LYRS:n foorumissa löysin seuraavan kirjoituksen joka mielestäni sopii jakaa tässä foorumissakin:
Tekstissä mainittiin, että vanhoillisuuden mielestä "opillisista yksityiskohdista erimielisetkin hyväksyttiin liian keveästi". Olisi mielenkiintoista tietää, mitkä yksityiskohdat ovat yhteyden esteitä ja mitkä eivät? Onko siis niin, että...
A) Kaikki erimielisyys on kadottavaa. Tämä ajatus johtaa umpikujaan, koska opilliset vivahteet ihmisten välillä on kuin fraktaaliin sukeltaisi. Mitä syvemmälle menet, sen hienojakoisempia eroja löytyy. Loppujen lopuksi kukaan ei ole tismalleen samaan mieltä kaikissa asioissa. Kun tyypillisesti oppiin sotketaan virheellisesti kaikenlaiset elämänvanhurskaudenkin kysymykset, joista Raamattu ei puhu halaistua sanaa, on kaaos valmis.
Ratkaisu on tällöin vain se, että otetaan tietyn johtajan/johtoryhmän mielipiteet, ja tehdään niistä kanonisoituja, ja niihin on jokaisen alamaisen sitouduttava. Tätä taktiikkaa on ahkerasti käytetty, mikä kirkkohistoriassa on valitettavan helposti havaittavissa. Raamatullista tämä ei ole sen kummemmin sisällöltään kuin käytetyltä tekniikaltakaan, mutta ainakin toimii tehokkaasti...
B) Ratkaisevaa on nimenomaa se, mitä mieltä ollaan TÄSTÄ kysymyksestä. Päädytään siis merkilliseen rekursiiviseen kehäpäättelyyn, jolla oikea oppi on sillä, joka tunnustaa sen, että tässä kohdin eri opin omaavat ovat vääräoppisia, koska oikea oppi on sitä, että tämä on oikea oppi, koskapa vääräoppinen ei tunnusta sitä, että tässä kohdin eri opin omaavat ovat vääräoppisia. Siksi tämän opin kieltäminen on kadottavaa.
Tämä ajatusmalli tuntuu joskus kovin suositulta siihen nähden, kuinka pahasti sen logiikka sotii aivan maalaisjärkeä vastaan. Tällä tekniikallahan voidaan sitten pyhittää oikeastaan mikä oppi hyvänsä. lisätään vain tällainen yksimielisyyden klausuuli perään, niin homma on sillä selvä. Erimieliset menevät helvettiin, koska ovat eri mieltä, eivätkä tunnusta sitä, että erimieliset menevät helvettiin.
C) Kristillinen oppi kokonaisuudessaan on eräänlainen puumainen rakennelma, jossa asioilla on hieman erilainen tärkeysjärjestys on riippuvuus toisista opin kohdista. Näin olleen voidaan asettaa tietty prioriteettijärjestys, jossa tärkeimmät asiat ovat ratkaisevia, ja janan toisessa päässä olevat asiat ovat nk. ehdonvallan asioita, jotka jokainen voi ratkaista omaatuntoansa kuunnellen. Tärkeimpiin asioihin kuuluisivat näin ollen ytimenä vanhurskauttamisen asiat, sille heti alisteisena sakramenttiteologia, kolminaisuusoppi, Jeesuksen kaksiluonto-oppi ym. olennaiset kysymykset. Mitä alemmas mennään, sitä varovaisemmin toisen näkemys voidaan tuomita, ja tietyn rajan jälkeen erimielisyydellä ei ole enää mitään merkitystä.
Itse olen lujasti sitä mieltä, että tämä viimeinen kohta on ainoa oikea tapa, jolla vältymme hengelliseltä hirmuvallalta ja älylliseltä itsemurhalta. Kumpikaan asia ei kuulu terveeseen hengellisyyteen, se on aina ollut aivan selvä asia. Sitten jäljelle jää kysymys siitä, mihin prioriteettiin kuuluu vaikkapa oppi seurakunnasta, oppi virasta ym. kiistapykälät. Ovatko ne kadottavia vai eivät? Ainakaan minä en voi nähdä vanhurskauttamisen ytimestä katsoen, että kumpikaan olisi kadottava asia. Yhteyttä ne voivat silti vaikeuttaa kovastikin, niinkuin on nähty...
Mitä mieltä te olette?
(www.lyrs.fi)
Tekstissä mainittiin, että vanhoillisuuden mielestä "opillisista yksityiskohdista erimielisetkin hyväksyttiin liian keveästi". Olisi mielenkiintoista tietää, mitkä yksityiskohdat ovat yhteyden esteitä ja mitkä eivät? Onko siis niin, että...
A) Kaikki erimielisyys on kadottavaa. Tämä ajatus johtaa umpikujaan, koska opilliset vivahteet ihmisten välillä on kuin fraktaaliin sukeltaisi. Mitä syvemmälle menet, sen hienojakoisempia eroja löytyy. Loppujen lopuksi kukaan ei ole tismalleen samaan mieltä kaikissa asioissa. Kun tyypillisesti oppiin sotketaan virheellisesti kaikenlaiset elämänvanhurskaudenkin kysymykset, joista Raamattu ei puhu halaistua sanaa, on kaaos valmis.
Ratkaisu on tällöin vain se, että otetaan tietyn johtajan/johtoryhmän mielipiteet, ja tehdään niistä kanonisoituja, ja niihin on jokaisen alamaisen sitouduttava. Tätä taktiikkaa on ahkerasti käytetty, mikä kirkkohistoriassa on valitettavan helposti havaittavissa. Raamatullista tämä ei ole sen kummemmin sisällöltään kuin käytetyltä tekniikaltakaan, mutta ainakin toimii tehokkaasti...
B) Ratkaisevaa on nimenomaa se, mitä mieltä ollaan TÄSTÄ kysymyksestä. Päädytään siis merkilliseen rekursiiviseen kehäpäättelyyn, jolla oikea oppi on sillä, joka tunnustaa sen, että tässä kohdin eri opin omaavat ovat vääräoppisia, koska oikea oppi on sitä, että tämä on oikea oppi, koskapa vääräoppinen ei tunnusta sitä, että tässä kohdin eri opin omaavat ovat vääräoppisia. Siksi tämän opin kieltäminen on kadottavaa.
Tämä ajatusmalli tuntuu joskus kovin suositulta siihen nähden, kuinka pahasti sen logiikka sotii aivan maalaisjärkeä vastaan. Tällä tekniikallahan voidaan sitten pyhittää oikeastaan mikä oppi hyvänsä. lisätään vain tällainen yksimielisyyden klausuuli perään, niin homma on sillä selvä. Erimieliset menevät helvettiin, koska ovat eri mieltä, eivätkä tunnusta sitä, että erimieliset menevät helvettiin.
C) Kristillinen oppi kokonaisuudessaan on eräänlainen puumainen rakennelma, jossa asioilla on hieman erilainen tärkeysjärjestys on riippuvuus toisista opin kohdista. Näin olleen voidaan asettaa tietty prioriteettijärjestys, jossa tärkeimmät asiat ovat ratkaisevia, ja janan toisessa päässä olevat asiat ovat nk. ehdonvallan asioita, jotka jokainen voi ratkaista omaatuntoansa kuunnellen. Tärkeimpiin asioihin kuuluisivat näin ollen ytimenä vanhurskauttamisen asiat, sille heti alisteisena sakramenttiteologia, kolminaisuusoppi, Jeesuksen kaksiluonto-oppi ym. olennaiset kysymykset. Mitä alemmas mennään, sitä varovaisemmin toisen näkemys voidaan tuomita, ja tietyn rajan jälkeen erimielisyydellä ei ole enää mitään merkitystä.
Itse olen lujasti sitä mieltä, että tämä viimeinen kohta on ainoa oikea tapa, jolla vältymme hengelliseltä hirmuvallalta ja älylliseltä itsemurhalta. Kumpikaan asia ei kuulu terveeseen hengellisyyteen, se on aina ollut aivan selvä asia. Sitten jäljelle jää kysymys siitä, mihin prioriteettiin kuuluu vaikkapa oppi seurakunnasta, oppi virasta ym. kiistapykälät. Ovatko ne kadottavia vai eivät? Ainakaan minä en voi nähdä vanhurskauttamisen ytimestä katsoen, että kumpikaan olisi kadottava asia. Yhteyttä ne voivat silti vaikeuttaa kovastikin, niinkuin on nähty...
Mitä mieltä te olette?
(www.lyrs.fi)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Näitä hienoja hämähäkin seittejä näyttää tulevan joka päivä uusia.
Viholliselta keinot eivät lopu, kunhan vaan saisi estettyä ihmisiä tulemasta Jeesuksen parannettaviksi, ja eksytetyä väkeä pois Jeesuksesta Kristuksesta.
Olette pahasti eksyneet seuraamaan taitavasti sommiteltuja ihmisoppeja.
---
HÄN ON TIE.
Jeesus on suora tie, joka takuuvarmasti vie perille. Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, ja vielä perhekuntasikin.
Mitä tarkoittaa usko Jeesukseen.
2. Kor. 5:14- 6:2
Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen:
yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;
ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät,...
... eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
------
Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne.
Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.
Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme.
Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi. Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut."
Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.