Se alkoi 4kuukautta sitten.. Oli taas yksi harva perjantai iltapäivä kun menin käymään poikaystävälläni kylässä. Oli tarkoitus että oon siellä pari päivää mutta mites olikaan kun olin siellä vain 2-4 tuntia. Me eka katsottiin töllöä, puhuttin, suudeltiin ja halattiin.. Se sitten jätti mut. Mä kävelin, kävelin ja kävelin kotiakohti kun mä näin läsinsirun. En olis koskaan uskonut että mä viiltelen itseäni mutta niin tapahtu. Nyt mä oon viilellyt itseäni 4kuukautta.. Mä oon tapaillut yhtä Jounia 3kuukautta mutta en oo kertonut sille että viiltelen itseäni. Kyllä me seurustellaan Jounin kanssa mutta ei sille voi kertoa mun ex-poikaystävästä. En voi kertoa että oon niin masentunut ja kun hymyilen se ei tule sydemmestä vaan jostain muualta. Enkä voi kertoa että viiltelen itseäni.. Mä en vaan jaksa enää teeskennellä että mä oon vahva kun sitä mä en oo. En enää vaan jaksa teeskennellä. Mä haluun vaan kuolla ja itkeä kaiken pahan pois.. Mennä pois täältä..
Kaikki kaatuu päälle!!
**musta ruusu**
4808
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tulee ihan salkkarit mieleen... kohta varmaankin uusi ukkosi huomaa ranteessa olevat viillot, ja siitäkös vasta rakkaus roimahtaa *nyyh*
Sälittävää ja lapsellista. Kokoa itsesi äläkä odota toisten tekevän itsestäsi aikuista.
a)noi kax edellistä on aivan väärässä, ei mitään Salkkari-höpinöitä tai "oot tyhmä ja lapsellinen"-juttuja..
b)Noin viis vuotta sitten joskus tuntu vaan niin saatanan pahalta. Joskus otin veitsen käteen ja kokeilin, poistaakseni henkisen kivun.. Muutamia viiltoja sinne tänne.. Vähitellen tilanne riistäyty käsistä (heh, kirjaimellisestikin..) En halunnu viillellä, mut ahdistuksen vallassa en sitä ees tajunnu. Välillä suunnittelin vakavasti itsemurhaa, mutta en halunnut tuottaa pettymystä vanhemmilleni, sukulaisilleni, kavereilleni, valmentajalleni...
Vajaa vuosi sitten "jouduin" terapiaan masennuksesta ja viiltelemisestä. Sain lääkkeitä ja jatkoin terapiaa. Kunnes olin taas "hyvässä kunnossa". Kunnes tohtori sanoi että olen terve ja sain jatkaa "normaalia elämää".. Viiltely olikin jo loppunut, tai niin luulin..
Työporukan risteilyllä ahdistus sitten otti vallan. Aamuyöstä humalassa käytävästä löydetyt lasinsirut painuivat ihanasti syvälle kämmeneen, viilsivät haavoja sääriin ja käsivarsiin, tekivät elämästä kestettävämmän.. Kunnes pomo korjasi verisen lapsen käytävältä itkemästä yksin puhdasta henkistä väsymystä. Ja mitäpä siinä enää kieltämäänkään, vaikka olisi halunnut kuinka, ainakin esimiehelle. Toisaalta ihana pomo oli enemmänkin huolissaan kuin jotakin muuta..
Itse väitän ettei elämänsä lopettaminen ole mikään ratkaisu. Ratkaisun voi löytää puhumalla, ammattiauttajalla, tai vain antaa ajan kulua, jos uskaltaa.. Olen nähnyt viimeisen vuoden aikana myös niin paljon hyvää, ihania ihmisiä, kaunista luontoa, mahtavia elämyksiä, etten luopuisi tästä kaikesta helpolla. Mieluummin välillä itken sydänjuuriani myöten vereslihalla, jos sen jälkeen taas tiedän miltä hyvä olo tuntuu...
Koita jaksaa, ja muista ettei elämä koskaan ole niin pahaa ettei siintä löytyisi jotakin hyvää, myös Sinulle!!!
Mä ainakin tiedän että sä oot ihan tosissas. Kun on niin paha olla, niin sitä haluaa sen pahan olon keinolla millä hyvänsä pois.
Sitä vaan haluais nukkua.. nukkua pois.
Ennen kun aloin viillellä itseäni varastin äidiltäni uni-, nukahtamis- ja rauhottavia lääkkeitä. Koska silloin kun vedin niitä, en tajunnut mistään mitään ja silloin oli helpompi olla kun ei tuntenut mitään.
Myöhemmin siirryin viiltelyyn ja vedin edelleeen joskus lääkkeitä. Voi mikä vapautunut tunne siitä tuli kun tuntsi terän viiltävän syvälle ihon alle ja näki veren virtaavan. Mutta se loppui vähitellen kun aloin pikkuhiljaa päästä masennuksesta ja poikaystäväni uhkasi jättää minut jos vielä viiltelisin.
Tilalle piti saada joku toinen millä purkaa sitä helvetillistä pahaa oloa...
Hakkasin säkkiä, ilman hanskoja niin kauan kun jaksoin ja niin lujaa kun ikinä lähti.
Se oli hyvä tapa. Rystyset oli aina verillä sen jälkeen ja seuraavana päivänä turvonneena, kipeät ja mustelmilla. mutta koska se otti kipeää, eikä sillä sen enempää vahingoittanut itseään, havaitsin sen hyväksi keinoksi.
Olo helpottuu kummasti, kokeile.
Noita pillereitä ei kannata edes kokeilla. Jää helposti koukkuun ja siitä monen narkkarinkin elämä on alkanut.
Ja mieti kuinka rumat jäljet käsiisi ja jalkoihisi jää viiltelystä. Pienet lapset kyselee sulta sukujuhlissa onko sulle tullu pipi käteen ja saat peitellä niitä arpia tädeiltä ja mummoilta loppuelämäsi. Ja mitä sanot lapsillesi?
Kokeile oikeesti tota säkin hakkaushommaa. Jos ei sellasta vielä ole, pyydä sellasta joululahjaksi ja hakkaa siihen asti vaikka seinää.
voimia sulle