Ablaatio/SVT

Moro.

Lueskelin näitä keskusteluja itse alkuvuodesta kun jonottelin ablaatiohoitoaikaa ja ajattelin nyt kirjoittaa oman kokemukseni hoidosta ja oireista ym:sta, jos se vaikka jotakuta kiinnostaisi. Rok.

Eli ekan "slaagin" sain vuosi sitten kaverin häissä, jossa hoitelin asioita ja ehkä jopa stressailin vähän niistä, ja kun hommat tuli hoidetuksi kääntyi pulssi. En ensin tajunnut mitä tapahtui muuta kuin että tuli huono olo ja tykytti. Noin 45 min sitä kesti kunnes se kääntyi tömäkällä jaloviina-huikalla(yhden tähden versio - viisi kuplaa).

Seuraavaa tykytystä sai sitten odottaa neljä kuukautta ja se tuli kun oltiin perjantaina oltu kaljoittelemassa ja lauantaina jatkettiin heti aamusta muutamilla tuopeilla ja perus saunomisella ni pam, silloin iski. Kaverit virnuili et "äijä ei jaksa" mut heti tuntui ja sanoinkin siitä ettei kaikki ole kohdillaan. Valittelin sitä sitten taksissa ääneen ja kuski sanoi että vie mut sairaalaan kun oli kuulema itse ollut sydänoireista lekurissa ja homma kuulosti tutulta...mä tinkasin sen viemään silti kotiin, kun lupasin että avovaimo sit heittää mut lääkäriin jos tarttee. No kotona sit emäntä kokeili pulssia ja instana äijä autoon ja sairaalaan.
Sairaalassa sitten vastaanottava mieshoitsu oli iloisen oloinen kun tiskille tärähti haiseva jurrinen sika, mut kun pulssi näytti 248(oli yht. kolme tuntia) niin se ohjasi peremmälle. Siellä sit pari kääntöyritystä jollain lääkkeillä, joista tuli sairaan paha olo kolmeksi sekunniksi(mut kyllä sen kesti) ja kun ne ei auttanut niin sitten äijä unten maille ja näillä tv:stä tutuilla sähkövempeleillä ampeeria riitävästi puliin ni johan helpotti. Illalla sit olin varma kuolemasta kun jäin sinne tarkkailuun ja kone karjui kammiovärinää, mut myöhemmin hoitaja sanoi et se olikin vaan darra. Suosittelen kaikille, joille maistuu keiky liikaa samaa kokemusta..pistää oikeesti miettimään kuinka terveellistä juopottelu on. Rok.

No, aamulla sitten sydäntohtori kävi sanomassa et on sitkee svt ja äijä Ablaatio-jonoon. Sydän oli rakenteellisesti normaali mitä nyt joku snadi vuoto jossain väärässä paikassa, mut ei kuulema mitn vakavaa. Ykkösjonoon pääsin, kesto oli muistaakseni 1-4kk mikä venyi kumminkin puoleen vuoteen.

Söin odotteluajan paria lääkettä (en muista enää mitä), joka jouduttiin tuplaamaan jossain vaiheessa koska slaageja tärähteli viikon välein. Inhottavin tapaus oli kun lääkemäärää oli just kasvatettu ja makasin sydäntarkkailukoneessa kahden lääkärin ja kolmen hoitajan ihmetellessä kun pulssi kääntyili edestakaisin pahimmillaan muutaman sekunnin välein. Härski fiilis kun syke lähti kiihdyttämään sinne kahteensataan ja yli ja hetken päästä taas pam, normi syke ja kolme sekuntia ja - kiihdytyskiihtyykiihtyykiihtyy - ja pam normi syke - ja taas - ja taas. Ajan kanssa sekin sitten rauhottui...huh, kuumottaa vieläkin muistelo. Pieni hetki ennen "slaagia" mulle tuli aina semmoinen olo kuin olisi nieleskellyt ilmaa(pienenä tehtiin niin kun halusi voittaa pierutennis-kilpailun) ja sitten lähti ikäänkuin ilmakupla nousemaan kurkkua kohti ja tossa sydämen kohdalla se tuttu PAM ja tykytys...näin oli siis mulla, en tiedä muiden kokemuksista.

No Ablaatiohoidon aika tuli(sitä ennen oli kyllä jotain esivalmisteluja ym:ta, mut ihan perusmeininkiä) ja kirjauduin aamulla sisään sairaalaan. Menin ensin varusvarastolle, josta sain hienot uudet kamppeet ja siitä sit käpyttelin osastolle. Siellä hoitajat toivotti tervetulleeksi ja näytti sänkypaikan. Seuraavaksi tuli hoitaja ja ajeli munakarvat veke taipeista, niistä kohti johon tehdään haava. Sit pari tuntia perus kuumotusta ja odottelua ja puolilta päivin "kuski" tuli hakemaan(mies joka työntelee sänkyjä työkseen - rock) ja ajeli alakertaan vähän lähemmäksi leikkaussalia toiseen huoneeseen. Siellä laitettiin tippa ja taas vähän odottelua ja kuumotusta.

Sit ne vei leikkaussaliin, joka näytti vähän hammaslääkärin vastaanotolta paitsi 20 kertaa hienommalta. Siellä muutama mukava vanhempi naishoitaja pesi leikkauskohdan(vehkeet) pirtulla ja laitteli tipan kautta jotain puudutusmömmöjä suoneen. Sit tuli John Kirurgi ja puudutti piikeillä viiltokohdan ja "asensi" putkilot suoniin, joiden kautta katetrit viedään sit sydämeen. Se katetrien sydämeenvienti oli jännän tuntusta..kun katetri nousi tohon oikean rinnan kohdalle, oli siinä selkeästi mutka, josta ne kääntyi vasemmalle kohti sydäntä jne. Eli sen räpläilyn kyllä tuntee, mut ei se ollu mitenkään inhottavaa ehkä vähän outoa. Jonkun aikaa touhuttuaan kirurgi alkoi sit ärsytellä sydäntä niillä katetreilla (ilmeisesti sähköllä?) ja sai sen helposti siihen perus slaagiin ja sit alkoi oikoradan etsintä.
Siellä oli ilmeisesti myös joku tarkkaamo josta seurasi pari muutakin tyyppiä operaatiota, koska joidenkin kanssa tämä kirurgimies koko operaation ajan keskusteli. Tai sit sillä oli vaan tosi paha skitsofrenia...no ei. ;)

No jonkin aikaa sitä ropaamista kesti kun kirurgi sit sanoi että he paikallisti oikoradan ja polttavat sen nyt poikki. Mä sanoin vaan et "anna mennä" ja sit tuntui semmoinen pieni tärinä...ehkä vähän semmoinen kun nojaisi jollain hieromalaitteella luuhun eli et koko kroppa resonoi, mut vaan tosi vähän. Just ja just huomasi. Voi olla vaan kuvittelua ja luultavasti onkin, mut mulle tuli sen jälkeen saman tien semmoinen hyvä olo et jes, nyt se lähti. Ehkä se oli vaan jotain säkärin jälkilöylyjä, mut silti. Rok.

No, leikkaussalista mut sit työnneltiin toiseen huoneeseen, jossa tämä sama kirurgi tsekkasi sydämen rakenteen ultralla muut perus EKG:t ja sanoi että ei voi luvata 100% parantumista, mutta että hyvältä kuulema näyttää. Kovia jätkiä p.rkeles. Ja naisia.

Tunnelma leikkaussalissa oli muutenkin mukava ja rento, iskelmäradio soi ja siellä parveili hoitajia semmosessa häröpallossa(armeijatermi) ja ne naureskeli jotain juhannuksen kännitouhujansa. Siitä tuli semmoinen rauhallinen fiilis, että ei tää nyt niin supervakavaa olekaan. Hyvä meininki. Tai sit se oli se crack mitä ne survoi mun suoneen ennen operaatiota. Veti aika veteläksi nimittäin...nukahtelua ja sen semmoista.

Jees, kun kaikki tämä oli ohi niin "kuski" tuli ja kuskasi mut takaisin yläkertaan osastolle ja siellä sit mieshoitaja nykäisi ne putkilot haavasta pois ja painoi haavaa n.20 min umpeen. Vartin kohdalla se kurkkasi haavaa ja sai verisuihkun naamalleen, karu meininki. Ilmeisesti valtimoiden kanssa EI kannata leikkiä.. ;) Se haavan painaminen oli koko spektaakkelin v-mäisin juttu, siitä tuli tosi huono olo ja sen puristussiteen kanssa 5h paikallaan makaaminen oli karseeta. No tähänkin sai tietty lääkityksen eli ei mikään mahdoton juttu.

Seuraavana aamuna sit puristusside pois jalasta ja päivystävä lääkäri tsekkasi miehen kunnon ja kotiin. Jalka oli kipeä pitkään, nilkutin kaksi viikkoa ja kuumotuin jostain (loppujen lopuksi ihan perusjutusta...) haavan alla olevasta rustoutumasta sen verran et kävin siitä lekurissa pari kertaa. Kuukausi piti syödä Aspiriinia et veri pysyi ohuena ettei verihyytymä tärähdä aivoihin, mut muuten sit ihan normaalimeininkiä...beer.

Ja nyt siis on kolme kuukautta hoidosta eikä yhtään oireita ole ollut ja tällä viikolla pitäisi mennä lääkäriin EKG:hen jossa todetaan mies mitä luultavimmin parantuneeksi.
Siinähän sitä oli...kolmessa kuukaudessa meinaa jo unohtaa osan, mutta olihan tuossa jo jotain jos jotakuta aihe kiinnostaa. Ja koko paska tuli maksamaan muistaakseni 74 naurettavaa euroa reilu huntti lääkärikäynteihin ja lääkkeisiin eli ei mitn. Kyllä taas maksaa vähän aikaa mielellään veroja! Tulee väkisin mieleen, että jos olisin syntynyt jossain Mbwalagassa niin tärisisin vieläkin jossain savimajassa ellen olisi jo montussa..rock.

Kiitos.
163236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Vaikka aihe on vakava, niin kyllä oli hauskaa juttuasi lukiessani! Kiitti tarinastasi!
Ehkei mulla olekkaan viä mitään hätää, oon vasta 3 kertaa vuoden aikana heränny tykytyskohtaukseen, jossa pulssi ollu noin 200 ->, ja päässä pyörii ja on huono olo, ja varma et nyt lähtee henki!
Oliks sulla muutaku toi tykytys ja outo fiilis?

Äänestä
  • Mukavaa että jutusta oli iloa, rok! ;)

    Eli ei mulla sen kummempia oireita ollu ku noita tykytysjuttuja. Niitä alkoi ajan myötä ehkä vähän jopa hallitsemaan..huomasin ainakin että kun menee selälleen ja nostaa jalat ilmaan niin se lopetti tykytykset muutaman kerran. Myös hengityksen pidättäminen ja sormien kurkkuun survaisu jeesasi ajoittain.
    Eli olisiko niin että mikä tahansa semmoinen kroppaa "shokeeraava" toiminta voi siis auttaa. Eli seuraava tykytys kun tulee niin potkaise reippaasti vaikka varvas pöydän kulmaan tai jotain...heh! =) No älä potkase..

    Äänestä

Moro ! Juu kyllä oli hyvä tarina ja näyttää kaikki menneen hyvin. No minäkin olen kärsinyt noista samoista oireista jo semmoset 4 vuotta ja polilla on saanut juosta jos mihinkin aikaan vuodesta / päivästä ja yöstä ..ei siis ollenkaan kivaa. Sitä hieman ihmettelin tuossa sinun jutussasi, että heti lekuri laittoi sinut tuohon Ablaatiojonoon ! minua ei ole laitettu vaikka olen sitä monasti kysellyt ! Lekurit sanovat vaan, että ei siitä minulle apua ole . Nyt kuitenkin olen päättänyt runnoa itseni siihen jonoon
vaikka kuinka pamahtelisi !! he ,,no kuitenki ?
Montako kertaa silitysraudoilla sinun rytmit käännettin ennenkuin siihen jonoon pääsit, vai pääsitko tosiaan heti tuon parin kerran jälkeen.
Ja sitäkin hieman ihmettelen kun kerran kunnon juhlien jälkeen polilla toteavat sinulle, että jonoon vaan.. koska aika yleisti on tiedossa se, että brenkun kanssa pelaaminen usein saa pumpun pamahtelemaan !! Niin ja vielä ? missapäin Suomea tämä ablaatio tehtiin.

Kiitos vielä kerran !!

Äänestä
  • Moi.

    Joo, se oli sen ensimmäisen sairaalareissun jälkeisenä aamuna kun tämä kardiologisetä tuli tutkimaan sydäntä ultralla ja sanoi, et tää on aika selkeä homma ja että hän suosittelee mua siihen hoitoon ni ei tartte nuoren miehen syödä lääkkeitä lopun ikäänsä. Sitten tuli joltain suomen kovimmalta sydänkirurgihahmolta vielä vahvistus siihen että tämä sairaus on mallia "voidaan ja kannattaa korjata ablaatiolla" ja näin pääsin jonoon.
    Silitysrautoja maistoin vaan kerran ja tuohon juopotteluhommaan vielä, että oikoratahan on synnynnäinen vika eli ei mun kaljoittelu siihen liity. Toki niissä vapinoissa lähti sydän muljuamaan helpommin, mutta sama slaagi lähti usein myös urheilusuorituksen jälkeenkin eli ei ne siitä jeesustellut ollenkaan. Kerran yksi vanhempi hoitaja tuli kysymään, että onko mulla alkoholiongelma mut ei muuta..
    Ja mun hoito tehtiin Helsingissä Meilahden sairaalassa.

    Mutta hyvät syksyn jatkot ja toivottavasti lekurit löytää tuohon sunkin tautiisi sopivan hoidon jos ei ablaatio kerran tehoa!

    Äänestä

Kiits kovasti selonteostasi sait sen kuulostamaan aikas iisiltä vaikka ei se sitä ole. Viis vuotta kärvistelly kans asiassa ja nappeja menee jonkin verran. Silti noin vuosi sitten ei mun sydänlekuri suositellu tota toimenpidettä siinä kuulema omat riskinsäkkin.Olisin kyl ollu valmis ko ei tää mukavaakaan ole.Pumppu kun hakkaa väillä alle sataa ja sekunnissa 170 ja taas alas,tunne on aikas voimia viepä.Mulle on tehty v.2004 kahden kk aikana viisi sähköistä siirtoo ja muutama sen jälkeenkin,viimeksi kaks viikkoa sit.Ilmeisesti ei napit pure kun tuli vatsan kanssakin ongelmii(ööh)Huomenna menossa skopiaan enivei jos nyt selviis siitäkin jotain.Kul sit viettäis riemukasta elämää jos vois tai onhan sitä voinutkin,ehkä toi sydän ei siit juur tykkääkkään...vaan minkäs sitä luonteelleen voi kun ei nautinnoista pääse eroon niin vaan( en spurgu kumminkaan ole kait))))
Voimisia sulle ja syksyn jatkoja
t: jo keski-ikäinen kärvistelijä

Äänestä
  • Moros.

    Joo, kyllä ne mullekkin kertoili noista riskeistä. Lähinnä mun tapauksessa oli se onni että tämä oikorata oli niin hyvässä paikassa ettei sen vieressä ollut oikeita ratoja lähellä, joten ne uskalsi hoitaa sen. Jos ne olis polttanut väärän radan poikki niin syke olisi laskenut kuulema tonne kolmeenkymppiin ja se olisi tarkoittanut tahdistinta lopuksi ikää. Eli on tossakin hoidossa siis riskinsä..
    Mutta näinhän se on että näillä korteilla pelataan mitkä on saanut ja täytyy vaan pitää huumori yllä ja eikun lisää paskaa housuun..

    Hyvät jatkot ja parempia sykkeitä jatkossa(näin kai voi tällä palstalla toivotella)! =)

    t:Nykyään jo paljon vähemmän nautintoaineita käyttävä

    Äänestä

5 v sitten.Minulla tykytykset alkoi 16 v ja nyt 42 v.Yhden kerran sähköä vain annettu,muuten kohtaukset meni ohi päivystyksessöä käydessä,kun annettiin suoneen lääkitys.Minun ei tarvinnut edes kerjätä lääkäriltä,että pääsisinkö ablaatioon.Itse lääkäri ehdotti,vaikka minulla saattoi mennä pitkäki aika,kun kohtauksia tuli.Minun ei kyllä tarvinnut operation jälkeen syödä mitään lääkkeitä,niinkuin sinulle oli tehty. Nyt tosiaan operaatiosta aikaa 5 v,eikä sen jälkeen ole tullut kyseisiä rytmihäiriöitä.tsemppiä vaan jatkoon.

Äänestä
  • Moi ! Missäpäin Suomea sinulle operaatio tehtiin ?

    Äänestä

  • Moro.

    Joo, luulen että ablaatiojonoon pääsee silloin kun tauti sitä vaatii. Ei kait siinä sen kummempia. Ja ne lääkkeet hoidon jälkeen oli näitä jälkikomplikaatioita varten eli ettei haavasta lähde jotain verihyytymää kiertämään suoniin..se oli siis pelkkää veren ohennusta. Mutta mukava on kuulla että oot ollut oireitta noin kauan. Meikäläisestä on tullut ihan vainoharhainen jo noiden tykytysten kanssa...pelästyn vieläkin esim. hikkaa tai jotain mahan murinoita, mut ehkä se pikkuhiljaa loppuu se pelkääminenkin. Rok.

    Ja hyvät jatkot sullekkin!

    Äänestä

  • tehty kirjoitti:

    Moi ! Missäpäin Suomea sinulle operaatio tehtiin ?

    Oulun yliopistollisessa sairaalassa.

    Äänestä

Täytyypä lisätä vielä tähän tämän sairasteluajan viimeisestä lääkärikäynnistä.

Eli tarkoituksena oli siis käydä kolmen kuukauden päästä operaatiosta jälkitarkastuksessa, jossa terveyskeskuslääkäri tsekkaa miehen kunnon ja julistaa parantuneeksi jos voinnit EKG:t on ok. No minäpä sitten terkkarille, jossa Virolainen naislääkäri(Virolaisissa ja naislääkäreissä ei sitten ole mielestäni mitään vikaa, tämä vain sattui olemaan molempia..) joka kysyi että miksi tulin ja mikä on vikana? Selitin tilanteen jälkitarkastuksesta, jonka jälkeen Rva Lääkäri kuunteli mun KEUHKOT ja kertoi että olen parantunut. Ei oo mikään ollu vähään aikaan noin ROCK!

Heipä hei.

Äänestä
  • Voi hyvän tähden sentään.

    Naiseläjä saattaa olla oikeassakin, mutta itse en enää luota minkään valtakunnan konitohtoriin tai puoskariin, paitsi kardiologeihin. Monesta syystä. Suosittelen kyllä samaa.

    Äänestä

luin mahtavan kirjoituksesi kyseisestä operaatiosta (kun vasta nyt satuin löytämään tämän) ja pakko oli mainita että taidat olla Juha Vuorinen numero2 (ellet itse aito Vuorinen :)

Hyvä että toimenpide sujui kohdallasi ihan hyvin ja että nyt on asian suhteen kaikki ok?

Minullekin tehtiin sama operaatio Kuopiossa vuonna miekka ja kirves (eli 1998) ja onnistui hyvin.
Paitsi että siitä aiheutui muljahdukset joita on n.10 000 päivässä ja siksi joudun edelleen syömään lääkkeitä. Mutta ei tykyttelyjä enää ja se on pääasia!

Hyviä jatkoja! :)

-nainen 29vee

Äänestä
  • Terehdys!

    Kyllä toimenpide tais mennä ihan hyvin kun ei oo enää tykyttellyt. Mullakin tosin muljahtelee n. kerran päivässä(väsyneenä, krapulassa, ylensyöneenä enemmän) mutta se taitaa olla suht normaalia. Musta tuntuu et niitä ei ennen vaan tajunnu, mut nyt kun on maannu sydänkoneessa tarpeeksi ni tajuaa paremmin kaikki ylimääräiset iskut. Ehkä niitä on ennen luullut närästykseks tai jot...

    Mutta hyvät jatkot sullekkin!

    Äänestä

  • old_profile_15518 kirjoitti:

    Terehdys!

    Itselleni tehtiin kyseinen toimenpide meilahdessa viikko sitten. Ajattelin tulla tänne jakamaan oman kokemukseni, mutta luettuani ton ensimmäisen tarinan, näen oman tarinan kirjottamisen turhaksi. Muuten oma kokemus oli lähes sanasta sanaan noin, paitsi itselläni hiekkapussin kanssa (paikallaan) makoilua 6tuntia, jonka jälkeen pääsin jaloittelemaan. Kävinpä sitten vessassa poistamassa ISON paskahädän, jonka seurauksena valtimo alkoi taas vuotaa(JA TAAS 4TUNTIA LIIKKUMATTA SELÄLLÄÄ....PRRRKLE!!)
    Kaikenkaikkiaan helppo toimenpide ja meilahden henkilökunta hoiti homman hienosti...kiitos heille siitä!
    Näin lopuksi kehotan teitä ketkä olette kyseiseen toimenpiteeseen menossa: ÄLKÄÄ HÖTKYILKÖ LIIKAA SEN PAIKALLAAN MAKOILUN JÄLKEEN!!!!!!

    Äänestä

Minua ainakin pelottaa tuo aplaatio, viedäänhän siinä ainoaan sydämeen romuja ja poltellaan :-). Minulla paukahtaa svt päälle aina voimakkaassa rasituksessa, pulssi 180, siihen Adenocoria, jonka jälkeen alta paljastuu sykkeen laskun jälkeen flimmeri/flutteri joka pariin otteeseen käännetty lääkkeillä, nyt viimeksi sähkölllä humausnukutuksessa.Nyt sitten aplaatioharkintaan ja voin sanoa että pelottaa........................siis ei toimenpide sinällään vaan mahdolliset komplikaatiot.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

GlennHughes kirjoitti:

Moro.

Lueskelin näitä keskusteluja itse alkuvuodesta kun jonottelin ablaatiohoitoaikaa ja ajattelin nyt kirjoittaa oman kokemukseni hoidosta ja oireista ym:sta, jos se vaikka jotakuta kiinnostaisi. Rok.

Eli ekan "slaagin" sain vuosi sitten kaverin häissä, jossa hoitelin asioita ja ehkä jopa stressailin vähän niistä, ja kun hommat tuli hoidetuksi kääntyi pulssi. En ensin tajunnut mitä tapahtui muuta kuin että tuli huono olo ja tykytti. Noin 45 min sitä kesti kunnes se kääntyi tömäkällä jaloviina-huikalla(yhden tähden versio - viisi kuplaa).

Seuraavaa tykytystä sai sitten odottaa neljä kuukautta ja se tuli kun oltiin perjantaina oltu kaljoittelemassa ja lauantaina jatkettiin heti aamusta muutamilla tuopeilla ja perus saunomisella ni pam, silloin iski. Kaverit virnuili et "äijä ei jaksa" mut heti tuntui ja sanoinkin siitä ettei kaikki ole kohdillaan. Valittelin sitä sitten taksissa ääneen ja kuski sanoi että vie mut sairaalaan kun oli kuulema itse ollut sydänoireista lekurissa ja homma kuulosti tutulta...mä tinkasin sen viemään silti kotiin, kun lupasin että avovaimo sit heittää mut lääkäriin jos tarttee. No kotona sit emäntä kokeili pulssia ja instana äijä autoon ja sairaalaan.
Sairaalassa sitten vastaanottava mieshoitsu oli iloisen oloinen kun tiskille tärähti haiseva jurrinen sika, mut kun pulssi näytti 248(oli yht. kolme tuntia) niin se ohjasi peremmälle. Siellä sit pari kääntöyritystä jollain lääkkeillä, joista tuli sairaan paha olo kolmeksi sekunniksi(mut kyllä sen kesti) ja kun ne ei auttanut niin sitten äijä unten maille ja näillä tv:stä tutuilla sähkövempeleillä ampeeria riitävästi puliin ni johan helpotti. Illalla sit olin varma kuolemasta kun jäin sinne tarkkailuun ja kone karjui kammiovärinää, mut myöhemmin hoitaja sanoi et se olikin vaan darra. Suosittelen kaikille, joille maistuu keiky liikaa samaa kokemusta..pistää oikeesti miettimään kuinka terveellistä juopottelu on. Rok.

No, aamulla sitten sydäntohtori kävi sanomassa et on sitkee svt ja äijä Ablaatio-jonoon. Sydän oli rakenteellisesti normaali mitä nyt joku snadi vuoto jossain väärässä paikassa, mut ei kuulema mitn vakavaa. Ykkösjonoon pääsin, kesto oli muistaakseni 1-4kk mikä venyi kumminkin puoleen vuoteen.

Söin odotteluajan paria lääkettä (en muista enää mitä), joka jouduttiin tuplaamaan jossain vaiheessa koska slaageja tärähteli viikon välein. Inhottavin tapaus oli kun lääkemäärää oli just kasvatettu ja makasin sydäntarkkailukoneessa kahden lääkärin ja kolmen hoitajan ihmetellessä kun pulssi kääntyili edestakaisin pahimmillaan muutaman sekunnin välein. Härski fiilis kun syke lähti kiihdyttämään sinne kahteensataan ja yli ja hetken päästä taas pam, normi syke ja kolme sekuntia ja - kiihdytyskiihtyykiihtyykiihtyy - ja pam normi syke - ja taas - ja taas. Ajan kanssa sekin sitten rauhottui...huh, kuumottaa vieläkin muistelo. Pieni hetki ennen "slaagia" mulle tuli aina semmoinen olo kuin olisi nieleskellyt ilmaa(pienenä tehtiin niin kun halusi voittaa pierutennis-kilpailun) ja sitten lähti ikäänkuin ilmakupla nousemaan kurkkua kohti ja tossa sydämen kohdalla se tuttu PAM ja tykytys...näin oli siis mulla, en tiedä muiden kokemuksista.

No Ablaatiohoidon aika tuli(sitä ennen oli kyllä jotain esivalmisteluja ym:ta, mut ihan perusmeininkiä) ja kirjauduin aamulla sisään sairaalaan. Menin ensin varusvarastolle, josta sain hienot uudet kamppeet ja siitä sit käpyttelin osastolle. Siellä hoitajat toivotti tervetulleeksi ja näytti sänkypaikan. Seuraavaksi tuli hoitaja ja ajeli munakarvat veke taipeista, niistä kohti johon tehdään haava. Sit pari tuntia perus kuumotusta ja odottelua ja puolilta päivin "kuski" tuli hakemaan(mies joka työntelee sänkyjä työkseen - rock) ja ajeli alakertaan vähän lähemmäksi leikkaussalia toiseen huoneeseen. Siellä laitettiin tippa ja taas vähän odottelua ja kuumotusta.

Sit ne vei leikkaussaliin, joka näytti vähän hammaslääkärin vastaanotolta paitsi 20 kertaa hienommalta. Siellä muutama mukava vanhempi naishoitaja pesi leikkauskohdan(vehkeet) pirtulla ja laitteli tipan kautta jotain puudutusmömmöjä suoneen. Sit tuli John Kirurgi ja puudutti piikeillä viiltokohdan ja "asensi" putkilot suoniin, joiden kautta katetrit viedään sit sydämeen. Se katetrien sydämeenvienti oli jännän tuntusta..kun katetri nousi tohon oikean rinnan kohdalle, oli siinä selkeästi mutka, josta ne kääntyi vasemmalle kohti sydäntä jne. Eli sen räpläilyn kyllä tuntee, mut ei se ollu mitenkään inhottavaa ehkä vähän outoa. Jonkun aikaa touhuttuaan kirurgi alkoi sit ärsytellä sydäntä niillä katetreilla (ilmeisesti sähköllä?) ja sai sen helposti siihen perus slaagiin ja sit alkoi oikoradan etsintä.
Siellä oli ilmeisesti myös joku tarkkaamo josta seurasi pari muutakin tyyppiä operaatiota, koska joidenkin kanssa tämä kirurgimies koko operaation ajan keskusteli. Tai sit sillä oli vaan tosi paha skitsofrenia...no ei. ;)

No jonkin aikaa sitä ropaamista kesti kun kirurgi sit sanoi että he paikallisti oikoradan ja polttavat sen nyt poikki. Mä sanoin vaan et "anna mennä" ja sit tuntui semmoinen pieni tärinä...ehkä vähän semmoinen kun nojaisi jollain hieromalaitteella luuhun eli et koko kroppa resonoi, mut vaan tosi vähän. Just ja just huomasi. Voi olla vaan kuvittelua ja luultavasti onkin, mut mulle tuli sen jälkeen saman tien semmoinen hyvä olo et jes, nyt se lähti. Ehkä se oli vaan jotain säkärin jälkilöylyjä, mut silti. Rok.

No, leikkaussalista mut sit työnneltiin toiseen huoneeseen, jossa tämä sama kirurgi tsekkasi sydämen rakenteen ultralla muut perus EKG:t ja sanoi että ei voi luvata 100% parantumista, mutta että hyvältä kuulema näyttää. Kovia jätkiä p.rkeles. Ja naisia.

Tunnelma leikkaussalissa oli muutenkin mukava ja rento, iskelmäradio soi ja siellä parveili hoitajia semmosessa häröpallossa(armeijatermi) ja ne naureskeli jotain juhannuksen kännitouhujansa. Siitä tuli semmoinen rauhallinen fiilis, että ei tää nyt niin supervakavaa olekaan. Hyvä meininki. Tai sit se oli se crack mitä ne survoi mun suoneen ennen operaatiota. Veti aika veteläksi nimittäin...nukahtelua ja sen semmoista.

Jees, kun kaikki tämä oli ohi niin "kuski" tuli ja kuskasi mut takaisin yläkertaan osastolle ja siellä sit mieshoitaja nykäisi ne putkilot haavasta pois ja painoi haavaa n.20 min umpeen. Vartin kohdalla se kurkkasi haavaa ja sai verisuihkun naamalleen, karu meininki. Ilmeisesti valtimoiden kanssa EI kannata leikkiä.. ;) Se haavan painaminen oli koko spektaakkelin v-mäisin juttu, siitä tuli tosi huono olo ja sen puristussiteen kanssa 5h paikallaan makaaminen oli karseeta. No tähänkin sai tietty lääkityksen eli ei mikään mahdoton juttu.

Seuraavana aamuna sit puristusside pois jalasta ja päivystävä lääkäri tsekkasi miehen kunnon ja kotiin. Jalka oli kipeä pitkään, nilkutin kaksi viikkoa ja kuumotuin jostain (loppujen lopuksi ihan perusjutusta...) haavan alla olevasta rustoutumasta sen verran et kävin siitä lekurissa pari kertaa. Kuukausi piti syödä Aspiriinia et veri pysyi ohuena ettei verihyytymä tärähdä aivoihin, mut muuten sit ihan normaalimeininkiä...beer.

Ja nyt siis on kolme kuukautta hoidosta eikä yhtään oireita ole ollut ja tällä viikolla pitäisi mennä lääkäriin EKG:hen jossa todetaan mies mitä luultavimmin parantuneeksi.
Siinähän sitä oli...kolmessa kuukaudessa meinaa jo unohtaa osan, mutta olihan tuossa jo jotain jos jotakuta aihe kiinnostaa. Ja koko paska tuli maksamaan muistaakseni 74 naurettavaa euroa reilu huntti lääkärikäynteihin ja lääkkeisiin eli ei mitn. Kyllä taas maksaa vähän aikaa mielellään veroja! Tulee väkisin mieleen, että jos olisin syntynyt jossain Mbwalagassa niin tärisisin vieläkin jossain savimajassa ellen olisi jo montussa..rock.

Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu