Mitä meinaavat

Onko Ylivieskan keskustan ja Koskipuhdon liikennemäärät todella arvioitu kasvavan niin suuriksi, että tarvitaan autoille uusi radan alitus Torikadun tai Asemakadun jatkeeksi. Näin maalaisjärjellä ajatellen tuntuisi ylikulkusillan ja osan Savontiesta muuttamisen joskus nelikaistaiseksi (mikä olisi tällöin valtion rahoitusosuus) ja nykyisen radan alikulun riittävän. Kevyen liikenteen alikulkua voisi varauksella pitää tarpeellisena. Mitenkähän ne ovat Oulussa ja Turussa pärjänneet kun niillä on radan alituksia paljon harvemmassa? Ovat varmaan niin tyhmiä, etteivät ole älynneet investoida radan alituksiin. Onko Ylivieskalla vielä jotain myymättä, josta rahat ko. projekteihin saataisiin? Sähkölaitoksenhan ja Katternön osakkeethan päättäjät jo kevyesti alehintaan haaskasivat.
9990
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Samaa olen miettinyt.Ja olen sitä mieltä että nykyisillä järjestelyillä pärjää oikein hyvin ja kauan.Kaikkihan sen tietää.
Eiköhän siellä ole joukko yrittäjiä jotka asiaa ajavat (ja luultavasti jotain siitä hyötyvät tai ainakin luulevat hyötyvänsä)ja päättäjät lienee niin hyviä kavereita että nuijivat päätöksen pöytään mahdollisimman äkkiä.Tyypillinen Ylivieskan malli, näinhän täällä päättäjät toimii.
Korruptiota??
Nykyäänhän 90:llä prosentilla ihmisistä raha ratkaisee ja kaikki on kaupan.Kyllähän näistä asioista päätetään ns. saunan lauteilla ka kabineteissa
Tällaisiin typeryyksiin Ylivieskan päättäjät ovat aina rahaa löytäneet selvitystiloista ja veloista huolimatta vaikka paljon paljon tärkeämpiäkin rahareikiä olisi.
Sähkölaitoksellahan saatiin Akustiikka ainakin alulle, sama Ylivieskan malli.

Pannaanpas taas muutama konsultti asialle, eikai siihen mene edes sataatuhatta egee....

Ja, tulevaisuudessa jos on rahaakin,niin vain kevytliikenne radan ali.

Äänestä
  • keskustan liikennejärjestelyissä ja kaupunkikuvassa yleensäkin monia kiireellisempiä ja kaupunkilaisten kannalta tärkeämpiä asioita kuin uusi radan alitus. Torikadun ja Valtakadun risteys on liian lähellä Savontien liikenneympyrää. Kauppakadun ja Rautatienkadun risteykseen pitäisi saada kaista Koskipuhtoon kääntyville; tilaa kyllä olisi rakentaa. Liikennevaloja tarvitaan lisää keskustan muutamiin risteyksiin kiireellisesti. Osa kaupungin kevyenliikenteen väylistä vaatisi kiireellisen uusimisen.

    Kauppakadun yleisilme on hirvittävä, kuin kauhuleffasta. Pokkeuksena entinen Säästöpankin talo, jota sitäkin on jonkin verran pilattu antamalla rakentaa lisätilaa ja siten. piilottamalla kaunis pylväikkö. Entinen KPO:n kiinteistö vaatisi kiireimmin "kasvojen kohotuksen", eikä monissa muissakaan ko. kadun rakennusten ulkonäössä ole hurraamista. Tässäpä näitä rahanreikiä niin kaupungille kuin yksityiselle sektorillekin.

    Äänestä

Ei tosiaankaan mitään hemmetin alituksia tarvita. Nyt järki käteen päättäjät.Nyt on isoista rahoista kysymys ja niille on aivan takuulla parempaakin käyttöä.

On tämä niin järjetöntä touhua, edes suunnitella tuollaisia. Ja kuinkahan paljon jo rahaa palanut tuohon suunnitteluun ja konsultointiin.
Ei prkl. Kyllä kai täältä pitää ruveta suunnittelemaan muuttoa johonkin naapurikuntaan, missään niistä ei liene näin urpoja päättämässä.

Äänestä
  • ja jättää keskentekoiseksi kuten useimmat kunnan hankkeet. Tärkeintä ei ole mitä saadaan valmiiksi vaan mitä projekteja on saatu alulle. Kannattaa käydä katsomassa vaikka Kaisaniemessä olevan Lehmustien pyörätien rakentamista, aloitettu jo n. 30 vuotta sitten ja nyt on jo saatu kaksi pätkää tehdyksi. Siis n. 100 metriä lähes valmiiksi vain päällyste puuttuu. Toivottavasti rakentamista jatketaan ennenkuin valmiiksi laitetut mittatolpat lahoavat paikalleen.

    Äänestä

..rahoille, ois et kevyenliikenteenväylää abc:ltä jatkettas Kalajoellepäin ainakin n.4 kilsaa.. Tarvetta olis; vaaralliseksi luokiteltu tie,ei juuri piennarta missä ajaa pyörällä/kävellä, paljon uusia taloja rakennettu ks. tien varrelle, näin ollen tarve pyörätielle kasvaa.

Äänestä

Samanlainen alitus kuten on Oulussa asemalta Raksilaan mutta vasta sitten kun tärkeämmät asiat on hoidettu ja talous on paremmalla mallilla.Kenenhän älytön idea tämä yleensäkin on. Pienet piirit ajaa tätä nyt hullun lailla, ei tätä tavallinen veronmaksaja tajua eikä alituksesta(ajoneuvoliikenteen)mitään kostu.

Äänestä
  • voittaa, pitäisi meidän valitsijoiden varmaankin pudottaa tulevasta valtuustosta pois ne, jotka ovat olleet aikoinaan tekemässä niitä kaikkien tietämiä kaupungin kannalta katastrofaalisia päätöksiä. Osahan heistä tosin on älynnyt jäädä itse pois päätöksenteosta, mutta osa näistä surkimuksista näyttää mainostavan itseään jopa osaavana päättäjänä.

    Äänestä

  • järki voisi kirjoitti:

    voittaa, pitäisi meidän valitsijoiden varmaankin pudottaa tulevasta valtuustosta pois ne, jotka ovat olleet aikoinaan tekemässä niitä kaikkien tietämiä kaupungin kannalta katastrofaalisia päätöksiä. Osahan heistä tosin on älynnyt jäädä itse pois päätöksenteosta, mutta osa näistä surkimuksista näyttää mainostavan itseään jopa osaavana päättäjänä.

    ..mutta eiköhän siellä taaskin samat itsestään liikaa luulevat tohelot tule olemaan.
    Kepulaisten tulokset on jo nähty, kaupunki on syvällä ja Ykalaiset vaan äänestää samat pellet sinne uudelleen, vuodesta toiseen.
    Sitä en tiedä pystyvätkö muut parempaan, ehkä kannattaa kuitenkin kokeilla.
    Tohelot myivät Vieska-Energiankin, teko joka on järjettömäksi todettu.Missä on ne vähäiset rahat jota siitä kaikkien kauppojen äidistä saatiin??

    Ja virkamiehet eivät muuta keksi kuin ulkoistamisen. Jokainen maalaisjärkeä käyttävä ihminen sen ymmärtää ettet sillä mitään ratkaista.Halvimmalla työt tekee aivan takuulla oma henkilöstö ja sitä ei muuksi muuta yksikään virkamies.
    Voihan siellä jotakin pientä hommaa ollakin joita voisi ulkoistaa, säästöjä ei niillä kylläkään tule.Mutta eihän siellä ole enää työntekijöitä omasta takaa kun säästöt revitään sieltä.

    Olen kuullut että kaupunki on kokeillut tällaisia pienimuotoisia hommia ulkoistaa ja kalliimmaksi on tullut.Työn laatu kärsii ja loppupeleissä kärsii kuntalainen.
    Ja sitä on kokeiltu monissa kunnissa, laihoin tuloksin.No saahan kaupunki lisää työttömiä,se lienee tarkoitus.

    Äänestä

  • Eläke paappa. kirjoitti:

    No ei kai yksikään firma tee mitään hommia tappiokseen eikä halvalla edes Ylivieskan kaupungille.
    Säästöjä saadaan vain jättämättä työt tekemättä ei niitä kukaan tee ilmaiseksi, kaupunki itse halvimmalla.
    Kalliimmaksi tulee nuo yksityistämiset, veronmaksajathan sen kustantaa.
    Ei tarvitse olla kovin viisas tuon ymmärtääkseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ylivieskan päättäjät? kirjoitti:

Onko Ylivieskan keskustan ja Koskipuhdon liikennemäärät todella arvioitu kasvavan niin suuriksi, että tarvitaan autoille uusi radan alitus Torikadun tai Asemakadun jatkeeksi. Näin maalaisjärjellä ajatellen tuntuisi ylikulkusillan ja osan Savontiesta muuttamisen joskus nelikaistaiseksi (mikä olisi tällöin valtion rahoitusosuus) ja nykyisen radan alikulun riittävän. Kevyen liikenteen alikulkua voisi varauksella pitää tarpeellisena. Mitenkähän ne ovat Oulussa ja Turussa pärjänneet kun niillä on radan alituksia paljon harvemmassa? Ovat varmaan niin tyhmiä, etteivät ole älynneet investoida radan alituksiin. Onko Ylivieskalla vielä jotain myymättä, josta rahat ko. projekteihin saataisiin? Sähkölaitoksenhan ja Katternön osakkeethan päättäjät jo kevyesti alehintaan haaskasivat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu