Suurin osa teistä täällä on itse oppineita, vastavirtaan uivaa ja järkeilevää ihmisryhmää, jo koska kirjoitatte tänne.
Ette ui massan mukana, koska silloin ette miettisi/käsittelisi yhtään mitään. Olisitte sitä mieltä mitä kaikki ovat. Kaikilla ketkä on täällä, on jotain tuotavaa itsestään. Oli se mitä olikaan, tekee teistä vahvoja yksilöitä. Olette aivan mahtavan erikoisia, kun vertaa niihin massavirtoihin tuolla jotka päättömästi eivät kelaa mitään. Olette ihmisiä aidosti.
mutta ongelma on se että liian itsenäinen individuaali ei kuuntele ketään. Niinpä kaikki äksyilee toisilleen, jakaa omat mielipiteensä eikä kukaan varsinaisesti opi mitään, ottaa irti täältä juuri sen mitä tahtoo kuulla.
Olette kaikki, minä mukaanlukien jo päättäneet miten hommat menee ja tahdotte vaan jotain tukemaan kaikkia päätöksiänne, jotka olette jo ennalta tehneet.
Kyseisen henkilön ketä ajattelettekaan, löytäisitte muutenkin kuin anonyymisti, mutta näinhän on teille helpompaa käsitellä...
Käsittelen itse asiat ihmisten kanssa, olen puhunut kaiken läpi joko kaverin, siskon tai sitten psykiatrin kanssa.
Uskon että myös jokainen täällä muistaa käsitellä jonkun aidon ihmisen kanssa näitä asioita, kun ne on hahmottunut, eikö vaan?

Vastaukset 3
Vanhimmat
uskotun työkaverin kanssa mutta tiemme johtivat eri suuntiin joten jäin yksin ajatusteni kanssa. Tännehän niitä sitten suolsin kun ei ollut muutakaan. Nyt elän jo ihan todellisuudessa, käyn täällä vielä, enimmäkseen lueskelemassa, vanhasta tottumuksesta. Mutta kun on asiansa käsitellyt loppuun niin eipä tämä paljon anna enää, on vain ajankulua tällaisena sateisena, myrskyisenä, pimeänä päivänä.
Olen jonkin aikaa tutkaillut näitä sivuja, ja pohtinut samoja asioita. Näillä sivuilla on oma tarve, mutta entä silloin kun niistä tulee korvike oikeille ihmissuhteille? Näin voi ikävä kyllä käydä, kun asioista ei puhuta oikeiden ihmisten, vaan näiden sivujen kautta. Esim. olisipa maailmassa paljon rakkautta, jos nuo ikävä- ym. ihmisuhdepalstojen väärinymmärrykset ja oletukset käsiteltäisiin oikeasti/rohkeasti keskenään. Ja näyttää olevan, että nämä tarinat alkavat elää omaa elämää, toivottavasti niistä ei tule kennellekään sitä ainoaa todellisuutta.
Toki monet saavat varmasti hyviäkin neuvoja hankaliin tilanteisiin, mutta toivottavasti asiat eivät jää siihen. Se elämätön elämä ei oikein näiden palstojen kautta mahdollistu.
muodostuu liian isoksi ja todelliseksi osaksi ihmisen elämästä niin se on kyllä jo huolestuttavaa. Tämä pitäisi osata ottaa vaan pienenä huvina ja ajanvietteenä. Mikään ei täällä ole todellista eikä totta, eikä myöskään koske ihmisen omaa elämää.