Jos joku olisi

mutta se on vaihoarhaisuus.
testien mukaan mitä joskus tein teininä, on voimakasta skitsofreniaa. Luulen että suvussa kulkee skitsofreniaa mutta kukaan ei ole asiaa selvittänyt. njoo ihana elämä... kauanko lienee niin ihanaa. rakkaus kuolee ajan myötä

että meitä oli kaksi mielenvikaista tässä(kin) ketjussa. Minä mielenvikainen olin siis se toinen, aloittaja se ensimmäinen. Nuo loput eivät tunnusta....

henkisen sairauden kun se on tuotu esiin.

Ja sitten on niitä jotka ei tiedosta ollenkaan.

Suurin osa ihmisistä on jollain tavalla "viallisia" ja jos joku kuvittelee olevansa täydellinen, on todennäköisesti niitä hulluja pahimmasta päästä.

tulkitse näin:
skitsofreninen ei tahdo olla skitsofreninen, joten hän käyttäytyy toista ääripäätä eli kieltää aivan kaiken mikä ei ole todistettavissa, ei usko mihinkään. Koska jos uskoo niin kohta huomaa taas uskovansa yliluonnollisiin asioihin/tapahtumiin/tarkoituksiin, yhdistelee asioita yli hilseen, käyttäytyy vainoharhaisesti.
Niin että se häiritsee oikeasti elämää ja on itselleen ja muille jopa vaarallista.

Näin ollen hän tukeutuu vammaisuudessaan niihin ominaisuuksiin mitkä eivät tee hänestä sairasta.
Faktoihin.

Ja se on itse asiassa todella luontevaa, sillä sokeakin kuulee paremmin, kun jotakin on puutteellista ja vialla, joku toinen puoli ihmisessä on paremmin kehittynyt.

Tällainen ihminen havaitsee asioita siis todella tarkasti ja pysyy asioista pelottavan hyvin perillä kuulematta sanaakaan vaan lukemalla ihmisiä,
siis ottaen huomioon että muistaa olla varsinaisesti yhdistelemättä asioita ja varsinaisesti uskomatta että niillä asioilla on mitään merkitystä. Ne vaan on.

Jos huomaa ihastumisen, se ei tarkoita mitään, hän ei toivo huomaavansa mitään, hän vaan lukee...


Seuraan itse tarkkaan mitä ympärillä tapahtuu mutta varsinaisesti se ei merkkaa mitään... vältän johtopäätöksiä, mutta elän sen mukaan mitä ympäristö on.

En voi tietää toisten tunteita enkä kykene asettautumaan toisten kenkiin koska se on vainoharhaisuutta. Jos he kertoo suoraan, muistan kaiken sanotun tarkkaan, ja käsitän, jos näen sen heistä ulospäin käytöksestä, ymmärrän.
mutta en kykene olettamaan että joku asia mitä esimerkiksi ilkeästi sanon koskettaisi juuri jotain ihmistä, se on olettamista, kuvittelua.

Ja ne asiat mitä jatkuvasti havainnoin... en voi olla niistä varma enkä usko että mitään edes oli, muutakuin kaikki mitä luen ympäriltäni nyt konkreettisesti.

Suurin osa tapahtumista herää vasta jälkeenpäin vuosien päästä muistoista ja ne on selkeitä silloin, koska ne on yksinkertaisia, tunteista irtautunutta.

Olen ja tulen aina luultavasti olemaan minä keskeinen yli oman egon. Olen oppinut elämään sen kanssa ja olen mitä olen ilman että se on suuri ongelma minulle.
Mutta muut ihmiset eivät ole oppineet elämään aina kanssani. En usko Jumalaan, en buddhaan, tarkoitukseen, en mihinkään koska suojelen itseäni siltä vialta, mikä tosin tekee minusta taasen lahjakkaan monessa muussa asiassa.

Niin kauan kun olen tällainen itsekäs ihminen, olen onnellinen ja kaikki läheiset on myös onnellisempia.

Se tietty osa minusta iän myötä kuolkoon kokonaan ja se mitä olen nyt, on ihan jees.
Omalla kohdalla tietty tunnevammaisuus on lahja.

Mielenkiintoista luettavaa ehkäpä? jos mitään muuta...

Mutta siis tämähän on vaan tämmönen teatraalinen analyysi. Omalla kohdalla kaikki tuo on vaan paremminkin itsestään selvää eikä ongelma ollenkaan. Olen ihan tyytyväinen elämään.

Ne unelmat, vainoharhaisuudet, rakkaudet uskalsin käydä läpi ja antaa vaan mennä, mutta kerran. En sano että siitä tuli mitänä kaunista jälkeä, itse asiassa aika rumaa, mutta se on koettu, se on tehty.

Minun ei kannata tehdä sitä enää. Avata pandoran lipasta. Olen mitä olen ja velvollisuuksia ei pahemmin ole.

Ja jos oikeasti uskoitte mitään tuosta niin olette niitä ihmisiä joita pyöritän vaan omaan massahysteriaan paskanpuhumisella.
En tiedä miksi teen tätä. Kai elämä on vaan liian mielikuvituksetonta.

Oikeastihan olen vaan ilman tekemistä, ihan normaali kaikella tavalla. Tiettyä vainoharhaisuutta esiintyy kaikilla, ja tässä puhtaasti kirjoittelen vaan koska minulla on tylsää ja kaikki mitä aina sanon kuulostaa niin järkeenkäyvältä että psykiatrikin on ihan mukana.

Sielläkin tosin kävin vaan muutaman kerran kun oli vaikeaa, mutta olin jo ratkonu kaiken itse ennen ku kerkesin paikan päälle ja psykiatri oli sitten ihan samaa mieltä asioista... ja jos ei olisi ollut niin olisin järkeilly tarpeeksi ja kertonu oikeat asiat kunnes on samaa mieltä.

rimpsun rimpsun blaa blaa blaa

Olen vaan tyhmä jätkä, en mä mistään mitään tajua.

Mulla on tylsää. Tahdon jonku jota vetää edes ja takas, toivoon ja epätoivoon, ikuisesti. Ikuisesti leikittäs tällaisia ajatusleikkejä.

jotka tiedostaa kirjoitti:

henkisen sairauden kun se on tuotu esiin.

Ja sitten on niitä jotka ei tiedosta ollenkaan.

Suurin osa ihmisistä on jollain tavalla "viallisia" ja jos joku kuvittelee olevansa täydellinen, on todennäköisesti niitä hulluja pahimmasta päästä.

tulkitse näin:
skitsofreninen ei tahdo olla skitsofreninen, joten hän käyttäytyy toista ääripäätä eli kieltää aivan kaiken mikä ei ole todistettavissa, ei usko mihinkään. Koska jos uskoo niin kohta huomaa taas uskovansa yliluonnollisiin asioihin/tapahtumiin/tarkoituksiin, yhdistelee asioita yli hilseen, käyttäytyy vainoharhaisesti.
Niin että se häiritsee oikeasti elämää ja on itselleen ja muille jopa vaarallista.

Näin ollen hän tukeutuu vammaisuudessaan niihin ominaisuuksiin mitkä eivät tee hänestä sairasta.
Faktoihin.

Ja se on itse asiassa todella luontevaa, sillä sokeakin kuulee paremmin, kun jotakin on puutteellista ja vialla, joku toinen puoli ihmisessä on paremmin kehittynyt.

Tällainen ihminen havaitsee asioita siis todella tarkasti ja pysyy asioista pelottavan hyvin perillä kuulematta sanaakaan vaan lukemalla ihmisiä,
siis ottaen huomioon että muistaa olla varsinaisesti yhdistelemättä asioita ja varsinaisesti uskomatta että niillä asioilla on mitään merkitystä. Ne vaan on.

Jos huomaa ihastumisen, se ei tarkoita mitään, hän ei toivo huomaavansa mitään, hän vaan lukee...


Seuraan itse tarkkaan mitä ympärillä tapahtuu mutta varsinaisesti se ei merkkaa mitään... vältän johtopäätöksiä, mutta elän sen mukaan mitä ympäristö on.

En voi tietää toisten tunteita enkä kykene asettautumaan toisten kenkiin koska se on vainoharhaisuutta. Jos he kertoo suoraan, muistan kaiken sanotun tarkkaan, ja käsitän, jos näen sen heistä ulospäin käytöksestä, ymmärrän.
mutta en kykene olettamaan että joku asia mitä esimerkiksi ilkeästi sanon koskettaisi juuri jotain ihmistä, se on olettamista, kuvittelua.

Ja ne asiat mitä jatkuvasti havainnoin... en voi olla niistä varma enkä usko että mitään edes oli, muutakuin kaikki mitä luen ympäriltäni nyt konkreettisesti.

Suurin osa tapahtumista herää vasta jälkeenpäin vuosien päästä muistoista ja ne on selkeitä silloin, koska ne on yksinkertaisia, tunteista irtautunutta.

Olen ja tulen aina luultavasti olemaan minä keskeinen yli oman egon. Olen oppinut elämään sen kanssa ja olen mitä olen ilman että se on suuri ongelma minulle.
Mutta muut ihmiset eivät ole oppineet elämään aina kanssani. En usko Jumalaan, en buddhaan, tarkoitukseen, en mihinkään koska suojelen itseäni siltä vialta, mikä tosin tekee minusta taasen lahjakkaan monessa muussa asiassa.

Niin kauan kun olen tällainen itsekäs ihminen, olen onnellinen ja kaikki läheiset on myös onnellisempia.

Se tietty osa minusta iän myötä kuolkoon kokonaan ja se mitä olen nyt, on ihan jees.
Omalla kohdalla tietty tunnevammaisuus on lahja.

Mielenkiintoista luettavaa ehkäpä? jos mitään muuta...

Mutta siis tämähän on vaan tämmönen teatraalinen analyysi. Omalla kohdalla kaikki tuo on vaan paremminkin itsestään selvää eikä ongelma ollenkaan. Olen ihan tyytyväinen elämään.

Ne unelmat, vainoharhaisuudet, rakkaudet uskalsin käydä läpi ja antaa vaan mennä, mutta kerran. En sano että siitä tuli mitänä kaunista jälkeä, itse asiassa aika rumaa, mutta se on koettu, se on tehty.

Minun ei kannata tehdä sitä enää. Avata pandoran lipasta. Olen mitä olen ja velvollisuuksia ei pahemmin ole.

Ja jos oikeasti uskoitte mitään tuosta niin olette niitä ihmisiä joita pyöritän vaan omaan massahysteriaan paskanpuhumisella.
En tiedä miksi teen tätä. Kai elämä on vaan liian mielikuvituksetonta.

Oikeastihan olen vaan ilman tekemistä, ihan normaali kaikella tavalla. Tiettyä vainoharhaisuutta esiintyy kaikilla, ja tässä puhtaasti kirjoittelen vaan koska minulla on tylsää ja kaikki mitä aina sanon kuulostaa niin järkeenkäyvältä että psykiatrikin on ihan mukana.

Sielläkin tosin kävin vaan muutaman kerran kun oli vaikeaa, mutta olin jo ratkonu kaiken itse ennen ku kerkesin paikan päälle ja psykiatri oli sitten ihan samaa mieltä asioista... ja jos ei olisi ollut niin olisin järkeilly tarpeeksi ja kertonu oikeat asiat kunnes on samaa mieltä.

rimpsun rimpsun blaa blaa blaa

Olen vaan tyhmä jätkä, en mä mistään mitään tajua.

Mulla on tylsää. Tahdon jonku jota vetää edes ja takas, toivoon ja epätoivoon, ikuisesti. Ikuisesti leikittäs tällaisia ajatusleikkejä.

Eikö se ole juuri mielisairauden merkki.

,,,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:

Eikö se ole juuri mielisairauden merkki.

mitä sanon... aina jauhanu jotain skeidaa jos en keskity kovasti, sillon sanon jotai järkeenkäyvää kuten vaikka nyt.

NNNNNNNGGGGGH

tahdon vaginaa.

ja ruokaa, nyt on nälkä.

hmmm siinäpä kaikki

jotka tiedostaa kirjoitti:

henkisen sairauden kun se on tuotu esiin.

Ja sitten on niitä jotka ei tiedosta ollenkaan.

Suurin osa ihmisistä on jollain tavalla "viallisia" ja jos joku kuvittelee olevansa täydellinen, on todennäköisesti niitä hulluja pahimmasta päästä.

tulkitse näin:
skitsofreninen ei tahdo olla skitsofreninen, joten hän käyttäytyy toista ääripäätä eli kieltää aivan kaiken mikä ei ole todistettavissa, ei usko mihinkään. Koska jos uskoo niin kohta huomaa taas uskovansa yliluonnollisiin asioihin/tapahtumiin/tarkoituksiin, yhdistelee asioita yli hilseen, käyttäytyy vainoharhaisesti.
Niin että se häiritsee oikeasti elämää ja on itselleen ja muille jopa vaarallista.

Näin ollen hän tukeutuu vammaisuudessaan niihin ominaisuuksiin mitkä eivät tee hänestä sairasta.
Faktoihin.

Ja se on itse asiassa todella luontevaa, sillä sokeakin kuulee paremmin, kun jotakin on puutteellista ja vialla, joku toinen puoli ihmisessä on paremmin kehittynyt.

Tällainen ihminen havaitsee asioita siis todella tarkasti ja pysyy asioista pelottavan hyvin perillä kuulematta sanaakaan vaan lukemalla ihmisiä,
siis ottaen huomioon että muistaa olla varsinaisesti yhdistelemättä asioita ja varsinaisesti uskomatta että niillä asioilla on mitään merkitystä. Ne vaan on.

Jos huomaa ihastumisen, se ei tarkoita mitään, hän ei toivo huomaavansa mitään, hän vaan lukee...


Seuraan itse tarkkaan mitä ympärillä tapahtuu mutta varsinaisesti se ei merkkaa mitään... vältän johtopäätöksiä, mutta elän sen mukaan mitä ympäristö on.

En voi tietää toisten tunteita enkä kykene asettautumaan toisten kenkiin koska se on vainoharhaisuutta. Jos he kertoo suoraan, muistan kaiken sanotun tarkkaan, ja käsitän, jos näen sen heistä ulospäin käytöksestä, ymmärrän.
mutta en kykene olettamaan että joku asia mitä esimerkiksi ilkeästi sanon koskettaisi juuri jotain ihmistä, se on olettamista, kuvittelua.

Ja ne asiat mitä jatkuvasti havainnoin... en voi olla niistä varma enkä usko että mitään edes oli, muutakuin kaikki mitä luen ympäriltäni nyt konkreettisesti.

Suurin osa tapahtumista herää vasta jälkeenpäin vuosien päästä muistoista ja ne on selkeitä silloin, koska ne on yksinkertaisia, tunteista irtautunutta.

Olen ja tulen aina luultavasti olemaan minä keskeinen yli oman egon. Olen oppinut elämään sen kanssa ja olen mitä olen ilman että se on suuri ongelma minulle.
Mutta muut ihmiset eivät ole oppineet elämään aina kanssani. En usko Jumalaan, en buddhaan, tarkoitukseen, en mihinkään koska suojelen itseäni siltä vialta, mikä tosin tekee minusta taasen lahjakkaan monessa muussa asiassa.

Niin kauan kun olen tällainen itsekäs ihminen, olen onnellinen ja kaikki läheiset on myös onnellisempia.

Se tietty osa minusta iän myötä kuolkoon kokonaan ja se mitä olen nyt, on ihan jees.
Omalla kohdalla tietty tunnevammaisuus on lahja.

Mielenkiintoista luettavaa ehkäpä? jos mitään muuta...

Mutta siis tämähän on vaan tämmönen teatraalinen analyysi. Omalla kohdalla kaikki tuo on vaan paremminkin itsestään selvää eikä ongelma ollenkaan. Olen ihan tyytyväinen elämään.

Ne unelmat, vainoharhaisuudet, rakkaudet uskalsin käydä läpi ja antaa vaan mennä, mutta kerran. En sano että siitä tuli mitänä kaunista jälkeä, itse asiassa aika rumaa, mutta se on koettu, se on tehty.

Minun ei kannata tehdä sitä enää. Avata pandoran lipasta. Olen mitä olen ja velvollisuuksia ei pahemmin ole.

Ja jos oikeasti uskoitte mitään tuosta niin olette niitä ihmisiä joita pyöritän vaan omaan massahysteriaan paskanpuhumisella.
En tiedä miksi teen tätä. Kai elämä on vaan liian mielikuvituksetonta.

Oikeastihan olen vaan ilman tekemistä, ihan normaali kaikella tavalla. Tiettyä vainoharhaisuutta esiintyy kaikilla, ja tässä puhtaasti kirjoittelen vaan koska minulla on tylsää ja kaikki mitä aina sanon kuulostaa niin järkeenkäyvältä että psykiatrikin on ihan mukana.

Sielläkin tosin kävin vaan muutaman kerran kun oli vaikeaa, mutta olin jo ratkonu kaiken itse ennen ku kerkesin paikan päälle ja psykiatri oli sitten ihan samaa mieltä asioista... ja jos ei olisi ollut niin olisin järkeilly tarpeeksi ja kertonu oikeat asiat kunnes on samaa mieltä.

rimpsun rimpsun blaa blaa blaa

Olen vaan tyhmä jätkä, en mä mistään mitään tajua.

Mulla on tylsää. Tahdon jonku jota vetää edes ja takas, toivoon ja epätoivoon, ikuisesti. Ikuisesti leikittäs tällaisia ajatusleikkejä.

jostakin psykologisesta trilleristä. Mutta varmasti todellisuudessa ihan harmiton höperö niin kun me muutkin.

jotka tiedostaa kirjoitti:

henkisen sairauden kun se on tuotu esiin.

Ja sitten on niitä jotka ei tiedosta ollenkaan.

Suurin osa ihmisistä on jollain tavalla "viallisia" ja jos joku kuvittelee olevansa täydellinen, on todennäköisesti niitä hulluja pahimmasta päästä.

tulkitse näin:
skitsofreninen ei tahdo olla skitsofreninen, joten hän käyttäytyy toista ääripäätä eli kieltää aivan kaiken mikä ei ole todistettavissa, ei usko mihinkään. Koska jos uskoo niin kohta huomaa taas uskovansa yliluonnollisiin asioihin/tapahtumiin/tarkoituksiin, yhdistelee asioita yli hilseen, käyttäytyy vainoharhaisesti.
Niin että se häiritsee oikeasti elämää ja on itselleen ja muille jopa vaarallista.

Näin ollen hän tukeutuu vammaisuudessaan niihin ominaisuuksiin mitkä eivät tee hänestä sairasta.
Faktoihin.

Ja se on itse asiassa todella luontevaa, sillä sokeakin kuulee paremmin, kun jotakin on puutteellista ja vialla, joku toinen puoli ihmisessä on paremmin kehittynyt.

Tällainen ihminen havaitsee asioita siis todella tarkasti ja pysyy asioista pelottavan hyvin perillä kuulematta sanaakaan vaan lukemalla ihmisiä,
siis ottaen huomioon että muistaa olla varsinaisesti yhdistelemättä asioita ja varsinaisesti uskomatta että niillä asioilla on mitään merkitystä. Ne vaan on.

Jos huomaa ihastumisen, se ei tarkoita mitään, hän ei toivo huomaavansa mitään, hän vaan lukee...


Seuraan itse tarkkaan mitä ympärillä tapahtuu mutta varsinaisesti se ei merkkaa mitään... vältän johtopäätöksiä, mutta elän sen mukaan mitä ympäristö on.

En voi tietää toisten tunteita enkä kykene asettautumaan toisten kenkiin koska se on vainoharhaisuutta. Jos he kertoo suoraan, muistan kaiken sanotun tarkkaan, ja käsitän, jos näen sen heistä ulospäin käytöksestä, ymmärrän.
mutta en kykene olettamaan että joku asia mitä esimerkiksi ilkeästi sanon koskettaisi juuri jotain ihmistä, se on olettamista, kuvittelua.

Ja ne asiat mitä jatkuvasti havainnoin... en voi olla niistä varma enkä usko että mitään edes oli, muutakuin kaikki mitä luen ympäriltäni nyt konkreettisesti.

Suurin osa tapahtumista herää vasta jälkeenpäin vuosien päästä muistoista ja ne on selkeitä silloin, koska ne on yksinkertaisia, tunteista irtautunutta.

Olen ja tulen aina luultavasti olemaan minä keskeinen yli oman egon. Olen oppinut elämään sen kanssa ja olen mitä olen ilman että se on suuri ongelma minulle.
Mutta muut ihmiset eivät ole oppineet elämään aina kanssani. En usko Jumalaan, en buddhaan, tarkoitukseen, en mihinkään koska suojelen itseäni siltä vialta, mikä tosin tekee minusta taasen lahjakkaan monessa muussa asiassa.

Niin kauan kun olen tällainen itsekäs ihminen, olen onnellinen ja kaikki läheiset on myös onnellisempia.

Se tietty osa minusta iän myötä kuolkoon kokonaan ja se mitä olen nyt, on ihan jees.
Omalla kohdalla tietty tunnevammaisuus on lahja.

Mielenkiintoista luettavaa ehkäpä? jos mitään muuta...

Mutta siis tämähän on vaan tämmönen teatraalinen analyysi. Omalla kohdalla kaikki tuo on vaan paremminkin itsestään selvää eikä ongelma ollenkaan. Olen ihan tyytyväinen elämään.

Ne unelmat, vainoharhaisuudet, rakkaudet uskalsin käydä läpi ja antaa vaan mennä, mutta kerran. En sano että siitä tuli mitänä kaunista jälkeä, itse asiassa aika rumaa, mutta se on koettu, se on tehty.

Minun ei kannata tehdä sitä enää. Avata pandoran lipasta. Olen mitä olen ja velvollisuuksia ei pahemmin ole.

Ja jos oikeasti uskoitte mitään tuosta niin olette niitä ihmisiä joita pyöritän vaan omaan massahysteriaan paskanpuhumisella.
En tiedä miksi teen tätä. Kai elämä on vaan liian mielikuvituksetonta.

Oikeastihan olen vaan ilman tekemistä, ihan normaali kaikella tavalla. Tiettyä vainoharhaisuutta esiintyy kaikilla, ja tässä puhtaasti kirjoittelen vaan koska minulla on tylsää ja kaikki mitä aina sanon kuulostaa niin järkeenkäyvältä että psykiatrikin on ihan mukana.

Sielläkin tosin kävin vaan muutaman kerran kun oli vaikeaa, mutta olin jo ratkonu kaiken itse ennen ku kerkesin paikan päälle ja psykiatri oli sitten ihan samaa mieltä asioista... ja jos ei olisi ollut niin olisin järkeilly tarpeeksi ja kertonu oikeat asiat kunnes on samaa mieltä.

rimpsun rimpsun blaa blaa blaa

Olen vaan tyhmä jätkä, en mä mistään mitään tajua.

Mulla on tylsää. Tahdon jonku jota vetää edes ja takas, toivoon ja epätoivoon, ikuisesti. Ikuisesti leikittäs tällaisia ajatusleikkejä.

Tunnetteko sinä ja kaltaisesi koskaan vastuuta omasta jumaluudesta? Ollaanko siinä vaan niin yläpuolella muita, ettei muut ole muurahaisia kummempia? Astutte päälle ajattelematta miten kävi, vai nimenomaan ajattelemalla: taas liiskasin yhden muurahaisen.
Aika järkkyä.

jotka tiedostaa kirjoitti:

henkisen sairauden kun se on tuotu esiin.

Ja sitten on niitä jotka ei tiedosta ollenkaan.

Suurin osa ihmisistä on jollain tavalla "viallisia" ja jos joku kuvittelee olevansa täydellinen, on todennäköisesti niitä hulluja pahimmasta päästä.

tulkitse näin:
skitsofreninen ei tahdo olla skitsofreninen, joten hän käyttäytyy toista ääripäätä eli kieltää aivan kaiken mikä ei ole todistettavissa, ei usko mihinkään. Koska jos uskoo niin kohta huomaa taas uskovansa yliluonnollisiin asioihin/tapahtumiin/tarkoituksiin, yhdistelee asioita yli hilseen, käyttäytyy vainoharhaisesti.
Niin että se häiritsee oikeasti elämää ja on itselleen ja muille jopa vaarallista.

Näin ollen hän tukeutuu vammaisuudessaan niihin ominaisuuksiin mitkä eivät tee hänestä sairasta.
Faktoihin.

Ja se on itse asiassa todella luontevaa, sillä sokeakin kuulee paremmin, kun jotakin on puutteellista ja vialla, joku toinen puoli ihmisessä on paremmin kehittynyt.

Tällainen ihminen havaitsee asioita siis todella tarkasti ja pysyy asioista pelottavan hyvin perillä kuulematta sanaakaan vaan lukemalla ihmisiä,
siis ottaen huomioon että muistaa olla varsinaisesti yhdistelemättä asioita ja varsinaisesti uskomatta että niillä asioilla on mitään merkitystä. Ne vaan on.

Jos huomaa ihastumisen, se ei tarkoita mitään, hän ei toivo huomaavansa mitään, hän vaan lukee...


Seuraan itse tarkkaan mitä ympärillä tapahtuu mutta varsinaisesti se ei merkkaa mitään... vältän johtopäätöksiä, mutta elän sen mukaan mitä ympäristö on.

En voi tietää toisten tunteita enkä kykene asettautumaan toisten kenkiin koska se on vainoharhaisuutta. Jos he kertoo suoraan, muistan kaiken sanotun tarkkaan, ja käsitän, jos näen sen heistä ulospäin käytöksestä, ymmärrän.
mutta en kykene olettamaan että joku asia mitä esimerkiksi ilkeästi sanon koskettaisi juuri jotain ihmistä, se on olettamista, kuvittelua.

Ja ne asiat mitä jatkuvasti havainnoin... en voi olla niistä varma enkä usko että mitään edes oli, muutakuin kaikki mitä luen ympäriltäni nyt konkreettisesti.

Suurin osa tapahtumista herää vasta jälkeenpäin vuosien päästä muistoista ja ne on selkeitä silloin, koska ne on yksinkertaisia, tunteista irtautunutta.

Olen ja tulen aina luultavasti olemaan minä keskeinen yli oman egon. Olen oppinut elämään sen kanssa ja olen mitä olen ilman että se on suuri ongelma minulle.
Mutta muut ihmiset eivät ole oppineet elämään aina kanssani. En usko Jumalaan, en buddhaan, tarkoitukseen, en mihinkään koska suojelen itseäni siltä vialta, mikä tosin tekee minusta taasen lahjakkaan monessa muussa asiassa.

Niin kauan kun olen tällainen itsekäs ihminen, olen onnellinen ja kaikki läheiset on myös onnellisempia.

Se tietty osa minusta iän myötä kuolkoon kokonaan ja se mitä olen nyt, on ihan jees.
Omalla kohdalla tietty tunnevammaisuus on lahja.

Mielenkiintoista luettavaa ehkäpä? jos mitään muuta...

Mutta siis tämähän on vaan tämmönen teatraalinen analyysi. Omalla kohdalla kaikki tuo on vaan paremminkin itsestään selvää eikä ongelma ollenkaan. Olen ihan tyytyväinen elämään.

Ne unelmat, vainoharhaisuudet, rakkaudet uskalsin käydä läpi ja antaa vaan mennä, mutta kerran. En sano että siitä tuli mitänä kaunista jälkeä, itse asiassa aika rumaa, mutta se on koettu, se on tehty.

Minun ei kannata tehdä sitä enää. Avata pandoran lipasta. Olen mitä olen ja velvollisuuksia ei pahemmin ole.

Ja jos oikeasti uskoitte mitään tuosta niin olette niitä ihmisiä joita pyöritän vaan omaan massahysteriaan paskanpuhumisella.
En tiedä miksi teen tätä. Kai elämä on vaan liian mielikuvituksetonta.

Oikeastihan olen vaan ilman tekemistä, ihan normaali kaikella tavalla. Tiettyä vainoharhaisuutta esiintyy kaikilla, ja tässä puhtaasti kirjoittelen vaan koska minulla on tylsää ja kaikki mitä aina sanon kuulostaa niin järkeenkäyvältä että psykiatrikin on ihan mukana.

Sielläkin tosin kävin vaan muutaman kerran kun oli vaikeaa, mutta olin jo ratkonu kaiken itse ennen ku kerkesin paikan päälle ja psykiatri oli sitten ihan samaa mieltä asioista... ja jos ei olisi ollut niin olisin järkeilly tarpeeksi ja kertonu oikeat asiat kunnes on samaa mieltä.

rimpsun rimpsun blaa blaa blaa

Olen vaan tyhmä jätkä, en mä mistään mitään tajua.

Mulla on tylsää. Tahdon jonku jota vetää edes ja takas, toivoon ja epätoivoon, ikuisesti. Ikuisesti leikittäs tällaisia ajatusleikkejä.

"uhri" ollut. Mutta olen päättänyt mieluummin olla ylpeä siitä ,että osaan tunten likaakin. Sillä saa toki pellen maineen (varmaan lähtemättömän) ,mutta vähemmän siinä on hävettää verrattuna Kylmään hyväksikäyttäjään. (m)

meidän muiden mielenvikaisten seuraksi tepisemään omiasi ja olettamaan oletuksiasi :)

päivää sinulle.

... ei kai tuohon muuta sanottavaa. Mutta teksteilläs on silti enemmän merkitystä kuin omillani :D