Puolisollani on ollut noin neljä kovaa maniaa ja alkoholin kovaa käyttöä, väkivaltaa niin henkistä kuin fyysistäkin. Manian aikana poissoloja kotoa. Nyt hain pitkän harkinnan jälkeen avioeron ja muutin pois kota. Puolisoni ei ole nyttemmin sitten sairastunut maniaan, mutta ei ole myöskään juonut alkoholia ja on käyttänyt lääkkeet säännöllisesti. Näyttää kuulema enempi masentuneelta. Hän pyytää minu takaisin. Kuinka paljon on mahdollista että mania tulee vielä uudestaan/viidennen kerran????
Mania
Hyvä lääkkeet
9650
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
hyvin todennäköistä että tulee takaisin. Ei se noin vain pois lähde. Jos sinusta tuntuu siltä, että et jaksa, niin unohda yhteen palaaminen. Joko hyväksyt sen että suhteessanne mikään ei ole varmaa ja jatkat, tai sitten etsit kun sen aika on, toisen terveemmän kumppanin itsellesi.
Mania ei varmasti ole noista suurin ongelma, vaan alkoholin käyttö ja väkivaltaisuus. Kaikkea käytöstä EI VOI laittaa diagnoosin piikkiin. Kenenkään ei pitäisi sietää huonoa kohtelua.
manian olemusta ja diagnostiikkaa. Tosin sitä, samoin kuin masennusta - syvää depressiota -, ei voi juuri kukaan voi ymmärtää kuin sen itse kokenut.
hyvää lääkitystä. Sen pitäisi hillitä maniaa. Toinen asia on sitten alkoholismi ja väkivaltaisuus.
Hänellä on hyvä lääkitys nyt ja oli ennenkin, mutta se alkoholi tuli aina kuvioihin ja sitten alkoikin mania ja vauhti. Viime manian jälkeen hän sai Liton lisäksi Zyprexan. Hänellä oli nuorena miehenä hypomaaniaa noin 1 ja puoltoista kestäviä, näin jälkikäteen ajatellen. Silloin en sitä tajunnut.
äiti on maanis-depressiivinen. Olen itse hoitanut, ja pitänyt hänestä huolta iät ja ajat, kestänyt kivet tylpät ja iskut kovat henkisesti itseeni, olen katsonut vierestä hänen reissunsa mielisairaalaan ja takaisin, katsonut hänen kuntoutuvan, katsonut hänen manioitaan ja depressioitaan. Tiedän, että on rakkautta huolehtia lähimmäisestään. Siinä piilee kuitenkin mutta. Itselläni siinä kohdassa, kun kaikki tapahtui hänen ehdoillaan ja kaikki kuuntelivat häntä, aina pohdittiin häntä ja hänen käytöstään, ja käytöstä seliteltiin aina sairaudella. Tosiasia on kuitenkin että maanis-depressiivinen ihminen pystyy jos käyttää lääkitystään, ottamaan muut huomioon ja hallitsemaan käytöstään. VÄsyin siihen, että lukemattomat riidat selittyivät aina sillä, että hänellä ks sairaus, ja hän vain naureksi riitojen päälle, koskaan ei anteeksi pyytänyt. Mutta kuitenkin henkilö otti oikeuden kertoa minulle joka helvetin päivä siitä, kuinka väärin ja epäonnistunut ihmisenä olen. Se laittoi minut latistumaan ja kyynistymään muotistani. SItten tein stopin. Minun oli herättävä ajattelemaan itseäni! Miten minä jaksan! Sinun on mietittävä itseäsikin, miten jaksat. Kuinka luulet, että jaksat eteenpäin, jos päätätte yrittää, mikä on myös sinunkin parhaaksesi?
henkilöstä riippuen ylipäätään päämäärätön maaninen käytös ja ajatus joka menee niin lujaa ja niin moniselitteisesti ettei sitä voi hallita, siinä menee syyt ja seuraukset samassa, se on lopulta kehä: pää täynnä asioita joita ei hallitse, koska niitä pulppuaa tolkutonta vauhtia, levottomuus, äärimmäinen kiihtymys, unettomuus, unen tarpeettomuus, sekava mieli, päätön rahan käyttö, pelaaminen, huomattavan ylikorostunut seksuaalivietti, näläntunteen katoaminen, ylivoimainen itseluottamus, harha omasta ylivoimaisuudestaan ja paremmuudestaan, tarve käyttää suuria määriä stimulantteja, sekä lamaavia, niiden sietokyvyn noustessa hurjasti, tarve ajaa lujaa autolla, moottoripyörällä, veneellä, liikua nopeasti, kyvyttömyys hallita kiihottunutta itseään joka saattaa purkautua väkivaltana, jotkut pelaavat, jopa kaikki rahansa ja myös toistenkin... kaikki toiminnot ja toiminnat kiihdyttävät tilaa, ihminen saattaa kokea suuruudenhulluutta jne jne....
Tuossa siis oireita joita ei kenelläkään kaikkia, ainakaan yhtäaikaa, mutta monenlaista on; kiihtynyt mieli kaipaa polttoainetta ja kiihtyy yhä enemmän.
Se on sitten eri asia, jos joku vetoaa aina sairauteensa - niinä terveinäkin jaksoina jotka usein maanis-depressiivisyytee kuuluvat.
Mutta on turha syyttää sitä joka siitä helvetistä kärsii, se on erittäin paha sairaus. Tietääkseni vanhin diagnosoitu mielen sairaus.
Se on tietysti yhtä mahdoton sivulliselle kuin henkilölle itselleen. Useimmille lääkkeet kuitenkin auttavat, tosin manian iskiessä myrskyn lailla niiden ottaminen saattaa unohtua.
On ymmärrettävä sekä sitä sairastavaa, että sen kanssa elävää. Kenenkään velvollisuus ei tietenkään ole sitää väkivaltaa tms., vaikka se olisi kuinka sairauden aiheuttamaa.
Tämä on kuitenkin sairaus johon ei oikeastaan tehoa mikään muu kuin lääkitys. Ja siksi se on tärkeätä.
Sekin on äärettömän raskasta kun vaaditaan ymmärtämään käytöstä koko ajan sairautena. Vaikka minunkin oli jo paha olla ja unettomuutta, ahdistusta ja masennusta kun puolisoni pyöri maniassa. Kun puolisoni sai käteen erohakemukseni niin hän pyysi minulta sairastumistaan anteeksi. Se vain jos minä jatkan suhdetta ja mania tulee vielä hänelle joku päivä niin mitä sitten teen? Puolisoni on maniassa ja sekavaiheessa lähes jalostettu narsisti. Hänellä on diagnotisoitu vaativa persoona. Hän yksi kerta maniassa oli koko ajan väkivaltainen: hiukset repi päästäni ja potki, sulki lukkojen taakse yms. Syyllisti minua omasta juomisestaan. Nyt toinen lapsistamme tuntuu olevan minulle kääntänyt selän kun en vastaa hänen isän viesteihin jossa hän pyytää minua takaisin ja lupaa olla alkoholiton.
että on hienoa, että olet yrittänyt ja auttanut, ja ollut ymmärtäväinen vastoinkäymisissä. sitä ei välttämättä ulkopuolisin silmin pysty ymmärtämään loppupeleissä minkälaisessa asemassa maanis-depressiivisen elämänkumppani tai aktiivinen perheenjäsen saattaa olla. TUo juomisesta syyllistäminen on tuttu käsite minullekkin. Ja raskasta on mielestäni myös se, että vaikka kuinka tiedät että olet auttanut yms, et (en) koskaan saa siitä mitään kiitosta, päinvastoin.. JOs päätät jatkaa suhdetta, ehkä te voisitte puolisonne kanssa keskustella siitä, että eihän sairautta sairastava sairaudelleen mitään voi, mutta jos tai/ sairaus ikäänkuin aktivoituu, sinä pysyt hänen rinnallaan, mutta toivot että hoitoratkaisut olisivat sinunkin jaksamisen kannalta olosuhteiltaan ymmärtävät. SIllä vaikka miten sinäkin haluat auttaa, ja olla ymmärtäväinen, onhan se eri asia miten jaksamisesi pidemmälä tähtäimellä riittää siihen, eikö vain? Oletan että käyt esim. töissä. Kuinka tulisitte yhteisymmärrykseen mahdollisesti jos pystytään ennaltakäsin luomaan näkemyksiä ja purkamaan tunteita eri asioihin. Meillä on ollut sellainen käytäntö että olen ensin varoitellut kiinnikäyntitilanteissa, että nyt menee liian pitkälle ja yrittänyt vetäytyä, ja jos tämän jälkeen kuitenkin tulee tilanne päälle, on se tiedoistettu. Silloin voit olla loukkaantunut hyvällä omalla tunnolla. Näin on ammattiauttajat neuvoneet.