Tehdäänkö pieni nettigallup? Eli jokainen laittaisi ketjuun sen puolueen, jota meinaa äänestää kunnallisvaaleissa. Jos haluaa perustella, niin vain lyhyestä. Olisi oikein mukavaa, jos ketju pysyisi siistinä eikä mitään spämmäämistä tulisi.
Vastaan ensimmäisenä, että ilmeisesti KD vie ääneni, vaikka en ole koskaan ko. puoluetta äänestänyt.
Vastaan ensimmäisenä, että ilmeisesti KD vie ääneni, vaikka en ole koskaan ko. puoluetta äänestänyt.
Vastaukset 42
Vanhimmat
kokkoomusta ja eka kertaa
Kokoomusta, ekaa kertaa. Ääni menee kokoomukselle, sillä sieltä löytyy mieleinen ehdokas ja toivon, että kokoomus toisi tänne hieman yrittäjämyönteisyyttä ja sitä kautta kehitystä.
ollunna ja kommunistina pysyn, eli ääni sinne.
äänestänyt perussuomalaisia mutta nyt aion koska
ehdokkaana on mies joka uskaltaa sanoa asiansa
ääneen ja vielä perustella sanomisensa.Eikä virkamiehet ole hänelle jumalia jotka ovat olevinaan aina oikeassa.
Se jo sinänsä on oikein. Minä äänestän Demari ehdokasta ja muutoinkin aion tehdä vaalityötä. Vain ja ainoastaan äänestämällä voi vaikuttaa.
puoluetta vaan henkilöä joka löytyy perussuomalaisten listoilta...kykenevä ehdokas.
Kokoomus ja samasta syystä muutosta toivon. Edellisissä vaaleissa jätin äänestämättä.
jotkut vaalit tulossa, enhän minä ole ehtinyt ajatella ketä äänestän.
Sehän on selvä ollu jo montakymmentä vuotta perussuomalaista tietenki. Ei parane vaihtamalla, niinku ei akkakkaa. Ku eivät anna vanahasta vaihossa mittää.
vois ehkä äänestää perussuomalaista ,mutta ei ole sopivaa ehdokasta ainakaan lieksassa,käännyn siis sdp:n naispuoliseen uuteen ehdokkaaseen
SDP
Demareita äänestän niin kuin palkkatyöläisen kuuluukin.
Myös täällä SDP
nyt äänestän KD:tä!
äänestän Vasemmistoliittoa.
Huippu tyyppi. Tietää asioista. Inhimillinen
niin kirjaston nainen saa tällä kertaa ääneni. Hillitty ja hallittu olemus sykähdyttää. Komee mimmi ja ystävällinen aina asiakkaille.
terv. ahkera kirjastossa kävijä
Taitaa olla niitä harvoja jotka ei pelaa omaan pussiin. Tehnyt valtavasti järjestötyötä auttaakseen sairaita ja heikompiosaisia ilman korvausta.
Kirjaston Riitta ei ole suuna päänä kälättämässä ja siitä huolimatta on aikaansaapa ihminen. Ei tuo omaa erinomaisuuttaan esiin, niinkuin eräät puolueessa. En ole vassuri mutta nyt minäkin äänestän kyseistä henkilöä. Vaatimattomuus ja rauhallinen olemus miellyttää minua.
Toimii ja tekee myös töitä. Äänestäkää On nähty ja koettu kuinka asiat hoituu.
Ei se vielä ketään vakuuta, että kirjastossa tuppisuuna ahertaa. Ehdokkaan pitää olla laaja-alaisesti selvillä koko kaupungin asioista. Nämä hiljaiset demarinaiset eivät kykene oikeasti saamaan mitään aikaan politiikan kovalla saralla. Tarvitaan karastuneita tekijöitä, jotka uskaltavat tarvittaessa ottaa kantaa tärkeiden asioiden puolesta.
Hei tarkkailija et kyllä ikinä puhu samasta Ihmisestä. Kaikki jotka Riitan tuntevat tietävät mitä hän on tehnyt ja tekee. Tarkkaile paremmin. Ei ikinä tuppisuuksi jää.Sanavalmis, iloinen erittäin hyvällä huumorilla elämään suhtautuva ihminen.Auttanut paljon ihmisiä. Perillä varmasti kunnan asioista, toiminut vuosia eri lautakunnissa ja yhdistyksissä.Saanut aikaan paljon muttei nosta numeroa. Mitähän itse vastaisi kirjoitukseesi, minut sai nauramaan tietämättömyytesi. Saa ääneni. Reilu vassari.(ei demari)Pelkäätkö tarkkailija jotain.
Huonoja ehdokkaita kunnallisvaaleissa. Vaikka en vasuri olekkaan niin annanpa ääneni tälle kirjaston Riitalle. Irma joutaisi jo syrjään politiikasta, on liian kova ääninen kälättäjä joka paikassa.
...ei ole vielä tiedossa. Onneksi en ole koskaan myynyt sieluani millekään puolueelle. Valkkaan jonkun tervejärkiseltä tuntuvan ehdokkaan. Äänestän ihan vain vastavetona sille, että mielestäni kelvottomat populistit eivät saisi liikaa jalansijaa päätöksenteossa.
t: duunari
On tavattoman harkitsematonta äänestää vain vuodesta toiseen "sitä oikeaa" puoluetta, mitä jo isovanhemmat ovat opettaneet palvomaan. Työväenpuolue oli joskus ehkä työläisen asialla ja niin edelleen ja niin edelleen. Nyt, kun tilanne on Lieksalla tämä mikä on, ei siis niin kovin ruusuisen oloinen, kannattaa tarkkaan harkita antaako näille samoille toilailijoille vielä päätösvaltaa vai ei. Edessä on suuria päätöksiä, ja valtuustoon on saatava oikeasti sellaista porukkaa, jotka uskaltavat sanoa myös vastaan hallituksessa istuville: sehän lienee jo selvää, että ne samat perseet siellä hallituksen penkeillä varmasti istuu edelleen, mutta olisi sinne saatava joku sellainenkin, joka oikeasti ajaa asioita sellaiseen suuntaan, johon kuntalaisetkin niitä haluavat. Nythän nykyinen valtuusto on lähinnä "joo joo" kannalla ja päättäävät, mitä virkamiehet esittävät.
Älkää ihmeessä antako päätösvaltaa niille, joiden olette nähneet asiat niin monesti jo vievän aivan puihin.
Ja kyllä itse valitsen ainakin kunnallisen perussuomalaisen! (ensimmäinen kerta tätä puoluetta äänestää)
..pääpuolueet tekevät itsensä naurunalaisiksi ja osoittavat tyhmyytensä esim. vaaliväittelyissä.
Se on aivan sama ketä henkilönä äänestää, kun puolueet määrävät edustajien/valtuutettujen tahdin.
Monet hyvät näkemykset asioista jäävät piiloon puolueiden kantojen vuoksi. Turha on hiiren kissalle mahtailla.
Mielenkiinnosta olisi mukava nähdä millaiseksi valtuusto/eduskunta toiminta menisi, jos puolueita ei olisikaan, vaan valitut edustajat saisivat tuoda esille ja päättää oman näkemyksensä mukaan asioista.
"Se on aivan sama ketä henkilönä äänestää, kun puolueet määrävät edustajien/valtuutettujen tahdin"
Mitähän mahtaa ne ylimaalliset puolueet oikein olla? Onko ne jotain ihmeellisiä käsittämättömiä ja tutkittmattomia juttuja, jota vastaan ihminen ei voi taistella? Eikös puoluekin muodostu vain henkilöistä, ja ehdokashan on tässä tapauksessa myös henkilö, vai kuinka?
Kyllä se on mielestäni täyttä potaskaa väittää, että on ihan sama ketä äänestää.
mutta vissiin edellinen tarkoitti sitä, että kun annat äänesi nuorelle, kokemattomalle tyypille, joka edustaa erästä valtaapitävää puoluetta, niin turha on oikeasti kuvitella, että tuo nuori tai uusi henkilö ääntään kuuluviin saa. Onhan nuo nähty, varsinkin demareitten ja keskustan piirissä, että ne samat vanhat jyrää, olipa valtuustossa sitten vaikka millaisia idearikkaita tyyppejä.
Vasemmistoliitto, suoraan kysymykseen suora vastaus. Lieksalaiset katsokaa vähän arvoja.Ihmisyys ylös!
Vasemmistoliitto minunkin puolue. Naiset vahvoja!
38 tai 39
Kahdesta hyvästä vaikea valita, onneksi puolue sama, kun yhteiseen pussiin äänet menee. Toivottavasti molemmat läpi.
Väliaikatietoa:
Kokoomus 3
Perussuomalaiset 4
SDP 5
Vasurit 4
KD 2
(edellyttäen, että laskin oikein...)
Mielenkiintoisia huomioita:
- Lieksan toiseksi suurin puolue keskusta ei ole saanut yhtään ääntä.
- Kaikesta marmatuksesta huolimatta Lieksan tilanteeseen ja tulevaisuuden kuviin ollaan ilmeisesti tyytyväisiä, sillä demarit johtavat edelleen.
ääniä, koska on kaiketi ainoa puolue joka harrastaa röyhkeästi omaan pussiin ja vain omaanpussiin, yhteisöllisestikin todella tärkeissä asioissa. Ilta lypsyynkin panostetaan niin järjettömästi, että lypsylähde ehtyy ennen aikojaan.
"koska on kaiketi ainoa puolue joka harrastaa röyhkeästi omaan pussiin ja vain omaanpussiin, yhteisöllisestikin todella tärkeissä asioissa"
Vai että ihan ainoa puolue?
HAHHAHAHHAHAHAAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHahHAHAAH.
Mutta eipä siinä mittään. Hyvät naurut saa näistä demareitten nettikirjoituksista. Olisiko hyvä myöntää, että Lieksan alennustila johtuu teistä demarivaltuutetuista. Olette olleet Lieksan johdossa jo kauan ja tilanne on mikä on. Entäs jos myöntäisitte virheenne ja muuttaisitte taktiikkaanne niin, että pyrkisitte toimimaan lieksalaisten, ei oman pikku hyvävelikerhonne, hyväksi. Älkää syytelkö muita omista virheistänne.
Kyllä pitää olla typerä jos teille äänensä antaa. Toivottavasti nyt sitten äänestäjänne eivät seuraavan 4 vuoden aikana valita mistään, jos demarit vielä jatkavat Lieksan johdossa.
Tässä se nähdään kepulaisten äkkijyrkkyys, herne on heti nenässä, kun vähän sohasee kylestä. Te kepulaiset olette niin lähellä maata, ettette ole ikinä kuuna päässeet ihmisten joukkoon omana itsenänne, vaan tunnette alemmuutta, vaikka ei siihen aina olisi niin tarvettakaan.
En ole kepulainen, en edusta mitään puoluetta enkä ole mitenkään kytköksissä kunnallispolitiikkaan. Olenpahan vaan sivusta seurannut näitä demareitten lähes paniikinomaisia anonyymejä sormella osoitteluja (esim. karjalaisen palstalla), joita jostain ihmeen syystä on viime päivinä nettiin ilmestynyt.
Teen kaikkeni, että nyt vaalien alla nostetaan kissa pöydälle, ettei sitten taas tarvitse seuraavaan neljää vuotta kuunnella lieksalaisten ruikutusta siitä, kuinka surkeasti asiat hoidetaan.
Virkamieseliittiä edustava sdp, kuten myöskin kehityksen jarruna nököttävä "kuinka tämä hyödyttää tavallista kuntalaista"-keskusta, ovat toivottavasti tulleet tiensä päähän. Demareilla ei ole lieksassakaan mitään uutta tarjottavaa, joten miksi ihmeessä heitä tarvitaan enää valtuustoon? Eiköhän tämä demari-Lieksa olla jo nähty ja huonoksi todettu?
politiikan jarrumies, on nääs nähkääs asialla, oletkos ajatellut ottaa kantaa suuremmissa voorumissa, kuin täällä lieksa palstalla, suosittelen.
Niin noi ehdokkaat mitä on tarjolla niin joutais pyyhkiä puolet kokonaan pois,ja tilalle sellaisia joilla on tietoa yleensä "asioista"eikä edes ehdokkaiksi asettaa kun ovat vaan listoilla puolueen äänimäärän turvaamiseksi joilla itsellään ei ole mitään käsitystä kunnan saatikka asioiden esityksistä.
On eräille vaan näytön paikka että minäkin kun olen nyt valtuustossa,eikä ymmärrä yhtikäs mitään itseasiasta.Miksi ei ehdokkaissa ole todella asioista tietäviä korkeasti kouluttaneita eri virka portaissa olevia,ja huh huh mitä päättäjiä on listoilla suoraan sanottuna.....ei äänestettävää.
Marakin sain nobelin sen jälkeen kun irtisanoutui tyhjäinpäiväistä pskaa julistavasta kommunistipuolue sdp:stä.
Enosta.Puolueesta viis!
naista, kaunista naista, kun katsoo kasvoja, niin näkkee sielun, kuin katsoisi peiliin.
Todella vahva persoona.Hoitaa kodin ,lapset työnsä yrittäjänä,ja opiskeleekin kaiken lisäksi.
Varmasti aika riittää myös meidän kaikkien asioiden hoitoonkin.