sopimusta, jonka ehtoja ei hyväksy. Mutta ainakin toistaiseksi taitaa tämä Suomen laki olla varsin pöljä näissä koirajutuissa. Mutta ei siis kannata automaattisesti tuomita kaikkea mitä Arttu kirjoittaa, sillä on usein ihan oikeassakin...

    • Meiju

      En ole kovin tarkkaan ehtoja lukenut, mutta muistaakseni siellä oli kohta, jossa sanottiin, ettei koiraa saa lopettaa muista kuin eläinsuojelullisista syistä. Entäs jos sinun ottamasi koira puree esim. jotain perheenjäsentäsi todella pahasti, ja alkaa osoittaa merkkejä, siitä ettei se "tauti" parane? Eteenpäin et saa etkä kyllä haluakaan luovuttaa, etkä tosiaan takaisinkaan Tallinnaan lähettää. Mitäs teet? Tai entä jos saat jonkun vuoden päästä lapsen, joka on allerginen? Oma kantani on, etten ota eläimiä /luovun niistä, jos joskus saan allergisen lapsen. Niin eläinrakas kuin olenkin.
      Kuitenkin lopettamisjuttu oli syy, miksi mieheni ei enää edes harkitse koiran pelastamista sieltä "hoitolasta". Pennutusehdon ymmärrän todella hyvin. Eikä mielestäni sekarotuisilla saisi muutenkaan tahallaan teettää pentuja. Monesti ne joutuvat omistajille, jotka lopettavat ne pian. Meillä on nimittäin käynyt vahinkopentujen kanssa niin, että eräs kävi varaamassa pennun jo kun ne olivat vasta muutaman viikon ikäisiä, ja ottaessaan pennun, hän piti sitä kuukauden ja lopetti sen, kun ei se kuulemma mitään uskonut. Tylyjä tuollaiset.

    • Jassu

      Sopimusehdot on kopioitu Helsingin
      Eläinsuojeluyhdistykseltä! Kaipa heillä juristi on ollut alkuperäisiä tarkistamassa!

      • Riina

        todella asian, sillä eihän se, että se ehtoja käyttää vielä tarkoita, että ne olisivat lain mukaan omistajaa velvoittavia. Olisi mielenkiintoista sitten tietää onkohan HeSy:lle tullut eteen tilannetta, jossa joku sopimuksen allekirjoittanut ei sitten suostuisikaan käytännössä niitä noudattamaaan ja miten juttu on päättynyt. Mitään ongelmaahan ei varmasti olekaan jos allekirjoittaneet ehtoja noudattavat.

      • -Arttu-
        Riina kirjoitti:

        Ja kyselin heidän sopimussäännöistään. Heidän sääntönsä ovat todellakin samat, mistä tuo Jassu kertoi.

        Kyselin sitten, että onkohan tuollaiset sopimusehdot pätevitä, jos oikeuteen mennään. Kun varsinkin tuo "heidän oikeus tulla tarkastamaan koiran kunton yms. koska tahansa" hieman kummastutti.

        Sieltä vastattiin, että säännot on ilmeisesti heidän lakimies tarkistanut?

        Ja samaan hengenvetoon, että "Eihän näitä sääntöjä tarvitse noudattaa.."

        Siinä vaiheessa, kun kuulin tuon viimeisen kommentin, valkeni minulle, että ei taida nuilla sopimuksen pykälillä olla mitään virkaa..

        Toivottavasti olen väärässä, mutta taitaa elukoiden kannalta olla aivan sama, mitä paprussa lukee...

        Minulle sanottiin myös, että jos nimeä ei paperiin laita, ei myöskään saa eläintä.. Ja samaan hengenvetoon, että on kyllä muita yhdistyksiä, joista eläimen saa ilman tuollaisia sopimuksia!!!

        Miksi muut luottavat ilman sopimuksia, mutta HeSy ei??

        että mikäli tosiaan jollekin tulee riita asiasta ja joudutaan pohtimaan kellä on mitkäkin oikeudet, niin nämä ehdot eivät tosiaankaan päde lakituvassa. Mutta toisaalta eiväthän ne kyllä aivan turhiakaan ole: tämä kuitenkin saattaa rajoittaa ihmisiä ottamasta koiraa / kissaa aivan mielijohteesta. Jos heidän täytyy allekirjoittaa ko. sopimus (useimmat varmaan uskovatkin sen olevan oikeudellisesti sitova), tulee ehkä harkitsemattomia hankintoja tehtyä vähemmän. Lisäksi harvempi sopimuksen allekirjoittanut ehkä oikeasti heittäytyy hankalaksi (vai olinko liian optimistinen).

      • ds
        Elina kirjoitti:

        siellä. Olivat kovat ne ehdot. Moisilla ehdoilla en yhtään koiraa ottaisi, vaikka maksettais.

        Itse olen yhden sakemannin piikiltä sekä joutumiselta ekalle omistajalleen pelastanut, enkä tosiaankaan keltäkään kysynyt saako sen leikata tai saako teettää pentuja.

        Oletan, että kun olen jostain maksanut, sille myöskin saan tehdä mitä haluan. Eläinsuojelulliset näkökohdat huomioiden tietenkin.

        Onhan tietnkin hyvä, että varmistetaan koirien pääsy kunnolliseen kotiin, mutta silti. Liian kovat ehdot minulle.

      • rosanna
        ds kirjoitti:

        Itse tulin tänään käräjiltä, jossa minulle haasteen pistänyt koirapakolaiset joutui myöntämään, että luovutusSITOUMUS, ei siis SOPIMUS on osittain liian tulkinnanvarainen ja heitä kehoitettiin sitä muuttamaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      925
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      878
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      765
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      711
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      648
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      611
    7. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      590
    8. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      577
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      576
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      19
      532
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      513
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      499
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      482
    15. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    16. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      34
      467
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      105
      458
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      450
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      434
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      6
      421
    Aihe