Ja sitten

vaihteeksi tälle palstalle.
Ladan myynti näytti kehnolta jo viime vuonna ja alamäki on edelleen jyrkentynyt. Onhan myynti käytännöllisesti katsoen loppunut niin Suomessa kuin muuallakin länsimaissa.
Edes kotimarkkinoillaan lada ei pärjää. Vientimaita on nykyisin ent.Neuvostotasavallat, Iran ja Egypti.

http://www.hs.fi/autot/artikkeli/AvtoVazin myynti väheni 35 prosenttia/1135225333279?merkki=Lada
6274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Reiskahan se on tehnyt uhrautuvaa työtä tälläkin palstalla ladan alamäen kiihdyttämiseksi.
KIITOS REISKA!!!

Äänestä

korkean kulttuurin maita. Lisäisin joukkoon myös entisen ja mikseipä nykyisenkin Jugoslavian alueet. Hienoja maita kaikki nämä.

Äänestä
  • mitenkään väheksymättä, voi vain todeta että ei voi olla ladalle kunniaksi se että se ei kelpaa kuin näiden maiden markkinoille, ja sinnekin vain polkuhinnalla.
    Jos arvata saa, niin eräs Toljatissa sijaitseva autotehdas tullaan näkemään konkursissa muutaman vuoden sisällä ellei Renault ja Logan onnistu tehtaan modernisoinnissa. Ja vaikka onnistuisikin niin melkoisella varmuudella kuitenkin Lada tulee merkkinä häviämään. Tuotantolinjoilta kun rullaa relluja ja loganeita...

    Äänestä

  • maita kirjoitti:

    mitenkään väheksymättä, voi vain todeta että ei voi olla ladalle kunniaksi se että se ei kelpaa kuin näiden maiden markkinoille, ja sinnekin vain polkuhinnalla.

    En usko että häviää. Jos häviää niin häviää.On täältä hävinny niin monta muutakin automerkkiä esim. Hilmanpimppi.

    Äänestä

  • maita kirjoitti:

    mitenkään väheksymättä, voi vain todeta että ei voi olla ladalle kunniaksi se että se ei kelpaa kuin näiden maiden markkinoille, ja sinnekin vain polkuhinnalla.
    Jos arvata saa, niin eräs Toljatissa sijaitseva autotehdas tullaan näkemään konkursissa muutaman vuoden sisällä ellei Renault ja Logan onnistu tehtaan modernisoinnissa. Ja vaikka onnistuisikin niin melkoisella varmuudella kuitenkin Lada tulee merkkinä häviämään. Tuotantolinjoilta kun rullaa relluja ja loganeita...

    Käykin pikkasen reilumman puoleinen irtisanomisbuumi pikkaisen reilumpi kuin "Kutsetin" kahina. Onpahan patonginpurijoilla kova homma kouluttaa ammattimiehiä linjalle. Entiset kilometritehtaalle ilmeisesti joutuvat. Paikallinen sossu taitaa vaan olla vähän tiukka pivorahojen vonkaajille.

    Äänestä

  • maita kirjoitti:

    mitenkään väheksymättä, voi vain todeta että ei voi olla ladalle kunniaksi se että se ei kelpaa kuin näiden maiden markkinoille, ja sinnekin vain polkuhinnalla.
    Jos arvata saa, niin eräs Toljatissa sijaitseva autotehdas tullaan näkemään konkursissa muutaman vuoden sisällä ellei Renault ja Logan onnistu tehtaan modernisoinnissa. Ja vaikka onnistuisikin niin melkoisella varmuudella kuitenkin Lada tulee merkkinä häviämään. Tuotantolinjoilta kun rullaa relluja ja loganeita...

    Reiska on täysin oikeassa siinä, että kyseiset maat ovat ns. korkean kulttuurin maita. Se pitää täysin paikkansa. Työskentelen matkailualalla, joten olen siinä suhteessa asiantuntija. Firmassamme on paljon kansainvälistä toimintaa. Sekin on fakta, että Lada on suosittu noissa maissa. Myös Bulgaria on tärkeä markkina-alue, sivistysmaita sekin. Vaikuttaa siltä, että korkean kulttuurin maissa tämän päivän ihmiset ovat autovalintojen suhteen laatutietoisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vähän faktaakin kirjoitti:

vaihteeksi tälle palstalle.
Ladan myynti näytti kehnolta jo viime vuonna ja alamäki on edelleen jyrkentynyt. Onhan myynti käytännöllisesti katsoen loppunut niin Suomessa kuin muuallakin länsimaissa.
Edes kotimarkkinoillaan lada ei pärjää. Vientimaita on nykyisin ent.Neuvostotasavallat, Iran ja Egypti.

http://www.hs.fi/autot/artikkeli/AvtoVazin myynti väheni 35 prosenttia/1135225333279?merkki=Lada

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu