Jos nuori särkee viikonloppuna tahallaan kaupan näyteikkunan ja jää kiinni. Silti seuraavana viikonloppuna särkee toisen kaupan ikkunan ja tuhoaa muuta kaupan omaisuutta, kenen pitäisi tässä vaiheessa herätä? Tietysti ainakin VANHEMPIEN. Eikö kasvatus pelaa, unohtuiko? Vai syytetäänkö taas yhteiskuntaa? Vanhemmat lapsen kans kiireesti perheneuvolaan apua saamaan ennen kuin on myöhäistä. Se ettei opeteta lasta kunnioittamaan toisen omaisuutta johtaa helposti siihen ettei kunnioiteta mitään, edes toista ihmistä ja mitä siitä sitten syntyy, no sen saimme kokea vast ikään.
Herätkää
nyt ajoissa!
232394
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ei kai taas Pyhäjärvellä?
Pyhäjärvellä, missäs muualla.
Puuttumaan tuohon nuorison käyttäytymiseen,mikä ihme siinä mättää.
hälytyskellot soida niin vanhempien kuin ammattiauttajien korvissa. Onko huomion kaipuuta lapsella tehdä näin vai onko kasvatus unohtunut. Tässä vaiheessa pitäisi kitkeä paha pois äkkiä.
jo tuolta alle kouluikäisestä lähtien, niin myöhäistä alkaa olla.
On syytä informoida opettajia/koulua sekä perusturvaa. Nyt tapaus kiinni ja kaikki osapuolet töihin.
Mitäpä säännöt ja lait auttaa, ellei niiden noudattamista valvota?
taikka avun saanti viranomaisringissä pyöritettävänä. Kuka tietää.
vanhempien olla vastuussa siihen asti kun apua tulee. Kotiarestia ja pois kylältä pahuuden teosta. Vastuu ei ole yksin viranomaisten vaan ensi sijaisesti VANHEMPIEN.
jonoa on ½ - 1 vuosi, minkäs teet. Tämä yhteiskuntahan ei tarjoa enää edes lakisääteisiä peruspalvelujakaan
ja lapset ja nuoret ovat oikeastikin vanhempiensa "hoidettavina".
Monellako vanhemmalla on esimerkiksi mielenterveysalan koulutus.
On aivan turhaa taivastelua ja tyhjän puhumista mistään
että miten nyt on tämmöistä ja tämmöistä,
jos peruspalvelutkin kunnissa
jokaisessa lapsia ja nuoria koskevissa asioissa
on ajettu 1990 -luvulla alas
ja palvelut ja avut, tuet ovat suurinpiirtein tätä lama-ajan jälkeistä
ei ole tarjota ja 0-tasoa
edelleen.
Vastuun peräänhän voi huudella ihan vapaasti
ja sitä vanhemmilla yleensä on.
Mutta eri alojen ammattilaisten peruspalveluita tässä maassa tarvitaan edelleenkin
ja edes sillä tasolla, mitä ne ovat 1980-luvulla ja 90-luvun alussa olleet.
Perheen aikuiset saivat hetken hengähtää, kun saivat apua lasten hoitoon ja arjen pyöritykseen.Tämä puolestaan auttoi jaksamaan lasten ja murrosikäisten kanssa. Nyt sitä ei enää ole. Pelkkä rahan antaminen ei aina auta perheitä.
entisaikojen jalkapuulle torilla. Kyllä saattaisi rajat löytyä, kun vaikka pariksi tunniksi laitettaisiin ihmisten töllisteltäväksi.
eikö teillä ole muuta tekemistä kun spekuloida täällä eri ihmisten elämää kuitenkaan siitä mitään tietämättä..tai luulette tietävänne..on helppo täällä antaa ohjeita siitä mitä pitäis tehdä ja mitä ei...
palstalla on kyllä sanojaa,mutta ei tietoa juuri mistään.
Kyllä toisen omaisuutta kuitenkin tulee kunnioittaa. Ei kellään ole oikeutta rikkoa toisen omaa. Eikö kaupungilla ole kameroita? Jos ei niin nyt äkkiä valvontaa enemmän. Tällä menetelmällä monella paikkakunnalla saatu huligaaneja korvausvastuuseen. Ja yleensä iso lasku on langennut vanhemmille kun ovat monasti alaikäisiä.
todellakin niitä nuoria jotka on "hukassa"laittakaa ihmeessä vino pino laskuja jos siitä on apua oikeesti...
Vaan jos mun omaisuuttani aina rikottais jotain kyllä tekisin. Antasitkos ite asian olla? Tuo lellittely kyllä ei myöskää auta yhtää mittää. Tuo hukassa on kyllä just nappiin.
kameroita,eikä varmaan tulekkaan!
jos ei särkiä ite, tai alaikäsen vanhemmat. En minä ainakaan et kai sinä niin pöllö ole et luulet muitten maksavan. Ulosottoon vain jos vanhemmat luistaa moisesta oppivat katsoon kersojensa perään.
rippikoulu käymättä?
Pitäis oikeasti olla joku laki mikä sallisi tuollaisten äidin ja isän pikku rakkauden hedelmän kouluttamisen. Se vain on niin vaikeaa myöntää ettei vain nyt onnistunut tuo kasvatus tai miksi sitä tänä päivänä sanotaan.
Laskua kirjoitettiin tänäänkin yhdelle kusen kyllästämälle pennulle. Sama idiootti kun rikkoi toisen kerran viikon sisällä kylän raittia. Onneksi on tämä tekniikka joka kyllä kertoo kuka teki ja mitä. Laskua on poju tehnyt hyvän matkaa nelinumeroisen summan.
on kovasti herätty..