Eli mä aloitin nyt kesän jälkeen opiskelemaan oman paikkakuntani ammatillisessa koulussa sosiaali-ja terveysalaa ja alussa mulla menikin tosi hyvin,viihdyin koulussa ja uudet luokkakaverit tuntuivat mukavilta (en tuntenut luokaltani silloin vielä ketään).Koulun alussa luulin sitten saaneeni uuden mukavan kaverin,sillä olimme välitunnit yhdessä ja ruokalassakin söimme yhdessä,mutta kun kerran olimme luokkani kanssa jollain luontoretkellä,niin tämä tyyppi jätti mut kuin rukkasen ja alko hengata muiden kaltaistensa hihittelevien "teinikakaroitten" kanssa.Tämän jälkeen muutkin "luokkakaverini" alkoivat vähän kuin syrjimään tai hyljeksimään mua ja sitä on kestäny jo melkein kohta kuukauden.En tiedä,johtuuko toi syrjintä osittain myös siitä,että mä olen erilainen kuin noi mun luokan muut tyypit,eli olen niitä vuoden vanhempi,luonteeltani vakava ja rauhallinen,pukeudun "aikuismaisen" tyylikkäästi ja klassisesti (vihaan melkein sydämeni pohjasta skate-kenkiä,ja jos varsinkin naispuoliset käyttävät niitä!),harrastuksinani on liikunta,ryyppäämistä en ole koskaan harrastanut,koska en näe siinä mitään hauskaa (ihan kokemuksesta tiedän),en myöskään polta,vaikka kaveripiirissäni onkin tupakoitsijoita.Lisäksi olen paljon henkisesti kypsempi kuin kukaan muu luokaltani.En tiedä,johtuuko tuo syrjiminen myös kenties kateudesta,nimittäin olen melko kaunis ja vartalokin on kunnossa (kiinteytysjumpan ansiosta).Olen alkanut tuntemaan itseni tosi yksinäiseksi koulussa,kun kukaan ei viiti enää jutella mun kanssa vaan mun pitää ite joko puhua tai kysellä ja silloinkin tuntuu kuin puhuis seinille.Tää tilanne masentaa mua tosi paljon ja luulen,että se on pahemmaks menossa..Joskus koulupäivän päätyttyäkin saatan mennä vessaan itkemään ja kotonakin itken vähän väliä,mut on tosi vaikeeta puhua kellekään.Joillekin kavereille olen vähän maininnu,mutta oikeista tunteistani en ole vielä niinkään puhunu.Selvisin vasta äskettäin (kesän aikana) pitkäaikaisesta ja vaikeasta masennuksesta ja en halua kokea enää samaa.Itsemurhayrityksiäkin on takana..Olen alkanu myös lintsaamaan koulusta ja koulussa en puhu enää paljon kenellekään,koska olen todennut,että kukaan ei kaipaa enää seuraani.Normaalisti olen ihan puhelias ja luonteeltani iloinen,mutta masentuneena muutun lähes mykäksi,ainakin koulussa.Masentaa,että edes hain tänne kouluun,vaikka olenkin alasta kiinnostunut.Olisi vain pitänyt mennä muiden kavereiden mukana lukioon..Neuvokaa,mitä voisin tehdä,nimittäin en kestä tätä enää pitkään!
syysmasennustako?
tyttönen_86
3371
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tunteen..Mutta älä välitä heistä..He ovat kateellisia, eivätkä sen takia halua sua kaveripiiriin..Sun täytyy vaan olla vahva, äläkä välitä niistä "pennuista"(mua vanhempia mut kuitenkin)
ole ylpeä itsestäsi, juuri tuollaisena kuin olet.
Olet nuori, mutta sulla on elämä edessä..Hymyile, niin ne näkevät, ettet välitä heistä pätkääkään..
Hyvää syksyä sinulle, ja jos haluat mailata niin
[email protected]
Yleensäkkin se on vain kateellisuutta,
tai oikeestaan ne ovat TÄYSIN kakaroita vielä.
Kun ne kehittyvät sinun ikäiseksi he ehkä oppivat jotain.
Olen itsekkin muita henkisesti kypsempi,
vaikka näytän paljon paljon nuoremmalta.
Itken myös itse.
Tiedän hyvin tunteen!
Ajattelen itsekkin onko se syys masennusta.
Yritä pitää häntä pystyssä,
anna niiden olla vain kateellisia,
ja ole sen kaa joka jätti sut.
Vaikeudet vahvistaa ;)
Tsemppii ;)
No taidan kyllä pysyä siitä nartusta kaukana,joka ns.jätti mut,nimittäin mä huomasinkin,et se on pelkkä leuhka kusipää,joka näköjään nauttii toisten sortamisesta!
Lisäks mä uskon,ettei tää olekaan pelkkää syysmasennusta,vaan jotain vakavampaa,ei kovin helposti ohimenevää joten meinaan mennä huomenna varaamaan mielenterveyspolilta ajan..