Mitä soppaa pienellä veneellä (~40 jalkaa) maailman ympäri matkaavat syövät?
Meinaan kun ei ole kylmätiloja?
Meinaan kun ei ole kylmätiloja?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
säilyy. ja maissa aina muutamaksi päiväksi ruoretta.
Kunnolliset kalastusvälineet mukaan.
virhepaholainen...
Promootio eiku provokaatio aikoihin, jos et ois menny korjaamaan!
Mutta asiasta, säilykkeet on peruskauraa, täkäläisittäin sikanautaa, tonnikalaa, ananasta, tomaattimurskaa - ihan mitä polttoainetta kukin käyttää. Riisi, pasta, jauhot, korput, näkkileipä (meripoika), mutta tahtovat kuivan purkin tai tilan. Muuten ensin matoja ja sitten perhosia:-)
Vihanneksista omenat, sipulit, sitruuna, appelsiini säilyvät hyvän aikaa verkkopussissa roikkuen (alapäästä myös stoppari ettei hakkaannu muussiksi). Ja mausteita maun mukaan. Kahvia teetä, kaakaota, sokeria.
Näistä ym aineksista osaava kokki (siis en minä) loihtii uskomattomia aterioita meren sen salliessa. sitten sille varalle suklaata, rusinoita, rommia ym..
Tietysti vettä monella konstilla, tankit, kanisterit, vesikone... ja onnea matkaan!
1973-4 whithbredissä harvalla oli kylmätilaa (tai sähköä tarpeeksi.)
Bunkrauslistoja on volvoocean racen sivuilla.
Muuaalta löytyy tieto kyseiseen kisaan osallistuneen saksalaisen Peter von Danzigin muonavarastosta: kavereilla oli mukana 3,5 kuutiometriä (=35.000 dl) kauraryynejä.
Mitähän mahtoivat matkalla syödä?
Paljonkohan puuroa tulee 1dl ryynejä?
Kalan varaan ei kannata paljon laskea. Bernard Moitessier, joka purjehti puolitoista kertaa pallon ympäri, 301 vuorokautta käymättä kertaakaan maissa, kertoi vetäneensä uistinta aina kun se kävi päinsä, eli noin kolmasosan matkasta, mutta saaneensa kaikkiaan vain neljä kalaa: kaksi doradoa Atlantilla ja kaksi 7-8 kilon tonnikalaa eteläisillä leveysasteilla.
Vastaavia kokemuksia on muillakin pallonkiertäjillä: Kalasaalis on aina merkittävä tapahtuma.
Kalan saa kyllä säilymään aika hyvin tropiikissakin marinoimalla sen sitruunamehuun. Sitruuna puolestaan säilyy veneessä varsin pitkään.
viimeks kun vedin atlantin yli niin joka aamu pidettiin gastigallup että maistuuko kala tänään. Jos hereillä oleva miehistön osa sanoi kyllä niin heitettiin uistin veteen. Ruoka-aikaan mennessä siellä oli joka kerralla kala, lähes aina Dorado, pari kertaa tonnikala.
Mutta uistin ei ollutkaan mikään rapala vaan plastic squid - muovinen mustekala. tästä päättelin että on uistimesta kiinni tuleeko kalaa
Dorado=Kultamakrilli
Tarkoitatko, että olisitte voineet ylittää Atlantin tuoreella kalastetulla kalalla, jos olisi ollut pakko?
Ruoka-aikaan mennessä toki saa aina kala valtameriltä, mutta ruoka-aikojen väli saattaa tulla kiusallisen pitkäksi ja kannatta ainakin varata muutama Corneri purkki varalle.
Rapaloita ei ole tarkoitettu yli viiden solmun nopeuksiin jolloin niistä tulee lentokalan pyyduksiä.
>kannatta ainakin varata muutama
>Corneri purkki varalle
Eikös juuri tuo ”corneri” ollutkin ihaillun ja inhotun toisinveneilijä P. Dunckerin pallonkierto- ym. kaukomatkojen perusmuonaa? Kirjojensa ja lehtijuttujensa mukaan Pera hamstrasi sitä Kielin marketeista S/Y Merivuokon punkanaluset täyteen aina Itämereltä ulos lähtiessään.
”Corneri” = corned beef (suolattua tai paremminkin purkitettua naudanlihaa, ei tekemistä maissin kanssa).
Terveiset Äitsaareen!
Tuli edellisessä muistivirhe, kavereilla oli 2 kuutiometriä ryynejä eli 350 kg.
Tarkempi bunkrauslista löytuu www.peter-von-seestermuehe.de sivuilta.
1dl ryynejä ja 1,5dl vettä= valmista
paljon ryynejä matkalle niin on hyvä varmistua, ettei vene vuoda mistään. Turvonneet ryynit täyttäisivät koko veneen ja ei muuta kun voita silmään ja syömään.
Tuo muovimustekala toimii niin atlantilla kuin välimerelläkin. Tonnikalaa käy hyvin pyydykseen....
Mutta ei mun kokemukseni mukaan kyllä joka päivä... ehkä pari kertaa viikossa, jos vetonopeus vaan on sopiva.
Mikä on sopiva nopeus, ainakin suomessa vetouistelussa hauki nappaa vielä 8 solmussa ihan ok.
Toki uistimesta riippuu jonkin verran, painot ja vaaput ovat hyvä.
jos puhutaan valtamerellä kalastamisesta (eikö siitä ollut kysymys?). Se oli oma kokemus. Tonnikala taitaa pystyä 30kn nopeuteen, joten veneen 8kn tms ei tuota sille ongelmaa. Silloin kun tuuli ja venevauhti olivat heikot, kalaa ei tullut. Onko kenelläkään samaa havaintoa?
Normaali pasaatituulen nopeus on luokkaa 10-12 m/s, eteläisellä Intian valtamerellä pasaati puhalsi selvästi voimakkaammin. Silti saattoi olla usean vrk:n tuulettomia aikoja, varsinkin itäisellä Tyynellä merellä.
Joku kertoi vavan antavan joustoa, kun kala nappaa. Varmaan näin onkin tavallisessa kalastuksessa. Valtamerilegeillä laskimme siimaa ulos yleensä 100-200m, joskus enemmän. Siiman pituudesta varmaankin tuli joustoa, koska siima katkesi harvoin! Siimana käytimme punottua nailonia.
jep tuolla reissulla olisi kalan voimin pysynyt ruoissa.
Veneessä oli kyllä myöskin riisiä, pastaa, perunoita, sipuleita ja kaalia lisukkeeksi, ja back-uppina säilyketonnikalaa sekä papuja, mutta ei yhtäkään lihasäilykettä.
Perunat, sipulit ja kaali säilyy aika hyvin veneessä kunhan kokin päivärituaaleihin kuuluu varaston päivittäinen tarkistus ja jos joku vihannes alkaa hapantua se otetaan ja keitetään gasteille ennenkuin pilaa muut vihannekset.
Onko hyviä suomenkielisiä kertomuksia pitkistä (yksin) purjehduksista?
Google/ Merivuokko
Yksinpurjehdusten klassikko on tietysti Joshua Slocumin "Yksinpurjehdus maapallon ympäri" (Suom. Eino Koivistoinen, WSOY 1953 tai Gummerus 1982). Tästä on myös uusi laitos (John Nurmisen säätiö 2005), jota on edelleen saatavana.
Muita yksinpurjehdustarinoita (Dunckerin lisäksi) ei nyt tule mieleen.
Omassa hyllyssäni on Slocumin -53 painetun teoksen rinnalla pari muuta helmeä:
- Erling Tambs: Häämatkalla yli valtamerien, WSOY 1943
- Teppo Turen: Tuntsa - Purjeveneellä yli Atlantin, Tammi 1962
... sekä muutamia uudempia kuten Heikki Herralan "Kuunarilla Karibian merelle" ja "Korallisaarille" (Kirjayhtymä 1976 ja -77), Alpo Ruuthin "158 vuorokautta" (Tammi 1983), joukko kertomuksia purjelaivakaudelta ynnä pari hyllymetriä purjehdustarinoita muilla kielillä.
yksinpurjehtijoita maailman ympäri; Alain gebault, chircester ja naomi james, kaikki suomennettu, löytyy varmaan monesta divarista. Ja tietysti hjallis.
Yks hyvä on Steven Callahanin Menopaluu helvettiin. Kun ei kaikki mee ihan tuubiin, pelastuslautalla yli atlantin.
Takana kaksi Atlantin ylitystä pallon kierto, 2 henkeä. Tärkeimmät muonat olivat:
-vetouistimella tonnaria ja kultamakrillia tuli todellakin aivan riittävästi (mustekala-viehe paras, kuten muutama muukin on todennut. Siiman on oltava todella vahvaa, ettei venettä tarvitse pysäyttää kalan takia, iskukoukku kalan nostamiseen). Toisinaan lentokaloja kertyi öisin kannelle, paras saalis 32 kp yhdessä yössä. Niitäkin olisi voinut käyttää, mutta doradoa riitti eikä kokeiltu sen takia. Lentokaloissa on aika vahva kalan haju. Dorado ja tonnari ovat enemmän lihan kaltaisia ja niitä voi paistaa kuin pihvejä (parhaat palat kylejstä ja muu ruho takaisin mereen, kierrätykseen).
- Tärkein kuivamuona oli riisi ja spagetti.
- Pussikastikkeet ym kuivamuonapussit olivat yllättävän hyviä. Säilykepurkkiruokaan kyllästyi nopeasti ja sitä tuli hankittua liikaa. Purkkeja on yhä jäljellä. Toisaalta säilykkeet olivat hyvä maksuväline Pacificin saarilla. Niillä ostimme hedelmiä, pataatteja yms.
- Jauhoja kuivahiivaa käytimme leipomiseen.
"Corneria" tai muita lihasäilykkeitä ei kannata ostaa isoja määriä, koska niiden tuonti Uuteen-Seelantiin ja Australiaan on kielletty. Ne takavarikoidaan. Ko maissa pelätään prionitautien (kuten hullun lehmän tauti) kulkeutumista lihatuotteiden mukana. Siksi viranomaisilla on tiukka linja, mitään lihaa ei saanut tuoda maahan edes omaan käyttöön.
Vapa on kans hyvä olla vankka.
Muutaman kerran on uistimeen käynyt joku isompi kaveri, ja säleet vaan lensivät kun vapa pärähti:)
Niin moni meistä teki. Mahdollisimman iso kela pultataan takakaiteeseen. Räikkä pärähtää, kun kala iskee. Sitten vaan hinataan saalis veneen kylkeen.
Keep it simple s...
Vapa antaa joustoa iskuun, ja kelaamiseen.
Ei siimat katkea, ja saa pikkaisen kalastaakin.
Kuten aiemmin jo mainittiin, siiman tulee olla tarpeeksi vahvaa (=teräsvaijeria). Isompi vinssikin käy kelasta, kunhan muistaa tarkistaa vinssin kiinnityksen.
Toki ankkuriketjukin käy siimasta. 45 lbs CQR on hyvä syötti isommille vonkaleille.
ongelma on vaan siinnä, tää kun on 50m 12 mm kettinkiä ulkona, niin CQR:ä pompii pinnassa, tulee siis käytännössä ilmassa. Käytätkö jotain syvääjiä?
vavat ja kelat on turhaa välineurheilua. Pelkkä paksu pitkä siima metrisillä vaijeriperukkeilla riittää.
Tunnin välein voi käsin kokeilla onko kala jo napannut. Jos on napannut voi vielä hinata väsyttämiseksi tunnin veran perässä ja sitten laittaa rukkaset käteen ja keriä siiman käsin sisään. Nostokoukulla vielä päivällinen veneeseen.