Kun sitä rahaa tuntuu olevan enemmän kuin riittävästi, niin seurakunnat voisivat vähän palauttaa rahaa niiden hyväksi, joilta rahat ovat tulleetkin, eli veronmaksajille.
Tai jos ei kuntaliitokseen, niin edes vähän kunnalliseen terveydenhuoltoon, kun nykyään terveyskeskuksiin ei pääse kai muuten kuin oma pää tai jalka kainalossa.
"Kirkolla valtava omaisuus
Sunnuntai 05.10.2008 klo 06:00
Suomen evankelisluterilainen kirkko on kerännyt jättiomaisuuden. Tuloilla mitattuna kirkko nousee kirkkaasti sadan suurimman yrityksen joukkoon Suomessa.
Tiedot käyvät ilmi yhteen lasketuista tilinpäätös- ja tasetiedoista.
Vuonna 2007 kirkon varallisuuden tasearvo oli noin kolme miljardia euroa.
Summasta oli peräti 800 miljoonaa euroa likvidejä kassavaroja, josta oli käteistä 255 miljoonaa ja 542 miljoonaa euroa oli kiinni erilaissa osakkeissa, osuuksissa ja arvopapereissa.
Vastaavan kokoiset taseet löytyvät muun muassa SOK:lta, SanomaWSOY:ltä ja Rautaruukilta.
Tase ei kuitenkaan mittaa kirkon omaisuuden käypiä arvoja, joten kirkon omaisuus on todennäköisesti selvästi tasearvoja suurempi.
Kirkon omaisuusmassa on rahoitettu lähes kokonaan kirkon omin varoin. Seurakunnilla oli korollista velkaa vain 56 miljoonaa euroa.
Koska kassavaroja on selvästi korollista velkaa enemmän, kirkko on käytännössä velaton. Kirkon omavaraisuusaste oli taseesta laskettuna 92 prosenttia.
Alkon kokoluokkaa
Kirkon talous kestää varsin suurenkin jäsenkadon. Viime vuonna kirkon ylijäämä, tulorahoituksesta vähennettyjen investointien jälkeen, oli 45 miljoonaa euroa.
Käytännössä kirkosta voisi erota nykyisellä kulurakenteella noin 240 000 ihmistä, jotta ylijäämää ei jäisi lainkaan.
Tilannetta helpottaa se, että kirkolla on likvidejä varoja kassassaan suunnilleen vuotuisen verokertymän verran eli noin 800 miljoonaa euroa.
Kirkon kokonaistuotot eli liikevaihto muodostuvat valtaosin kirkollis- ja yhteisöveroista sekä toimintatuotoista.
Viime vuonna kirkon liikevaihto nousi reilun miljardiin euroon. Summa on vastaava kuin esimerkiksi Alkolla. Liikevaihdollaan kirkko nousisi reippaasti sadan suurimman suomalaisyrityksen joukkoon.
Kirkon tuloista verojen osuus oli 805 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua 5,5 prosenttia. Yritysten maksamia yhteisöverotuottoja kertyi 118 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua yhdeksän miljoonaa euroa.
Toimintatuottoja kirkko keräsi 139 miljoonaa euroa. Summa kasvoi lähes seitsemän prosenttia. Toimintatuottojen kasvu johtui lähinnä kirkon metsätalouden tuottojen kasvusta eli puun myynnistä. Seurakunnat saivat metsistä tuloja 20 miljoonaa euroa.
Kyösti Jurvelin
[email protected]
358-10-665 101
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2008/10/15041

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mutta taitaa alueen kirkot olla kuntaakin pahemmassa ahdingossa.