YäK

Syvällä bulimiassa mennään, Nyt pitkästä aikaa eka päivä, etten ole mennyt kauppaan, ahmimaan ja oksentamaan. Syy tähän, halu lopettaa. Mielessä pyörii koko ajan ruoka ja herkut. ItseInho ja viha. Pitäis olla laihempi ja ahdistaa kun vloppuna menin ahmimaan pitsan ja sipsejä, joita en kertaKaikkiaan saanut oksennettua poiS.
Mitä te kanssatOVERINI oikein ahmitte ja millaisia määriä? Oletteko millaisia paino/pituus suhteeltanne?
Mää ahmin tavallisemmin karkkia ja keksejä,koska ne saan oksennettuu pois. EsiM vloppuna söin yli puoliKiloa karkkia , levyn suklaata ja keksipaketin. Mutta illalla kun sorruin nälissäni keBabbiin, en saanut sitä ulos ja mikÄ morkkis!
Miksi suolaisia on niin vaikea saada ylös ja mistä johtuu, että esim joskus ei vaan millään saa oksennettuu vaikka kuinka olis huono olo.
2422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mistä aloittaisin? 9 vuotta bulimiaa on opettanu ainaki sen, et jos haluaa saada suurimman osan ahmituista ruuista laattaamalla ulos niin sen ruoan pitää olla nestemäistä. Pahimpia on ne päivät kun jään yksin himaan, ahmin sillon vedessä liotettuja keksejä, kakkua ja leipää, jogurttia, jäätelöä - mitä nyt kaapista sattuu löytymään. Niin ja jos mitään ei löydy niin sitten jauho-kananmuna-sokeri-voi-mössöä. Ajanhaaskausta? Kyllä. Ällöttävää? Todellakin. 175/58(varmaan tullu lisää pari kiloa menkkojen alettua uudelleen ja syömishimon vaivatessa. Hirvittää ajatus puntarilla käymisestä. Olisin 55:n kiloon ihan tyytyväinen %-))
Ite oon huomannu et toi oksentaminen ei joskus vaan onnistu vaikka tunkis koko nyrkin suuhun, kurkku on yleensä parin päivän oksentamissessioiden jälkeen niin turta.. enpä tiedä onko ruuan suolaisuudella mitään merkitystä, mutta jos olit ahminu sen kebabin hörppimättä mitään tai pureskelematta kunnolla...?

Äänestä

Itse ahmin melkeinpä mitä vaan sattuu olemaan, yleensä nuudeleita, jäätelöä, suklaata, leipää, sipsejä, hampurilaisia jne.. Tässä viimeksi ahmin purkin pringlessejä, dippiä, nuudeleita, leipää ja suklaata. Koolta olen 175/68. Aina ennen syömistä ja syömisen aikana juon paljon. Itselläni ei ole sillai kauheita ongelmia oksentamisen kanssa ollut kyllä aina saa nousemaan ylös kun tarpeeks yrittää, mutta joskus käynyt on khyl niin että ei tule kun nesteitä pihalle ja usein jos syö leipää tai sipsejä niin ne tulee sellaisina isoina klönnteinä mikä sattuu varsinkin kurkkuun aika paljon. Syömishäiriöitä sairastellut olen viisi vuotta, mutta oksennellut olen vähän yli vuoden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ahmijaNAINEN kirjoitti:

Syvällä bulimiassa mennään, Nyt pitkästä aikaa eka päivä, etten ole mennyt kauppaan, ahmimaan ja oksentamaan. Syy tähän, halu lopettaa. Mielessä pyörii koko ajan ruoka ja herkut. ItseInho ja viha. Pitäis olla laihempi ja ahdistaa kun vloppuna menin ahmimaan pitsan ja sipsejä, joita en kertaKaikkiaan saanut oksennettua poiS.
Mitä te kanssatOVERINI oikein ahmitte ja millaisia määriä? Oletteko millaisia paino/pituus suhteeltanne?
Mää ahmin tavallisemmin karkkia ja keksejä,koska ne saan oksennettuu pois. EsiM vloppuna söin yli puoliKiloa karkkia , levyn suklaata ja keksipaketin. Mutta illalla kun sorruin nälissäni keBabbiin, en saanut sitä ulos ja mikÄ morkkis!
Miksi suolaisia on niin vaikea saada ylös ja mistä johtuu, että esim joskus ei vaan millään saa oksennettuu vaikka kuinka olis huono olo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu