Pompottelua

Minut vietiin virka apu pyynnöstä putkasta terveyskeskukseen sieltä psykoosi-osastolle, sanoivat että en ole psykoosissa, pistivät saman tien akuutti osastolle, muutama päivä siellä ja sitten lähettivät kotia ja käskivät mennä huomenna psykiatrille, sieltä psykoloogille avohoitoon.
Olen mielenterveys ongelmainen ja kaikki haluaa eroon minusta viedään paikasta toiseen. Tutut ei tervehdi enää häpeävät
6216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ovat syvältä= eivät ole arvoisiasi. Ei ole sairastuneen vika, et joutuu/pääsee hoitoon! Tuttu tunne tässä yht.kunnan byrokratian rattaissa olleelle v:sta -94 mt-puolella pompoteltu. Nöyryyttä ja nöyrtymistä vaatii, muttei nöyristelyä. Minulla auttoi, kun muutin kaupunkiin pikkupaikkakunnalta, jossa tiedettiin kaikki toisten ihmisten asiat;-)Akuuttiosastolla myös olen ollut, ei psykoosissa.

Äänestä

Miten tuo asia on tullut julkiseksi? Noiden ammattien edustajilla on vaitiolovelvollisuus. Olet varmaan ollut hankalassa tilanteessa, hyvä että sait apua ja avohoito on sovittu.

Minua haettiin kerran poliisien ja ambulanssin kanssa, ja jälkeen päin hävetti. Aikanaan kun sairastuin, silloinen poikaystävä ja paras kaveri katkaisivat välit, koska olin liian masentunutta seuraa. Joutivat mennäkin. Sairauteni ei ole sukulais- ja ystäväpiireissä mikään salaisuus eikä kukaan minua sen vuoksi häpeä. Korkeasti koulutetut ihmiset yleensä tietävät, mistä on kyse eivätkä pidä sitä minään kummana juttuna.

Äänestä
  • Puskaradio on pitänyt siitä huolen, pienessä pitäjässä huhu kiertää nopeasti

    Äänestä

  • kertoo. kirjoitti:

    Puskaradio on pitänyt siitä huolen, pienessä pitäjässä huhu kiertää nopeasti

    Ja vaikka psykologi tai psykiatri pitävät jo oman ammatillisen tulevaisuutensakin johdosta suunsa tiukasti supussa niin käynnistä laadittavat asiakirjat (lausunnot ja potilastietokanta) pyörivät lähihoitajien ja toimistosihteereiden (konekirjoittajat) pöydillä. Jälkimmäiset ovat niitä lörppähuulia jotka lueskelevat käynnistäsi laadittuja asiakirjoja ja juoruilevat niistä kylillä. Hyvänä esimerkkinä tuo taannoinen oikeudenkäynti, jossa Lapin keskussairaalan hoitaja totesi lausunnossaan että on talon tapa, että potilastietoja käydään lueskelemassa ja niistä juorutaan sitten kylän kuppiloissa.

    Äänestä

  • - secret service - kirjoitti:

    Tarkoitin kun yksi kylällä saa tietää, esimerkiksi kun käyvät vierailulla ja näkevät muita potilaita. Heti ollaan kertomassa kaikille

    Äänestä

Eivät voi tehdä kuulema mitään kun olen jo avohoidossa, vaan yksinkertaisesti hakuavat eroon minusta

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kuka on vastuussa???? kirjoitti:

Minut vietiin virka apu pyynnöstä putkasta terveyskeskukseen sieltä psykoosi-osastolle, sanoivat että en ole psykoosissa, pistivät saman tien akuutti osastolle, muutama päivä siellä ja sitten lähettivät kotia ja käskivät mennä huomenna psykiatrille, sieltä psykoloogille avohoitoon.
Olen mielenterveys ongelmainen ja kaikki haluaa eroon minusta viedään paikasta toiseen. Tutut ei tervehdi enää häpeävät

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu