Hermot kuin lehmällä

Alan pikkuhiljaa olla sitä mieltä, että rapu miehet ovat elämänkumppanina ihan syvältä. Omahyväisiä, itsekeskeisiä,valehtelevia, tärkeissä asioissa puolison tunteet huomioimattomia paskiaisia ja vieläpä petollisia, todella huonoja selvittämään erimielisyyksiä asiallisesti puhumalla. Mykkäkoulu ja vaikeiden asioiden "maton alle lakaiseminen" tai jumalattoman kännin vetäminen tuntuu olevan helpoin ja paras ratkaisu heille. No varmasti toisenlaisiakin löytyy, mutta kumpikin rapu mies joiden kanssa olen saman katon alla elänyt ovat harrastaneet mitä ihmeellisempiä tempauksia. Vieraissa on mukava käydä ja ainakaan seksin puute ei heitä sinne ole ainakaan ajanut, kysyttäessä ei moiseen syytä osata kertoa. Kotiin ei tarvitse ravintola illan jälkeen tulla, senhän voi hyvin siirtää seuraavaan iltaan ja soitella sitten vaimolle, että tulisitkos hakemaan. Kertoa ei tietenkään tarvitse, että missäs tuli taas yö viettettyä tai sitten voi sujuvasti yrittää valehdella. Ikävä kyllä yöpaikka on aina selvinnyt herran kavereiden lipsautuksen vuoksi yleensä jo samana päivänä. Sillekään ei osata syytä kertoa miksi piti edes yrittää valehdella. Toisten mokailuista kyllä voidaan puhua, mutta omista ei missään nimessä. Raha-asiat voi jättää hoitamatta tai luottaa siihen, että kyllähän se vaimo-kulta laskut maksaa. Oman tilin voi törsätä miten huvittaa. Siinäpä on herralla muutaman kerran ihmettelemistä riittänyt kun hänen laskunsa lojuvat kaapissa maksamattomina ja omat rahat on loppu. Mutta jos ei aikuinen ihminen sen vertaa osaa ottaa opikseen ja vastuuta edes omasta elämästä niin eihän tässä voi aina olla toista pelastamassa. Johonkin vaiheeseen kyllä herralle pukkaa sitten morkkista kun on tullut elettyä kuin pellossa ja sitten voidaan taas jokuseksi hetkeksi kunnostautua ja ottaa itseään niskasta kiinni ja hoitaa asiat kuntoon,olla kunnollinen perheen isä, hellä ja huomaavainen. Luvataan suunnilleen kuu taivaalta. Ulkopuoliset ja osa hänen kavereistaankin pitävät miestäni kunnollisena, avuliaana, ystävällisenä, luotettavana, uskollisena, varakkaana miehenä. Mutta totuus on toisenlainen. Rahaa tulee kyllä, mutta se menee samantien. Mutta niinhän vanha kansa sanoo ettei ole rahaa rakkaudesta. Enkä rahan vuoksi todellakaan mieheni kanssa ole, maksan kyllä kaikki laskuni ja menoni itse. En vain enää jaksa oikein pitää mitään kulissia yllä. Viimeisin meidän herran tempaus oli nyt viikonloppuna se ettei aamulla minun tullessa töistä oltu taaskaan kotona ja puhelin oli tietysti pois päältä. Alkuillasta oli sitten käyty pakkaamassa vähän kamoja kotoa mukaan ja lähdetty kavereiden kanssa vähän lomailemaan. Ei sillä että häneltä olisin sen kieltänyt vaan raivostuttaa se ettei hän edes vaivautunut minua herättämään ja kertomaan asiasta vaan kuulin tämän meidän naapurilta ensin. Kun vihdoin sain herran puhelimen päähän ennen töihin lähtöäni, oli selitys, että en viitsinyt sinua herättää ettei sulle tule pahamieli siitä kun sinut on herätetty kesken unien. Eipä tullut herra miettineeksi, että kummasta raivostun enemmän, siitä että hän on lähdössä matkoille vai siitä, että minun pitää se ensiksi kuulla naapurilta kun herraa ei näy pidemmillä suorillakaan. Kaikesta huolimatta rakastan miestäni ja osaa hän myös olla kotonakin hellä ja huomaavainen välillä. Taaskaan en voi kun itsekin ihmetellä itseäni, että kuinka annan kohdella itseäni noin ja miten kauan ihmisen kärsivällisyys yleensä riittää. No minulla on varmaan lehmän hermot, sillä tiedän että moni muu olisi jo aikoja sitten pakannut kamansa ja lapset ja lähtenyt tällaisesta suhteesta. Eikä ex miehenikään, rapu hänkin, paljoa fiksummin osannut käyttäytyä.