Kipeä asia. Kuka vapaaehtoisesti haluaa ottaa kumppanikseen mielenterveyskuntoutujan?
Itse olen törmännyt moneen mt-kuntoutuja-mieheen, jotka ovat suhtautuneet minuun yrmien. Ikäänkuin sairauteni olisi oma syyni. Jotkut heistä ovat suoranaisesti kiusanneet ja halveksineetkin minua. Ikäänkuin heillä olisi siihen kanttia, vaikka itsekin ovat sairaita.
Terveille en edes puhu. Eivät he edes näe minua. Olen kuin ilmaa terveille. Tiedän sen.
Toisaalta olen sitä mieltä, että täysin terve ihminen on todella harvinainen.
Jokaisella viiraa jostain kohtaa.
Toisaalta vierastan "terveitä" ihmisiä. Eivät he monesti ymmärrä heikompaa ja kärsivää ihmistä. Ja harvapa terve vapaa-ehtoisesti ottaa vajaakuntoisen kumppanin.
Koen todellakin olevani kahlittu kuten nimimerkissäni tuskani ilmaisen.
Kukaan ei usko minuun, ei ota todesta. Aina ajatellaan ennakkoluuloisesti, että eihän mt-kuntoutuja pärjää, vaikka voisi yllättää kaikki ja pärjätä yhtä hyvin kuin muut, ellei jopa paremmin.
Jos todella elämäni on näin yksinäistä ja onnetonta kuin se tähän asti on ollut, toivon kuoleman vievän minut ikuiseen lepoon tästä maanpäällisestä helvetistä.
Kerran unelmoin paremmasta elämästä, kerran luulin saavani sitä mitä muutkin, kerran uskoin ihmisiin.
Nyt toivon liekkini on sammumaisillaan. Olen yksin pimeydessä eksyneenä.
Jos kertoisin tarkemmin, mitä kärsimyksiä olen kokenut mt-kuntoutuja-miesten kanssa, monen hiukset nousisivat pystyyn. Jätänpä siis väliin.
Kirjoittakaa ajatuksistanne aiheen tiimoilta.
Itse olen törmännyt moneen mt-kuntoutuja-mieheen, jotka ovat suhtautuneet minuun yrmien. Ikäänkuin sairauteni olisi oma syyni. Jotkut heistä ovat suoranaisesti kiusanneet ja halveksineetkin minua. Ikäänkuin heillä olisi siihen kanttia, vaikka itsekin ovat sairaita.
Terveille en edes puhu. Eivät he edes näe minua. Olen kuin ilmaa terveille. Tiedän sen.
Toisaalta olen sitä mieltä, että täysin terve ihminen on todella harvinainen.
Jokaisella viiraa jostain kohtaa.
Toisaalta vierastan "terveitä" ihmisiä. Eivät he monesti ymmärrä heikompaa ja kärsivää ihmistä. Ja harvapa terve vapaa-ehtoisesti ottaa vajaakuntoisen kumppanin.
Koen todellakin olevani kahlittu kuten nimimerkissäni tuskani ilmaisen.
Kukaan ei usko minuun, ei ota todesta. Aina ajatellaan ennakkoluuloisesti, että eihän mt-kuntoutuja pärjää, vaikka voisi yllättää kaikki ja pärjätä yhtä hyvin kuin muut, ellei jopa paremmin.
Jos todella elämäni on näin yksinäistä ja onnetonta kuin se tähän asti on ollut, toivon kuoleman vievän minut ikuiseen lepoon tästä maanpäällisestä helvetistä.
Kerran unelmoin paremmasta elämästä, kerran luulin saavani sitä mitä muutkin, kerran uskoin ihmisiin.
Nyt toivon liekkini on sammumaisillaan. Olen yksin pimeydessä eksyneenä.
Jos kertoisin tarkemmin, mitä kärsimyksiä olen kokenut mt-kuntoutuja-miesten kanssa, monen hiukset nousisivat pystyyn. Jätänpä siis väliin.
Kirjoittakaa ajatuksistanne aiheen tiimoilta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
ei se aina mene niin että me "terveet" pitäisimme teitä jotenkin ihmeellisinä. tai en minä ainakaan. olet ihminen siinä missä minäkin. tutustumisen arvoinen varmasti. se jos kuka tahansa kattoo kieroon ennen kuin ees tuntee niin se on hänen oma ongelmansa. ei sinun. oli elämäntilanne mikä hyvänsä niin ei kenestäkään voi mennä mitään sanomaan ennen tutustumista. niin se vain on. voimia sinulle. löydät vielä varmasti jonkun joka ymmärtää sinua. kyllä meitä vielä on, usko pois. :)