Hei,
Onko kellään kokemuksia siitä, kun isovanhempien kyky hoitaa lapsia alkaa hiipumaan, mutta he eivät itse tunnu sitä tajuavan? Meillä isovanhemmat asuvat lähellä ja hoitaisivat mielellään lapsia, mikä on tosi ihana juttu! Arvostan kovasti heidän apuaan ja on myös lapsille ihanaa ja arvokasta, että saavat viettää aikaansa isovanhempien kanssa. Nyt alkaa kuitenkin heillä olla ikää ja kaikenlaista vaivaa on paljon, jalka ei nouse enää samaa tahtia kuin ennen ja toinen heistä on lähes sokea. Minua on alkanut pelottaa heidän ulkona liikkuminen lasten kanssa. Jokainen tietää, miten vikkeliä 3-5 vuotiaat ovat ja miten helposti he lähtevät juoksentelemaan omille teilleen. Minua pelottaa, että nämä isovanhemmat eivät enää pysy perässä ja varsinkin hän, joka ei juuri näe, on varmasti välillä helisemässä pienten vikkelien lasten kanssa. Itse he ottaisivat edelleen mielellään lapsia hoitoon ja ulkoilisivat heidän kanssa, mutta minua on alkanut se pelottamaan, koska heillä ei nopeus, kunto ja kyky enää mielestäni kunnolla riitä pienten lasten vahtimiseen. Oma lapsemme on vielä sellainen, joka erittäin helposti lähtee omille teilleen eikä välttämättä heti tottele, jos huutaa, että tule tänne. Mieheni on asiasta kanssani samaa mieltä, mutta kumpikaan ei kehtaa suoraan sanoa asiaa isovanhemmille. Tilanne, jossa he ehdottavat hoitoa, on hankala, kun yrittää kieltäytyä, eikä kehtaa sanoa todellista syytä.
Pitäisikö vain uskaltaa sanoa isovanhemmille suoraan, että mielestämme ette enää kykene turvallisesti ulkoilemaan lasten kanssa? En haluaisi loukata heitä. Jos jäämme odottamaan, että he tajuavat sen itse, pelkään, että jotain ehtii sattua. Jos jotain oikeasti sattuisi, se olisi kamalaa paitsi meille, myös näille isovanhemmille itselleen.
Onko kellään samaa tilannetta? Miten olette hoitaneet asian?
Onko kellään kokemuksia siitä, kun isovanhempien kyky hoitaa lapsia alkaa hiipumaan, mutta he eivät itse tunnu sitä tajuavan? Meillä isovanhemmat asuvat lähellä ja hoitaisivat mielellään lapsia, mikä on tosi ihana juttu! Arvostan kovasti heidän apuaan ja on myös lapsille ihanaa ja arvokasta, että saavat viettää aikaansa isovanhempien kanssa. Nyt alkaa kuitenkin heillä olla ikää ja kaikenlaista vaivaa on paljon, jalka ei nouse enää samaa tahtia kuin ennen ja toinen heistä on lähes sokea. Minua on alkanut pelottaa heidän ulkona liikkuminen lasten kanssa. Jokainen tietää, miten vikkeliä 3-5 vuotiaat ovat ja miten helposti he lähtevät juoksentelemaan omille teilleen. Minua pelottaa, että nämä isovanhemmat eivät enää pysy perässä ja varsinkin hän, joka ei juuri näe, on varmasti välillä helisemässä pienten vikkelien lasten kanssa. Itse he ottaisivat edelleen mielellään lapsia hoitoon ja ulkoilisivat heidän kanssa, mutta minua on alkanut se pelottamaan, koska heillä ei nopeus, kunto ja kyky enää mielestäni kunnolla riitä pienten lasten vahtimiseen. Oma lapsemme on vielä sellainen, joka erittäin helposti lähtee omille teilleen eikä välttämättä heti tottele, jos huutaa, että tule tänne. Mieheni on asiasta kanssani samaa mieltä, mutta kumpikaan ei kehtaa suoraan sanoa asiaa isovanhemmille. Tilanne, jossa he ehdottavat hoitoa, on hankala, kun yrittää kieltäytyä, eikä kehtaa sanoa todellista syytä.
Pitäisikö vain uskaltaa sanoa isovanhemmille suoraan, että mielestämme ette enää kykene turvallisesti ulkoilemaan lasten kanssa? En haluaisi loukata heitä. Jos jäämme odottamaan, että he tajuavat sen itse, pelkään, että jotain ehtii sattua. Jos jotain oikeasti sattuisi, se olisi kamalaa paitsi meille, myös näille isovanhemmille itselleen.
Onko kellään samaa tilannetta? Miten olette hoitaneet asian?
Vastaukset 3
Vanhimmat
vaikka ottaa yhden lapsen kerrallaa?? Silloinhan lapset aina rauhallisempia, kun ovat yksin, ja tottelevatkin paremmin, ja jos ne sitten pärjäis paremmin, kun niitä olis kax ja vaan 1 lapsi kerrallaan??
He nimenomaan haluaisivat useamman lapsen (serkuksia) kerrallaan, jotta lapsillakin olisi kivaa, kun on seuraa. Eli pitäisi sitten jotnkin perustella, että meidän lapset eivät tule silloin, kun sisarustemme muita lapsia on siellä kylässä... Mummo nimenomaan toivoo heitä yhtäaikaa. Ja tottakai on kivaa, että haluavat hoitaa ja lapset tapaavat serkkujaankin, mutta tosiaan tuo ulkoilu erityisesti huolettaa, kun tuntuu, että vanhat ihmiset eivät enää pysy lasten perässä eivätkä näe, missä ne menevät.
en osaa sanoa, miten tilanteessa toimisin. Olen kuitenkin varma, että meillä ollaan pian samoissa ongelmissa. Erityisen hanakalaa on se, että minun ja mieheni vanhempien kunnossa ja kyvyissä on suuri ero, joten tilanteesta voi tulla todella karvas. Kysele isovanhempien palstalla asiasta, voit saada hyviäkin neuvoja. Joka tapauksessa vanhemmalla on vastuu lapsen hyvinvoinnista eikä mistään syystä voi antaa lapsia hoitoon sellaiselle, joka ei vanhempien arvion mukaan ole kykenevä hommaan. Kait vain pitäisi puhua asiasta suoraan... Sekin voi loukata enemmän, jos isovanhemmat ihmettelevät pitkään tietämättöminä, että mistäs nyt tuulee.