Lukiessani viestiketjuja tuli mieleen, että miksi me yleensä valehtelemme pienistä ja vähän suuremmistakin asioista? Mikä ajaa ihmiset valehtelemaan toisilleen (etenkin läheisilleen)?
Hyviä kommentteja odotellessa:)!
Hyviä kommentteja odotellessa:)!
Miksi valehtelemme....?
joojajuu
372894
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
mun lähemmille valehtele. En ymmärrä miksi pitäisi. Muille joskus joo, tai sanotaanko että en sano suoraa vaan kierrän vähän. Muta en periaatteessa kyllä harrasta valehtelua, mutta en ole mikään "sanon mitä mieleen tulee"-tyyppikään. Joskus on minusta parempi sanoa jokin asia vähän lievemmin tai kaunistella vähän.
mutta voin kertoa muunneltua totuutta.
Väritellä tai siis paremminkin voisi sanoa että yritän pehmentää asioita ja koitan olla loukkaamatta....
Esim:
-oli sitten tosi tylsä ilta tyttöjen kanssa ( ja sitten niin saa..n hauskaa)!ettei toinen pahoita mieltään.
kunniaan!
pyrin rehellisyyteen kaikessa mitä teen.
Täällä ehdit roikkua, mutta kahville et päässy! Saat kotona kaulimesta...
valehtelemisesta!!PRrrr
tätä se sitten on!
Kuka muka valehtelee?
Taitaa olla turha väittää etten itsekkään koskaan valehtelisi. Ehkä sen tekee tilanteessa, jossa ei osaa kertoa totuutta (vaikka voisi), pelkää toisen reaktiota tai omaa mahdollista reaktiotaan ennen kun on käsitellyt asian itselleen mielessä..
Ehkä joskus on sellainen tilanne, ettei halua loukata toista ihmistä (läheistä) ja kertoo vähemmän loukkaavan/enemmän valheellisen asian.. vaikka jokainen tietää, että valehtelu on jo sinänsä loukkaava teko.
Vaikka jokainen tietää että valehtelu on väärin, typerää, lapsellista, lyhytnäköistä, moraalitonta, yms.. jokin saa meidät silti tekemäänniin joskus..
Mikäs sai ap. kirjoittajan pohtimaan valehtelua? Ja miksi sinä itse koet ihmisten valehtelevan? :)
älykäs, rikas ja kaunis.
Olen usein miettinyt ihan samaa,
että miksiköhän...
Useinmiten varmaan tulee valehdeltua
ettei tieten tahtoen loukkaisi toista.
Käsitykseni mukaan jos ihminen valehtelee jostain pienestä ja mitättömästä asiasta,
sitä voi valehdella isommastakin asiasta.
Valehtelija haluaa ennemmin suojella itseään kuin toista osapuolta.
Oman kokemukseni mukaan kannattaa heittää kaikki kortit pöytään
ja olla rehellinen jo alusta alkaen,
Varsinkaan seurustelusuhteessa ei mitenkäään herätä luottamusta jos tietää toisen valehdelleen.
Ja kun puhuu totta ei tarvitse muistaa mitään...
Itse en ole koskaan ymmärtänyt sitä että miksi valehdellaan sellaisellle ihmiselle
joka merkitsee jotain, jonka kanssa haluaa jakaa kaiken ja jota sanoo rakastavansa.
Ei sellainen ihminen joka valehtelee rakasta tai kunnioita toista.
Asiat on helpompi hyväksyä, jos tietää totuuden eikä enää tarvitse miettiä valehteleeko toinen vai ei.
Jos jättää sanomatta asioita, onko se jo valehtelua?! Tavallaan kai, jos se asia koskee toistakin osapuolta,
Ja miten voi olla rehellinen toista kohtaan jos ei ole rehellinen itselleen??
Valehtelu on yksi osa todellisuuden kieltämistä ja itsemme pettämistä.
Pelot, valheet, tuska ja häpeä saavat meidät näkemään todellisuuden uhkaavana.
Olen kuullut sanottavan, että me olemme hyviä silloinkin kun me teemme virheitä.
Me emme voi olla hyviä ellemme tee virheitä. Jotta kasvaisimme, meidän on pakko oppia.
Kun huomaamme, että jokin, mitä olemme tehneet, ei toimi, me opimme juuri niin kuin ihminen vain voi oppia.
Totuus kirpaisee kerran mutta valhe satuttaa pitkän aikaa.
"Ei se että valehtelit minulle,
Vaan se että en enää usko sinua,
on järkyttänyt minua"
valehtelija.
Periaatteessa en haluaisi valehdella, mutta kyllä keksin tekosyitä luikerrellakseni ulos vaikkapa ystävien avunpyynnöistä, joihin ei olisi oikeasti aikaa. Haluan siis antaa kuvan, että välitän, mutta en osaa aina suoraan ja rehellisesti sanoa asettavani omia tarpeitani etusijalle. Varmaan aika naisellinen syndrooma. Noiden kiemurteluiden haittapuoli on juuri niiden muistaminen. Siksi olisi varmasti viisaampaa pysyä totuudessa -- ja siihen totuuden nimissä pyrin..
Lähisuhteessa valehtelu sen sijaan sattuu niin, että toivoisin mieluummin kuulevani ikävänkin totuuden heti kuin että se tulee ilmi joskus myöhemmin. Sellainen kaivaa maata luottamuksen alta. Itse olen yrittänyt toimia samoin.
Jos valehtelen, teen sen siksi, etten a) halua loukata toista, b) haluan ainakin hetkellisesti päästä jostakin tukalasta asiasta eroon ts. voittaa aikaa, että saisin asian käsitellyksi ensin omassa päässäni, c) hylkäämisen/torjutuksi tulemisen pelosta tai jossakin äärimmäisessä tapauksessa d) suojellakseni toista joltakin kolmannelta osapuolelta esim. annetun lupauksen muodossa...
En tiedä, voiko valehtelemista oikeuttaa millään verukkeella. Klassinen dilemmahan koskee tapausta, jossa toinen piilottelee kotonaan juutalaista, kun natsit kolkuttelevat oven takana. Onko tällaisessa tilanteessa moraalisesti oikein valehdella?!
Vaikka näin äärimmäisyyksiin joutuu harvoin jos koskaan, niin kyllä silti sanoisin, että joissakin tilanteissa on perusteltua tai jopa oikein kertoa muunneltua totuutta tai ehkä jättää jokin totuus kertomatta. Pitänee tutkia tapauskohtaisia motiiveja ennemmin kuin valehtelemista per se?!
Äkkiseltään tulee mieleen, että esim. lääkärillä voi olla laillinen oikeus/velvollisuus jättää kertomatta potilaalle joitakin tämän sairauteen liittyviä faktoja, jos katsoo, että se on tämän terveyden suojelemiseksi välttämätöntä...
Ehkä totuudella on olemassa joitakin "laadullisia muunnelmia", jolloin se joskus menee periaatteena kaiken muun edelle ja toisinaan taas saa väistyä muiden arvojen edessä. En tiedä.... Kysyt vaikeita :)
nuo a-d syyt ovat huonoja ja tuhoavat sinut itsesi loppujen lopuksi, tuo c-vaihtoehtohan sen tekee jo heti. a-b kun tulevat toisen tietoon, olet mennyttä.
d-vaihtoehto lähentelee julmuutta, jos olet läheisessä välillä sen kanssa, jolta kolmatta osapuolelta "suojelet"? tuo tilanne kaatuu varsinkin vakavissa asioissa ollessa kyse välittömään välirikkoon ja luultavasti ikuisesti. Miten jotain läheistä voisi karsastaa jonkun kolmannen vuoksi, uskomattomia, valehdella ja romuttaa omaa moraalia jonkun toisen puolesta hmm.
Siinä tapauksessa jos joutuu tiukempi moraalinäkemys koetukselle, saatanko jonkun toimieni takia vielä suurempaan vaikeuteen joko valehtelemalla tai tuossa esimerkissä natsien ollessa oven takan puhumalla totta. On olemassa ylempiä arvoja kuin vain omat, eli joko oman tai tosen hengen puolesta ollaan valmiit valehtelemaan, tosin natsisaksassa moni juutalainen päätti ettei valehtele vaan meni pää pystyssä vankileirille ja uskoi ylempään totuuteen, että jokainen joutuu joskus tilille teoistaan.
No jos on pieni valkoinen valhe, niin niitähän tehdään päivittäin.
ei kannata lähimmille ja tärkeimmille kertoa edes valkoisia valheita, koska olen samaa mieltä, että tuhoavat suhteen ja luottamus katoaa
se alkaa siitä, että kerrot meneväsi kaverille/kaverin kanssa/Kutsuneesi kaverin kylään, vaikka itse asiassa menetkin tapaamaan/kutsutkin luoksesi eksän, johon välit ovat vielä selvittämättä. - kun et halua loukata tai tehdä tästä asiasta numeroa - niin tai näin... siitä se lähtee pienet valkoiset valheet ja kohta kaksoiselämä alkaakin olla kudottu.
itse en loppujen lopuksi viimeisimmän eksän kanssa meinannut keksiä enää puhuttavaa, kun ne pienet valkoiset valheet olivat niin vastenmielistä kuultavaa... etten oikein voinut ilman niitä kysellä enää kuulumisia... (eksälle jäi tunne etten ole kiinnostunut hänen elämästään ja asioistaan)
kaikki vaan vähitellen mureni... ehkä tarkoituksella, mutta se oli kyllä ihan itse aiheutettua...
"Totuutta on rakastettava enemmän kuin itseään, mutta lähimmäistä enemmän kuin totuutta."
- Romain Rolland
1o pistettä.
kuin pohtia kuka kellekin on ns.läheisin ja joko totuuden arvoinen tai suojelemisen (jos siis henki on vaarassa tms.).
vielä sellainen mieleen, että kuulostaa siltä kuin olisi lapsukaiset kyseessä ja toinen pidättelee ns.totuuden kertomista ja lallattelee, "tiedän yhden jutun, mutten kerro, lälläl lää.." ja hykertelee kun on "juonessa" mukana ja se on niin kivaa.
ja rehellisen tuntuisia lepakoita, taidankin esittää teille pari kysymystä...LOL
Hyvä kysymys, mihin tämä ihmisen perusluonteenpiirre oikein perustuu. Kun sanon perusluonteenpiirre, en tarkoita että olemme kaikki patologisia valehtelijoita, mutta valehtelu on ihmiselle luonteenomainen selviytymistapa. Se periytyy evoluutiosta ja on osa laumaeläimen sosiaalista peliä, yksilön yritys erottua joukosta edukseen ja pärjätä paremmin laumansa muihin yksilöihin nähden.
Ensimmäinen syy lienee edun saavuttaminen. Jättämällä kertomatta asioita tai johtamalla harhaan ihminen olettaa saavansa jotain etua nykytilanteessa. Ja jos pelin voittaa kerran tällä keinolla on luontaista jatkaa samaan malliin. Tästä syystä me laumaeläimet pidämme peleistä ja peliemme termejä ovat "harhautus", "etu", "eräpallo", "voitto", "tappio", "selätys" …:)
Tyypillisesti valhe johtaa toiseen ja niin pitkässä juoksussa tämä juoni yleensä paljastuu ja on luotava uusia strategioita. Kaikki alkaa siis hyvin pienestä, kertomatta jättämisestä ...
Toinen syy on yrittää salata omia virheitään, erheitään ja välttää näin joutumasta henkilökohtaiseen häpeään. Kasvatus ja ympäristön paineet saattavat johtaa siihen että ihminen salaa toiselta täysin luonnollisiakin asioita. Tämä johtaa pitkässä juoksussa siihen että oikean ja väärän, hyvän ja pahan, sallitun ja kielletyn ero hämärtyy ja pienistä viattomista salaisuuksista alkaa tulla paatuneita valheita. Syntyy lumipalloefekti. Salailu voi johtaa siis patologiseen valehteluun, joka itse asiassa on hyvin yleistä ihmisten keskuudessa. Emme edes itse enää sitä huomaa...
Valehtelu on myös erään vakavan sairauden oire. Psykopaatti elää valheista ja nauttii valehtelemisesta. Toisaalta hänen elämäntapansa ei kestä päivänvaloa, joten hänen on pakko johtaa harhaan ja salata tekojaan. Mutta tämä on hänelle luontaista eikä hän edes erota totuutta ja valhetta, hänen arvomaailmassaan ei ole sijaa muille ihmisille, hän elää vain itselleen. Psykopaatin tunnistaa siitä että hänellä ei ole totuutta, vain todellisuus ...
Toivottavasti tämä tekee kaikille selväksi että olen absoluuttisen totuuden etsijä, vai valehtelinko nyt taas :)
peliä, suorastaan eläimellistä touhuahan saamme seurata bb-talon välityksellä ja kaikki kirkkain silmin väittää siellä, ettei en en tietenkään ole syyllistynyt pjauhantaan tai juonitteluun seläntakana, pois äänestyistäkin osa pystyy sujuvasti valehtelemaan, vaikka puol miljoonaa on nähnyt miten omassa kuppikunnassa jutut lentää arveluttavalla tavalla, mutta ymmärrys ei riitä näkemään siinä mitään väärää, niin narsisteja on oikeasti olemassa.
Parhaiten siellä talossa vetelevä vedättäjä puhui hyvinkin noilla samoilla sanoin, tämä on sosiaalista peliä ja kaikkihan me olemme sosiaalisia eläimiä, syö tai tule syödyksi?.
No, jos elämän noin raadollisena haluaa nähdä ja pelaa jatkuvasti pudotuspeliä kanssaihmisten kanssa niin vaikeaksi menee kun pitää monta palloa ilmassa pitää, jotka kyllä aikaa myöten sieltä romahtavat alas, sillä kaikkihan eivät halua tuota ns.sosiaalista peliä pelata, ainakaan eläimellisellä tasolla pelata.
Rehellisestikin voi pelata sosiaalista peliä ja saada sosiaalisena ihmisena laumassa huomioita ja arvoasteikossa nousua jos siihen kokee tarvetta, vertailu esimerkkinä taasen tuo bb-talo, aikaisempina vuosina siellä keskityttiin oman persoonan korostamiseen ja näkyväksi tuontiin, nyt keskitytään enemmän toisia mollaamaan ja sitä kautta lisäämään omaa näkyvyyttä, joten jauhot eivät ihan puhtaat ole, kutsutaan sitä sitten peliksi tai ei.
Meinasin kirjoittaa alkuperäiseen kysymykseen jonkin mielestäni tyhjentävän vastauksen, mutta sellainen sosiaalipsykologinen viritelmä nähtävästi jo täältä löytyykin.
Varmasti merkittävintä on egoistinen yksilön oman edun tavoittelu.
Tähän liittyen erästä myös lesbomaailmassa tyypillistä valehtelun syytä voisi silti vielä tarkentaa. Tarkoitan motiivikonfliktia. Meillä toisinaan on elämässämme toisensa poissulkevia valintatilanteita, joista emme välttämättä etukäteen voi saada tarpeeksi tietoa.
Esimerkiksi lesbo A seurustelee hiukan onnettomasti bi B:n kanssa, joka taasen tapaa kiinnostavan bi C:n. B on valmis vaihtamaan kumppaninsa C:hen, mikäli tämä osoittautuu seurustelukumppanin rooliin sopivaksi. B ei kuitenkaan halua luopua A:sta ollenkaan, ennen kuin on ottanut C:stä selvää. Niinpä hän valehtelee A:lle haluavansa jatkaa suhdetta normaaliin tapaan ja jättää kertomatta C:hen tutustumisestaan, koska A on kieltänyt tämän tapaamisen.
B:lle ei tässä tapauksessa jää juuri vaihtoehtoja toteuttaa palava tahtonsa tavata C uhmaamatta sanallisesti holhoavan ankaraa A:ta. C kun ei välttämättä olisi sen kaiken keskustelun aiheuttaman riitelyn ja jopa eron arvoinen.
suoraan valehdellaan...
Tässä esimerkkitapauksessa siis B pitää A:ta varalla jos ei satu synkkaamaan C:n kanssa..
Olisikohan reilumpaa sanoa että on kiinnostunut jostain toisesta.
Ja jos ei synkkaa, voi hankkia kuvioihin D:n
ja sen jälkeen loput aakkosista.
Entäs kun A saa selville koko sopan,
kyllä siinä voi olla erokellot soida.
Koska tunnetusti salaisuus ei ole salaisuus
kun sen tietää useampi kuin yksi ihminen.
Totuus satuttaa, siksi ihmiset pitää varjella totuuden kohtaamiselta. Totuus synnyttää anarkiaa ja paniikkia. Tämä näkyy selvästi tässä Lapin Kansan jutussa esimerkiksi. Todenpuhujat eivät ole muutenkaan suosiossa. Valheet ovat miellyttäviä ja helppoja. Niihin voi kääriytyä kuin huopaan.
menevän. Tuossa esimerkissäsi (Lapin Kansa juttu), niin molemmista osapuolista löytyy omasta mielestään totuudenpuhujia ja asioiden rohkeasti esilletuojia (JK ja Tuomi-Nikula, ei sentään Telanne). Monihan kiittelee JK:ta että nosti asian esille ja TUomi-Nikulan puolustajat sanovat, että hyvä kun toi esille tuon "tabun" että olisiko hyväksyttyä tai saisiko julkilesbo edustaa lappalaisia.
Sananvapaus on tietysti olemassa, mutta pitäähän sitä tietysti sanojaan asetella, ennenkuin "totuutena" kaikkia asioita pitää.
Asioita on helppoja ja vaikeita jos niistä vaikenee, jotta pääsisi helpolla nyt, niin edestään sen saattaa suuremmalla vaikeusasteella löytää.
Tämä on hyvä esimerkki. Korhonen jätti ehkä kertomatta jotain ja se tulkittiin valehteluksi. Mutta toisaalta mitä työhaastattelussa pitäisi kertoa?
Tuomi-Nikula sanoi rehellisen mielipiteensä, sai ryöpyn niskaansa ja jäi lomalle. En puolusta hänen mielipidettään, mutta hän oli suora ja avoin, rehellinen henkilökohtaisessa mielipiteessään.
Telanne taas … mitä hän teki. Ehkä puhui yhtä Korhosen kanssa yksityisessä keskustelussa, mutta julkisuudessa toista?
Kuka näistä on valehtelija? Ja kuka edelleen istuu pallillaan …
Kysymys kuuluu: kannattaako rehellisyys, kannattaako jättää kertomatta ja mikä kannattaa?
molemmat esimerkin tapaukset ovat ns.pulassa huonosti asetettujen sanojen vuoksi tai sen takia ettei asetellut niitä haastattelutilanteessa paremmin ja se joka kiertää ja kaartelee sekä peittelee, istuu rehellisyyteen vedoten tukevasti pallillansa?.
Onhan se kieltämättä hupaisaa. Rehellisyys yleensä kannattaa itsensä kannalta pitemmässä juoksussa, olihan tuo Sillanpääkin niin helppottunut kun saa/voi avoimemmin puhua itsestään ja kaikista puolistaan (josta kukaan ei enää ole kiinnostunut nyt kun se on avointa).
On tietysti tilanteita jolloin on parempi jättää kertomatta, jos kokee sen tiukasti vain omaan elämäänsä kuuluvaksi asiaksi ei yleisesti jaettavaksi tai pureskeltavaksi, silloinhan vastapuoli joutuu muiden seikkojen myötä muodostamaan toisesta kuvan, mutta harvoin sellaista tilannetta on että pitäisi ihminen kokonaisuudessaan läpivalaista perinpohjin, ketä se hyödyttäisi, teet yhdenkerran täydellisen profiloinnin ja seuraavassa hlö kaatuu kadulla ja lyö päänsä eikä ole enää entisensä.
Ihmiset taiteilee paljon sen suhteen mitä jättää kertomatta siinä yhteisössä missä nyt vaikuttaakin, on se sitten työyhteisö, naapurusto tai harrastuspiiri, harvoin suoranaisesti rupeaa valehtelemaan, mutta tietoisesti pyritään jättämään kertomatta, harva jaksaisi jos joku koko ajan kertoisi avoimesti ja jakaisi kaikki mitä itselle ja muille on tapahtunut, sellainen syö muiden energiaa niin paljon.
Työpaikan kahvipöydässä on aina samat tyypit jakamassa vkonlopun tapahtumat yks.kohtaisesti toinen voi vaan todeta, olipa kivat ilmat ja tietoisesti suojelee omaa yksityisyyttään vaikkei siinä aihetta salailuun tai valehteluun olisikaan syytä.
Tämä iso mies on kiltisti utelias lesboista/biseksuaaleista. Kerron hieman omaa taustaani; olen hetero pilkkuun saakka; mulla on ollut kimppakivaa bi-naisten kanssa, siis ryhmässä:
kaksi naista ja minä.(Muutaman kerran ja se oli todella mahtavaa!)
Nyt tulee vihdoinkin se mieltäni askarrellut kysymys: Miltä se tuntuu kun nainen nuolee naista ja kaikkea muuta? Itse tykkään kovastikin nuolla ja tehdä lähes mitä tahansa, mitä nainen haluaa!
EN OLE rasisti,feministi,sufragetti,sukupuolisiveetön;en myöskään ole timpuri,roudari,hanslankari vaan olen ihan ehta maalari,joka nyt vaan sattuu olemaan täyshetero. JA UTELIAS!!! Ole kiltti ja vastaa tälle miehelle - pliis?!!
Miltähän nyt luulisit että se tuntuu?
Todellakin, minkä ihmeen takia joillakuilla ihmisillä on se VALEHTELEMISEN VIETTI??? Onko se kenties geeneissä vai lapsuudessa opittua (vanhemmilta?)vaiko lapsuuden kasvuympäristöstä johtunut "taito";kun kerran kaikki muutkin valehtelevat, niin miksen sitten minäkin?!!
En aio mainostaa omaa pilkkuun saakka rehellisyyttäni, mutta totean silti, että mun on todella vaikeata valehdella yhtään mistään asiasta! Opin jo pikkupoikana sen,että oikean totuuden itse muistaa paremmin kuin rakentamansa valheen!
Tätä mieltä tämä Rami on valhettelusta!
Tätä olen just miettinyt että miksi? Mulle ei ole valehdeltu ihan suoraan päin naamaa, mutta selän takana on puhuttu kaikenlaista p**kaa ja sitten se muuttuu toisten suusta kuultuna muka totuudeksi. Sama juttu on että ensin kiemurrellaan kaveriksi ja sitten vasta jälkeenpäin paljastetaan asioita ihan niinkun niillä ei olis niin suurta painoarvoa. Kaikkein pahinta valehtelua on se että jätetään ensin kertomatta ja puhutaan sitten selän takana. Jos valehdeltais edes suoraan päin naamaa sen vois jotenkin sietää se olisi enemmänkin henkilökohtasta kuin takanapäin puhuminen ja mustamaalaaminen.
on paskiainen. Jos hän osoittaa muita merkkejä hän on iloinen yllätys, mutta en mä ymmärrä miksi ihmiset ihannoi ihmisiä, että edes ajatellaan ihmisen olevan lähtökohtaisesti ihana ja kiltti ja rehellinen ja kaikkea tuollaista. Ihminen on itsekäs, ja peto. Eikä se silloin tuo mitään yllätyksiä kun ei alunperinkään ihannoi maapallon suurinta petoa.
No toi maapallon suurin peto on kyllä lievää ylilyöntiä. Onhan täällä hait, varaanit ja korppikotkatkin. Nisäkkäistä ihminen on jotain suden ja apinan väliltä. Apina on aika harmiton lajitoveriaan kohtaan, mutta kyllä apinatkin tappavat ja syövät toisiaan. Sudella on tarkka hierarkia ja sosiaalinen järjestelmä laumassa, mutta sudet taas saalistavat viattomia kasvissyöjiä systemaattisesti laumassapäin. Ihminen saalistaa niin laumassa kuin yksin, ihmisessä yhdistyy niin pedon luonne kuin lampaan olemus hämmästyttävästi naamioidulla tavalla. Kun lampaan määkiminen ja suden ulvonta yhdistetään syntyy siitä valheellinen totuus johon lajitoveri kuuliaisena lankeaa.
esim juuri tajusin kuinka hait ovat metsästäneet monia lajeja sukupuuttoon, tuhoavat elinympäristöään ja sotivat itsensä ja viattomat siinä sivussa pieniksi atomeiksi. Hitsi kun menin ylilyömään ihmiset suurimmiksi pedoiksi, tarkoitin tietysti haiden ja dinosurusten jälkeen. Ne helvetin dinotkin, niistä ei ole kuin ongelmia!
Tarkoitat siis että ihminen tuhoaa kaiken juu, mutta ei hän petona ihan kaikkea tee. Tämän keskusteluketjun avaus pidättäytyy valehteluteemassa, joten ei osunut ja uponnut tuo sinun kokonaisvaltainen näkemyksesi ihmisluonteesta.
Ihmisen perusluonteeseen tuon totuuden muuntelun lisäksi kuuluu tietysti perustavaa laatua oleva kateus ja ahneus, ja siitä nuo sodat ja atomeiksi pamauttelut johtavat juurensa.
Hai tosiaan pitäytyy pedon roolissaan ja ihan vaan suolaisissa vesissä, ihminen ahneuksissaan syö kalatkin vedestä ja kaivaa luonnonrikkaudet meren pohjasta. Dinot ovat nisäkkäiden esi-isiä väittää viimeisin tutkimus, joten taitaa tulla sieltä tuo ahneus ainakin ruuan suhteen. Pieni vihanpitokin saattaa liittyä tähän dinoperimään, ne kun eivät lajitovereitaan säästelleen nämä tyranosaurukset.
Valehtelusta ei oo mitään hyötyä, harmia vaan. Koska se asia mistä valehtelee, oli se sitten pieni tai suuri, se tulee monesti eteen. Minkä taakseen jättää sen edestään löytää näinhän sitä sanotaan. Itse sievistelen tietyissä asioissa totuutta vain jos on aivan pakko.
aiheeseen tulleita vastauksia selaillessa tuli välittömästi mieleen Jim Carrey - leffa Valehtelija valehtelija. Näyttelijä ei kiinnosta ja leffakin oli vähän Amerikan huttua mutta se aihe! Mitä oikeasti tapahtuisi, jos olisimme täysin ja suoraan rehellisiä ihan jokaikisessä asiassa?
Jos ette ole katsoneet elokuvaa, katsokaa ihmeessä. Sen jälkeen alkaa suhtautua esimerkiksi valkoisiin valheisiin, sanomatta jättämiseen aivan toisin.
Ne ovat monesti todellakin huomaavaisuutta, toisen loukkaamisen ja satuttamisen välttämistä, ilmapiirin säilyttämistä, asioiden joustavuuden edistämistä, sosiaalisuutta ja niin edelleen. En näe miksi sellaisessa tilanteessa pitäisi olla täysin suora ja pamauttaa totuus toisen silmille, vaikka siitä seuraisi vain pahaa mieltä, huonoja seurauksia.
Mutta ihan oikea valehteleminen. Sellainen, jossa on kyse tärkeistä tai vakavista asioista. Sitä en kyllä kannata ja pidän sitä sekä välinpitämättömyytenä että halpamaisena. Joskus on todella pelottavaa puhua totta, erityisesti jos tietää totuuden olevan jollain lailla vaikeuksia tuottavaa itselle, mutta silti. Se on vain puhuttava totta.
Ikävä kyllä valehtelu on ja pysyy. Meissä jokaisessa tavalla tai toisella, turha sitä on hurskastella. Viimeistään silloin suurin osa meistä alkaa valehdella, kun alkaa olla kyse todella oman nahkan pelastamisesta.
Korhosen epärehellisyys olikin siis tätä että hän ei ehkä "täysin ja suoraan ollut rehellinen jokaikisessä asiassa?"
Tästä syystä tuli käräjäoikeudessa turpaan 3 - 0 ?