Eli siis kyselisin, että minne pitää mennä jos haluaa parantua? Muutin muutama vuosi sitten Ouluun opiskelemaan, enkä oikein tiedä minne täällä pitäisi mennä ja kenen puoleen kääntyä.
Ongelmana on se, että en haluaisi lääkistystä. Suurin syy tähän on se että olen kuullut niiden lihottavan tosi paljon. Ja tiedän, että mua se ei ainakaan auttais pidemmällä tähtäimellä. Lihomisenpelko on niin syvällä mun päässä. Ja kunnallisista paikoista oon kuullu, että niissä lyödään lääkkeet heti käteen.. Pitääkö paikkaansa? Entä onko kellään kokemusta YTHS:tä? Millaista hoitoa siellä saa? Entä osaatteko neuvoa jotain muuta hyvää paikkaa?
Mulla on ollu viimeisen vuoden aikana bulimiaa, masennusta ja muutenkin huono olo kaikin puolin. Alkaa pelottaan kun tuntuu että kaikki ihmissuhteet ja muutkin asiat menee päin helvettiä kokoajan. Ajan itseäni kerta toisensa jälkeen vaan umpikujaan kaikissa ihmissuhteissa ja elämässä. Oon ollu henkisesti tosi loppu ja välillä tuntuu että ei vaan ihan oikeasti jaksa enää välittää mistään. Välillä on tietysti parempia aikojakin, mutta sitten mennään taas alamäkeä ja kovaa sen jälkeen. Nyt haluan vaan parantua ja olla oma itseni jälleen.
Kiitos todella paljon jos vaan joku viitsii vastata. Olis mulle todella tärkeää. :) Kiitos
Ongelmana on se, että en haluaisi lääkistystä. Suurin syy tähän on se että olen kuullut niiden lihottavan tosi paljon. Ja tiedän, että mua se ei ainakaan auttais pidemmällä tähtäimellä. Lihomisenpelko on niin syvällä mun päässä. Ja kunnallisista paikoista oon kuullu, että niissä lyödään lääkkeet heti käteen.. Pitääkö paikkaansa? Entä onko kellään kokemusta YTHS:tä? Millaista hoitoa siellä saa? Entä osaatteko neuvoa jotain muuta hyvää paikkaa?
Mulla on ollu viimeisen vuoden aikana bulimiaa, masennusta ja muutenkin huono olo kaikin puolin. Alkaa pelottaan kun tuntuu että kaikki ihmissuhteet ja muutkin asiat menee päin helvettiä kokoajan. Ajan itseäni kerta toisensa jälkeen vaan umpikujaan kaikissa ihmissuhteissa ja elämässä. Oon ollu henkisesti tosi loppu ja välillä tuntuu että ei vaan ihan oikeasti jaksa enää välittää mistään. Välillä on tietysti parempia aikojakin, mutta sitten mennään taas alamäkeä ja kovaa sen jälkeen. Nyt haluan vaan parantua ja olla oma itseni jälleen.
Kiitos todella paljon jos vaan joku viitsii vastata. Olis mulle todella tärkeää. :) Kiitos
Vastaukset 8
Vanhimmat
itse en oulussa asu, mutta jotain neuvoja yritän antaa.
eli soita tai mene käymään terveyskeskuksessa ja kerro ongelmastasi ja siitä että haluaisit saada apua. sitä varmasti saat jos sitä pyydät! ja ne ihmiset siellä osaavat laittaa asian kulkemaan eteenpäin ja osaavat neuvoa. toinen tapa on mennä puhumaan kouluterkkarille joka pistää lähetteen eteenpäin (mikäli se on mahd)
ja lääkkeitä ne yleensä pistävät. unettomuuteen, masennukseen jne. mutta eivät ne niitä väkisin tunge suuhusi :) sinähän sen päätät mitä syöt ja mitä et syö. on hyvä että olet varuillasi lääkkeiden suhteen. itse olen ollut koukussa mielialalääkkeisiin jo kolme vuotta ja se harmittaa. mutta toisaalta ne ovat helpottaneet omalta osaltaan oloani. ja jokainen on niin yksilö sen lihomisen suhteen. toiset lihoo jostain lääkkeestä, toiset ei. eikä lääke sinänsä lihota vaan saattaa kerätä nestettä tai kasvattaa ruokahalua. mutta kaikki lääkkeet tätä eivät todellakaan tee. mutta niistä kannattaa keskustella lääkärin kanssa.
hanki rohkeasti apua! olet ansainnut parempaa, terveempää elämää. ja mitä nopeammin, sen parempi
Hei! Minäkään en asu Oulussa, mutta onhan sielläkin YTHS! Mene ihmeessä sinne (olet varmaan yliopisto-opiskelija?). Sieltä saat hyviä neuvoja ja hoitoa, tai sitten lähetteen eteenpäin. Voin sanoa, että minulle YTHS:n palveluista on ollut korvaamatonta apua, kun tajusin sinne hakeutua syömishäiriöiden vuoksi.
Sain nyt vihdoin varattua ajan YTHS:ltä..Kuukauden päähän meni, mutta askel eteenpäin ainakin :)
Moikka. Minäkin kamppailen tuon hoitoon hakeutumisen suhteen. Kun varasit ajan YTHS:älle niin sanoitko jo puhelimessa että sinulla on bulimia vai juttelitko ensin terveydenhoitajan kanssa. Mua jännittää ihan hirveesti ottaa tuo ensi askel. Oon jo viime vuonna muutaman kerran yrittänyt soittaa ajanvaraukseen mutta aina ollut varattua enkä ole sen jälkeen saanut aikaseksi. Mutta nyt olen jälleen umpikujassa ja haluan parantua. Mua pelottaa nuo lääkkeet myös, mutta jos niistä vaan ois apua!
Tsemppiä sulle ja onnea ku oot saanu ensi askeleen tehtyä!
Moikka! sori kun vastaan vasta nyt, en oo käyny lukemassa tätä ketjua ollenkaan.. niin, joo siis se soittaminen oli ihan kaikista pelottavinta mitä oon tehny pitkään aikaan. tärisin ja vapisin, enkä varmana ois pystyny siihen, mutta oli pakko kun olin isälleni edellisenä iltana puhelimessa sen luvannut, että soitan ensin sen ajan ja sitten sille. Ja se täti siellä puhelimessa oli semmonen peruskyllästynyt puhelinvastaaja, sitte vaan esittelin itseni ja sanoin jotain " että niin ko mulla on tai siis taitaa olla tai siis luulisin että ehkä on, niin siis bulimia" :D ei se ihan nappiin menny, mutta sitte se kyseli jotain, en enää muista mitä ja sitte varattiin mulle kolme aikaa jollekin eskolle :D vieläki kaks viikkoa jäljellä odotettavaa.. ja jännittää hulluna.
valmis yritämään olemaan tkenas jos vain haluat vielä.
toimin tpsiaan sylillä, vertiastukiohjaajana sekä sähköpostivertasitukihenkilönä.
mailia saa laittaa [email protected]
(soi myöhäinen kellon aika ja siitä johtuvat virheet)
Hei! Kirjoittamisestasi on jo näköjään aikaa, mutta halusin kysellä, miten olet kokenut yths:n hoidon? Itse olen nyt myöskin bulimiaoireilun vuoksi käynyt kahdesti oulussa yths:llä mielenterveyspuolella. Ollaan juteltu ja tuntuu kyllä loppujen lopuksi todella hyvältä puhua, vaikka aluksi pelottikin :) Toivottavasti Sinulla on jo toipuminen hyvällä mallilla, perässä tullaan!! :)
kyllä mä sen hoidon ihan hyödylliseksi oon kokenut. tosin välillä tuntu, ettei oltu tän eskon kanssa välttämättä kovinkaan samalla aaltopituudella. mutta apua siitä oli anyways.
siellä yths:llähän se on vasta semmosta varsinaisen terapiatarpeen kartoitusta, kun ei niillä riitä resurssit siellä kaikille halukkaille. noh mulla sitten kävi niin, että tää terapeutti arvioi mun hoitotarpeen olevan noin 1-3 vuotta ja 2-3 kertaa viikossa psykoterapiaa. tuon kuultuani mulle tuli ihan järjetön ahdistus ja ahmiminenkin luonnollisesti lisääntyi. sillon tuli vaan tunne että mut pistetään johonkin häkkiin ja kaikki mun unelmat ja haaveet viedään multa pois pelkästään tän sairauden takia. olin nimittäin suunnitellut kesätöitä entisestä kotikaupungistani ja sen jälkeen vaihto-opiskelua ulkomailla.
mulla sit tilanne paheni jonkun verran ja ahdisti niin paljon se tilanne ja soppa mihin olin itseni ajanu, että en saanu enää oikeen mitään normaaleita asioitakaan hoidettua. sitten me sovittiin terapeutin kanssa seuraavalla kerralla, että koitan nyt pärjätä omillani ja lähtee sinne vaihtoon ja sitte sieltä palattuani aloitetaan se "oikea" psykoterapia kunnolla. heti ahdistus helpotti, vaikka jotenki pelottikin että mitenköhän mun käy.
mutta mä oon nyt yrittänyt unohtaa koko sairauden ja vanhat siihen littyvät toimintamallit. oksentanut olen viimeksi syyskuussa, mutta ahmittua on joskus tullut ja paino on kyllä noussut. parempaan oon kuitenkin mennyt ja oon jo paljon pirteempi ja tyytväisempi elämääni kuin esimerkiksi vuosi sitten. :)
toivon sulle paljon paljon paljon tsemppiä ja voimia parantumiseen! ei se tapahdu hetkessä, mutta varmasti tapahtuu kyllä! :)
mukavaa kevättä!!