raskas liikkua

Hei vaan. Mielelläni kuulisin kokemuksia miten vatsan kasvaminen on vaikuttanut liikkumiseen ja vaan olemiseen. Etenkin olen kiinnostunut äideistä jotka ovat RV 10 ja siitä etiäpäin.Tai tietysti kokemuksia voi myös kertoa. Itse olen vasta viikolla 13 3 ja maha on kyllä kasvanut jo aika reilusti. Voisi kuvitella että synnytän jo heti tammikuussa. Mulle liikkuminen on jo todella raskasta. Rappusissa liikkuminen ja tulilta ylös nouseminenkin tuntuu raskaalta. En ole ylipainoinen enkä odota tietääkseni kaksosia, ei ainakaan ultrassa näkynyt kuin yksi :). Onko teillä muilla samoja tuntemuksia?
3402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mulla maha nyt näkyy, mutta en pitäisi sitä valtavana. tai no miten sen nyt ottaa. Itsellä viikkoja nyt 12 0.
Tuo tuolilta nouseminen, niinkun autostakin ulostuleminen on työlästä. Joskus jopa se istumaa käymine tuntuu vaikeelta.
Mahallaa löhöämistä aina rakastanu, mut enääpä ei sekää onnistu...uudet löhö asennotki pitäny miettiä....
Itse luulin että maha rupeis vasta myöhemmäs vaihees olemaa tiellä ja vaikuttaa tekemisiin...

Äänestä

kyllä sanoa, että mulla raskaus ei ole vielä vaikuttanut juuri mitenkään liikkumiseen tai olemiseen (rv 22 4). Kuulen jatkuvasti kommentteja siitä, miten pieni mahani on viikkoihin nähden.. ja kaipa se onkin (ekaa odotan). Harrastan edelleen paljon urheilua ja jalka nousee vielä yhtä kepeästi kuin ennenkin:)

Äänestä

Mulle tuli maha myös nopeasti (nesteet kerty äkkiä) eikä kauaa menny edes lenkkihousut jalkaan kun kuminauha puristi. Nyt kuukauden oon kulkenu mammahousuissa, on paljon mukavammat =)

Hengästyminen on tosi raivostuttavaa, ei tarvii paljontehdä, kun puuskuttaa. Rappuset ja töissä on pahimmat. Teen ruumiillista työtä. En myöskään ole ylipainonen. Maha ei oo tiellä, mutta kunto on rapistunu tosi nopeesti vaikka käyn koiran kanssa pitkillä lenkeillä. Tahti on jo hiljentyny kun ei meinaa jaksaa.

Kuulin ainakin sellasen, että hengästyminen johtuu siitä, että vauva ottaa hapesta oman osansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kummastelija kirjoitti:

Hei vaan. Mielelläni kuulisin kokemuksia miten vatsan kasvaminen on vaikuttanut liikkumiseen ja vaan olemiseen. Etenkin olen kiinnostunut äideistä jotka ovat RV 10 ja siitä etiäpäin.Tai tietysti kokemuksia voi myös kertoa. Itse olen vasta viikolla 13 3 ja maha on kyllä kasvanut jo aika reilusti. Voisi kuvitella että synnytän jo heti tammikuussa. Mulle liikkuminen on jo todella raskasta. Rappusissa liikkuminen ja tulilta ylös nouseminenkin tuntuu raskaalta. En ole ylipainoinen enkä odota tietääkseni kaksosia, ei ainakaan ultrassa näkynyt kuin yksi :). Onko teillä muilla samoja tuntemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu