Synnytyksen

Minulla on ennenkin ollut masennusta ja taitaapa olla niin että vanha piru yrittää taas ottaa valtaa. Vaikka nukun hyvin, 8-11 tuntia yössä eikä joka yö tarvitse edes herätä, olen aina väsynyt. Mikään ei kiinnosta ja mitään ei jaksaisi.

Vauva on nyt puolen vuoden vanha.. Synnytys oli pitkä ja kun lapsi syntyi hän oli sininen ja veltto. Hänet vietiin heti pois eikä kukaan kertonut minulle mitään. Kätilö tikkasi minua yli tunnin ilman minkäänlaista puudutusta. Vauva tuotiin noin kolmen tunnin kuluttua minulle ja jälleen jäin ilman minkäänlaista tietoa siitä missä vauva oli ollut tai mitä hänelle oli tehty. Kätilö oli tuon kolmen tunnin aikana kerennyt huutaa minulle kun en ollut mennyt suihkuun (yksin olisi pitänyt mennä enkä jaksanut juuri kättä nostaa), joten en oikein uskaltanut kyselläkkään. Olin tuon kolmen tunnin ajan ollut varma siitä että vauvani on kuollut.

Kun synnytyksestä oli kulunut kolme kuukautta kävin juttelemassa kätilön kanssa. Hän ei suostunut tuolloinkaan kertomaan mitä vauvalleni oli tehty, hoki vain että on normaalia että vauva viedään TUNNIKSI virvoitteluun.

Pelkään jatkuvasti että lapseni viedään minulta pois. Pelkään antaa häntä kenenkään syliin, ettei kukaan vaan saa vietyä häntä minulta.
Välillä mietin, onko lapsi edes minun; minun vauvanihan kuoli synnytyksessä...

Sairaalasta olen yrittänyt saada pojan potilastietoja, jotta saisin tietooni mitä hänelle on tehty hänen elämänsä ensimmäisten kolmen tunnin aikana. Sairaala vain on sellainen että kun jotain normaalista poikkeavaa on tapahtunut niin siitä ei kerrota potilaalle/huoltajille.. Viimeinen keinoni on soittaa potilasasiamiehelle, sen teen huomenna.

Olen puhunut asiasta ystävieni ja mieheni kanssa, mutta he eivät ymmärrä minua. Eivät ole kokeneet vastaavaa... Tuntuu jotenkin turhalta mennä edes ammatti-ihmisen puheille, kun tuskin hänkään on kokenut mitään tuollaista, kuinka hän voisi minua auttaa? Mitään hiivatin lääkkeitä en ala syömään.
2174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ota ihmeessä yhteyttä potilasasiamieheen. Vaikutat ihan syystäkin murheelliselta ja ahdistuneelta. Sinun pitää ajatella kokemaasi niin, että otat selvää asioista ja ennen kaikkea suhtaudut, upeasti itsensä eläväiseksi taistelleeseen, vauvaasi positiivisemmin. Synnytys ja siihen päivään liittyneet ikävät asiat ovat taaksejäänyttä elämää, joka sinun on kuitenkin käytävä keskustelemalla läpi ammattitaitoisen ihmisen kanssa. Ota lisäksi yhteyttä vaikkapa neuvolaasi. Myös lapsen isän olisi osallistuttava keskusteluun. Loppujen lopuksi sinulle ja vauvallesi on käynyt oikeastaan todella onnellisesti, ja on tärkeää, että käsittelet sinua vaivaavat asiat, jotta pystyt nauttimaan täysipainoisesti arjesta lapsesi kanssa.
Uskon, että lapsesi kohdalla meneteltiin kyseisellä(todella kummallisella) tavalla siksi, että hoitohenkilöstön oli tarkoitus "varjella" sinua vauvan huonolta tilanteelta. Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan mitään tuollaista. Älä missään nimessä pidä omia tuntemuksiasi liian omitusina käsiteltäviksi muiden kanssa. Ajatteleppa: kun sinä tuot muiden tietoon saamasi käsittämättömän huonon kohtelun, edität samalla sitä, ettei kukaan muu äiti tulevaisuudessa joudu kokemaan jotain noin väärää. Rohkeutta!

Äänestä

Upeasti osasit kirjoittaa kokemuksestasi ja siitä miten paljon vauvaasi rakastat.
Sinua on kohdeltu todella huonosti,aivan uskomatonta että tälläistä tapahtuu,mutta tottahan se on.
Minä olen sairastanut synnytyksen jälkeisen masennuksen ja se oli elämäni raskainta aikaa,en kenellekään sellaista toivo.
Olen myös joutunut kokemaan päiväpolilla trauman josta tuskin koskaan selviän kokonaan.
Minäkään en saanut vastauksia kysymyksiini,potilasasiamies oli välinpitämätön minua kohtaan.
Tein kantelun tapauksestani lääninhallitukselle,yksikölle joka tutkii potilaalle tapahtuneita hoitovirheittä.
Sekään ei mennyt läpi ja he eivät saaneet siitä mitään tuskin edes huomautusta.
Minulle he aiheuttivat loppuelämän trauman,mutta olenhan henkissä totesi eräs lääkäri.
Sinulle toivotan rohkeutta älä luovuta,minä jaksan eteenpäin lasteni takia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jälkeinen masennus kirjoitti:

Minulla on ennenkin ollut masennusta ja taitaapa olla niin että vanha piru yrittää taas ottaa valtaa. Vaikka nukun hyvin, 8-11 tuntia yössä eikä joka yö tarvitse edes herätä, olen aina väsynyt. Mikään ei kiinnosta ja mitään ei jaksaisi.

Vauva on nyt puolen vuoden vanha.. Synnytys oli pitkä ja kun lapsi syntyi hän oli sininen ja veltto. Hänet vietiin heti pois eikä kukaan kertonut minulle mitään. Kätilö tikkasi minua yli tunnin ilman minkäänlaista puudutusta. Vauva tuotiin noin kolmen tunnin kuluttua minulle ja jälleen jäin ilman minkäänlaista tietoa siitä missä vauva oli ollut tai mitä hänelle oli tehty. Kätilö oli tuon kolmen tunnin aikana kerennyt huutaa minulle kun en ollut mennyt suihkuun (yksin olisi pitänyt mennä enkä jaksanut juuri kättä nostaa), joten en oikein uskaltanut kyselläkkään. Olin tuon kolmen tunnin ajan ollut varma siitä että vauvani on kuollut.

Kun synnytyksestä oli kulunut kolme kuukautta kävin juttelemassa kätilön kanssa. Hän ei suostunut tuolloinkaan kertomaan mitä vauvalleni oli tehty, hoki vain että on normaalia että vauva viedään TUNNIKSI virvoitteluun.

Pelkään jatkuvasti että lapseni viedään minulta pois. Pelkään antaa häntä kenenkään syliin, ettei kukaan vaan saa vietyä häntä minulta.
Välillä mietin, onko lapsi edes minun; minun vauvanihan kuoli synnytyksessä...

Sairaalasta olen yrittänyt saada pojan potilastietoja, jotta saisin tietooni mitä hänelle on tehty hänen elämänsä ensimmäisten kolmen tunnin aikana. Sairaala vain on sellainen että kun jotain normaalista poikkeavaa on tapahtunut niin siitä ei kerrota potilaalle/huoltajille.. Viimeinen keinoni on soittaa potilasasiamiehelle, sen teen huomenna.

Olen puhunut asiasta ystävieni ja mieheni kanssa, mutta he eivät ymmärrä minua. Eivät ole kokeneet vastaavaa... Tuntuu jotenkin turhalta mennä edes ammatti-ihmisen puheille, kun tuskin hänkään on kokenut mitään tuollaista, kuinka hän voisi minua auttaa? Mitään hiivatin lääkkeitä en ala syömään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu