oikea usko

Minulle on aikoinaan rippikoulussa kerrottu: on pystytty todistamaan se tosiasia, että Jeesuksen opettama oppi ja usko on "kulkeutunut" aikojen saatossa Ruotsin Lappiin ja on nykyisin sama kuin lestadiolaisuus. Mutta mitä on tapahtunut sille ihmisjoukolle, joka on uskonut samalla tavalla ennen L.L.Laestadiolaisen saarnoja? Entäs miten on esim. 1100-1500 luvuilla uskoneiden jälkeläisille käynyt, ovatko he kuolleet sukupuuttoon? Mihin porukkaan kuului se henkilö, joka Lars Leeville saarnasi synninpäästön ja minkä niminen on heidän "lahkonsa" tänä päivänä?
19795
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Se henkilö oli niin kutsuttu Lapin Maria ja hän kuului sellaiseen joukkoon kuin "lukijalaisuus" ja silloin vaikutti sen niminen pappi kuin Brandel.Saat noista asioista selvyyden Seppo Lohen kirjoista Pohjolan kristillisyys ja Sydämen kristillisyys.Ja sellainen kirja Aulis Zidbeck Ole vapaa vapaaksi ostettu lauma.Juhani Raattamaa-opettaja ja sielunhoitaja.

Äänestä
  • "lukijalaisuus", mihin he ovat hävinneet ja ihmiset ennen lukijalaisia, jostakinhan heidänkin liikkeensä on alkunsa saanut kuten lestadiolaisuus, ethän voi olla sitä mieltä, että kun L.L.L aikoi vaikutustyönsä, niin kaikki ennen häntä uskoneet ihmiset muuttuivat epäuskoisiksi.

    Äänestä

  • jaska kirjoitti:

    "lukijalaisuus", mihin he ovat hävinneet ja ihmiset ennen lukijalaisia, jostakinhan heidänkin liikkeensä on alkunsa saanut kuten lestadiolaisuus, ethän voi olla sitä mieltä, että kun L.L.L aikoi vaikutustyönsä, niin kaikki ennen häntä uskoneet ihmiset muuttuivat epäuskoisiksi.

    Elävä usko on ollut eri maailman aikoina eri nimillä nimitetty. Nimet ovat olleet ulkopuolisten antamia haukkumanimiä useimmiten.

    Esimerkiksi pohjois-Italian vuoristoissa oli noin 1000-luvulla "Valdolaisiksi" nimitetty lahko, jota katolinen kirkko kerettiläissyytöksin vainosi. Ilmeisesti he olivat elävässä uskossa. Samoin on arveltu Brittein saarilla ilmenneen "lollardien" liikken olleen "oikeasa uskossa".
    Uskonpuhdistuksen jälkeen kesti luterilainen usko vain muutamia kymmeniä vuosia "puhtaana". Lukijalaisuuden on arveltu olevan uskonpuhdistuksen jäljelle jääneitten pyhien uskon jatkajia.

    Äänestä

  • mutsi kirjoitti:

    Uskovilta Lestadiuskin Jumalan armon tuli käsittämään. Hän oli heränneelle tunnolla.
    Mutta minulla on hänen saarnansa jossa hän selkeästi hyväksyy muutkin sen aikaiset
    uskovat, ei tämä separatismi lestadiolaisuutta sinkaan ole, se on hajaannuksia edeltäneiden silmittömien valtataistelujen tulosta.

    Valdolaisista tuli mieleen, että olin kylässä eräällä norjalaisella esikoislestadiolaissaarnaajalla muutamia viikkoja sitten ja hän kertoi viime kesän Italian matkastaan, jonka aikana he olivat tutustuneet myös valdolaisuuteen. Itse asiassa se oli ollut vähän niin kuin matkan päätarkoituksena. Valdolaisuus toimii vielä nykyäänkin Italiassa ja jossain määrin myös muutamissa muissa maissa. Muistuttaa aika paljon reformoitua kirkkoa. Kirkoissa on saarnastuoli keskellä salia, ja sen edessä pöytä ehtoollisen viettoa varten. Aikaisemmin ei ollut kirkoissa urkuja, mutta nykyään on alettu asentaa niitäkin. Hänellä oli myös valdolaisuudesta kertovia kirjoja. Lähinnä keskustelimme valdolaisuuden ulkoisesta ja opillisesta olemuksesta, eikä tullut esille, mitä hän ajatteli liikkeen hengellisestä nykytilasta eli löytyykö elävää uskoa. Tosin sellaisen selvittämiseen olisi ehkä välttämätöntä tutkia perusteellisemmin ja olisi varmasti syytä osata ainakin italiaa (valdolaisten perinteinen kieli tosin on lähempänä ranskaa, muistaakseni oksitaani).

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    Jossain taisi olla sellainen korostus, että "vain he" pitivät avainten valtaa itsellään:)

    Erilaisia internetlähteiden väitteitä mitä muistelen lukeneeni.

    -käytössä nykyisin aikuiskaste
    -joskus väittäneet ettei pelastusta ole liikkeen ulkopuolelle

    Internetlähteiden mukaan.

    Uskospuhdistuksen aikana Valdolaisia siirtyi böömiin ja sulautui
    Hussilaisiin.

    Samoin Lollardeja liikkui euroopassa ja sulautui Hussilaisiin.

    Hussilaiset hajaantuivat mm. böömin veljet. Böömin veljet ei tainut olla kuitenkaan niitä Hussilaisia jotka sulautuivat ensiksi Lutherilaisiin.

    Lutherin käsityksiin yhtyi ehkä muitakin kuin Hussilaisia.

    Kirjatutkimuksesta en muista nimeä, Erkki Reinikainen kuitenkin käyttää lähteenä Usko ja Jumalansana kirjassa, suunnillen näin menee:

    Lutherilaisuus hajaantui käsityksiltään
    Melanchtonin kannattajiin (paavilaisuutta lähentelevään) ja Puhdasoppilutherilaisiin ja siitä jäi vähemmistöksi Aitolutherilaisiin.

    Aitolutherilaisuudesta katson Lestadiolaisuuden polveutuvan.

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Eikö Melanchthon kannattajineen ollut kuitenkin paremminkin reformoitua kirkkoa lähestyvä ajatuksiltaan kuin katolista kirkkoa? Mitään laajoja tutkimuksia en ole itse tehnyt, mutta olen ymmärtänyt, että Melanchthon pyrki tiiviimpään yhteyteen reformoitujen kanssa, ja oli valmis myönnytyksiin mm. ehtoolliskysymyksessä, jossa Luther oli ollut äärimmäisen tiukka.

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Erilaisia internetlähteiden väitteitä mitä muistelen lukeneeni.

    -käytössä nykyisin aikuiskaste
    -joskus väittäneet ettei pelastusta ole liikkeen ulkopuolelle

    Valdolaisuudessa esiintyy myös naissaarnaajia ainakin jossain muodossa. Sitä perustellaan kuulemma sillä, että Pierre Valdres (valdolaisuuden perustaja) aikoinaan lähetti myös naisia levittämään sanaa.

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    Valdolaisista tuli mieleen, että olin kylässä eräällä norjalaisella esikoislestadiolaissaarnaajalla muutamia viikkoja sitten ja hän kertoi viime kesän Italian matkastaan, jonka aikana he olivat tutustuneet myös valdolaisuuteen. Itse asiassa se oli ollut vähän niin kuin matkan päätarkoituksena. Valdolaisuus toimii vielä nykyäänkin Italiassa ja jossain määrin myös muutamissa muissa maissa. Muistuttaa aika paljon reformoitua kirkkoa. Kirkoissa on saarnastuoli keskellä salia, ja sen edessä pöytä ehtoollisen viettoa varten. Aikaisemmin ei ollut kirkoissa urkuja, mutta nykyään on alettu asentaa niitäkin. Hänellä oli myös valdolaisuudesta kertovia kirjoja. Lähinnä keskustelimme valdolaisuuden ulkoisesta ja opillisesta olemuksesta, eikä tullut esille, mitä hän ajatteli liikkeen hengellisestä nykytilasta eli löytyykö elävää uskoa. Tosin sellaisen selvittämiseen olisi ehkä välttämätöntä tutkia perusteellisemmin ja olisi varmasti syytä osata ainakin italiaa (valdolaisten perinteinen kieli tosin on lähempänä ranskaa, muistaakseni oksitaani).

    Löysin valdolaiskirkon viralliset nettisivut, joihin vähän tutustuin. Etusivulla näytti olevan myös linkki englanninkieliseen versioon, mutta en tiedä onko se yhtä laaja kuin italiankielinen.

    Tässä linkki pääsivulle:

    http://www.chiesavaldese.org

    1600-luvulla valdolaiset kirjoittivat uskontunnustuksensa ja se löytyy tästä (ranskaksi ja italiaksi):

    http://www.chiesavaldese.org/pages/credo/confess_fede.html

    Oppi näyttää olevan hyvin lähellä luterilaista. Aikuiskasteesta en löytänyt mainintaa, mutta perisynnistä sanotaan, että lapset ovat syntisiä äitinsä kohdusta. Sakramentteja on kaksi: kaste ja ehtoollinen, eikä niistä sanottu ainakaan mitään sellaista, mikä olisi ristiriidassa luterilaisen opetuksen kanssa. Eri asia on sitten, onko jotain tärkeää jätetty sanomatta...

    Pastoriviran sanotaan kuuluvan myös naisille, mikä on ristiriidassa esim. Lutherin käsityksen kanssa.

    Samoin hyvistä töistä sanotaan niiden olevan välttämättömiä, mikä on vähän arveluttavaa luterilaisesta näkökulmasta katsoen. Mutta onneksi kuitenkin sanotaan, että ne ovat Jumalan työtä...

    Mielenkiintoista oli myös, että valdolaiset ovat Italiassa unioituneet metodistien kanssa (tapahtui kai 1970-luvulla).

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    Eikö Melanchthon kannattajineen ollut kuitenkin paremminkin reformoitua kirkkoa lähestyvä ajatuksiltaan kuin katolista kirkkoa? Mitään laajoja tutkimuksia en ole itse tehnyt, mutta olen ymmärtänyt, että Melanchthon pyrki tiiviimpään yhteyteen reformoitujen kanssa, ja oli valmis myönnytyksiin mm. ehtoolliskysymyksessä, jossa Luther oli ollut äärimmäisen tiukka.

    Saattaa olla samoin myös myönnytyksiä reformoituja päin, mutta halusi erityisesti paavilaisten kanssa kompromissi ratkaisuja, tinkimällä Lutherin kuoleman jälkeen Lutherin kanssa tehtyjä päätöksiä. Ekumeenihenkinen, halusi myönnytyksin yhdistää kirkot.

    Yksi kirje Melanctonille kuvaa seuraavasti:
    -Palaisit sinä siihen entiseen, sillä ei sovi sinulle filippus hovifilosofi olla.

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Uskovilta Lestadiuskin Jumalan armon tuli käsittämään. Hän oli heränneelle tunnolla.
    Mutta minulla on hänen saarnansa jossa hän selkeästi hyväksyy muutkin sen aikaiset
    uskovat, ei tämä separatismi lestadiolaisuutta sinkaan ole, se on hajaannuksia edeltäneiden silmittömien valtataistelujen tulosta.

    ennen ja jälkeen parannuksen vai pelkästään ennen parannusta. Erilaiset saarnat.

    Äänestä

"Mihin porukkaan kuului se henkilö, joka Lars Leeville saarnasi synninpäästön..."

Ei Milla Glementsdottir mitään synninpäästöä Lestadiukselle julistanut. Eikä Lestadiuskaan tällaista ainakaan aluksi julistanut, vaan julisti sanaa pöntöstä, aivan samoin kun tänäkin päivänä papit tekevät.

Synninpäästön sanoja Jeesuksen nimessä ja veressä käytti eka kertaa vasta Johan Raattsmss vuonna 1853, kun hän eräälle tunnon tuskissaan olleelle pyhäkoulutytölle julisti tuon synninpäästön sanan Jeesuksen nimessä ja veressä. Tyttö alkoi hyppiä hurmoksessa, ylistäen Jumalaa.

Äänestä
  • Ei se synninpäästö ole noista tietyistä sanoista kiinni. Jeesus sanoi jotenkin näin, että "kumpi on helpompi sanoa, sinun syntisi ovat anteeksi annetut vai nouse, ota vuoteesi ja käy". Hän käytti silloin tuota jälkimmäistä. Ja tulos oli hyvä, ihminen sai terveyden, mutta myös selkeästi Raamatun ilmoituksen mukaan elävän uskon.

    Lestadiolaisuudessa on käytössä sanat "Jeesuksen nimessä ja veressä", mutta se voima ei ole sanoista kiinni, se eläväksi tekevä voima on Pyhässä Hengessä.

    Äänestä

  • pena kirjoitti:

    Ei se synninpäästö ole noista tietyistä sanoista kiinni. Jeesus sanoi jotenkin näin, että "kumpi on helpompi sanoa, sinun syntisi ovat anteeksi annetut vai nouse, ota vuoteesi ja käy". Hän käytti silloin tuota jälkimmäistä. Ja tulos oli hyvä, ihminen sai terveyden, mutta myös selkeästi Raamatun ilmoituksen mukaan elävän uskon.

    Lestadiolaisuudessa on käytössä sanat "Jeesuksen nimessä ja veressä", mutta se voima ei ole sanoista kiinni, se eläväksi tekevä voima on Pyhässä Hengessä.

    ...Ettei Laestadius itse hyväksynyt henkilökohtaista syntien anteeksiantoa, ennen kuin keskusteli asiasta Raattamaan kanssa. Tämä tapahtui v. 1850 jälkeen. Eli ajankohtana, jolloin Laestadius oli jo vahva vaikuttaja ja oli tavannut lapin Mariat, Brendelit ja lukijalaiset vuosikausia aiemmin.

    Henkilökohtaisen synninpäästön armoketju ei siis ole voinut kulkeutua noiden kautta Laestadiukseen, joka voimakkaasti odotteli armomerkkejä Jumalalta ja saikin niitä. Vasta Juhani Raattamaa sai taivuteltua Laestadiuksen hyväksymään sen tosiasian että MYÖS ihminen voi julistaa synnit anteeksi Raamatun mukaan.

    Että sepäs siitä harhaopista.

    Ande

    Äänestä

  • Ande kirjoitti:

    yksistään Lestadiukseen, Lutherin kirjoituksista löydät lukemattomia viittauksia synninpäästöön.

    Älä toki ajattele, että "armoketjun" jatkuminen oli yksistään Lars Levin varassa.

    ...Ajatella noinkin, mutta huteraa on.

    Eikö olisi varmempaa uskoa, mitä Raamattu sanoo?
    Siellä armo luvataan kaikille, jotka uskovat, mutta ilmeisesti se on vl:lille "liian halpaa"

    Ande

    Äänestä

  • Ei ole keksitty tarina vaan tutkittua tietoa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jaska kirjoitti:

Minulle on aikoinaan rippikoulussa kerrottu: on pystytty todistamaan se tosiasia, että Jeesuksen opettama oppi ja usko on "kulkeutunut" aikojen saatossa Ruotsin Lappiin ja on nykyisin sama kuin lestadiolaisuus. Mutta mitä on tapahtunut sille ihmisjoukolle, joka on uskonut samalla tavalla ennen L.L.Laestadiolaisen saarnoja? Entäs miten on esim. 1100-1500 luvuilla uskoneiden jälkeläisille käynyt, ovatko he kuolleet sukupuuttoon? Mihin porukkaan kuului se henkilö, joka Lars Leeville saarnasi synninpäästön ja minkä niminen on heidän "lahkonsa" tänä päivänä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu