Radiossa on nyt useana päivänä esitetty taideaineita lääkkeeksi koulusurmiin. Kovinpa vähissä tuntuu olevan vitsit. Oikea syy pahoinvointiin on kaikkien tiedossa, mutta sitä ei olla tietävinään. Sanon sen nyt taas kerran lyhyesti: Suomalainen yhteiskunta on tuhottu, jäljellä on vain saalistajalaumat.
Tarkoitukseni on nyt kuitenkin puhua opetuksesta. Aikoinani räpiköin kansakoulun läpi jäämättä kertaakaan luokalleni, koska opettajat halusivat päästä minusta eroon niin pian kuin suinkin. Oli sellainenkin vuosi etten avannut kirjaa kertaakaan.
33-vuotiaana menin radio- ja tv-asentajan kursseille. Ala edellyttää mm. jonkin verran matematiikan tuntemusta, jota minulla oli nollan edestä, mutta koska olin kiinnostunut, selvisin jotenkin.
Kurssin pituus oli 18 kuukautta. Sinä aikana minulle alkoi valjeta miksi olin pärjännyt niin huonosti kansakoulussa. Syy oli osin opetuksessa, osin minun tavassani oppia. Jos en pysty näkemään teorialle vastinetta reaalimaailmassa, se jää kuin unennäöksi joka unohtuu jälkiä jättämättä, ja vaikka muistaisinkin, voin toistaa sitä papukaijamaisesti ymmärtämättä mistä on kysymys.
Tästä syystä rakentelin koko kurssin ajan kaikkea mahdollista, mikä herätti tavattomasti närää kurssien vetäjissä, ns. opettajissa. Jotkut yrittivät jopa järjestää minulle potkut kursseilta sen takia. Ilmeisesti teoria oli heille niin pyhää, ettei sitä olisi saanut tahrata käytännön sovelluksilla.
Tämä pakon edessä kehittelemäni metodi sopii erityisen hyvin radiotekniikan opiskeluun, mutta luulisin että se on sovellettavissa useimmille muillekin aloille.
Sitä voitaisiin soveltaa radiotekniikan opetukseen esimerkiksi näin:
Kun käsitellään radion virityspiirejä, tehdään sellainen. Pitkän, viikkoja ja kuukausia kestävän teoriajakson sijaan käydään läpi vain se teorian ja matematiikan osa jota juuri nyt sovelletaan. Annetaan yksinkertainen rinnakkaisresonanssipiirin kytkentä, oppilaat laskevat siihen osien arvot ja tinaavat kukin oman häkkyränsä kasaan ja lopuksi testataan. Tämä voidaan tehdä yhden koulupäivän aikana.
Kun oppilaat näkevät miten teoriaa voidaan soveltaa, ehkä ne seuraavaksi kestävät vähän pitemmänkin teoriapläjäyksen nukahtamatta.
Asian huono puoli on siinä, että opettajat eivät selviä monisteita jakamalla, pitäisi ensin osata asiat itse.
Tarkoitukseni on nyt kuitenkin puhua opetuksesta. Aikoinani räpiköin kansakoulun läpi jäämättä kertaakaan luokalleni, koska opettajat halusivat päästä minusta eroon niin pian kuin suinkin. Oli sellainenkin vuosi etten avannut kirjaa kertaakaan.
33-vuotiaana menin radio- ja tv-asentajan kursseille. Ala edellyttää mm. jonkin verran matematiikan tuntemusta, jota minulla oli nollan edestä, mutta koska olin kiinnostunut, selvisin jotenkin.
Kurssin pituus oli 18 kuukautta. Sinä aikana minulle alkoi valjeta miksi olin pärjännyt niin huonosti kansakoulussa. Syy oli osin opetuksessa, osin minun tavassani oppia. Jos en pysty näkemään teorialle vastinetta reaalimaailmassa, se jää kuin unennäöksi joka unohtuu jälkiä jättämättä, ja vaikka muistaisinkin, voin toistaa sitä papukaijamaisesti ymmärtämättä mistä on kysymys.
Tästä syystä rakentelin koko kurssin ajan kaikkea mahdollista, mikä herätti tavattomasti närää kurssien vetäjissä, ns. opettajissa. Jotkut yrittivät jopa järjestää minulle potkut kursseilta sen takia. Ilmeisesti teoria oli heille niin pyhää, ettei sitä olisi saanut tahrata käytännön sovelluksilla.
Tämä pakon edessä kehittelemäni metodi sopii erityisen hyvin radiotekniikan opiskeluun, mutta luulisin että se on sovellettavissa useimmille muillekin aloille.
Sitä voitaisiin soveltaa radiotekniikan opetukseen esimerkiksi näin:
Kun käsitellään radion virityspiirejä, tehdään sellainen. Pitkän, viikkoja ja kuukausia kestävän teoriajakson sijaan käydään läpi vain se teorian ja matematiikan osa jota juuri nyt sovelletaan. Annetaan yksinkertainen rinnakkaisresonanssipiirin kytkentä, oppilaat laskevat siihen osien arvot ja tinaavat kukin oman häkkyränsä kasaan ja lopuksi testataan. Tämä voidaan tehdä yhden koulupäivän aikana.
Kun oppilaat näkevät miten teoriaa voidaan soveltaa, ehkä ne seuraavaksi kestävät vähän pitemmänkin teoriapläjäyksen nukahtamatta.
Asian huono puoli on siinä, että opettajat eivät selviä monisteita jakamalla, pitäisi ensin osata asiat itse.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Siis joo, monet ihmiset eivät opi asioita, jos niitä ei linkitetä johonkin konkreettiseen. Itse opin ihan hyvin pelkällä teoriatasollakin. Sehän onkin ihan tunnustettu tosiasia, että eri ihmiset oppivat eri tavalla. Eri asia on sitten se, hyödynnetäänkö tuota tosiasiaa missään opetuksessa (=ei).
”… monet ihmiset eivät opi asioita, jos niitä ei linkitetä johonkin konkreettiseen.”
Huomasin saman aikatavalla kateellisenakin, miksi toisille on niin helppoa se, minkä eteen minä joudun tekemään työtä hiki hatussa. En tiedä oliko se lopulta niillekään niin erinomaisen helppoa, mutta siltä se näytti.
Toisaalta, voipi siitä minun oppimistavastani olla jotakin hyötyäkin. Kun menin videotekniikkaa käsittelevälle jatkokurssille, sen alussa oli tietotasoa testaava koe. Kurssin vetäjä tuli ihmettelemään että ”sinulla oli kaikki vastaukset oikein yhtä pientä epätarkkuutta lukuun ottamatta”.
Harmi, ettei mukana ollut niitä entisiä kurssikavereita, olisi päässyt vertailemaan.
Luulenpa että siitä riippumatta miten oppiminen itse kullakin tapahtuu, poijjaan pässitkin viihtyisivät paremmin koulussa, kun päivästä olisi pari tuntia käytännön työskentelyä. Tämä tietysti vain ala-asteilla. Kun mennään pitemmälle, se ei ole mahdollistakaan, mutta silloin olisi tukeva kivijalka jo rakennettu.