Aika vähissä oli näköpiirissä olevat purjeet eilen, kun vaihdoin kolmosen fokkaan ja isoon 2. reivin. Nekin harvt veneet, joissa keppi oli, ajoivat parasta vauhtiaan laituriin naruja kiinnittelemään.
Taas nähtiin mihin oloihin nykyveneet on suunniteltu: Alle 10 m/s ja sekin mieluusti perän puolelta!
Taas nähtiin mihin oloihin nykyveneet on suunniteltu: Alle 10 m/s ja sekin mieluusti perän puolelta!
Vastaukset 30
Vanhimmat
Vaimon ja kolmen lapsen kanssa. Kunnon tuuli ja mainingit tekivät terää. Veneenä 40 v vanha puuskandi.
Kyllä Airistolla oli eilen liikennettä ja ihan purjeillakin...
Miksi mennä tuollaisella paskakelillä merille.
Me vaimon kanssa lämmitettiin sauna, laitettiin porealtaaseen vähän vaahtoa ja ihailtiin porealtaasta kaarevan lasiseinän läpi kun aallot löi rantaan, saunassakin on lasiseinä, sieltäkin meri näkyy.
Saunan jälkeen otettiin liha uunista, nautittiin hyvästä ruoasta punaviinin kanssa, ja loppuilta nautittiin toisistamme.
Parasta viihdettä mitä myrskyiltoina voi tehdä.
Aamulla huomasin että lehdetkin olivat melkein kaikki tulleet puista alas, kohta pääsee haravoimaan ja sen päälle saunaan....
Purjevene on ollut hallissa jo yli viikon.
Minulla oli vain genua osittain auki kun tulin sivuvastaseen Rymättylän länsipuolelta Airiston lomakeskuksen lähellä olevaan satamaan. Lopussa meno
oli vähän myötäsempää. Itselläni vanha skandi, mutta kyllä merellä näkyi nykyveneitä ihan yhtä paljon kuin vanhojakin. Tosin olin ainoa sillähetkellä vähänkään vastaseen menevä. Oli hyvä keli, tosin laituriin tulo yksin hieman ongelmallinen.
tuona sunnuntaina kotimatkalla lähes täysmyötäiseen yli 8 kn, parhaimmillaan yli 9 kn. Isossa yksi reivi, genua sisässä. Vepsän välistä mentäessä jouduttiin heittäämään ympäri ja odottamaan, että yksi motoristi ehtii välistä ensin, kun ei sen aikeista ottanut selvää. Sitten ohi vaan. Jalkoihin jäi pari muutakin motoristia. Ehdottomasti kauden hienoin viikonloppu 3-5.10.) (HKI-Raisio).
oli muuten telfa cat 27.
Niin. Reipasta mukavaa purjetuulta oli eilen myös
Espoo - Porkkala vesillä.
Mutta lounaisille merialueille oli annettu myrrskyvaroitus ja todettiin (joku kuuntelemani säätiedotus), että nopeasti voimistuvaa etelätuulta...
Aallonkorkeuskin taitoi olla eilen aika
tapissaan lounaisilla merialueilla (6-9 m).
Vaikka osaava vetelee CA:lla tuossa tilanteessa,
niin eikö ole ihan viisasta hakeutua satamaan,
kun kova keli on tiedossa?
Sanotaanhan, että varovaisuus ei arkuutta vaan viisautta. ;)
Ja merta ei pidä pelätä mutta kunnioittaa.
Oma tuloni eilen yksin satamaan sivutuuleen, joka on toki suojassa aalloilta, mutta ei tuulelta, aiheutti 6 tonnin veneeni kanssa
kyllä kylmän hien kainaloihin.
Mutta tuurillahan ne laivatkin seilaa, sanotaan.
Mukavia, mutta ei myrskyisiä, loppukauden kelejä! :)
laittakaas juutuubiin videota näkyville kun noin komeassa kelissä menette. Itse kävin vaan tarkistamassa että kiinnitysköydet pitää.
että Utön vesillä oli tuolloin vain rahtialuksia ja luotsikutteri.
Sulla on ilmeisesti vahingossa sama nimimerkki kuin muuan tunnetulla kalastustoimittajalla. Ehkäpä kannattaisi vaihtaa se jottei sua sekoiteta toiseen...
On muuten samannimisiä henkilöitäkin. :)
Kalastustoimittaja voi puolestani ihan vapaasti muuttaa nikkiään! ;D
Älä selitä, sä oot kuitenkin ottanut ton toimittajan nikin ihan tarkotuksella. Koitat vaan herättää tällä palstalla huomiota jotta jengi luulis että oot joku kova äijä. Sä vaan nöyryytät itseäs käyttämällä toisten nimimerkkiä!
"Ja merta ei pidä pelätä mutta kunnioittaa".
On helppo sanoa, ettei pidä pelätä.
Esitän väitteitä:
Se joka ei ole koskaan pelännyt merellä, ei ole vielä liikkunut tarpeeksi pitkään merillä - tai valehtelee.
Terve pelko ja paniikki ovat eri asioita. Paniikki merellä voi olla yleisin syy vääriin päätöksiin ja johtuu kokemattomuudesta yhdistyneenä psyykiseen heikkouteen.
Väitän myös, ettei hyvän onnen, "tuurin", varaan kannata laskea yhtään mitään. Merimiestaito ei ole tuuriin luottamista.
Joskus kovalla kelillä on viisaampi pysytellä kaukana rannikoista kuin hakeutua satamaan!
Minä en ole koskaan pelännyt missään, mitään.
En merellä enkä ilmassa kuin en maallakaan.
Miksi pelätä?
Toisaalta, en kyllä kunnioitakkaan merta, minulle meri on vain elementti likkua, ei sitä tarvi pelätä tai kunnioittaa.
Ilmeisesti tämä kalastustoimittaja on sitten jotenkin erityisen kova jätkä?
Nikkini juontuu ihan etukirjaimistani.
En tunne enkä tiedä ketään kalastustoimittajaa.
Itse kyllä kalastan aktiivisesti. ;)
En pyri herättämään mitään sen kummempaa
huomiota enkä nöyryytä itsäni kuin ehkä itseni edessä. Aika kova äijä kyllä tunnustan olevani, toivottavasti positiivisessa mielessä.
Kakistappa nyt asiasi ulos, jos on herneitä nenässä tai muuten paha olla!
Kenen kanssa muuten keskustelen?
pelännyt useamman kerran merellä ollessani niin liikkeessä kuin myös satamassa huonolla kelillä joko veneeni, matkustajieni tai itseni puolesta.
Vene kulki hyvin eilen. Tuulet olivat 12-14m/s ja venevauhti parhaimmillaan jopa 13 solmua. Reivejä ei tarvinut käyttää joskaan ihan spinnua ei viitsinyt ajattaa.
Vähissä kyllä olivat vastaantulleet purjeveneet joka oli harmi sinänsä, koska keli oli loistava.
pikkuskandipapparaisten täytyy täällä kehua sankaripurjehduksiaan, heikko itsetunto vai alemmuudentuntu pienestä veneestä?
Iso lyssi GK:n kisassa,oli varmaan maan uusin vene kun oli firman esittelyvene eikä yhtään myyty,ajettiin spinnulla eikä myöskään tarvinnut reivata vaikka Rajakarilla oli keskituuli 18ms.
Miten sitä spinnua reivataan?
et tunne purjehdusta muuten kuin netin kautta.
Edellisessä viestissä sanottiin, että ajettiin spinnulla eikä tarvinnut reivata. Jokainen, joka tietää jotain purjehduksesta, ymmärtää, että kyseessä on kaksi eri asiaa. Reivaus kohdistuu isoonpurjeeseen. Jos asian halusit tahallaan ymmärtää väärin, olitko kisassa mukana tuloksella DNS tai DNF?
Joo aivan varmasti otetaan uudella tuntemattomalla veneellä spinnu ylös kun tuulee hetkellisesti yli 20m/s...
Mene virtualipurjehtimaan jonnekin muualle ettei satu,kun spinnu-broachia tai kiinalaista, kahvikupin kaatuessa..
D E L S E G L I N G S R E S U L T A T P E R K L A S S
Tävling: October08 041008 - 051008
A R R A N G Ö R: Gullkrona kryssarklubb r.f.
Plats: Airisto
Banans längd: 20.00 nm
Vindstyrka: 8 - 10
--- OISKO SITTEN BOFORIA?!?
lukea tulostaulua, niin huomaisit että tuo 8-10 on ensimmäisen lähdön, eli lauantain tuulilukema. Sunnuntaina on tuullut tuon mukaan 10-17 ja tuuli oli tosiaan kovimmillaan kisan puolivälin jälkeen.
Gratulis. Du är en verklig sjöman. Var ni med er ny båt för första gången på sjön? Var det EF34 ni vann?
Että silloin syksyllä ja aikaisin keväällä kun olisi kunnon tuulia jolloin ne purjeveneetkin etenisivät kunnolla, niin ne paatit ovat kuivalla maalla. Ja sitten sadatellaan ja valitetaan se hellehattu päässä ne kolme kuukautta kesällä kun tuulet on huonoja eikä vene kulje. Surullista mutta totta.
veneilystä haetaan muita(kin) asioita kuin maksiminopeita purjehduksia. Se on aina mukavuudesta ja veneilynautinnosta pois, jos olosuhteet ei salli hellevarustusta. Sadetta ja kylmää on turhan paljon huhti-toukokuussa ja syys-lokakuussa.
Kyllä löytyy pöljiä juttuja kun näitä arkistoja kaivelee. Osaako joku sanoa miksi näitä vanhoja posteja pitää kommentoida numerolla eikä omalla nimimerkillä?
Tää oli vaan tän numerohöperehtijän vanhojen nostoa, Mutta kun juuri eilen tuli vietettyä muutama tunti iloisesti purjehtien, piti vastata. Sen verran oli vauhtia kuin oikeasti vanhalla veneellä irtoaa. Eikä siellä aivan ainoana veneenä liikkeellä oltu. Tänään olisi jäänyt lähtemättä 20 m/s tuuleen, riitti köysien tarkastus ja kiristely päivällä.