On lähinnä naurettavaa,että joku viitsii nimittää itseään maan ainoaksi rehelliseksi kosteusvauriotutkijaksi.Ei se että kerää eri lähteistä,omia mielipiteitä tukevia tutkimustuloksia tee kosteusvauriotutkijaa tai muutoinkaan asiantuntijaa.Oikeiden tutkijoidenkin tutkimustuloksiin tulee suhtautua tietyin varauksin,mitään pitävää näyttöä mistään ei tietääkseni ole.Tutkimuksissa pistää silmään usein toistuva sana "voivat aiheuttaa" Teoria on aina teoriaa.
Asiantuntijana esiintyvät (nisuiisu)
ja muut
1168
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tutkimuskielessä voivat aiheuttaa tarkoittaa samaa kuin voivat aiheuttaa. Uusia tutkimustuloksia on tulossa ensi vuoden alkupuoliskolla. Näissä osoitetaan uusia mielenkiintoisia asioita. Uusia tuloksia voitaneen kutsua peräti läpimurroksi.
Olen samaa mieltä, että tutkimustuloksiin tulee suhtautua aina varauksin. Teoria on teoriaa.
Ennen asbestin käytön kieltämistä tarvittiin paljon sairastumisia ja inhimillistä kärsimystä ennenkuin sairaudet voitiin aukottomasti osoittaa asbestista johtuvaksi. Siihen saakka altistuminen asbestille "voi aiheuttaa" erilaisia sairauksia.