kyltymätön

Päätinpä kysellä teiltä hyvät kanssasisaret, että mitä mieltä olette tällaisesta meidän perheen pikku "ongelmasta". Tilanteemme on sellainen, että meillä on vauva, 11 kk ja miehellä 7-v lapsi, joka asustelee meillä kaksi päivää viikossa. Harrastamme mieheni kanssa seksiä n. 1-2 kertaa viikossa. Seksi on erittäin hyvää ja tyydyttävää, itse saan aina pari kolme orgasmia per kerta. Mieheni kuitenkin haluaisi seksiä lähes joka päivä ja toisinaan jopa pari kertaa päivässä. Mitä enemmän sitä harrastamme sitä enemmän hän haluaa. Kun minä en kuitenkaan ihan tällaista tahtia jaksa/ehdi, alkaa mieheni mököttämään. Minua tilanne ahdistaa ja tunnen itseni pihtariksi, vaikka en itse asiassa tunne kaveripiiristäni ainuttakaan lapsiperhettä missä seksiä harrastettaisiin edes näin usein kuin meillä.

Sanoin tuossa juuri äsken miehelle, että kysynpä huvikseni täältä miten muilla nämä asiat menee. Eli vastauksia odottelen. Mieheni pyynnöstä tarkennan vielä sen verran, että hän osallistuu erittäin hyvin kodin ja lastenhoitoon, joten en väitä olevani mikään umpiväsynyt äiti, joka ei uupumukseltaan muuta jaksa. Minulle vaan riittäisi tuo pari sekstailua viikossa oikein hyvin ja muun lapsilta ja kodinhoidolta liikenevän vapaa-ajan käyttäisin mielelläni vaikka urheiluun, sillä haluan pitää itseni kunnossa, tai paremminkin haluaisin päästä kuntoon ja eroon vielä noin seitsemästä raskauskilosta.

Joku voi nyt naureskella, että eipä teillä tosiaan taida elämässänne kovin suuria ongelmia olla, jos tuollaisesta tulee "kynnyskysymys". No, se pitää paikkana, meillä on muuten oikein hyvä suhde, mutta tästä aiheesta -seksin määrä- on nyt viime aikoina tullut pientä erimielisyyttä.

Ja vielä lisäyksenä (mieheni pyynnöstä) tarkennan, että suhteemme alussa, noin neljä vuotta sitten, olin minä se aktiivisempi osapuoli ja tätä jaksaa mies aina hehkuttaa. Eli silloin siis harrastimme seksiä jopa monta kertaa päivässä. Nyt mieheni kokee tavallaan tulleensa petetyksi, kun en olekaan samanlainen kuin silloin. Minusta tämä on normaalia, kun velvollisuudet ym. ovat lisääntyneet, mies taas ei ymmärrä/halua ymmärtää näiden asioiden vaikuttavan seksiin mitenkään.
7643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Meillä on hieman samantapainen tilanne. Ollaan oltu yhdessä nelisen vuotta ja alkuaikoina meilläkin minä olin se, joka teki enemmän aloitetta ja seksiä oli hyvin usein. Tuosta on minunkin mieheni sanonut, että hänellä on siitä syystä hieman harhaanjohdetu olo. Nykyään yhden lapsen äitinä ja toinen tulossa, en enää jaksa, eikä huvita harrastaa sitä seksiä niin usein, tämä muuttui oikeastaan ekan syntymän jälkeen. Mutta meillä ei harrasteta seksiä kuin ehkä kerran parissa viikossa. Mulla on vähän sellainen, että voisin "antaa" useamminkin, mutta mies ei halua, jos en ole täysillä mukana. Mistään muusta meillä ei paljoa riideläkään, kuin seksin vähyydestä. Minä koen huonoa omatuntoa siitä, että minun ei tee mieli enempää ja miestä harmittaa kun saa niin vähän.

Äänestä

...noin yleistettynä korostuu miehen ja naisen biologiset erot. Naisen on huomattavsti vaikeampi syttyä seksiin, kiihottua, nollasta sataan lyhyellä ajalla kun taas miehelle se yleensä on helpompaa. Naisen kiihottuminen vaatii aikaa, ei välttämättä esileikkiä niinkään vain ajatusta seksistä ja sille lämpenemistä. Syyllisyydentunteet siitä ettei tahdo koko ajan vaika toinen tahtoisi, vievät loputkin halut takuulla.

Pari vinkkiä sekä miehellesi että sinulle. Yksi; mies, anna aikaa. Vaikak se kuulostaa tylsältä, sopikaa ajankohta seksille. Pairn tunnin päästä, kun ruoka on syöty, lapset laitettu nukkumaan, tms. Anna naiselle aikaa lämmetä ajatukselle, eikä tuntea että ollaan haaroissa kiinni ensimmäisenä. Puhu ja pussaa, kosketa vaikka et odottaisi seksiä. Pidä huolta siitä että jokainen kerta kun halaat, ei vaimon mielessä ole ensimmäisenä "jahas, taas mentiin".

Ja toinen, olkaa avoimia. Joskus ei huvita, ja jos halut eroavat toisistaan paljon, on tehtävä kompromisseja. On osattava sanoa ääneen "nyt en tahdo", ja toisen on osattava ottaa torjunta vastaan, vaikka hetken tuntuisi pahaltakin. Miehellä ON ne kaksi kättä myös. Joskus voi haluttomampi osapuoli myös lähteä seksiin mukaan ilman että huvittaisikaan, ei orgasmin saaminen joka kerta ole mikään pakko. Ymmärrän hyvin sen että kun mielessä pyörii tuhat eri asiaa lapsista kauppalistaan, on lähinnä ärsyttävää toinen tunkemassa omine haluineen siihen :D senkin ärsytyksen voi panna sivuun hetkeksi, tehdä temput, ja kiitos. Se ei ole alentavaa, vaan kompromissi. Eikä sitä pidä tehdä joka kerta! Pitää olla myös oikeus kieltäytyä ilman että siitä tulee mykkäloulu tai kolmas maailmansota.

***

Äänestä

Mun mielestä kerran viikossa on taas aika vähän varsinkin jos aikaisemmin on ollut toinen tahti. Varsinkin jos miehesi osallistuu lapsenhoitoon ja kotitöihin ja koet saavasi tarpeeksi unta. Uni meinaan menee AINA seksin edelle, tuntuu että sitä ainakaan minun mieheni ei aina ymmärrä.;) Itse odotan nyt toista lasta ja meillä on tullut pieneksi ongelmaksi tuo seksin vähyys kun minua ei vaan kiinnosta. Kyllä silti koitetaan kerran viikossa tai kahdessa viikossa vähintään harrastaa ja sekin on mielestäni aika vähän. Minua asia vaivaa varmaan enemmän kuin miestäni vaikka meillä ei edes ole sellaista asetelmaa että olisin ollut aktiivisempi kuin mieheni. Joka päivä tuskin kukaan jaksaa seksiä harrastaa eikä ainakaan monta kertaa päivässä varsinkin kun on pieni lapsi eli se on kyllä kohtuutonta mieheltäsi.

Äänestä

Meillä harrastellaan suunnilleen kerran kuukaudessa ja parisude voi ihan hyvin :)

Äänestä
  • ...

    Äänestä

  • miehesi mielestä.. kirjoitti:

    ...

    seksiä n. 1 kk tai joskus jopa harvemmin.Ja mieheni on tyytyväinen.Asiasta on nimittäin niiiin paljon ja usein puhuttu että tiedän mieheni ajatukset.Meille molemmille riittää nykyinen määrä.Hellyyttä kyllä muuten osoitetaan paljon.

    Äänestä

JOsku pitää vain ymmärtää, että omat intohimot ja halut on asetettava takavasemmalle ja elettävä sitä elämänvaihetta, minkä on aikaan saanut. Jos miehesi ei ymmärrä, ettei aina tee mieli, et voi sille mitään; miehesi on itse tajuttava tilanteen absurdius.

Ilmeisesti miehesi ei saa kunnon tyydytystä tai on jonkin asteinen seksiaddiksi koska ei tyydy kohtuulliseenkaan seksimäärään. SInun ei taas missään nimessä pidä potea huonoa omaa tuntoa "haluttomuudestasi", eikähäön sinulla ole muutakin mietittävää ja tekemistä, toivottavasti on!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mieheni.... kirjoitti:

Päätinpä kysellä teiltä hyvät kanssasisaret, että mitä mieltä olette tällaisesta meidän perheen pikku "ongelmasta". Tilanteemme on sellainen, että meillä on vauva, 11 kk ja miehellä 7-v lapsi, joka asustelee meillä kaksi päivää viikossa. Harrastamme mieheni kanssa seksiä n. 1-2 kertaa viikossa. Seksi on erittäin hyvää ja tyydyttävää, itse saan aina pari kolme orgasmia per kerta. Mieheni kuitenkin haluaisi seksiä lähes joka päivä ja toisinaan jopa pari kertaa päivässä. Mitä enemmän sitä harrastamme sitä enemmän hän haluaa. Kun minä en kuitenkaan ihan tällaista tahtia jaksa/ehdi, alkaa mieheni mököttämään. Minua tilanne ahdistaa ja tunnen itseni pihtariksi, vaikka en itse asiassa tunne kaveripiiristäni ainuttakaan lapsiperhettä missä seksiä harrastettaisiin edes näin usein kuin meillä.

Sanoin tuossa juuri äsken miehelle, että kysynpä huvikseni täältä miten muilla nämä asiat menee. Eli vastauksia odottelen. Mieheni pyynnöstä tarkennan vielä sen verran, että hän osallistuu erittäin hyvin kodin ja lastenhoitoon, joten en väitä olevani mikään umpiväsynyt äiti, joka ei uupumukseltaan muuta jaksa. Minulle vaan riittäisi tuo pari sekstailua viikossa oikein hyvin ja muun lapsilta ja kodinhoidolta liikenevän vapaa-ajan käyttäisin mielelläni vaikka urheiluun, sillä haluan pitää itseni kunnossa, tai paremminkin haluaisin päästä kuntoon ja eroon vielä noin seitsemästä raskauskilosta.

Joku voi nyt naureskella, että eipä teillä tosiaan taida elämässänne kovin suuria ongelmia olla, jos tuollaisesta tulee "kynnyskysymys". No, se pitää paikkana, meillä on muuten oikein hyvä suhde, mutta tästä aiheesta -seksin määrä- on nyt viime aikoina tullut pientä erimielisyyttä.

Ja vielä lisäyksenä (mieheni pyynnöstä) tarkennan, että suhteemme alussa, noin neljä vuotta sitten, olin minä se aktiivisempi osapuoli ja tätä jaksaa mies aina hehkuttaa. Eli silloin siis harrastimme seksiä jopa monta kertaa päivässä. Nyt mieheni kokee tavallaan tulleensa petetyksi, kun en olekaan samanlainen kuin silloin. Minusta tämä on normaalia, kun velvollisuudet ym. ovat lisääntyneet, mies taas ei ymmärrä/halua ymmärtää näiden asioiden vaikuttavan seksiin mitenkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu