Nukkumaijatar

Eräs mies selitti minulle, että erään naisen mies uhkaa ampua hänet. Juttelin miehen kanssa isossa huoneessa, jossa oli kaksi kissaa ja kaksi isoa televisiota. Ihmettelin, että mistä hän on saanut rahaa ostaa ne uudet isot telkut ja että miksi on ottanut kissoja taloonsa, kun ei niitä ennenkään ole ollut siellä. Pyysin miestä vastaamaan erääseen kysymykseeni ja en saanut vastausta siihen kuitenkaan. Kerroin miehelle rakastavani häntä kaikesta huolimatta yhä omalla tavallani. Lähdin miehen kanssa pois yhdessä ovesta ja sinisiä lamppuja roikkui katossa ainakin kolme. Ulko-oven molemmin puolin ulkopuolella oven oli lasia ja siitä näkyi asuntoon sisään, kun siellä oli valot päälle. Mies lukitse oven ja ovi keinui hieman sisäänpäin ja mies mietti, että taitaa olla huono ovi. Jotenkin pelkäsimme jotakin tulevaksi ja lähdimme pois yhdessä sieltä.
1130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Eräs mies selitti minulle, että erään naisen mies uhkaa ampua hänet."

Kuolemanuhka, joka ei kuitenkaan kohdistunut sinuun. Tekijä tiedossa. Luottamuksen osoitus ja hätähuuto.

"Juttelin miehen kanssa isossa huoneessa, jossa oli kaksi kissaa ja kaksi isoa televisiota. Ihmettelin, että mistä hän on saanut rahaa ostaa ne uudet isot telkut ja että miksi on ottanut kissoja taloonsa, kun ei niitä ennenkään ole ollut siellä"

Kulissit olet sinä ja kuvastavat hyvin usein tilannetta, missä olet. Olet mies, Olet uhka, Olet ampuja, Olet kulissit jne. Koska luot unen. Muu on vain hahmoa.

Ympäristössäsi on paljon ihmeteltävää, jota et aivan täysin ymmärrä. Ihmettelet, miksi kissat -> ei ole aikaisemminkaan ollut = muutos
Isot telkut -> kalliit -> mistä rahat = mahdollisesti epäilys

"Pyysin miestä vastaamaan erääseen kysymykseeni ja en saanut vastausta siihen kuitenkaan."

Vaadit selitystä, miksi asiat ovat muuttuneet. Et tiedä vastausta.

"Kerroin miehelle rakastavani häntä kaikesta huolimatta yhä omalla tavallan"

Oletko loukannut itseäsi / toista, kerrot Rakastavasi kuitenkin. Oletko loukannut / Oletko pettynyt? Mahdollisesti itseesi.

Vahvistaa mahdollista epäilyä rehellisyydestä mm. telkkujen kohdalla.

"Lähdin miehen kanssa pois yhdessä ovesta ja sinisiä lamppuja roikkui katossa ainakin kolme. Ulko-oven molemmin puolin ulkopuolella oven oli lasia ja siitä näkyi asuntoon sisään, kun siellä oli valot päälle"

Pois valoista, pimeyteen? Oliko siellä pimeää ja jos oli, on hyvä miettiä, mitä pimeys mahdollisesti merkitsee sinulle.

"Mies lukitse oven ja ovi keinui hieman sisäänpäin ja mies mietti, että taitaa olla huono ovi. Jotenkin pelkäsimme jotakin tulevaksi ja lähdimme pois yhdessä sieltä."

Talon ulkopuolella turva.

Tässä pyöritään muutamien selkeiden asioiden ympärillä:

Uhka
Muutos
Epäily (rehellisyydestä?) joka johtaa vaatimukseen

Jos ovia oli enemmän, kuin 1 -> mahdollisesti vaihtoehtoja

Valosta / Näkyviltä pois = Pakeneminen

Mitä pelkäät, sitä pakenet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kissoja, lamppuja ja pelkoa kirjoitti:

Eräs mies selitti minulle, että erään naisen mies uhkaa ampua hänet. Juttelin miehen kanssa isossa huoneessa, jossa oli kaksi kissaa ja kaksi isoa televisiota. Ihmettelin, että mistä hän on saanut rahaa ostaa ne uudet isot telkut ja että miksi on ottanut kissoja taloonsa, kun ei niitä ennenkään ole ollut siellä. Pyysin miestä vastaamaan erääseen kysymykseeni ja en saanut vastausta siihen kuitenkaan. Kerroin miehelle rakastavani häntä kaikesta huolimatta yhä omalla tavallani. Lähdin miehen kanssa pois yhdessä ovesta ja sinisiä lamppuja roikkui katossa ainakin kolme. Ulko-oven molemmin puolin ulkopuolella oven oli lasia ja siitä näkyi asuntoon sisään, kun siellä oli valot päälle. Mies lukitse oven ja ovi keinui hieman sisäänpäin ja mies mietti, että taitaa olla huono ovi. Jotenkin pelkäsimme jotakin tulevaksi ja lähdimme pois yhdessä sieltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu