Eli, kun kuutos kirjassakin todennäköisesti kestää aika kauan niin ajattelin kirjoittaa tällaisen jatkosarjan joka vois olla kuudennen kirjan korvike tai jotain muuta...
Säännöt: Ei viittauksia viidenteen kirjaan, sillä tämähän on jatkosarja eikä tarvitse liittyä mitenkään viitoskirjaan!
- Kirjakieltä
- Kaikki hahmot mukaan!
- Ei kauheeta kiroilua!
- Huumoria!
osa 1
Likusteritie nelosessa oli myrskyinen ja sateinen päivä. Ukkosti ja satoi kaatamlla eikä kukaan ollut ulkosalla paitsi 16- vuotias poika, joka istui matkalaukkuineen nelostalon edessä.
Pojan nimi oli Harry Potter, eikä kukaan olisi uskonut että noiden kasvojen taakse kätkeytyisi jotain merkillistä. Harry Potter nimittäin oli velho ja olihan hän myös merkillinen velhomaailmassa, sillä hänen otsaansa koristi arpi jonka hän oli saanut Lordi Voldemortilta viisitoista vuotta sitten.
Harryn oli ollut muutama päivä aikaisemmin jälleen kerran riidoissa kasvattivanhempiensa Vernon ja Petunia Dursleyn kanssa ja siksi hän nyt istui nelostalon edessä märkänä ja yksin.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Sori kun tuli lyhyt mutta voisiko joku jatkaa tätä? osa 2-???
Säännöt: Ei viittauksia viidenteen kirjaan, sillä tämähän on jatkosarja eikä tarvitse liittyä mitenkään viitoskirjaan!
- Kirjakieltä
- Kaikki hahmot mukaan!
- Ei kauheeta kiroilua!
- Huumoria!
osa 1
Likusteritie nelosessa oli myrskyinen ja sateinen päivä. Ukkosti ja satoi kaatamlla eikä kukaan ollut ulkosalla paitsi 16- vuotias poika, joka istui matkalaukkuineen nelostalon edessä.
Pojan nimi oli Harry Potter, eikä kukaan olisi uskonut että noiden kasvojen taakse kätkeytyisi jotain merkillistä. Harry Potter nimittäin oli velho ja olihan hän myös merkillinen velhomaailmassa, sillä hänen otsaansa koristi arpi jonka hän oli saanut Lordi Voldemortilta viisitoista vuotta sitten.
Harryn oli ollut muutama päivä aikaisemmin jälleen kerran riidoissa kasvattivanhempiensa Vernon ja Petunia Dursleyn kanssa ja siksi hän nyt istui nelostalon edessä märkänä ja yksin.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Sori kun tuli lyhyt mutta voisiko joku jatkaa tätä? osa 2-???
Vastaukset 23
Vanhimmat
...keksii tollanen "jatkotarina"!! HOHOO... Eipä paljon kiinnosta lukee eikä kirjottaa tohon!! ;)
no äh, älä viiti. Ei mikään ihme jos täällä on nykyään kuollutta ku heti ku jollain on uus idea se haukutaan lyttyyn.
Hei meitäki kiinnostaa niin saatanasti se ku sä tuut tänne kertomaan, ettei sua kiinnosta! Haluisitsä vipata meille vielä lisää noita viisauden munuaiskiviä tai vaikka pysyä vastaisuudessa hiljaa?
Mitä, häh, mitäh??? No kakista ulos vaan!!! Anti tulla!!! Hääh??? No menikö pupu pöksyyn??? Mitä , häh, MITÄÄÄÄHHH???????????????????????????
-oikeesti, hei siis ihan kamalaa, voi ei, siis oikeesti, hei apua, siis mitä siis hui, siis A-P-U-A!!!-
En tietenkään! Mä puhun täällä vaan itelleni, höpsö! Ootsä muuten kirjottanu tänne aikasemmin nimimerkillä "ÖÖÖ"? Hääh?? ?? ? ? ? ? ?
?
?
?
siis daa niinku oikeest vittu porno hei jou jäi lääkkeet ottamatta tänä aamuna ja testosteronimyrkytys tuli hua hua huaa
k
y
s
y
m
y
s
m
e
r
k
k
i
Voi jumalauta, lapsukaiset. Täällä oli tarkotus jatkaa tarinaa eikä jotain kakaramaista vittuiluketjua. Onko se niin ylimaallisen vaikeeta pitää keskustelussa yllä jonkinlaista tasoa?
...tollasia kysymyksiä kannata täällä esittää... Petyt vaan.
Että mä oisin muka kirjottanu tänne jollain nim.merkeillä: HÄÄH?? ja ÖÖÖ!! Eli: EN OLE!!!
-oikeesti kyllä sä olet tyhmä. olen sanani sanonut-
Daa! Mä puhuin vaan yhdestä nimimerkistä! Kato, joku muuki tykkää käyttää tota "Hääh???" juttua:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=113&conference=678&posting=22000000001378766
Ja jos mä olisin kirjottanu tän jutun:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=113&conference=678&posting=22000000001417937
ni mä en ihan viittis kutsua muita tyhmäks. Oikeesti, saitsä jonku kohtauksen siinä näppiksen äärellä? Ehkä mä oisin voinu olla vähän kohteliaampi mun ekassa vastauksessa, mut mua alko ottamaan aivoon ku täällä vaan haukutaan kaikkea ja jätetään ihan turhia viestejä tyyliin "luin tän ja tulin sanomaan että se on paska".
Yhtäkkiä puun takaa hyppäsi jättimäinen toukkaturriainen joka söi Harrylta pään ja oksensi sen sitten korvastaan ulos.
Toukkaturriainen röyhtäisi ja hieroi mahaansa.
Kylläpä ateria oli ollut sitkeä!
Mutta ei ihmekään.
Se oli ollut pieni ja hintelä.
Toukkaturriainen irvisti.
Makukaan ei ollut ollut niitä parhaimpia.
Ja mitä hänen suussaankin oli?
Se avasi suunsa ja sylkaisi ulos mustasankaiset silmälasit.
"Jaaha", Toukkakuoriainen huokaisi.
"Taas näitä päiviä."
Hetken aikaa se näytti miettivältä kuin olisi tuumiskellut jotain.
Se pyöritteli laseja kädessään kunnes sen ilme kirkastui.
"Heureka", se huudahti ja sulloi lasit, joista oli toinen linssi hajonnut, suuhunsa.
"Annankin nämä pennuilleni", se mietti iloisena ja lähti matelemaan kohti Likusteritie 4:n takapihaa.
Juuri kun se oli ohittanut oven joku hyppäsi pensaan varjoista sen eteen.
"Lasit tänne, ölliäinen!" hahmo komesi ja kohensi tummaa viittaansa.
"Kuk-kuka sinä olet?" Toukkaturriainen uskaltautui kysymään.
"Lordi Voldemort", hahmo vastasi kärsimättömästi ja heilautti kättään.
"Lasit ja henki", mies huusi.
Toukkaturriainen katsoi häntä syvän ihmetyksen vallassa.
Lordi Voldemort rypisti kulmiin ja mutisi itsekseen.
"Sanoinko jotain väärin? Ai niin. Näinhän se meni. Rahat tai henki!" Voldemort huusi ja sohaisi sauvallaan Toukkaturriaista kohti.
Toukkaturriainen inahti huvittuneena.
"Taasko? No hällä väliä! Otan kuitenkin molemmat!" Voldemort pinkaisi Toukkaturriaisen eteen ja käsi ojennettuna hän katsoi vaativasti Toukkaturriaista.
"Miksi haluat lasit?" Toukka yritti kuluttaa aikaa.
"Koska tarvitsen jotain käteen tuntuvaa... Muistoksi Potterista. Lasit ovat juuri sopiva inspiraation lähde. Olen nääs taidemaalari", Voldemort selitti hymyillen.
"Vai niin", mutisi Toukkaturriainen ja alkoi jo itsekseen ihmetellä miehen mielenterveyttä.
"Aivan. Tänä aamuna pohdin itseksi uusia fundamentaalisia suuntauksia ja sitä kuinka ne vaikuttavat Taika-aikaan ja olin juuri aikeissa pirauttaa ystävälleni Dumbledorelle kysyäkseni asiaa kun minuun iski kamala vimma tulla tänne.
Täällä huomasinkin, että...", Voldemort pyyhkäisi silmäkulmiaan ja tukahdutti niihkaisin.
"... että Potter oli poissa!" hän lopulta rääkäisi.
Tuokkaturrianinen katsoi häneen myötätuntoisesti ja kumartui poimimaan taskustaan nenäliinan.
"Ei kiitos", Voldemort torjui ystävällisesti avun.
"Älä huoli kyllä elämä vielä voittaa", Toukkaturriainen löhdutti ja ojensi lasit.
"Kiitos", Voldemort lausui ilahtuneena.
"Ystävällistä teiltä!"
"Eipä mitään", naurahti Toukkakuoriainen vaivautuneena.
"Ei, ei. Jään kiitollisuuden velkaan", mies kiitteli. Toukkakuoriainen tyytyi vain hymyilemään.
"Lähetän teille kutsun uusinpaan näyttelyyni. Koko perheelle", Voldemort sanoi ja ojensi paperinpalasen toukalle.
"No mutta kiitos kiitos", Toukka sanoi yllättyneenä.
Kyllä vaimo nyt yllättyisi!
"Se oli vähintä mitä voin tehdä", Voldemort kuittasi asian olankohautuksella.
"Mutta nyt minun täytyy mennä. Liesi taisi jäädä päälle. Minun piti nääs keittää teetä. Kuolonsyöjät tulevat kylään", Voldemort selitti, sanoi näkemiin ja katosi viittansa heilautuksella.
"Ystävällinen mies tuo Voldemort", tuumi Toukka ja lähti matelemaan kohti kotiaan mielessään elämää suuremmat kysymykset.
Mitäköhän vaimo oli laittanut ruuaksi?
Heiii, loistava! Olispa Voldedork tollanen oikeestiki, sen sijaan että olis kliseinen idiootti. Ois Potterit vielä nykyistäki kiinnostavampia ^_^
Ootko ikinä aatellut kirjailijan uraa?
Nauratti kun luin.
Voldemort sais oikeastikkin olla vähän älykkäämpi tai miten sen nyt sanois?
No, niin kun ihmismäisempi.
Sellanen joka ei hoe koko ajan
"Tapa, tapa, tapa..."
Sellanen joka tekee paljon virheitä.
Huvittavia virheitä.
x)
Samaan aikaan Ron istui kirjoituspöytänsä ääressä ja kirjoitti isoon pergamenttirullaan.
Ronin sulkakynä vain viuhui hänen kirjoittaessaan. Yhtäkkiä ikkunaan koputettiin.
Ron nosti katseensa ja valahti kalpeaksi.
Ikkunan takana leijui Lordi Voldemort itse.
Ron avasi häkeltyneenä ikkunan ja päästi Lordin sisään.
"No hyvää iltaa, Ron. En ehdi olla kauaa, se tee pitäisi mennä keittämään. Ajattelin vain tulla ilmoittamaan erään asian." Voldemort sanoi ja vakavoitui.
"Mitä niin, tiedät-kai-ketä..?" Ron kysyi pelokkaana.
"Voi Roniseni. Älä viitsi käyttää tuota nimeä, se on niin masentavaa." Voldemort voihki ja lässähti Ronin sängylle.
"Voi, kun sinulla on ihanat lakanat." Lori totesi ja näpelöi pitsireunaisia lakanoita.
Ron rykäisi ja odotti selvästi Lordin asiaa.
"Ai niin. Totisesti. Tuon sinulle suru-uutista. Harry Potter on kuollut. Valitettavaa kylläkin, minä en ehtinyt häntä tappaa. Sen hoiti eräs ystävällinen mato."
Ron valahti vielä kalpeammaksi jos mahdollista. Hänen suunsa ammotti aukinaisena ja hän näytti kaikin puolin itsekkin kuolleelta.
"M-m-mitä? Ei voi olla." Ron voihki.
"Voi kyllä, kuomaseni. Valitettavasti. Mutta tulin tuomaan sinulle nämä." Lordi ojensi Ronille Harryn lasit.
"Minun piti ensin käyttää niitä, mutta sinä tarvitset niitä enemmän."
Ron otti lasit ja laittoi ne päähänsä. Hän putsasi ne ja niiskautti hiljaa.
"Maistuisiko äidin tekemät voileivät?" Ron kysäisi Voldemortilta.
"Vaivanpalkaksi, kun tulit tänne asti."
"Voi kyllä kiitos. Olen aina halunnut maistaa Mollyn kuuluisia suolalihavoileipiä." Voldemort hymyili.
Ron ja Voldemort lähtivät käsikynkkää alakertaan.
"Voi kyllä kiitos. Olen aina halunnut maistaa Mollyn kuuluisia suolalihavoileipiä." Voldemort hymyili.
*Reps*
Toi oli hyvä.
Nojoo. :D
Mutta sun jatko oli yli-hauska ja hyvä.
Paljon parempi kuin mun.
Alhaalla pöydän ääressä istuivat Fred ja George.
-"Hei Ron!", Fred huikkasi ja kahmi lautaselleen ison kasan voileipiä.
-"Hyvää iltaa Voldemort!", George sanoi suu täynnä leipää.
Ron oli yhä kalvakka ja niiskaisi hiljaa.
Fred virnisti Voldemortille ja sanoi:
-"No, mikäs sinut tänne lennätti? Ja mitkä nuo on?"
Fred osoitti Ronin päässä olevia laseja.
Voldemort istui pöydän ääreen ja huokaisi.
Se riitti veljeksille.
He ymmärsivät mistä oli kyse.
George kysyi hiljaa:
-"Ja sinäkö sen teit?"
Voldemort pudisti päätään ja katsoi ulos ikkunasta ja haukkasi voileipää.
Silloin hän muisti erään liiankin tärkeän asian.
-"Minun on mentävä! Unohdin vallan sen teen ja sitä ennen minun on käytävä Siriuksen luona."
Sen enempää sanomatta Voldemort häipyi ulos viitta hulmuten perässä.
Molly huusi vielä:
-"Ota nyt edes leipä evääksi!"
Samoihin aikoihin vuoren huipulla pienessä luolassa istui sirius-koira.
Se nuuhki ilmaa ja yritti saada alas pientä vanhuuteen kuollutta hiirtä.
Lattialla makasi myös Hiinokan lisäksi kolme metrinen lohikäärme.
Se oli majoittanut Siriuksen luokseen.
Luolassa oli hiljaista, kunnes Voldemort saapui.
Hän osoitti lattilla lepäilevää kolmikkoa epäröiden.
Sirius ei ilahtunut, muttei vihastunutkaan nähdessään Voldemordin.
Sirius muuttui taas ihmiseksi ja tervehti Voldemordia:
-"Iltaa Voldemort! Et vaikuta iloiselta."
Voldemort tuhahti ja sanoi:
-"Et sinäkään näyttäisi jos vihollisesi olisi syönyt joku ylipitkä mato."
Sirius nousi seisomaan.
-"Siis...", hän sanoi hämmentyneenä.
Voldemort alkoi selitellä mitä oli tapahtunut ja painosti etenkin kohtaa, että hänellä oli teen laitto kesken.
sirius nyökkäsi ja aikoi sanoa jotain, mutta ääni hukkui kaameaan ääneen.
Ääni oli tullut siitä, kun ylisuuri mato oli räjähtänyt ja levinnyt kaikkialle Likusteritie nelosen takapihaa. (Mato oli ollut ansaitulla ruokalevolla, kun sen mahasta oli alkanut kuulua jotakin omituista muminaa).
Vihreää limaa oli muunmuassa Dursleyn perheen talon takaseinässä ja oli antanut sille melko omaperäisen värityksen. Kaiken liman keskellä makasi Harry Potterin ruumis - päättömänä. "Siitäs sait senkin mitätön ylisuuri mato!", kuului vahingoniloinen ääni jostakin päin etupihaa.
Harryn ruumis liikahti ja yritti nousta pystyyn. Etupihalta kuului tyytymätöntä mutinaa, ja Harryn ruumiis lähti kompuroimaan ääntä kohti. Vartalo oli päässyt vasta muutaman askeleen kun meinasi jo liukastua äskettäin räjähtäneen madon liman ja veden liukastamaan ruhikkoon; Harryn vartalo pääsi "hienosti luistellen" melkein talon kulman ohi, vain oikea olkapää osui ikävästi kulmaan ja vartalo lensi hienot 360 astetta mätkähtäen suoraan vatsalleen märälle ruohikolle, "AUTS! sinä perhanan..." kuului jälleen jostain päin etupihaa. Vartalo oli jatkanut matkaansa liukuen liukasta ruohoa pitkin KAULA edellä pensasaitaan(pää oli edelleen kadoksissa - kiitokset eräälle epäilyttävässä räjähdyksessä edesmenneelle madolle).
Kun vartalo vihdoin sai Harryn pään käteensä(potkaistuaan sitä ensin kerran ohimoon ja tökättyään sormella silmään), he huomasivat uuden ongelman: Harry ei tiennyt loitsua, jolla pää kiinnitettiin takaisin ruumiiseen.
Herätimpäs taas Harryn henkiin.
"Huoh!" huohahti Rouva Toukkaturriainen ja kävi makuulle sohvalle.
"Kylläpäs on rauhallista."
Rouva oli juuri saanut lapsensa nukkumaan ja mieskin oli poissa jaloista.
Oli ilmoittanut menevänsä kävelylle ja ehkä Pizza Vernoniin haukkamaan jotain palan painikkeeksi.
Rouva pudisteli päätään huvittuneena.
Hänen miehellään oli pohjaton maha!
Hän hymyili.
Koko ajan piti pitää pannu kuumana miestä varten
Ja jaloissa pyöri vielä kolme isokokoista lasta.
Oli siinä työtä kerrakseen, mutta rouva nautti siitä täysin siemauksin.
Puhelin pirisi ja Rouva Toukkaturriainen kaiveli kapulan sohvatyynyjen lomasta.
"Halloo?" hän huohahti luuriin.
"Häiritsenkö?" kuului tukahdutettu ääni luurista.
Se kuulosti siltä kuin joku olisi puhunut paksun pyyhkeen läpi.
"Et, et ollenkaan", Rouva kohottautui istumaan miettien oudon soittajan asiaa.
"Saanko puhua Herra Toukkaturriaisen kanssa?" soittaja pyysi.
"Ei ole kotona. Voinko välittää viestin?" Rouva rypisti kulmiaan.
Mistä mahtoi olla kyse?
"Tuota noin... minä halusin vain kiittää... miehennne teosta. Puhun Potterista" soittaja ilmoitti ja huokaisi.
"Toisaalta kyllähän se oli julmaakin. Ja kyllä minä häntä rakastin. Toisaalta tuntuu se vapauttavalta."
Rouva Toukkaturriainen avasi suunsa kysyäkseen, mutta sulki sen sitten soittajan jatkaessa:
"Olihan meillä hetkemme", soittaja naurahti ja hänen äänensä muuttui haaveilevaksi.
"En voinut ikänä uskoa, että juttumme kävisi toteen. Siis tarkoitan vain minä, Draco Malf-..."
Soittaja vaikeni nolona.
"Ymmärrän", Rouva sanoi lempeästi.
"Kiitos... Heh... No välitätte varmaan terveiseni", soittaja rykäisi.
"Totta kai", Rouva lupasi ja laski vain poimiakseen sen uudelleen käteensä.
"Halojaa?"
"Mizzzixz?" Petunia Dursleyn puhelimen muuntama ääni kiiri Rouvan korviin.
"Minä se olen, Petunia", Rouva hymyili.
Varmaan Petunia halusi kutsua koko perheen teelle.
Siitä kun oli jo ollut puhetta aiemmin.
Ja oltiinhan naapureita joten tietysti kohteliaisuus oli vain hyväksi.
Hetkeen ei kuulunut mitään muuta kuin nyyhkytystä.
"Petunia?"
"Nyyh... Miehesi...", Petunia ei saanut sanaa suustaan.
"Mitä minun mieheni?" Rouva hätääntyi ja huomasi äänensä kuulostavan kireältä.
"Hän... hän on ... me löysimme hänet... makaamasta pihallamme. Tai sen mitä oli jäljellä", Petunian ääni vaimeni syviin niiskauksiin.
"Mitä?! Mitä yrität kertoa?" kirkui Rouva Toukkaturriainen.
"Hän... hän on kuollut!" Petunia rääkäisi.
"Ei, ei voi olla", Rouva kirkui.
Sitten luuri tippui lattiale rysäyksen saattelemana ja juuri leskeksi jäänyt Rouva Toukkaturriainen vajosi maailma mustenneena sohvalle makaamaan rajujen nyyhkäysten runnellessa häneen tukevaa ruumistaan.
ei pahal mut tota noi alku jutut oli aika surkeita,
kaikki nyt tietää et sil on arpi otsas ja muuta vastaavaa!
:) muuten se oli han hyvä, mut aika lyhyt! :D
Mä en paljoon pidä tosta tarinasta. Mielestäni Harry on päähenkilö, eikä Voldemort, mutta en voi kuitenkaan sanoa, että ne olisivat huonoja.
Siinä oli sanani.
Tosi hauska tää tarina! :D *nauraa yhä* Heh, Voldemort on tosi hauska!!!:D jatkakaa sitä, itse en halua jatkaa!