Nythän tämä on pelkästään sossujen mielipiteen varassa. Sossu päättää, että huosta on hyväksi lapselle, mutta mitään perusteluja tälle ei löydy.
Vaikeahan näitä kriteerejä on keksiäkin. Sijaishuoltoahan sossu kuuntelee, kun ei itse ehdi ja viitsi asiaan sen kummemmin perehtyä. Sijaishuolto sanoo tietenkin, että heillä lapsi voi hyvin tai erinomaisesti.
Eikö tähänkin pitäisi saada jonkinlainen normisto? Eri ikäisille lapsille se on tietenkin erilainen.
Kouluikäiselle voisi olla tietysti koulumenestys, harrastukset, kaverisuhteet... ei kritiikkiä sijaishuoltoa kohtaan (tätä on viisainta olla tekemättä, koska muuten saa rangaistuksia)...suhde vanhempiin...
Näitä kriteerejä on todella vaikea keksiä, en ihmettele, että sossut tyytyvät mutu oletuksiin. Lapsen ja perheen oikeusturvan kannalta pitäisi kuitenkin olla jotkut mitattavissa olevat kriteerit sille, että voiko lapsi paremmin sijaishuollossa kuin kotonaan.
-
Vaikeahan näitä kriteerejä on keksiäkin. Sijaishuoltoahan sossu kuuntelee, kun ei itse ehdi ja viitsi asiaan sen kummemmin perehtyä. Sijaishuolto sanoo tietenkin, että heillä lapsi voi hyvin tai erinomaisesti.
Eikö tähänkin pitäisi saada jonkinlainen normisto? Eri ikäisille lapsille se on tietenkin erilainen.
Kouluikäiselle voisi olla tietysti koulumenestys, harrastukset, kaverisuhteet... ei kritiikkiä sijaishuoltoa kohtaan (tätä on viisainta olla tekemättä, koska muuten saa rangaistuksia)...suhde vanhempiin...
Näitä kriteerejä on todella vaikea keksiä, en ihmettele, että sossut tyytyvät mutu oletuksiin. Lapsen ja perheen oikeusturvan kannalta pitäisi kuitenkin olla jotkut mitattavissa olevat kriteerit sille, että voiko lapsi paremmin sijaishuollossa kuin kotonaan.
-
Vastaukset 9
Vanhimmat
kriteerejä, jotka osoittaisivat, että lapsi voi sijoituksessa hyvin. Olisivat tärkeitä tietysti, mutta toisaalta kun ajattelee, niin eihän noita ole huostaanottokriteerejäkään tarkennettu, vaan kaikki saa jäädä sossujen tulkintaan tilanteesta.
Aina on pakko mainita, että ei tietysti tarkoita tilannetta, jossa koti on kuin lähiökapakka ja koko lapsen ympäristö näkee, että lapsen olisi parempi olla muualla kuin kodissaan.
Ja sitten on sellaisia ääritilanteita kuten meillä, että laittoman huostaanoton jälkeen kaikki näkivät lapsen voivan sijoituksessa TODELLA HUONOSTI - jopa sossut - niin sijaishuolto tappeli silti raivokkaasti kotiuttamista vastaan. Hävisivät kuitenkin, onneksi!
eihän ne huostakriteeritkään ole kunnossa. Ja kaikki tutkimukset huostasyistä ovat hyvin ristiriitaisia. Heikki Waris-instituutin tutkimuksessa oli vielä hyvä huomio, kärjistetysti: Jos lapsella on ongelmia, etsitään myös vanhemmista ongelmia ja päinvastoin. Lapsen ongelmien syitä ei kuitenkaan perustella mitenkään vanhempine ongelmien syistä johtuviksi ja päinvastoin.
Laki määrää kirjaamaan huostassapidon tarkoituksen ja tavoitteet, ei niitä ainakaan meillä ole ikinä määritelty. Meillä oli kirjoitettu hallinto-oikeudelle, että lapsi voi hyvin sijaishuollossa. Hänen itsensä mukaan häne ei voi siellä hyvin, vaan haluaa kotiin ja pian. Minä pystyin esittämään hallinto-oikeudelle monta konkreettista seikkaa, miksi lapsi voi huonommin sijaishuollossa kuin kotonaan, mutta ei tällä ollut merkitystä. Saa nähdä, mitä seuraava oikeusaste sanoo, vai ottaako ylipäätään valituksen käsittelyyn.
papereissa, siis niissä jotka laadittiin sijoituspaikan vaihdon yhteydessä, lukee selvällä suomenkielellä että xxxxx tuntee olonsa erittäin onnettomaksi xxxxxx perhekodissa.
Nuori itse laittoi huostaanottopäätöksen tehneille sosiaalityöntekijöille sähköpostiviestejä, lähetti tekstiviestejä ja jopa soitti heille tilanteestaan. Toki tätä samaa viestiä välitimme myös me vanhemmat, mutta lapsen oma sana oletettavasti painoi enemmän. Sosiaalityöntekijät kävivät näiden viestien perusteella tapaamassa lasta sijoituspaikassa ja itsekin silmin nähden totesivat hänen voivan huonommin kuin sijoituksen alkaessa ja hänen kotiuttamisensa aloitettiin välittömästi.
Tätä palstaa aina haukutaan siitä, että tuodaan ainoastaan vain negatiiviset asiat esille. Meidän tapaus on esimerkkinä inhimillisestä sosiaalitoimesta, mikä on oletettavasti melko harvinaista tässä maassa. Sijoituspaikasta sen sijaan ei ole lapsella sen enempää kuin minullakaan yhtään hyvää sanaa sanottavana.
kritiikkiä, koska se tulkitaan
-äidin yhteistyökyvyttömyydeksi
-johtuvan siitä, että äiti ei hyväksy huostaanottoa
-siitä, että lapsi valehtelee
-"teillä on liian läheinen suhde ja lapsi on tottunut puhumaan soopaa sinulle"
-lapsi on psykoottinen
Ajatelkaa, noiden syiden takia lapseni joutui olemaan vähän yli kolme kuukautta pahoinpideltävänä sijaishuollossa! Jos hän ihan oikeasti olisi ollut psykoottinen, ei tuo aika olisi riittänyt varmaankaan parantamaan häntä. Yllä olevat "syyt" ovat esimerkkejä siitä, miten taivas vain on kattona silloin kun huostahulluuteen vinksahtaneet haluavat keksiä syitä huostassapidolle. Vinksahtamiseen vaikutti 450 euron vuorokausimaksu, mitä laitos sai rahaa lapsesta joka päivältä.
Mutta aloituksen otsikkoon viitaten, mitä kriteereitä kuitenkin sossun silmissä täyttyi, että he purkivat huostan kesken suunnitellun kauden? Ainakin nämä:
-oli aivan uutta, että lapsi pelkäsi hysteerisesti omahoitajaansa. Jos ennen oli ollut jotain ihmisiin suuntautuvaa pelkoa, se suuntautui toisiin lapsiin, ei koskaan aikuisiin, joilta lapsi oli tottunut saamaan turvaa ja lohdutusta pelonkin hetkellä.
-hoitaja satutti lasta myös minun nähteni
-hoitaja karjui ja huusi sekä lapselle että minulle
-lapselle ei järjestetty mitään terapiaa tai hoitoja, hän ei saanut tavata lääkäriä ennen kuin minä järjestin asian
-lasta ei edes seurattu osastolla, henkilökunta ei tiennyt, jos lapsi itki
-itku oli joka iltaista, joka iltasoiton aikana
-samoin itku alkoi kotilomalta paluupäivänä jo jopa KUUSI tuntia ennen lähtöhetkeä
-lapsi kertoi osastolla tapahtuneista muiden lasten pahoinpitelyistä, varsinkin yhteen poikaan kohdistuvasta eristämisestä, vaikka lapset eivät koskaan nähneet hänen riehuvan tai satuttavan ketään tai rikkovan mitään
-lapsi kertoi itseensä kohdistuvasta jatkuvasti pelottelusta, uhkailusta, lyönneistä, tuuppimisesta
-lasta voitiin satuttaa koska tahansa, millä hetkellä tahansa, vaikka hän ei ollut sääntöjä rikkonutkaan, mutta se tehtiin kuulema "varoitukseksi vastaisenvaralle"
-koulu alkoi mennä tosi huonosti, ennen kaikkea matematiikka
-koulussa huomattiin, että lapsi oli hyvin ahdistunut ja halusi olla paljon yksin
-lapsi laihtui, vaikka hänellä oli tarpeeton psykoosi-lääkitys, jonka piti lisätä ruokahalua ja niin alkuun oli tapahtunutkin, mutta sitten lapsi menetti täysin ruokahalunsa, kun hänen olonsa muuttuivat tosi huonoksi
-lapsi valitti jatkuvia painajaisunia
-hän alkoi pelätä nukkumaanmenoa painajaisten takia
-alkoi uhata karkaamisella, ei väliä kuulema, vaikka satuttaisi itsensä pahasti karatessaan, tärkeintä päästä pois "lasten vankilasta ja kidutuslaitoksesta"
Kun lasta vei väkisin lomalta takaisin sijaispaikkaan, jokainen terve aikuinen pystyi näkemään, miten hirvittävän ahdistunut ja peloissaan lapsi oli. Mutta laitos ei nähnyt aihetta soittaa päivystävää lääkäriä yhtään kertaa paikalle. Kun arvostelin heitä tästä päättöpalaverissa, he vakuuttivat, että "kyllä hoitajien ammattitaito ihan varmasti riittää arvioimaan, milloin päivystävää lääkäriä tarvitaan ja lääkäri olisi varmasti soitettu, jos olisi tarvittu". Täyttä valehtelua kaikki heidän puheensa.
Sain sossut tarkastuskäynnille, mutta koska lapsi ei tuntenut sossua, ei hän uskaltanut kertoa hänelle oloistaan. KUn sossun poistui paikalta ja huoneeseen jäivät vain perhetyöntekijät, heille lapsi kertoi kaiken oloistaan laitoksessa. He tunsivat lapsen niin hyvin, että olivat aivan järkyttyneitä hänen puheistaan ja voinnistaan, miten paljon huonompaan kuntoon lapsi meni kolmen kuukauden sijoituksen aikana, kuin mitä oli kotona ollessaan.
Meillä siis yllä olevat syyt riittivät kriteereiksi purkaa huostaanotto 3,5 kk:n kuluttua sen alkamisesta KAHDEN VUODEN sijasta, mikä oli suunniteltu sijoitusajaksi. Sieltä asti lapsi on ollut kotona, nyt jo 2 v 6 kk ja noin vuoden kuluttua tuttavapiiri alkoi sanoa lapsen alkavan olla ennallaan, siis samanlainen kuin ennen sijoitusta.
Yleensä ne lapset, joiden vointi romahdusmaisesti huononee sijoituksessa, ovat neurologisten oireyhtymien lapsia, koska heillä monella on takana hoidollinen huostaanotto, heidät on otettu hyvästä kodista poikkeuksetta huonompiin oloihin "muka hoitoa saamaan".
Mutta harvemmin lapsen voinnin huononemista on näkemässä muut kuin vanhemmat ja heitähän ei uskota HUOSTAANOTON TAKIA. Vanhempia kohdellaan sijaishuollossa kuin rikollisia, vaikka sossu kertoisi, että kotioloissa ei ole syytä huostaanotolle. He kieltäytyivät näkemästä kaiken lapsen huonovointisuuden ja eka ryhmä ranskalaisia viivoja kuvaa heidän selityksiään lapsen väitetylle huonovointisuudelle.
Voi Luojan kiitos, että lapsi pääsi pois! Ja kiitos perhetyöntekijöille, joita ilman sossu olisi luullut tarkastuskäynnilläkin, että lapsella on kaikki hyvin. Niin araksi lapsi oli laitoksessa peloteltu puhumasta ulkopuolisille mitään oloistaan.
kyse 9-vuotiaasta lapsesta.
Mittari keksitty, kun alkaa elohopea alle nollan mennä, silloin lapset kiireesti kotiin.
Huostassa ei lapsen ole koskaan hyvä olla, AINA lapsi kaipaa kotiinsa. AINA lapsen mielessä on koti, nukkumaan mennessä, öisin, aamulla herätessään, päivällä, AINA.
Siksipä meillä nuoriso on sitä mitä on, sekapäisiä, jotka valmistautuvat linnaelämään.
lasta kuin palavereissa. Hän arvioi lapsenvointia sijaishuollon käsityksillä. Minun sanomisillani ei ole mitään väliä. Ja negatiiviset sanomiset ovat tuota ylläkirjoitettua yhteisyökyvyttömyyttä jne.
Lapseni on tosin saanut olla niin paljon kotonaan, että hänestä taitaa tulla ihan normaali kansalainen. Tätäkään ei tosin oteta kodin eduksi; esimerkiksi kodin tervellinen ravinto ei ole auttanut lapsen painon normalisoitumiseen, vaan se, että hän ei enää syö niin paljon herkkuja.
sossun kuulemisesta?
Vai onko kyse tuosta tänä aamuna puhutusta lastensuojelun kuumemittarin tuloksesta, että sossulla ei ole aikaa paneutua lapsen elämään, ei huostan teossa, eikä sen aikana?
piti kysyä, sori.