Hyvää sunnuntaita

myös sanoa, että se mun viimeinen yhteydenotto ei ollut vihaisena kirjoitettu. Kerta kerralta sanat löyty vain vaikeammin. Sitä lyhyttä viestiä kirjotin melkein tunnin, niin että siitä tuli lopulta hiukan korppu. Joskus teille naisille tekis mieli sanoa, että laittaisitte itsennekin joskus miehen asemaan :). Sen haluun sun tietävän, että jos kuvittelit muuta.

Nyt toivotan hyvät sunnuntait :). Eiköhän tämä tästä vielä jotenkin iloksi muuttu. Olet ollut aika hiljainen. Mun taitaa käydä köpelöt. Parempi näin kuin se toinen tapa.
151281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

aina pitää setviä asiat niin että tunnistaa.
tää voi olla täällä joka-ainoalle.

Äänestä

toisen täytekakku ;D

Äänestä

Olen hiljainen sillä en oikein tiedä mitä hän ajattelee. Kysymyksiä olen paljon kysellyt ja vain harvoihin olen vastauksen saanut ja olen ne esittänyt ihan oikeassa elämässä.

Olen saanut viestejä, lyhyitä, mutta kuitenkin viestejä, se on tärkeintä. Vastauksia toivoisin kuitenkin niihin tiettyihin kysymyksiin, koska ne mahdollistavat taas jotakin,,,

Äänestä

Jaa-a kuka ei osaa omia tunteitaan käsitellä?
Olinko se minä? Parempi olisi ollut tajuta aiemmin ja käpertyä takaisin yksinäisten omien syvien tunteidensa kanssa.Helpompaa olisi ollut jättää ne kertomatta!!!No..elämä jatkuu.En katso enää taaksepäin
Anteeksi kaikki!!

Äänestä

sunnuntaita myös sinulle. Korppu on hyvää teen kanssa ;)

Äänestä

Tuosta viestistä saa kuvan,että olet monen tunteilla leikkinyt:( eipä ole itse naisena tarvinnut ajatella miten "miehille"vastaisi

Äänestä

tulin vihaiseksi tästä viestistä..

aarrrggggggggggggggg......
muuurrrrrrrrrrrrr
siiiihhhhhhhhhhiiseeeeeeeeeeeeee..

Äänestä
  • sai todella naurattaan! :)) Nään sellasen sihisevän sähisevän piikkisen hampaitaan näyttävän murisevan vihaisen irvikissan :)

    Äänestä

tämän...kenen..kenelle..minne...
luuseri olet.paskahousu.

Äänestä

ajattelet että menee perille? Et kai sentään.

Äänestä

Mä tiedostan kyllä sukupuolierot. En oikeesti kuvitellut sun suuttuneen, mut mun oma tyylini on vaan kiusata toista kiusaamisen peräänkin, ärsyttää vähän tahallaankin reaktion toivossa. Lapsellista, tiedän, mut rakkaudestahan se hevonenkin potkii (taidan kyllä muistuttaa jossain mielessä enemmän koiraa..).
Mä vaan NIIN toivoisin että ottaisit suoraankin joskus yhteyttä, jos asetut itse mun asemaan niin tajuat paremmin ajoittaisen hiljaisuuden. Uskon, toivon, haluan, haluan, haluan että tää meidän välinen juttu vielä iloksi muuttuu, mut sun pitäis haudata ne köpelösti käymisen pelot. Seur. kerran kun viestin sulle, niin pistä jotain takasin päin suoraan mulle eikä tänne!

Äänestä

viiltää, olisi niin paljon annettavaa;)

Äänestä

..ja siksipä mä vetoan suhun: vastaa siihen eiliseen viestiin jotenkin! Ei tarvitse miettiä tuntia muotoillaakseen jotain hienoa, vaikka vain pelkkä hymiö riittää. Tunnen itseni aivan täydeksi idiootiksi kun kirjotteleln sulle niitä diipadaapa-viestejäni ja sitten arvon täällä, mahtaako joku näistä jutuista olla sulta..Miksi pitää tehdä asiat vielä monimutkaisemmaksi ja vaikeammaksi kuin ne jo entuudestaan muutamassa kohtaa on? Olet ehkä saanut väärän vaikutelman mun itsevarmuudestani, koska mitä suhun tulee se varmuus alkaa olla nollassa. Jos ei muuhun pystytä, niin kai meidän vähintääkin pitäs selvittää että onko tässä mitään vai ei. Ja selvennös: Mä haluan kyllä muutakin, mutta tietysti hyväksyn jos sä et halua tai voi.

Äänestä

Kerro toi hänelle suoraan..joo kaikki luulee saaneensa sinulta sen viestin täällä.Minäkin sain häneltä viestin joka oli niin tökerö etten halua herraa enää nähdäkään.Leikki vaan ja satutti!Mitä mun silmiini oikein katseli kauan.Minä en katso enää ketään silmiin en ikinä!En päästä lähelle enää.Voi kysyä vain ilmoista!
Näkemiin hänelle!Luulin hänen välittävän kun minun elämästäni kyseli..luulin että se kiinnosti häntä oikeasti,mutta petyin pahasti!!!

Äänestä
  • ja se oli sähköposti IRL jonka lähetti!
    Joten näkemiin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sinulle, mutta haluan kirjoitti:

myös sanoa, että se mun viimeinen yhteydenotto ei ollut vihaisena kirjoitettu. Kerta kerralta sanat löyty vain vaikeammin. Sitä lyhyttä viestiä kirjotin melkein tunnin, niin että siitä tuli lopulta hiukan korppu. Joskus teille naisille tekis mieli sanoa, että laittaisitte itsennekin joskus miehen asemaan :). Sen haluun sun tietävän, että jos kuvittelit muuta.

Nyt toivotan hyvät sunnuntait :). Eiköhän tämä tästä vielä jotenkin iloksi muuttu. Olet ollut aika hiljainen. Mun taitaa käydä köpelöt. Parempi näin kuin se toinen tapa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu